pelit ja väkivalta

Siis jonkun verran " taistelua" kuuluu leikkiin, välillä kiva jos voi " villisti leikkiä" niinkuin oma tyttö asian ilmaisee... :) Itse oon vaan samaa miettinyt, kun monilla lapsilla tuntuu paljon olevan pyssyleikkiä ja muuta taistelutyylistä leikkiä.



Mun perheessä meille lapsille ei ostettu pyssyjä, muistan vaan että veli sai joskus nallipyssyn, muttei se kovasti ketään kiinnostanut. Vanhemmilla oli kai siis suhtellisen tiukka linja. Myöskään tietokonepelejä tai filmejä ei siihen suuntaan ollut, no eipä ollut tietokonettakaan kovin aktiivikäytössä siihen aikaan... :) Nyt tyttö 4v on nähnyt puistossa/tarhassa toisten lasten leikkivän ampumisleikkejä. Huomasin tänään reagoivani vähän nopeasti, kun hän olevinaan pyöräillessään ampui jotakin, ei kyllä edes ihmistä tms. Mutta sanoin, että ei ole kiva leikkiä ampumisjuttuja, koska oikeasti on paikkoja, joissa ammutaan oikeasti ja se on surullinen asia. Tietysti itsellä mielessä nuo lähi-idän kriisit ja muut välikohtaukset uutisista, joita täällä meidän asuinmaassakin on olluti han kiitettävästi viime aikoina.



Jotkut vanhemmat antaa lasten leikkiä puistossakin sellasta, että osoitetaan leikkipyssyllä (ihan oikean näköisella, ei siis millään kirjavalla vesipyssyllä) kavereita kohti, tähdätään ja " pum" olevinaan ammutaan, joskus ihan konekiväärimäisellä ääniefektillä. Musta se on tosi kurjaa, varsinkin kun täällä niitä juttuja sattuu ihan tosissaankin, ja tuntuu että lapsille ei ole ihan selvää se, että kohti ampuminen on/olis tosiaan vakava juttu... Siis ei mun mielestä edes leikissä kovin vitsikästä. Mä siis reagoin sisälläni voimakkaasti. Yritän tietysti lapselle selittää järkevät rajat. Tietenkään ei sellasia leikkejä voi estää, mutta mun mielestä on syytä kyllä puhua niistä jutuista, että tulee leikin ja tosielämän rajat selväksi ja mitkä on seuraukset, jos sellasta tapahtuis oikeasti. No, yritän siis perimmiltään tehdä asiasta sen verran kurjan että se lakkaa kiinnostamasta ja mielenkiinto kohdistuu johonkin rakentavaan.



En tiedä onko tämä kasvatuksellisesti hyvä vai huono asia, mutta mun mielestä se on syytä ymmärtää, että maailmassa soditaan/tapetaan ihan tarpeeksi ja se on niin surullista, että siinä ei ole mitään leikkimisen aihetta. Eri on sellanen että muuten leikitään villisti ja raisusti. Se kuuluu kehitykseen ja on hyvä käyttää mielikuvitusta ja keksiä vaarojakin esim. tyyliin " nälkäinen krokotiili odottaa kenet nappaisi..." :) Oli sekin esimerkki, mutta ei nyt tullut mitään " luonnollisempaakaan" mieleen...



Mutta siis ase/väkivaltajutut ei musta ole leikkimisen arvoisia ja siksi teen kaikkeni että tyttö ohjautuis pois sellasista mielenkiinnonkohteista. Voi olla, että pojat on erilaisia, mutta mun mielestä sama periaate pätee heihinkin. Siis normaalit rajat ja ohjaus hyvään toimii taatusti, vaikka leikki onkin yleisesti ottaen tyttöjä rajumpaa. Siihen filmien ja pelejen pelaamiseen vielä, että sitä on mun mielestä turha ihmetellä jos leikit menee taistelumaiseksi, jos sisään syötetään sen tyyppistä materiaalia... eli siis mielestäni tää juttu alkaa siitä mitä rakennusaineita käytökselle annetaan... mielikuvitus ja muukin sisäinen elämä (asenteet, tunteet, jne.)muovautuu siiihen suuntaa millä sitä syöttää... niin hyvässä kuin pahassa. Lapsi on vain alttiimpi kaikelle, kun omaa suojamekanismia ei vielä ole. Joskin ajattelen siitäkin että sama pätee aikuiseenkin, ihan immuuneja ei mekään olla vaikka itseämme kriittisinä katsojina/kuluttajina pidetään.

