Miksei saa sanoa, ettei HALUA KOSKAAN vammaista lasta?

Kerran eräs ystäväni totesi, että tuolla miehellä on kauniit silmät. Minua alkoi ihan naurattamaan, koska yleensä puhutaan, että juuri silmistä down-lapsen (tai aikuisen tässä tapauksessa huomaa).



Sukulaiseni kohdalla down on ilmennyt oppimisvaikeuksina (on tällä hetkellä kivifirmassa töissä ihan normaaleissa hommissa, ajaa kaivuria, rekkaa yms..) sekä keskittymishäiriöinä. Lisäksi hänellä on epilepsia.



Down olisi varmasti näkynyt ultrassa, jos asiaa olisi tutkittu. Ajatuskin siitä, että tätä ihmistä ei olisi, on kamala. Hän on meille ihan normaali nuori mies, ei downia sairastava.



Hän ei siis ole ollut terve lapsi, mutta kuitenkin terve. :)

tietty ne joilla itsellä on sairas lapsi ajattelee että pääasia että lapsi on elossa

toivoin tervettä lasta. Ja terveen lapsen sainkin, josta tuli pian vakavasti sairas. Paljon olen oppinut hänen kanssaan elämisestä, mutta silti toivoisin että hän olisi terve. Ja toivon, että jos vielä niin onnellisesti käy että lapsen saan niin hän olisi terve. Ja sanon senkin, että vaikka olen saanut oppia sen, että lapsen sairaus ei ole katastrofi, niin minä en ehdoin tahdoin toista sairasta lasta tähän maailmaan tekisi. Tietysti voisi käydä niin kuin tämän meidän lapsen kanssa, että syntyy terveenä ja sairastuu syntymän jälkeen. Mutta vaikka kuinka olen ollut sairaiden lasten kanssa ja oppinut näkemään sen, että siellä on aina ihan oikea ihminen eikä mikään " sairas" niin silti minä en voisi jatkaa raskautta jos odottamani lapsi olisi vakavasti sairas.



se mitä itse olen miettinyt, on se että aikaisemmin sitä jotenkin kuvitteli, että olisi aivan kamalaa jos saisi sairaan lapsen. Että se olisi jotenkin hirveää. Mutta sitten kun se oma lapsi on sairas, niin huomaa että se sairaus on vain osa häntä, ei koko hänen elämänsä. Mutta se nyt ei liity kai tähän, tulipa vaan mieleen.



Tervettä lasta saa toivoa, mutta ehkä kannattaa miettiä kaksi kertaa missä tilanteessa sen sanoo ääneen. En minä vedä herneitä nenään siitä, että täällä toivotaan tervettä lasta tai yleisesti että haluaa terveen lapsen, mutta muutaman kommentin olisin minäkin mielelläni jäänyt kuulematta. Yllättävän moni kun minulle on tokaissut, että millään muulla ei ole väliä kunhan lapsi on terve. (ja siis ovat hyvinkin tietoisia lapseni vakavasta sairaudesta, siitä ollaan esimerkiksi juuri keskusteltu).



Mutta tuollaiset " millään muulla ei ole väliä kuin sillä että lapsi on terve" on niin äärimmäisiä lauseita, että en usko yksikään noin ajatteleva OIKEASTI olisi sitä mieltä, jos oma lapsi sairastuisi.

kumpi nyt sitten nykymaailmassa on pahempi kun tuntuu että suurella osalla ihmisiä on vakavia tunnevammoja - eli fyysinen vai henkinen vamma?



Tunnen yhden fyysisesti vammaisen pojan joka on aivan ihana, sydämellinen ja herttainen tapaus.



Tietenkin jos fyysinen vamma pahasti rajoittaa tai aiheuttaa paljon kipuja niin sitten asia on eri.

että se on vähän yhtä idioottimainen itsestäänselvyys, kuin se että toivottavasti en kuole nuorena, toivottavasti en saa syöpää, toivottavasti ei ajeta autokolaria, toivottavasti mies ei kuole ja niin edelleen.





Ja kun ottaa huomioon kuinka huonossa asemassa sairaat ja vammaiset lapset jo ovat, niin tuo on kyllä vain omiaan lisäämään sitä ennakkoluuloa, että he ovat jotain toisen luokan kansalaisia, joiden kanssa ei terveet lapset voi olla tekemisissä...

Mutta jotenkin ymmärrän tuon paheksunnan juontuvan sellaisesta ajattelusta - joka ei välttämättä ole väärä sekään - että jos kovasti toitotetaan terveyden ja normaaliuden paremmuutta, siitä seuraa halveksunta vammaisia ja muita erityislapsia kohtaan. Puhun siis yhteiskunnan tasolla tapahtuvasta arvottamisesta, en yksilöistä kuten ap.

sairaisiin lapsiin kuin spitaalisiin välillä?



