yli-innokas mummo

omat vanhempani olivat kovin tohkeissaan. Toisaalta oli mukavaakin, toisaalta ärsytti kun mummo yritti " varastaa lasta itselleen minulta" , tuli monesti tunne että hän yritti omia vauvaa ja kuvitteli itse osaavansa hoitaa häntä paremmin kuin minä. Monenlaista oli mutta nyt on toinenkin lapsi ja suvussa muitakin lapsia syntynyt, joten tilanne on hurjasti tasaantunut. Ajan kanssa.

Ja sinulle, pidä rohkeasti tapaamisvälit juuri sellaisina kuin itse niitä haluat pitää, sinun perheestäsi tässä on kyse!

Mun äitini nimittäin on heti tytön syntymästä saakka ollut erittäin tiiviistii tytön elämässä mukana. Jo mun raskausaikanani sovittiin, että 3kk iästä vauva on pe-la välisen yön mummulassa, kun la aamuna menevät vauvauintiin. Sovittiin, että tämä on heidän välinen juttunsa :0).



Äitini pyytää usein vauvaa yökylään muutenkin, ja ostelee kovasti kaikenlaista tytölle (nyt on jo kyllä pitänyt vähän toppuutella, kun alkaa jo ihan hulluksi mennä...). Kovasti patistaisi meitä miehen kanssa viihteelle, syömään ja leffaan, mutta ei me olla kun kerran käyty.



Neuvoja, ohjeita ja vinkkejä satelee se miljoona päivässä, mutta onneksi mä osaan suodattaa ne... Usein menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus neuvot ärsyttää, kun tuntuu siltä, että äitini kuvittelee ettei me osata mitään.

Mutta kuten hän usein sanoo, että hänen " on pakko sanoa, kun muuten jää vaivaamaan " . Miestä tämä enemmän rassasi alkuaikoina, mutta ei enää...



Minä ja äitini ja siskoni ollaan aina oltu tosi läheisiä, puhutaan ihan kaikesta ja mun raskausaikakin " elettiin" kaikki yhdessä. Me nyt vaan ollaan tämmöisiä....



Tyttö on nyt 10kk ikäinen, ja vähän on tuo hössötys laantunut. Ei kysy enää kolmea kertaa päivässä, että mitä vauvalle kuuluu, mutta kerran kumminkin ;0).



Ehkä ajan kanssa teilläkin helpottaa.



Tsemppiä!



heather ja neiti-nessukka 10kk

Äitimyyrä, just tuollaisia tuntemuksia tarkoitin! En vaan jotenkin siedä sellaista ja kuitenkin sitten tulee sellainen olo etten saa olla itsekäs ym. Meillä vaan se huono puoli että muita lapsia ei ole lähipiirissä eikä tulekaan ellei meille sitten toista (eikä se auta tässä vaiheessa...) Kiitos rohkaisusta, yritän pitää kiinni siitä että itse " määrään tahdin" tapaamisten suhteen (ettei sitten tarvitse itsekseen puhista ärtymyksen kanssa)

Heather, kiva kuulla että teillä homma toimii noin. Se niin riippuu ihmistyypistä mikä sopii kellekin. Toiset nauttivat asioiden jakamisesta muiden kanssa ja toiset ei taas niin kaipaa sellaista. Mitä muuten tarkoitit että olet saanut P:aa niskaan näihin asioihin liittyen?

Meillä on sama juttu, miehen äiti on välillä TODELLA yli-innokas mummu. Kauheesti tulee neuvoja, jotka on ollu hyviä yli 30 vuotta sitten. Esim. ootko jo antanu maksamakkaraa, alkaako tyttö olla kuiva (Tyttömme on kohta 9kk), ruokia ei saa lämmittää mikrossa, tulee säteilyä ym. Tosi rasittavaa ja kun ei haluais pahasti sanoo. Onneks anoppi asuu kauempana, mutta tuntuu että hän on usein läsnä. Sitten kun mennään anoppilaan, on hän koko ajan ottamassa vauvaa ja viemässä mm. potalle. Eli anoppi on ns. ajatusta nopeampi. Kiva et saa siellä ollessa välillä hengahtää, vaikka saa koko ajan pelätä mitä se mummu vauvalle tekee!!??

Oma äiti ei onneks hössötä eikä juurikaan neuvo. ;)

heather-



Mä kans tykkään kun mummu käy katsomassa vaavia, meillä on anopin kanssa tosi hyvät välit, eikä yritä tuputtaa kasvatusneuvoja, luottaa mun kykyihin, ja hyvä niin. Olen jo nyt sanonu (vaik tyty vasta 4kk)et kotona ja kun äiti paikalla, on äidin säännöt voimassa mut kun esim. menee yökylään, totellaan mummua (jos mummu tahtoo antaa joskus tytylle limuu, karkkia tms. ne on mummulassa käynnin herkkuja)

Muotoilin ehkä väärin tuon lauseen :0). En siis täältä vauva-palstalta vaan lähinnä tuolta av-palstalta... siellä kun eivät jotkut tajua sitä, että HALUAN äitini olevan paljon lapseni kanssa... Jotkut tuomitsevat sen, että tyttö on ollut jo yökylässä moooonta kertaa.