Eli siten minusta aika luonnollista ja hyvä asia että lapset osaavat vielä leikkiä ja purkaa nuo elämässään liian pelottavat ja hämmentävät asiat. Vastaavalla lailla pieni lapsi tykkää leikkiä piilosleikkiä, jossa tietyllä tavalla " jää yksin/vanhempi katoaa" , ei tämäkään ole kovin positiivinen leikkiteema, vaikka piilonen on varmasti yleisesti hyväksytty ja leikitty leikki. En itse tuomitsisi näitä ase/sotaleikkejä, kun ovat vain leikkejä, eikä toista vahingoiteta oikeasti. Tämä ero on hyvä oppia leikeissä.



Leikkejä en siis katso pahalla, vaikka väkivaltaohjelmat ja -pelit tuomitsenkin. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Toisaalta ne lapset jotka pelaavat väkivaltapelejä ja katsovat väkivaltaohjelmia usein leikkivät eniten näitä (ainakin poikamme tuttavapiirissä) väkivaltaleikkejä ja purkavat siten näkemäänsä. Valitettavasti muutamalla lapsella on näkemänsä ja pelaamisensa myötä hieman hämärtynyt se mitä toisille voi tehdä ja mitä ei ja leikki saattaa muuttua todeksi esim. lyömistä yms, mutta tätä en enää kutsu leikiksi!



Ja meillä koulun aloittavan pojan (siis Suomessa tämä normaali 7v iässä) tuttavapiirissä leikitään paljon ampumisleikkejä ja taisteluleikkejä. En halua kieltää näitä leikkejä, mutta toisaalta en ole pojalle vielä puhunut siitä että maailmassa todella tapetaan ihmisiä ja sodistakaan ei ole pahemmin puhuttu, eli poika on autuaan tietämätön ympäröivästä pahasta maailmasta (mitä kaverit kertovat, ovat usein enemmän fiktiota ja niistä puhumme). Poikamme ei näe uutisia ja ei saa pelata väkivaltapelejä, eikä osaa vielä lukea riittävän hyvin lehtiä (eikä ole kiinnostunutkaan lehdistä, enemmän akuankoista) yms. Pojallemme nämä ampumisleikit ovat leikkiä ja todellisuus on vielä hyvin kaukana. Kun se aika lähestyy, niin varmasti keskustelemme näistäkin asioista, mutta se ei minusta kuulu vielä tulevan ekaluokkalaisen maailmaan.

katsoa ehkä hieman toisella tavalla näitä asioita.



On jotenkin hirmu helppoa ajatella joko-tai tyylillä. Siis kaikki pyssyihin viittaava kielletty tai sitten antaa mennä vaan. Nyt oma vanhempi poika alkaa olla siinä iässä että pyssyleikitkin ovat alkaneet- ihan huolimatta siitä että väkivaltaohjelmia ei näe. Kaipa sitä tulee huomaamatta ja kevereiltakin kuulee.



Sinkkosen kirjassa oli mielenkiinoista, kun tämä psykiatri joka puolustaa poikien oikeutta pyssyleikkeihin ja pitää sitä ihan normaalina kehitysvaiheena pystyy ksäittelemään näitä asiota jotenkin monisyisemmin kuin itsellä tulisi mieleen. Tärkeää on että lapsi erottaa leikin ja todellisuudeen. Pyssyt ovat rekvisiitta, leikki aloitetaan ja lopetetaan ja kaikki tietävät että kyseessä on leikki jossa ei oikeasti satuteta. Mutta sitten on näitä lapsia joilla emenee överiksi. Pelit, leikit ja todellisuus menee sekaisin ja alkaa vaikuttaa ajatteluun. No, alan ammattilainenhan hän on ja näin ajattelee. Luulisi jotain tietävän kun käytöshäiriöisiä lapsia hoitaa ja asiasta tehtyjä tutkimuksia on kahlannut ja itsekin totetuttanut.



Erityisesti pisti tosiaan tuossa kirjassa silmään että tutkimusten mukaan vanhemmilla ei ole hajuakaan mitä lapset pelaa. Tuossa ekassa mainitsemassani pelissä kuulemma ideana on olla pahis ja esim siinä voi pelaaja käyttää huoraa ja vaikka tappaa naisen sitten päälle- se on pelin henki tappamisen ohella.



Itseäni kieltämättä huolestuttaa että miten sinisilmäinen sitä itse on. Lapset on vielä pieniä ja helposti kontrolloitavissa pelit ja viihde, mutta mitenkähän tulevaisuudessa?

olen ehdottomasti pleikkari pelejä vastaan,olen omassa työssäni nähnyt mitä väkivaltaisten pelien pelaaminen voi 5-6 vuotiaille lapsille aiheuttaa.lautapelit ja muut kivat ulkopelit kunniaan.itselläni on 11kk ikäinen poika lapsi ja toivon totisesti että hän oppisi pelaamaan muiden lasten kanssa vanhan ajan ulkoleikkejä,pyssyjä pojat tekevät varmasti kepukoista ja vaikka ruokailessa leivästä,sille ei voi mitään,mutta en ole kuullut tai lukenut mistään pleikkaripelien hyvistä puolista.mitä lapsi oppii istumalla sisällä ja pelaamalla väkivaltaisia pelejä?

mutta kuten sanoit itse, sota ja tappaminen ei kuulu leikkivien lasten maailmaan. Siksi mielestäni, niinkuin kirjoitinkin jo, mulla on syy ohjata toiminta rakentavampaan. :) Siis jotakin on pielessä jos lapsella on tarve " purkaa" sen kaltaista " sisältöä" jatkuvasti. Siitä kai ketjun aloittajalla olikin ajatus ns. " väkivaltaleikkien" toistuvuudesta jne.