Meillä esimerkiksi on sairas lapsi. Hänen sairautensa ei aiheuta hänellä minkäänlaista henkistä vammaa, hän kehittyy normaalisti eikä hänen sairatensa ole tarttuva. Hän ei haise pahalle, eikä näytä pahalta, hän ei tunnu kummalliselta eikä hän käyttäydy omituisesti.



Silti TODELLA MONET terveiden lasten vanhemmat vievät omat lapsensa POIS kuultuaan, että meidän lapsemme ei olekaan terve. Ennen kertomista ovat antaneet lastensa leikkiä meidän lapsen kanssa, koska tämä VAIKUTTAA normaalilta terveeltä lapselta. Mutta oho, onkin normaali sairas lapsi. Mitä ihmettä he pelkäävät? Että sairaus, joka ei ole tarttuva yhtäkkiä hyppää heidänkin lapsiin? Että kuolema tarttuu? Että heidän lapsilleen jää traumat, jos he tietävät että meidän lapsi on sairas?

Jos sanot, ettet halua koskaan vammaista lasta, saat ainakin minut ajattelemaan, että varmimmin voit siitä vakuuttua, kun et koskaan hanki minkäänlaista lasta.



Vaikka sikiötä tutkittaisiin ultralla ja erilaisilla punktioilla koko raskauden ajan päivittäin, ei suurinta osaa vammoista pystytä mitenkään havaitsemaan. Niin voisi käydä, että kuvitelmistasi huolimatta synnyttäisit sairaan tai vammaisen lapsen. Mitä sitten tekisit? Antaisit sen pois ja alkaisit yrittää uutta raskautta?



Vaikka lapsesi syntyisi terveenä, hän voi sairastua tai vammautua minä tahansa päivä. Mitä sitten teet, jos et halua koskaan vammaista lasta? Annat pois? Tapat ja menet vankilaan?



Ei kannata huudella, jos ei tarkoita mitä huutelee. On tietysti ihan eri asia toivoa lapselleen terveyttä kuin huudella, ettei koskaan halua vammaista lasta.

Mutta minusta asiaa ona aivan turha miettiä. Lapsi voi syntyä vammaisena, vaikka sitä ei raskauden aikana olisi huomattukaan. Lapsella voi olla vakavia rajoitteita, vaikka hän ei olisi vammainen (suolistosairaudet, atooppinen ihottuma, allergiat, epilepsia, diapetes...).



Lapsi voi loukata itsensä ja vammautua. Lapsi voi sairastua syöpään. Lapsi voi kuolla.



Miksi käyttää aikaa sen pohtimiseen, että onkohan lapsi terve vai ei? Miksi odottaa tervettä lasta, koska sairautta ja vammaakin on niin montaa sorttia? Milloin lapsi on niin sanottu terve lapsi? Määrittele ensin se. Saako olla näkyvä vamma, saako olla allergiaa? Saako olla kuulovamma, saako olla heikko näkö?



Kuinka moni meistä oikeasti on ollut ns. terve lapsi? Minä halusin lapsen. Onneksi sen myös sain.

MInäkään en ollut terve lapsi, mutta en olisi halunnut tulla seulotuksi sikiövaiheessa eli tapetuksi ennen syntymää siksi, että en ollutkaan täydellinen.

samoin ei saa sanoa toivovansa tyttöä tai poikaa, loukkaa taas..

Mutta ihme olettamuksia. Yhtä lailla myös se vammainen lapsi voi vammautua vielä pahemmin myöhemmin!



Minä ainakin toivon lasta, jolla ei olisi mitään sen suurempaa vammaa, joka ei olisi monivammainen tai sairastaisi Downin syndroomaa.



Yhtä lailla toivon, ettei lapsi myöhemminkään vammaudu tai joudu onnettomuuksiin. Miksi en saa toivoa, ettei olisi vammainen? Mitä pahaa siinä on?



Kyllä minä ainakin mielummin haluaisin lapsen, joka on ns. terve eikä esim. monivammainen.

Ei kukaan toivo, että rakas lapsensa olisi sairas tai vammainen! Miksi ihmeessä toivoisi? Ja kyllä sen toiveen saa ihan ääneenkin lausua. Mutta koskaan ei voi tietää, miten käy. Terveenä odotettu ja kaikki ultrat läpäissyt vauva voi olla hyvinkin sairas. Voi vaatia todella suurta hoitoa, uhrauksia, pelkoa, entisen elämän unohtamista. Samalla on niin vihainen sille sairaudelle, mutta rakastaa sitä lasta silti niin paljon. Haluaisi lapsen terveeksi tai välillä jopa toivoo, että kuolisi pois, niin ei kärsisi enää. Rakastaa, tuskaisesti rakastaa.