Sitä vain tarkoitin siis :0)



heather ja neiti-nessukka 10kk

Olisin onnellinen, jos meilläkin olisi tuollainen ongelma. Ymmärrän ärtymyksen, mutta meidän vauva ei tunnu juuri ketään kiinnostavan, mikä tuntuu äärimmäisen kurjalta. JOskus jopa miettii sellaisia synkkiä, että jos itselle tai miehelle käy jotain, niin mitä vauvalle tapahtuu. Lastenkodit ovat täynnä lapsia, joilla kyllä olisi sukulaisia. Yritän antaa lapselleni niin paljon rakkautta, ettei se muita tarvitse.

Joten mielummin vähän yli-innokas :) oma äitini on se innokas, en voi oikeastaan yli-innokas, vaan on vaan innoissaan ekasta lapsen lapsesta, ostelee sopivasta, enää ei välttämättä joka päivä soitella, alussa kyllä. Aina voi suodattaa, ja monista asioista olen sanonut, että meillä tehdään näin, ja ymmärtää sen.



Toinen mummo, anoppini onkin aivan toista maata, näkee lasta n. kerran kahdessa kuukaudessa.. (asuvat tosi lähellä) Kiinnostaa vaan omat bisnekset, ikinä ei osta mitään. Poitsu oli 4 kk. kun kysyi mitä hän voisi ostaa, sanoin että sukat on kaikki pieniä.. :) poika nyt 8kk. eikä vieläkään ole niitä sukkia näkynyt, heh!

Niin, ongelmat itsekullakin.. Meidän lapset vaan ei näytä isovanhempia kiinnostava. Nuorin täyttää kohta 4 kuukautta, mutta eipä ole mummoja näkynyt. Harmi sinänsä..

Niin se rassasi muakin! Anoppini oli nimittäin tOOOODELLA innokas. Neuvoja sateli kaikesta ja vielä hän oli epäileväkin, että osaammeko nyt todellakin kaksosia hoitaa. Yökylään hän olisi halunnut toisen lapsista melkein heti koska tämä vauva söi vain pullosta. Mua rasitti anopin tuppaantuminen elämään tosi paljon. Hän myös tuli meille kutsumatta ja vaati että ainakin kerran viikossa hänen on meitä nähtävä!!! Soitteli sunnuntaisin perään jos emme tulleet käymään jne.



Ei tämä mikään ongelma olisi ollut jos anoppi olisi ollut kiinnostunut meistä aikaisemminkin mutta minua ainakin häiritsi se, että yhtäkkiä olimme sitten NIIN kiinnostavia että!



Tuo kiinnostus on onneksi laantunut ja nykyään saamme olla hyvin rauhassa!!! Parempi näin. Me kuljemme nyt jonkinlaista kultaista keskitietä, näemme kun huvittaa ja anoppi hoitelee lapsia silloin tällöin. Neuvoja hän ei kuitenkaan enää anna eikä tule kylään kutsumattakaan! Jeeh!



NINABELL: kyllä tämä todellinen ongelma voi olla, tiedoksi vaan. Eihän se tietenkään ole kiva jos isovanhemmat eivät ole lainkaan kiinnostuneita mutta ei sekään ole kivaa jos he yrittävät liikaa sekaantua elämään. Keskitie on paras!

Moi,



meillä kans nyt 4 kk vauva ja miehen äiti, nimenomaan miehen äiti, käy mun hermoille siten, että olen kans rajoittanut " tapaamisoikeuden" yhteen kertaan viikossa, enkä tunne tekeväni väärin. Tämä aika on mun ja mun vauvan niin vain tunnen. Eri asia olisi varmaan oman äidin kiinnostus, mutta oma äitini on kuollut. Vieläpä ressaa se, että käyttää ittestään mummi -nimikettä, vaikka sillä ei pitäs olla mitään merkitystä. Näin vain tunnen enkä koe tekeväni vääryyttä ja ärsyyntyneet: kukin taaplaa tyylillään ;)

Olga-76:

Moi,

meillä kans nyt 4 kk vauva ja miehen äiti, nimenomaan miehen äiti, käy mun hermoille siten, että olen kans rajoittanut " tapaamisoikeuden" yhteen kertaan viikossa, enkä tunne tekeväni väärin. Tämä aika on mun ja mun vauvan niin vain tunnen. Eri asia olisi varmaan oman äidin kiinnostus, mutta oma äitini on kuollut. Vieläpä ressaa se, että käyttää ittestään mummi -nimikettä, vaikka sillä ei pitäs olla mitään merkitystä. Näin vain tunnen enkä koe tekeväni vääryyttä ja ärsyyntyneet: kukin taaplaa tyylillään ;)

