" Pappa löi mua illalla päähän"
sanoi meidän 3-vuotias tänään aamulla. Isovanhemmat oli tosiaan 2 tuntia hoitamassa poikia (3 & 1) eilen illalla, joten soitinpa äidille kysyäkseni josko jotain on sattunut vai keksiikö poika juttuja ihan tuulesta temmaten.
Ei keksinyt - pappa oli tosiaan napauttanut luunapin keskelle otsaa. Ja isäni tuntien se on sitten ollut ihan kunnon luunappi eikä mikään pikkuhipaisu.
Jotta silleen. Ja minä reagoin täysillä - en voi kertakaikkiaan hyväksyä sitä, että kukaan lyö/luunappaa lasta. Meidän poika on vilkas, mutta ei missään tapauksessa ilkeä eikä edes uhmaile kovin paljoa. Ymmärtää puhetta ja yleensä säikähtää itkuun asti jos vähänkin kovemmin edes komentaa. Elikkä annoin sitten molempien vanhempieni kuulla kunniansa. Erikoista tässä oli se, että mun äiti vaan huokaili, että " voi hyvänen aika, mä arvasin tämän" , " en minä ole koskaan lyönyt tai kurittanut ja eilenkin lohdutin" jne. jne.
Eihän kysymys ole siitä kumpi sen teki vaan siitä, voinko ylipäätään luottaa isovanhempien olemiseen lasteni kanssa. Tässä nyt koeteltiin aika rajusti sekä tätä meidän lyömätöntä linjaa sekä sitä, että kumpikaan (pappa&mummi) ei sanonut tästä illalla mitään vaan tämäkin episodi piti kuulla lapsen suusta (eli luottamus ei oo kovin korkealla senkään vuoksi).
Mä reagoin tosi rajusti koska oon itse tällainen kurituksella kasvatettu (piiskattu, tukistettu, vyöllä annettu selkään, suu pesty saippualla jne) ja voin kyllä sanoa, että ainakin mulle on siitä jonkun asteiset traumat jääny. Nyt oonkin sitten itkeny koko aamun, että reagoinko liian voimakkaasti ja ihan varmasti sanomisillani pahoitin isovanhempien mielen? Kuitenkin nyt tuntuu siltä, että en kyllä ihan hetkeen pysty poikia yksistään heidän " hoitoonsa" jättämään.
Kommentit (11)
Jos isovanhempi kurittaisi noin lastani, syystä mistä hyvänsä, ei vähään aikaan lapsenvahtipalveluita heiltä pyydettäisi...
En hyväksy ruumiillista kuritusta laisinkaan, ja tekisin erittäin selväksi isovanhemmille että se sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tuommoista tekevät.
Luota omiin tunteisiisi ja vaistoosi. Ihmiset on erilaisia ja eri perheissä on erilaiset arvot. Jos et pidä isovanhempien tavasta hoitaa lasta, on varmasti paras, etteivät he lasta hoida. Meillä ei ole mahdollisuutta saada isovanhempien apua, se tekee tiukkaa, mutta niinkin pärjää. Jos sinusta tuntuu pahalta, on asia sinulle todella tärkeä. Ei kannata miettiä sitä ylireagoitko, olet oikeutettu tunteisiisi ja reagoimaan juuri sillä tavalla kuin reagoit. Minä olisin tehnyt ihan samalla tavalla. Muistan itse saaneeni papaltani joskus tukkapöllyä, ja muistan vielä oikein selvästi miten pelottavaa se oli kun vähän vieraampi ihminen kävi käsiksi. Ikävä tapaus, mutta ei mitenkään sinun tai lapsesi syy.
