Onko muilla kaynyt nain? Meni uhmaikaisen kanssa hermot ja laimaytin. En kovaa mutta riittavan kovaa kuitenkin. En usko tallaiseen kuritukseen ja nyt on karmea morkkis. Lapselta

Itselleni ei ole vastaavaa käynyt, mutta mielestäni sinun ei kannata tuntea liikaa syylisyyttä siitä, että läimäytit lastasi. Olethan kuitenkin pyytänyt häneltä anteeksi ja luvannut ettei se toistu enää. Eikä se yksi läimäytys tee sinusta mitään hakkaajaa. Olet siis edelleen yhtä hyvä ja rakas äiti lapsellesi. Joten anna itsellesi anteeksi.

Ymmärrän kyllä että sulla on morkkis. Itselle tuli mieleen pari juttua:



1. Kuinka lapsi reagoi läpsäisyyn? Menikö paniikkiin tms? Tarkoitan tällä sitä että kuinka vakavasti lapsi otti tapauksen, menikö luottamus sinuun pilalle?



2. Kuinka välinne ovat jatkuneet tapauksen jälkeen? Tuntuuko lapsi pelokkaalta?



Toivottavasti pääsette molemmat tapauksen yli eikä siitä jää mitään kaiherrusta teidän välille. hienoa että selitit lapselle että teko oli väärin ja pyysit anteeksi.

...että olet ajatteleva, tunteva ja moraalinen ihminen. Meille kaikille sattuu välillä tilanteita, joissa käyttäydymme niin että jälkeen päin hävettää. Monet meistä eivät vain tunnusta niitä aina itselleenkään. Viestistäsi voi selvästi lukea, että tiedät toimineesi väärin, mutta olet myös kantanut vastuun tilanteesta ja tehnyt parhaasi hyvittääksesi käytöksesi. Sen enempään kukaan meistä ei pysty eikä tarvitsekaan pystyä.



Äiti ei ole pyhimys, ei voi olla eikä se olisi hyväkään. Kaikille sattuu virheitä. Viisauden ja hyvyyden siemen piilee siinä, että tosiasiat tunnistaa ja tunnustaa, tekee parhaansa korjatakseen virheensä ja yrittää olla toistamatta niitä.



Tsemppiä - olen varma että olet todella hyvä äiti eikä mikään ole mennyt pilalle. Lapsenkin on hyvä oppia, että vaikeistakin tilanteista selviää.

kävellä vaan pois hetkeksi, mene vaikka eri huoneeseen ja ole sen verran että pystyt rauhoittumaan ja pahin menee ohi. Itsellä tämä on toiminut hyvin kun menee pinna uhmaikäisen kanssa.



Mun mielestä voisi olla kyllä hyvä että puhuisit asiasta vielä jossain ettei vaan pääse tapahtumaan uudestaan.

Kukaan ei näköjään halua tunnustaa, joten koetan vähän jakaa taakkaasi: No, en ole varsinaisesti läimässyt lasta, mutta kerran olen kiskonut ulkovaatteita temppuilevan uhmakon päältä niin kova(kouraise)sti että lapsi alkoi itkemään (ilm. kivusta). Karjunut olen myös vihaisena ja pelottavalla äänellä, luulen että se on ainakin yhtä paha asia.



Kamalasti on hävettänyt jälkeen päin ja kyllä siinä on ollut lapselle selittelemistä ja anteeksi pyytelemistä. Korostaisin kuitenkin vielä, että vaikka kaikenlainen lyöminen ja kiskominen on väärin, ei kannata hautautua murheisiin ja uskoa olevansa läpeensä paha. On vain tunnustettava virheensä ja tosissaan yritettävä parantaa tapansa.



Uhmakon kanssa elävän arki on usein raskasta ja väsyneenä jokainen voi sortua ylilyönteihin. Siinä ei moralisoinnit ja syyttelyt vie eteenpäin, vaan sovitus, anteeksipyyntö ja usko ja pyrkimys siihen että ensi kerralla selviää itse tilanteesta paremmin, aikuisemmin, rauhallisemmin.

...mielestäni myöskin se, että jo uskallat " ääneen" virheesi tunnustaa ja morkkista potea kertoo paljon sinusta.

Moralistit voisivat todellakin miettiä, onko varaa heittää ensimmäinen kivi, enkä usko, että sinun tarvitsee enää muiden kanssa asiasta keskustella.....ainakaan minkään instanssin.

Itse olen syyllistynyt myös vaatteiden turhan tiukkaan riisumiseen/pukemiseen. Ja kyllä välillä on ollut todella lähellä kaaos tilanne. Minä olen katsonut parhaimmaksi lähteä esim. toiseen huoneeseen ja laskea sen tuhanteen kunnes rauhoitun itse :-) Vasta sitten kykenee rauhoittamaan lapsen.

Vanhemman " tehtävähän" on tuottaa lapselle pieniä pettymyksiä ( eli ei saa esim. kaikkea haluamaansa), jotta sitten myöhemmin oppisi sietämään suurempia pettymyksiä (joita elämässä todellakin tulee). Nykyään monen vanhemman ongelma tuntuu olevan se, että lapselle ei haluta tuottaa mitään pettymyksiä/mielipahaa ja kaikki pitäisi mennä lapsen pillin mukaan.

Uhma-ikä on todella rasittava vaihe, mutta tarpeellinen, jotta lapsi kehittyisi ihmisenä eteenpäin.

Voimia, kyllä se siitä.