Olga, kiva kuulla että löytyy muitakin...itsekin ajattelen juuri noin että tämä aika on vauvan ja minun yhteistä ainutlaatuista aikaa ja haluan ettei mun tarvitse rassata hermoja minkään tällaisen asian suhteen. Miten olet käytännössä rajoittanut " tapaamisoikeuden" kertaan viikossa, sanoitko suoraan? Onko mummi loukkaantunut vai ymmärtääkö? Heh...mua ressaa myös " mummittelu" + ylenpalttinen taukoamaton lepertely...(tunnen itteni ihan kauheaksi kun tunnustan tämän!) Oman äitini kiinnostus ei aiheuta tällaisia tuntemuksia tosin hän suhtautuukin erilailla. Ikävää että äitisi ei ole enää läsnä. Kiitos kun vastasit ja helteistä kesän jatkoa!

heather:

Muotoilin ehkä väärin tuon lauseen :0). En siis täältä vauva-palstalta vaan lähinnä tuolta av-palstalta... siellä kun eivät jotkut tajua sitä, että HALUAN äitini olevan paljon lapseni kanssa... Jotkut tuomitsevat sen, että tyttö on ollut jo yökylässä moooonta kertaa.

Sitä vain tarkoitin siis :0)

heather ja neiti-nessukka 10kk

Voi ei...toi on ihan älytöntä. Ei kannata välittää moisista kommenteista. Teillä toimii homma noin ja kaikki ovat varmasti onnellisia, mikä on tärkeintä. Meillä mummo varmasti kadehtisi sun äitiä... ;) Aurinkoista kesää!

bafounis:

Olga-76:

Moi,

meillä kans nyt 4 kk vauva ja miehen äiti, nimenomaan miehen äiti, käy mun hermoille siten, että olen kans rajoittanut " tapaamisoikeuden" yhteen kertaan viikossa, enkä tunne tekeväni väärin. Tämä aika on mun ja mun vauvan niin vain tunnen. Eri asia olisi varmaan oman äidin kiinnostus, mutta oma äitini on kuollut. Vieläpä ressaa se, että käyttää ittestään mummi -nimikettä, vaikka sillä ei pitäs olla mitään merkitystä. Näin vain tunnen enkä koe tekeväni vääryyttä ja ärsyyntyneet: kukin taaplaa tyylillään ;)

Olga, kiva kuulla että löytyy muitakin...itsekin ajattelen juuri noin että tämä aika on vauvan ja minun yhteistä ainutlaatuista aikaa ja haluan ettei mun tarvitse rassata hermoja minkään tällaisen asian suhteen. Miten olet käytännössä rajoittanut " tapaamisoikeuden" kertaan viikossa, sanoitko suoraan? Onko mummi loukkaantunut vai ymmärtääkö? Heh...mua ressaa myös " mummittelu" + ylenpalttinen taukoamaton lepertely...(tunnen itteni ihan kauheaksi kun tunnustan tämän!) Oman äitini kiinnostus ei aiheuta tällaisia tuntemuksia tosin hän suhtautuukin erilailla. Ikävää että äitisi ei ole enää läsnä. Kiitos kun vastasit ja helteistä kesän jatkoa!

Hei Bafounis, puhuin miehelleni tuosta tunnetilastani ja hän ymmärsi ja kertoi sitten suoraan vanhemmilleen, että nyt he saavat tulla vierailulle periaatteessa kerran viikossa ja aina ennen vierailua pitää soittaa, että ovat tulossa, kun alkuun vauvan kanssa kun oli kotiuduttu, " asuivat" meillä 2 ekaa päivää. Ja itselläni oli sektiohaava, jota piti huoltaa eli antaa ilmakylpyjä+pestä niin miten olis voinu? Nyt toimii tuo kerran-pari viikossa tapaaminen ja se ei kestä koko vuorokautta vaan ymmärtävät (kun tämäkin suomennettiin), että pienellä on omat rytmit, joista kiinni pitämällä koko perheemme pääsee helpommalla. Jos mummi loukkaantuikin ei ainakaan minulle ole sitä sanonut eikä antanut ymmärtää vaan sanoi kyllä ymmärtävänsä itse nyt tilanteen. Olen ajatellut tämän koko jutun (miehen puolen äiti ärsyttää) juontavan juurensa jotenkin hormoneista ja olen kai sitten hormoonihirviö, mutta en tunne siitä huonoa omaatuntoa ja kerran vain on ESIKOINEN pienoinen =). Ei muutakuin teet niinkuin itsestä parhaalta tuntuu, luulen tilanteen helpottavan ajan myötä (välillä itselläkin on karsea olo, että olenko näin " julma" , mutta kuka mua ajattelee jos en itse, EI KUKAAN)! Mukavaa lämpöistä kesän jatkoa myös sinulle!