Nyt on päätä tuuletettu ja annettu vähän tunteiden rauhoittua. Mitä enemmän olen tätä tässä päivän aikana miettinyt, sitä varmempi olen siitä, että mitään mitä sanoin en kyllä haluaisi ottaa takaisin. Olisin ehkä vaan voinut laskea desibelejä jonkun verran ja yrittää käyttäytyä aikusmaisemmin. Jotenkin nämä lapset vaan saa aikaa primitiivireaktion jota ei kauheasti voi estää (ainakaan mun luonteella) ; )
Toisaalta mulla on jopa helpottunut olo - jotenkin olen tätä alitajuisesti pelännytkin tapahtuvaksi koko tämän vuoden (toivonut, että tämä ei tulisi vastaan ja kuitenkin tietänyt, että en voi sitä loppujen lopuksi estää). No niin - nyt sitten eletään tästä eteenpäin. Täytyy katsoa miten saadaan yhteiset hetket sujumaan ja kuinka poika reagoi pappaan ensi kerralla. Etäisyyttä tarvitaan nyt puolin ja toisin ja kuten joku teistä sanoikin, niin ihan hyvin pärjää niinkin. Ollaan oltu todella paljon tekemisissä, ehkä hyväkin katsoa hetki ilman niin kiinteää kanssakäymistä.
Meillä sattui ihan vastaava tapaus vuosia sitten poikiemme ollessa noin 4 v. Kun tultiin reissusta, isovanhempien mielestä kaikki oli mennyt todella hienosti. Jälkeenpäin lapselta kuulin että, " pappa oli nostanut hiuksista" . isäni tuntien tiesin että näin on todella voinut tapahtua, hän ei osaa puhumalla selvittää/rauhoittaa tilanteita. Lapset olivat tosi ihmeissään tapahtuneesta.
Ääni väristen soitin vanhemmilleni ja tein selväksi, että meidän lapsia ei ruumiillisesti kurita. Meni kyllä pitkäksi aikaa luottamus juuri sen takia, että heidän mielestään mitään ongelmia ei ollut, vaan kuulimme asiasta vasta lapsilta.
Olen melko varma, että tuon tapauksen jälkeen isäni ei ole uskaltanut vastaavaa tehdä
Vastuu lapsistasi on sinulla. Sinä päätät mitä he oppivat elämästä, tahdotko altistaa heidät ruumiilliselle kuritukselle josta jäävät häpeän ja arvottomuuden tunteet rajaavat lapsen tulevaisuutta?
Teit oikein eli olit vastuullinen vanhempi. Reaktiosi oli oikea, noin toimisi jokainen vastuullinen vanhempi. Sinä olet kasvanut isoksi, sinua ei enää alisteta väkivallalta. Aikuinen osaa laittaa (isovanhemmillekin) rajat.
Onnittelut sinulle ja lapsillesi (hyvästä äidistään)!
yhteen isovanhempaan justiinsa samasta syystä. Hän ei mielestään tehnyt mitään väärää, me oltiin tiukkana, koska ei tosiaan haluttu sellasta. Lapsi 4v. koki olevansa syyllinen siihen, että isovanhempi hermostui jne... Alkoi jännittää tilanteita etukäteen jne. Se oli viimeinen pisara, koska mun mielestä just se, että lapsi kokee olonsa syylliseksi ja ajattelee lyömisen tms. olevan ns oikeutettua, tekee asiasta väkivaltaisen... Millä opettaa, ettei saa lyödä/vahingoittaa ketään vihaisenakaan, kun isovanhempi läiskäyttää hermostuessaan? Siis vielä ihminen jota lapsi rakastaa ja jota kohtaan tuntee lojaalisuutta... Ajattelin suoraan sanoen, että sellasesta suhteesta ei ole pitkä matka muunkaanlaiseen hyväksikäyttöön... Välit poikki oli meillä parempi ratkaisu kuin kasvattaa lapsi pelonsekaisissa tunnelmissa. Kuritus on vanhempien asia. Isovanhempia ei tietysti pitäis rasittaa yli " kestokyvyn." Eli lapsia hoitoon vaan sen verran kuin isovanhempien hermot heitä kestää... meidän tilanteessa ei tämän kyseisen isovanhemman hermot kovin pitkää pätkää kestänyt edes meidän läsnäollessa. En edes halua kuvitella mitä olisi tapahtunut, jos joskus oltais jätetty olemaan kahden kesken...
Nämä " vanhan kansan" ihmiset eli meidän omat isät ja äidit on kasvatettu kurilla (joka vitsaa säästää se lastaan vihaa -tyylillä), samoin useimmat meistä tämän hetken äideistä ja isistä, ehkä hieman hellemmin kuin vanhempamme, mutta kyllä itsekin olen kokenut niin vitsan, vyön kuin erilaiset luunapit ja tukistukset. Siinä mielessä ymmärrän pappaa, varsinkin papat ovat usein sitä mieltä, että lapsia ja etenkin poikia pitää kurittaa kunnolla.