Tai en varsinaisesti läimäyttänyt, vaan ruokailutilanteessa huitaisin lusikalla, kun syöminen oli yhtä hilipatirimppaa. Karmea morkkis tuli myös itselleni, sillä en tosiaankaan usko ruumiilliseen kuritukseen, olen aina ajatellut, että siihen en syyllisty, ja tuominnut ne, jotka sellaista harrastavat. Näin vaan sitten kävi. En olisi siinä ehtinyt laskea kymmeneen tai edes viiteen. Se reaktio tuli suoraan selkäytimestä muutaman kuukauden sähläämisen jälkeen, kun ruokailut olivat aina yhtä painajaista. Meillä oli (ja on edelleen) myös pieni vauva, joten sekin tietysti väsytti ja kiristi hermoja.



Lapsi säikähti, mutta sitten juttelimme asiasta. Kerroin, että äiti on väsynyt ja suuttui turhan kovasti siinä tilanteessa. Ja että äiti ei olisi saanut missään nimessä huitaista, vaikka suuttuikin. Pyysin anteeksi. Pari päivää asiasta juteltiin. Sen enempää ei siihen ole palattu. En ole havainnut, että se olisi vaikuttanut meidän suhteeseen. Mutta minuun se on vaikuttanut siten, että kannan epämääräistä syyllisyyttä asian suhteen. Jossain vaiheessa pojalle tuli mustelma poskeen, kun hän ajoi pyörällä autoa päin. Siitäkin tuli sellainen olo kuin olisin itse saanut aikaan sen, vaikken ollut edes tilanteessa mukana.



No, ehkä tämäkin asia on vain siirrettävä muistojen kirjaan ja toivottava, että koskaan enää ei pinna pala niin. Suutun kyllä usein uhmaikäiselleni, mutta aina tulee mieleen se, että " nyt pidät hermosi kasassa!" Eli tästäkin jotain opittiin.

On käynyt :( Poika huitaisi minua lelulla ja kimmastuneena huitaisin takaisin. Ääliömäistä käytöstä jota heti tietenkin pyysin anteeksi ja poikakin tajusi pyytää anteeksi kun huomasi itseäänkin sattuvan.



Tästäkin pääsee ylitse kyllä, ei ole jäänyt meille kummallekaan kummittelemaan muutoin, kuin että olen 2krt sen jälkeen tunnistanut tunteen etukäteen ja sanonut ääneen että nyt äiti on ihan tosissaan raivostumassa, ja olen sillä tavoin päässyt sen tunteen yli.

Ja voin kertoa etta toista kertaa niin ei kay, vaikka lapset tekisivat mita. Silloin esikoinen oli 2v ja kuopus ihan pieni vauva. Yritin silittaa vaatteita kuopuksen nukkuessa, jostain syysta ne oli pakko silittaa, oltiin kai lahdössa jonnekin minne piti olla siistit vaatteet tai jotain, en nyt muista miksen voinut olla silittamatta. Ja esikoinen kiskoi koko ajan valmiita vaatteita lattialle, pyöri sahköjohdon ymparilla jne. Ja sitten han haki kukkien kastelukannun ja kaatoi veden lattialle mun nenan eteen. Ja silloin paloi pinna. Huitaisin kadella takaraivoon. Sitten itkimme molemmat. Voin kylla kertoa etta ihan kenellekaan ammattilaiselle asiasta sen kummemmin tilittamatta tajusin aivan itse etta olin mennyt liian pitkalle ja menettanyt malttini. Siita on tosiaan jo noin kauan aikaa ja edelleen mulla on kauhean huono omatunto tuosta asiasta, ja tulee olemaan varmasti viela vuosia. Ainakin opin etta on hillittava itsensa vaikka mika olisi.



Voimia ap:lle, uskon etta olet oppinut laksysi kuten minakin opin.

Eli www.marianinstituutti.fi

Demeter projekti



" Päivystämme jälleen 8.8. lähtien tiistaina, keskiviikkona ja torstaina klo 16-18, puh. 09-7562 2260"

En nyt ehkä voi sanoa, että kiva kuulla, että muillekin on käynyt näin. On kuitenkin huojentavaa saada tietää, että virheitä voi tapahtua kenelle tahansa ja, että niiden jälkeen elämä jatkuu ennallaan tai parempana kun on taas ollut tilaisuus viisastua.



Meillä ei tyttö ole liiemmin aiheeseen palannut, eikä hänen käytöksensä ole mitenkään muuttunut. Asiasta puhuttiin vielä isän tultua töistä koko perheen kesken ja korostettiin, että syy oli kokonaan äidin, eikä se että uhmaikäinen käyttäytyi " raivostuttavasti" oikeuttanut äidin tekoa. Isä taisi kuitenkin sanoa pikkuvääpelille, että äitiä ei saa kiusata koko päivää.

monta kertaa. Mulla ainakin lähtötilanteet, kun pitää kiireessä suoritua jonnekkin, niin pinna on tosi kireällä. Vaikka kuinka yrittäää lähteä ajoissa, niin, eikös vauvalla ole just sillon esim kakat tai juuri kun esikoinen on saanut vetkutuksen jälkeen puettua haalarin ja kengät jalkaan, niin -- pissahätä, vaikka juuri 10 min sitä ennen ollen vaatinut menemään pissalla ja ei ole suosunut. Se vaan on niin turhaa tuo minunkin herhoilu, suuttumalla ja käskemällä inhottavaan sävyyn ei saa ainakaan mitään muuta aikaiseksi kuin riitaa.

Aina kun ollut hyvä lähtö, kehun kovasti lasta, että olipa reipas ja nopea lähdössä ja että olipas kiva aamu, kun ei riidelty.