Ei tuon läpi käyneenä edelleenkään toivo (tietenkään) sairasta lasta. Ei, vaikka se oma sairas lapsi on rakkainta tässä maailmassa. Mutta tuon läpikäyneenä tietää, että mikään ei ole varmaa. Ja että on ihan turha etukäteen, raskausaikana tai jopa aikaisemmin, miettiä liikaa tulevan lapsen terveyttä. Ei sillä mitään voita. Lapsi joko on terve tai ei ole. Ei siinä vanhempien toiveita kuunnella. Ja ihan turha luulla, että lapsi olisi terve jos raskausaikana mitään ei huomata. Kaikkea ei silloin voi huomata.



Antakaa siis olla. Puolin ja toisin.

Se ei minun mielestäni tarkoita samaa kuin sanoisi: Haluan vammaisen lapsen. Tuolla tarkoitetaan, että pääasia, että on lapsi. Siis se, että saa lapsen on se kaikkein tärkein, vaikka toivoisikin ennenkaikkea tervettä lasta.

Mutta onhan se silti tarkkaa missä seurassa voi sanoa sen ääneen. Minä olen esimerkiksi monesti ystäväni kanssa kahdestaan puhunut, että olisi elämässäni katastrofi jos saisin vammaisen lapsen, ja että tekisin varmasti abortin jos raskausaikana selviäisi että lapsi on vammainen.



Tiedän että lapsi voi olla vammainen, vaikkei sitä etukäteen tiedettäisi. Sitten siihen olisi vaan sopeuduttava. Mutta kyllä minä ihan varmasti joskus olisin katkera, ja miettisin että miksi juuri minä ja minun lapseni. Vaikka ihan varmasti rakastaisin lastani hurjasti ja suojelisin häntä pahoilta sanoilta ja mielipiteiltä vaikka hengelläni.

a) toivoa tervettä lasta

kuin

b) huutaa, ettei KOSKAAN HALUA vammaista lasta...

19

Pointti onkin se, että mikä tai kuka on vammainen???



Onko liikuntavamma tai vaikka raajan epämuodostuma syy aborttiin? Kehitysvamma, vaikka olisi hyvin lievä, olisi syy aborttiin?



Saako se vamma näkyä? Jos se ei näy ja lapsi / aikuinen kykenee itsenäiseen elämään, saako sellainen olla?



Ongelma tällaisessa keskustelussa on se, että kukaan ei pysty määrittelemään, mitä vammalla tarkoittaa. Milloin lapsi olisi niin ikävä asia tai tapaus, että sitä ei haluttaisi tähän maailmaan? Jos lapsi on yhteiskunnalle kallis? Jos aiheuttaa perheen sisällä ongelmia? Perhe ei näytäkään enää täydelliseltä?



Selostakaa minulle te, jotka " ette ikinä halua vammaista lasta" , että missä menee raja??? Minulla on toinen silmä hiukan pienempi kuin toinen ja minulla on hajataittoa reippaasti ---> ei näy, mutta aiheuttaa kovia päänsärkyjä, oksentelua ja huimausta. Joudun ajoittain olemaan vaivan takia pois töistä. Onko minulla vamma?

Vammainen lapsi voi olla sairas tai terve. Terve lapsi voi olla vammainen.

kuulostaa se mun korvissa siltä, kuin viesti olisi seuraava:



" Vammaiset ovat oksettavia, ällöttäviä ja kammottavia sekasikiöitä. Et varmaan sinäkään rakasta vammaista lastasi. Jos vaivaudut koskaan sanomaan, että vammaisuudesta on ollut sinulle surua, tulkitsen asian niin, että siitä on ollut sinulle LIIKAA surua.



Summa summarum: vammaisista on vain surua ja vaivaa, vammaiset kärsivät, estämme kärsimyksen abortoimalla ajoissa. Oikeastaan tulkitsen, että sinun elämäsi on helvettiä ja yksinomaan lapsen vamman takia. Teeskentelet, jos muuta väität.



Salaa toivon, että lapsesi kuolisi, tuo kurja riippakivi, koska siitä oksennusläjästä ei voi olla sinulle kuin harmia. Vai yritätkö olla jotenkin jalo, häh? Myöskin lapsesi elämä on turha ja täynnä kärsimystä. Minä määrittelen sen, kuka saa elää ja kuka ei!"