Jos ymmärsit väärin mitä kirjoitin, niin tähän vielä selvennykseksi, että en siis kerro sotajuttuja tai näytä uutisia, vaan mainitsen ohimennen, että joissakin maissa ammutaan ja se on aina surullista. Se jättää mielestäni vielä ihan riittävän abstraktiksi asian ja kuitenkin selvittää sen että se ei ole toivottavaa toimintaa, koska siitä tulee paljon surua.



En siis tosiaan ole villejä leikkejä vastaan, vaikka näitä pyssyleikkejä ja varsinkin kohti " ampumista" vierastan. Mutta mun mielestä on ok puhua aiheesta joka leikissä esiintyy ja ohjata oikeaan. Eikö vielä suuremmalla syyllä jos huomaa sen jonkun jutun " purkamiseksi" ? Sen teorian mukaan lapsi on nähnyt tai kuullut jotakin mikä on vaikeeta ja siksi pitää se leikkiä " ulos" . Siis sitä suurempi syy keskustella asiasta, niin että jutusta tulee rauha. Itse viestini lopussa kirjoitin siitä, että just nimenomaan ne mitä mieleen syöttää, tulee sieltä ennemmin tai myöhemmin ulos. Se viestiketjun aloittajan pointti kai oli, jos oikein ymmärsin, että jatkuva pleikkareiden pelaaminen yms. on huono vaikute lapsille, koska niissä esiintyvä väkivalta on vielä tosi raskasta luokkaa...



Mutta kuten jo sanoin, en usko, että ihan voi näitä leikkejä välttää, mutta en ymmärrä miksei niistä vois ohjata muuhun parempaan toimintaan, kun kyllähän kaikesta harmillisesta ja huonosta yritetään samalla tavalla johdattaa lapsi pois...



Joku mainitsi perinteisistä ryhmäleikeistä. Ne olis tosi terveellisiä lapsille. Monet lapset eivät vaan enää nykyään keksi niin hyviä juttuja kuin meidän ikäpolvi lapsuudessaan, koska viihdykettä on tuutin täydeltä jatkuvasti tarjolla ja mielikuvitus ei enää pelaa sen vuoksi entiseen malliin... Yritän itse yksinkertaistaa arkea ja pitää " median tarjonnan" minimissä just nimenomaan siitä syystä, että se (hyvienkin dvdn jne) mukana näyttää muutaman kotoisan kokeilun jälkeen olevan ihan suorassa suhteessa ideoiden vähenemiseen... :) Mutta joidenkin ystävien saman ikäiset näyttää potevan just tätä vaivaa, kun vaikka kylään mentäis niin mikään leikki ei kiinnosta kahta minsaa kauempaa vaan sitten näytetään nyrpeetä naaamaa, eikä innostuta mistään ja naps, telkku on päällä ja mikä lie piirretty pyörimässä...



Oisko ne pleikkarit sun muut oikeesti tehty meitä aikuisia viihdyttämään, niin että niiden avulla saadaan rauhassa istua kun jälkikasvu pelaa itsekseen... :)?

jäi mainitsematta...

Muistan hyvinkin selkeästi, miten oli ainokaisen poikani kohdalla närkästynyt, kun hän sai saunaleikkeihin ukilta vesipyssyn. No, se oli silloin.



Olemme puhuneet ampumisesta, miten siinä oikeasti käy, miten eläimiä metsästetään yms. Eli uskoisin tietopohjaa jnkv olevan.



Tämän kesän aikana (ja jo viimekin kesänä) todella jännittäviä leikkejä ovat vesipyssyleikit, " pihlajanmarjapyssyllä" ampuminen. Jännitystä, vaklausta, piileskelyä yms. Juuri sitä, mitä pieni poika kaipaa. Isä on vielä leikissä mukana " jännitysmomenttina" :) Ei ole tullut mieleenkään, että tämä olisi lapselle vahingollista.



Mielestäni niin tässä kuin monessa muussakin asiassa maalaisjärki mukana : lapsen tiedostaminen, mikä on oikein ja väärin, mikä on leikkiä ja totta, toisen kunnioittaminen jne. ilman fanaattisuutta. Pojat kaipaavat poikien leikkejä, niinkuin Sinkkonenkin asian ilmaisee.