Meillä myös vilkas kohta 3-vuotias ja kyllä omatkin hermot menee välillä. Mä yleensä vaan huudan siinä vaiheessa kun pimahdan, eikä sitäkään saisi tehdä =( En mä vaan osaa laskea kymmeneen, mutta sitten pyydetään anteeksi ja keskustellaan lapsen kanssa, miksi äiti suuttui, eikä tuo siitä näytä kärsivän. Omaa kärsivällisyyttä yritän kasvattaa vaikka se vaikeaa onkin.
Aiheeseen palatakseni, niin jos oikein ymmärsin niin isovanhemmat olivat hoitamassa poikia KAKSI TUNTIA ja siinä ajassa pitää antaa luunappi niin kyllä en minäkään antaisi kovin äkkiä lapsia uudelleen heille hoitoon. Tai sitten pyydät mummon yksinään tms.? Voisitko puhua isäsi kanssa rauhallisesti, että et salli minkäänlaista ruumiillista kuritusta ja kertoa mikä teidän tapanne on rangaista (jäähypenkki, lelujen takavarikointi yms. mikä nyt sitten teidän oma tyylinne onkin) ja sanoa, että toivot hänen myös käyttävän samaa rangaistusta, jos poika tekee tuhmia.
Ilman muuta teit oikein!
Ja nyt sitten teet selväksi, että elleivät isovanhemmat pysty samanmukaisuuteen kasvatusnäkemyksissäsi, ei lapsi enää tule yksin heille.
Meillä ei tästä asiasta tullut sanomista, mutta makeisista. Ilmoitin, ettei lapsi pääse enää hoitoon, jos eivät pysty lupaamaan olla antamatta makeisia+jäätelöä+ynnä muuta vastaavaa hoidossaolon aikana.
Ja tsemppiä myös kurituskierteen katkaisemiseen! Olen itse kurilla kasvatettu, ja muistelen tapahtumia TODELLA katsekarana. Kuitenkin taistelen itse samojen ongelmien kanssa: miten hillitä itseään uhmaikäisen kanssa :/ Kun en haluaisi edes huutaa.
Minä pitäisin tätä puhetta ehtona papalle ja sille, että lapsille täytyy opettaa vastuunkantoa ja asioiden hoitoa. Yhdessä vaan puhumaan asiasta.
Se on tärkeätä lapselle oikea ja väärä ja anteeksi pyytäminen.
Sinä ja lastesi isä olette lapsistanne ja heidän hyvinvoinnistaan vastuussa. On hienoa, että uskalsit sanoa omille vanhemmillesi asiasta suoraan ja siten katkaista napanuorasi. Vielä aikuisenakin voi olla vaikea riitauttaa välejä omiin vanhempiin ja kyseenalaistaa heidän kasvatusmetodejaan. Maailma on muuttunut sitten omien vanhempiemme lapsuuden, jolloin kulttuuriimme vaikutti vielä voimakkaasti menneet sodat. Kun ihmisiä ammutaan kuoliaaksi pitkin metsiä ja jokaisesta suvusta on kaatunut liuta miehiä, voi luunapin antaminen tuntua aika pieneltä asialta siihen verrattuna. Mutta nyt yhteiskuntamme on toisenlainen. Ja lakikin sanoo, että lasta ei saa kurittaa fyysisesti. Tähän on vanhan polvenkin sopeuduttava. Joutuvathan he käyttämään autossa turvavöitäkin, vaikka niitä ei oltu edes keksitty heidän lapsuudessaan.
kun pidit lapsesi puolta, etkä anna kenenkään satuttaa häntä!
Toinen, surullinen, juttu on se, että jos tästä viestiketju syntyy, saat varmasti joukon pappaa puolustelevia vastauksia :-(
Eilen juuri Hesarissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan kolmannes hyväksyy lapsen ruumiillisen kurittamisen, vaikka se on ollut lailla kiellettyä jo yli 20 vuotta. Surullista. Näitä lukiessa ihmettelee, hyväksyvätkö nämä ihmiset elämäänsä väkivallan myös itseään kohtaan? Tai käyttäytyvätkö väkivaltaisesti myös toisia aikuisia kohtaan?