Suomalaiset yritykset ovat rikos suomalaisia kohtaan?
Näin väitti joku keskustelussa, jota ei enää ole. Väitän, että ongelma on aivan muualla
Yritykset haluavat eroon suomalaisista työntekijöistä, sillä he maksavat tuottoonsa nähden aivan liikaa, kiitos maailman korkeimman verotuksen. Yritykset siirtävät toimintoja tai itsensä ulkomaille, kiitos suomalaisen omistamisen verotuksen.
Suomen verotus on rikos suomalaisia kohtaan, miksi Suomi on se EU maa, josta karkaa vuosittain eniten koulutettua kansaa muihin maihin. Suomi on ollut tässä ykkösenä jo vuodesta 2000.
Tämän päivän ongelmat ovat seurausta siitä, että vuonna 2000 jätettiin kaikki tarvittavat päätökset tekemättä. Koulutettu sekä rikas osa väestöstä muutti ja muuttaa edelleen muualle, ja korjaavien toimien aikaikkuna on sulkeutunut.
Kommentit (5)
No olisiko ratkaisu sitten, että puolitettaisiin verot ja suomalsiten palkat samalla kertaa jsa sanottasiiin hyvästit sille "hyvinvointivaltiolle", joka Suomi vielä toistaiseksi on?
En väitä, etteikö verotusta voitaisi vähentää mutta jos verotusta pienennetään, niin samalla joudutaan kysymään, että mistä julkisista palveluista ja kolmannen sektorin jörjstöistä , joista valtaosa tulee toimeen paljossa verotuksen ansiosta/ "hyvinvoinitibaltion sponsoroimana" leikattaisiin seuraavaksi?
Nykyinen Kok-pers-Krist-rkp hallitus vaikuttaa ottaneen linjan, että paratsa ottaa heiltä joilla jo nyt menee heikoiten jatketaanko sitä latua?
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:

Ratkaisusta en tiedä, mutta on selvää, että maa jossa valtio on 60 % BKT:sta on vailla hyvää tulevaisuutta. Suomessa usutetaan edellen työntekijöitä ja työnantajia vastakkain, vaikka he ovat samalla puolella.
Työntekijöiden ja -antajien pitää asettaa verottajan tilivelvolliseksi. Maaliman suurimmat verot eivät ole oikeutettuja tällä palveluasteella, eikä muutenkaan. Rahan hankkineet osaavat aivan itse.
Suomalaisilla ei ole varaa nykyiseen johtamisjärjestelmään, joka sisältää EU:n, presidentin, eduskunnan, maakuntahallinnot, sotealuehallinnot ja kunnanhallinnot.
Vierailija kirjoitti:
Ooksä taas nallewahlroos, vai miksi selität, että 26 vuotta sitten olisi pitänyt sitä ja tätä ja tota?
Se on perspektiivi siihen, miksi olemme tänään taloudellisesti siinä, missä olemme. Mistä saadaan voimat muuttaa kurssia? Uusi pääministerikokelas pelottelee jo nyt entistä huonomalla demografialla ja yleisellä surkeudella. Se ei luo uskoa tulevaisuuteen tai poliitikoiden kykyihin.
Samaa on toistettu jo neljännesvuosisata, ja kun asiaa on yritetty korjata ja vähän onnistuttukin, kansa painaa punanappulaa ja taas syöksytään kohti pohjaa ja ulkoista ohjausta.
Nalle kirjoittaa valtiouskosta. Se on saatava loppumaan ja käännettävä usko itseensä, aivan yksilötasolla.
Ooksä taas nallewahlroos, vai miksi selität, että 26 vuotta sitten olisi pitänyt sitä ja tätä ja tota?