Olga " the anoppinega" ja äiskän pikkuneiti 4 kk

Elikkä meillä ollaan aina oltu isovanhempien kanssa hyvissä ja läheisissä väleissä. Anoppi ja appiukkoa nähtiin noin kerran viikossa ja omat vanhemmat poikkesi useamman kerran viikossa. Ero siinä et ku anoppi tulee niin se viipyy useita tunteja kun taas omien vanhempien käynti kestää 5 minutista max tuntiin. No kun esikko synty niin kaikki pysyi periaatteessa ennallaan. Tottakai käynnit tiivistyi, ja isovanhemmat olivat sekaisin, tuli kaikenlaisia ohjeita ja tuntui että lapsi riistettiin multa (eniten otti kaaliin se kun yritettiin väkisin vastasyntynyttä herättää), mutta se mikä eniten muuttui oli minä itse.



Koin imettämisen henkilökohtaiseksi, ja häiriinnyin kun lähelleni tultiin silloin. Hormoonit heittelivät aika lailla ja mikä oudointa, koin ensimmäistä kertaa sellaista omistamisen tunnetta, mitä en osannut kuvitellakaan.



Te jotka olette pystyneet rajoittamaan vierailuja, niin nostan hattua rohkeudelle. Oma mieheni on juuri sellainen, että hän ei sano, ja vaikka jotain koetettaisiinkin sanoa varovastikin niin helposti menee isovanhemmilla herne nenään. Itse kuitenkin koin että anoppi tuli liian oma-aloitteiseksi. Toi pillimehuja 1,5 vuotiaalle, kun kehuimme että on oppinut juomaan pilistä(kysymättä meiltä voiko sitä edes antaa), syötti keksejä yms. Varovaisesti koetimme sanoa, jos emme olleet asiasta samaa mieltä, mutta eipä meitä kuunneltu. Kerrankin toi ananaspillimehua, eikä meidän taaperomme ollut koskaan edes ananasta maistanut. Sitten sitä huudettiin masukipua......



Sitten mulla palo päreet kun oli kerran mun poissaollessani mennyt leikkaamaan tytöltämme otsahiukset. Siitä sitten seuraavalla kerralla sanoin, ja ihan asiallisesti, mutta siitäpä otettiin herne niin syvälle että lähtivät saman tein eikä oltu viikkoihin missään tekemisissä. Eikä oltaisi varmaan vieläkään ellei appiukko olisi saanut sydänkohtausta. Välien lopulliseen lämpiämiseen meni useita kuukausia, ja se juttu kytee sillä tavalla pinnan alla että viinaksia en anoppini kanssa ota. Tuppa nimittäin hän ihmisenä alkaa aina kaivelemaan vanhoja humalaspäissään.



En loppujen lopuksi tiedä onko tällä sepustuksellani mitään apuja kennellekkään, lähinnä halusin vain kertoa tuota oman mielen muuttumisesta, ja omasta omistushalusta. Sitähän muuttuu lapsen myötä aivan naarastiikeriksi, se on aivan normaalia ja niitä tunnetiloja on vain käsiteltävä mielessään ja antaa isovanhempien nauttia kohtuuden nimissä isovanhemmuudestaan.



Nyt kuopuksen kohdalla anoppini on jo rauhoittunut. Ja kyllähän se on sanottava että isovanhemmista on paljon apuja. Kunhan vaan siinä pysyy kaikilla hyvä mieli.

anoppi on kerran erehtynyt minua haukkumaan, oli tulossa hoitamaan esikoista kun vakituinen hoitaja oli lomalla emmekä halunneet viedä outoon paikkaan muutamaksi päiväksi.



Sattui sitten niin että oli huono päivä sekä minulla että lapsella ja suukopu siitä syntyi, anoppi kuuli kinastelun ja aloitti paapottamisen, haukkui minut kelvottomaksi äidiksi ja uhkasi lastensuojeluviranomaisilla. Suutuin, paiskasin oven perässäni ja painelin töihin itkien. Hitto kun en ajanut anoppia ulos kodistani, en hoksannut koska olin niin tyrmistynyt. Töistä palatessani anoppi yritti sovitella, pyyteli anteeksi ja etten muistelisi aamuista. Ja paskat, minä muistan sen aina enkä ikinä anna anteeksi.



Nykyään välimme ovat viileät, tuskin kerran kuukaudessa nähdään, ja anoppi on minulle kuin ilmaa, jos vähänkään poikkipuolista sanoo, annatan takaisin. " Mulle ei vittuilla" .