hyvin toimii

Jokaiselle meistä on tärkeää, viimeistään aikuisena, tuntea oma biologinen vanhempansa vaikka olisi kasvanut miten hyvän isä- tai äitipuolen kanssa. En tiedä, minkä ikäisestä lapsesta on kyse, mutta joskus tarvitaan äidin vahvaa tukea, jotta suhde isään säilyy. Monesti meille aikuisille on kätevämpää, että uusperheessä elettäisiin kuin ydinperheessä ja kaikki lapset koettaisiin samalla tavalla rakkaina. Se ei kuitenkaan yleensä ole mahdollista ja viimeistään murrosikäinen lapsi haluaa tuntea omat biologiset juurensa.



Lapsesi isä tuntee itsensä syrjäytetyksi eikä ehkä ole halukas taistelemaan isän roolistaan. Kun hänen oma asemansa on rauhoitettu ja varmistettu, hän hyväksyy sinun uuden perheesi, usko pois. Monille miehille vanhemmuus on valta-asema ja jos se eron myötä viedään/horjuu, siitä seuraa aina ongelmia.



Olen itse tukenut ex-miestäni monella tavalla isyydessään ja uskon, että sen kautta saimme rauhan omassa uusperheessämme. Miehet tulevat keskenään toimeen vaikka nykyinen mieheni ihmetteleekin, miten helposti sai monet isän tehtävät hoitaakseen lasten biologisen isän vastustelematta. Se, että olen kyennyt tähän lasteni isän isyyden tukemiseen, on vaatinut paljon. Ennen kaikkea olen yrittänyt niellä ne asiat, joista olen vanhemmuudessamme eri mieltä. Emme kyenneet avioliitonkaan aikana toiminaan vanhempina yhdessä, eikä se erossa muuttunut. Silti pidän ex-miestäni lasten ainoana isänä ja siinä asemassaan horjumattomana ja parhaana mahdollisena.



Tällä tavalla ovat lapsetkin saaneet ikään kuin luvan isältään rakastaa isäpuoltaan. Oletko ajatellut, että lapsesi voisi kokea syyllisyyttä siitä, että pitää isäpuoltaan enemmän isänään kuin oikeaa isäänsä. Tihennä lapsesi tapaamisia isäänsä, se vaatii usein meidän naisten aktiivisuuden ja tulet huomaamaan, että rauha saapuu elämäänne.

toki on hienoa, jos lähivanhempi jaksaa tukea etävanhemman vanhemmuutta ja antaa sille tilaa ja mahdollisuuksia ja jopa vähän painostaa jos etä ei pidä yhteyttä. Ja on tärkeää, ettei lähivanhempi yritä " pelata" lapsen tapaamisilla tai estää tai hankaloittaa niitä tahallaan.



Mutta jos tästä ei ole kyse, kuten käsitin ettei ap:n tapauksessa ole, minusta lähivanhempaa ei pidä liikaa vastuuttaa siitä, pitääkö etä yhteyttä lapsiinsa vai ei. Sillä asenteella päästään pahimmassa tapauksessa tilanteeseen, jossa lähivanhempi stressaa ja syyttää itseään siitä, että etä ei pidä yhteyttä, ja etä saa pompottaa lähiperhettä ihan parhaan tahtonsa mukaan. Ja lapsi oppii tästä, että etä on pomo ja lähivanhemman (ja lapsen) tehtävä on mukautua tämän oikkuihin.



En myöskään pidä sitä oman biologisen perimän (tai sen lähteenä olevan henkilön) tuntemusta niiiiin tärkeänä asiana, että sen takia kannattaisi yöuniaan menettää. Sen verran monta sateenkaariperhettä tunnen, jotka ovat lainsäädäntökiemuroiden takia joutuneet tilanteeseen, jossa lasten biologinen isä on tuntematon tanskalainen, eikä heillä ole sen suurempia ongelmia asian kanssa ollut.



Minusta tähdellisintä on, että lapsi/lapset kokevat ympäristönsä niin turvalliseksi, että voivat ja uskaltavat puhua kaikensorttisista tunteistaan ainakin jollekin aikuiselle, oli tämä sitten isä, äiti, isäpuoli, äitipuoli tai vaikka mummopuoli. Ja, kuten edellinenkin kirjoittaja hyvin huomautti, on ehdottoman tärkeää, että lapsella on lupa rakastaa elämässään kiinteästi olevia aikuisia, niin isäänsä, isäpuoltaan, äitiään kun mahdollisesti tulevaa äitipuoltaankin. Mutta tilaa pitää olla myös ilmaista negatiivisia tunteita ja tulla kuulluksi, ja lupa myös olla pettynyt etävanhempaan, joka ei pidä yhteyttä, tai ilmaista ristiriitaa, joka syntyy isän ja isäpuolen välille, jos sellainen ristiriita on olemassa.

Jari Sinkkonen: " Isättömien poikien psykoterapioissa olen nähnyt miten epätoivoisesti pojat yrittävät täyttää tietämyksessään ja kokemuksessaan olevia aukkoja. Äidin supportiivisella asenteella on silloin pojan kehityksen kannalta ratkaiseva merkitys. Jos äiti pystyy pitämään lapsen poissaolevasta isästä myönteisiä mielikuvia ai käsittelemään isän tuotamia pettymyksiä lapsi saa mahdollisuuden surra menetystään ja jatkaa kasvuaan. "



" Vaikka isä olisi lähtenyt perheestä koskaan sinne palaamatta, hän on siellä aina läsnä äidin ja lasten fantasioissa. JOkainen lapsi on ikään kuin yksi kolmion kärjistä, jonka kaksi muuta kärkeä ovat hänen äitinsä ja isänsä.Olisi tärkeää että tässä tuulisessa maailmassa lapsella olisi kaksi juurta, joilla hän voi kiinnityä maaperään.

Vanhmpansa menettäneet, sijoitetut ja adopoidut lapset haluava yleensä tietää kaiken mahdollisen biologisisita vanhemmistaan"