Pitääkö tässä ruveta kasvattamaan naapurinkin lapsia... (ov)
[color=blue][size=2]Vai mitä? Eli tässä äitinä olen alkanut suivaantumaan jo pidemmällä aikavälillä tapahtuneesta ilkeilystä&kiusaamisesta jota harjoittaa naapurin 2,5v. vanhempi 5½v. tyttö. Heillä lisäksi samanikäinen(3v.) kuin meilläkin jonka kanssa leikki sujuu kivasti mutta isosiskonsa on se jonka kanssa ongelma jatkunut jo vuosia... ensin puolusti pari vuotta sitten pihaansa tönien 1vuotiastani vain odottaen että toinen kömpi pystyyn tönäistäkseen samantien uudestaan... minä komensin mutta äitinsä ei, katsoi vain loukkaantuneen näköisenä kehdattuani huomauttaa moisesta...
Sitten tuli yhteisellä leikkikentällä ruohon tunkemisyrityksiä lapseni huppuun ja sen lopettamiseksi riitti vihainen tuijotukseni eli tyttö huomasi heti tekevänsä väärin...
näitä vastaavia on tapahtunut aina silloin tällöin ja alkoivat siis jo tytön ollessa 3vuoden ikäinen.
Viimeisimmät ilkeilyt tyttö teki samanikäisen kaverinsa kanssa eli houkutellaan lapseni nurkan taakse ja tönitään jne.
Yritetään houkutella salaa leikkimökkiin ja revitään kengät ja hatut pois vaikka huudan ettei niin saa tehdä, äitinsä ei reagoi mitenkään...
Nyt on saanut samanikäisen sisaruksensa kuin oma lapseni on mukaan tähän kiusausliittoon eli mieleni ei enään tee antaa lapseni mennä heidän kanssa leikkeihin. Tulevat houkuttelemaan lastani ensin mukaan leikkihin ja sitten lällätetään omassa pihassa ette saa tullakaan! Sanoin äitinsä kuullen muutama päivä sitten lapselleni että älä mene sinne kun tytön leikki on vain ilkeilyä sinua kohtaan, äitinsä ei reagoinut mitenkään sanoihini.
Eivät komenna kumpaakaan lastaan mitenkään joten siitä tuo otsikkoni pitääkö tässä ruveta kasvattamaan naapurinkin lapsia? Onko tuo sitä ns. vapaata kasvatusta, vai mitä se on? Olen liian lähellä tätä tilannetta joten mielipiteitä kiitos.
Jotain pitäisi saada tilanteelle tehtyä koska lapseni kuitenkin kaipaa toisten lasten seuraan ja nuo naapurin lapset tietysti ovat houkuttelevan lähellä leikkimisäänten kuuluessa. Joten pelkkä olla menemättä heidän kanssa leikkimään antaa mielestäni väärän kuvan lapselleni joka ihmettelee miksi häntä kiusataan(on vähän liian reipas eikä ala parkua joka tönäisystä.. tai kolmannestakaan...) ja itse pidän kuria omalleni enkä ikinä suvaitse vastavaa käytöstä toisia kohtaan ja taas toisia ei komenneta lainkaan. Lapsihan alkaa piankin ihmettelemään tällaista.
Kommentit (6)
Meidän puistossa kiusataan pienempiä ja leikitään tosi vaarallisia leikkejä. Itsellä kohta kolme vuotias lapsi ja ikävä kyllä omanikin on saanut osansa kiusaamisesta.
Meillä on hieman pakko puuttua itse toisten lasten tekemiseen, sillä toiset jopa alle kolme vuotiaat on siellä yksikseen. Vanhemmat käy vain kurkistamassa nurkalta, missä se lapsi sillä hetkellä on ja menevät takas kotia.
Autoja ajaa lujaakin ohi ja pikkuset lapset ajelee apupyörien kans pitkin teitä tai laskee potkumopolla tienlaitaa alas isoa mäkeä, ilman näköyhteyttä vanhempiin. Isommat lapset oli tänäänkin kasanneet ison kasan risuja ja tekivät tulet. Minusta sellanen ei kuulu vielä eskarille tai eka luokkalaisille leikkeihin...nähtävästi vanhemmat sen hyväksyivät, sillä tulet oli erään pojan pihalla.
Milloin ammutaan kuulapyssyillä juuri kävelemään oppineita ja milloin raavitaan autot ohi mennen tai kiusataan pihalla istuvaa koiraa... Joka päivä tuntuu olevan jotain. No onhan noita lapsiakin melkoinen porukka, mutta luulis olevan heillä myös vanhempia jotka seurais tekemisiä ulkona.
Kauhistuttaa ajatuskin siitä, että nuorimmat yksin tuossa pihalla olleista lapsista on olleet omaani nuorempia. Omani on rauhallinen ja ajatteleva lapsi, mutta ei siltikään minkäänlaista järkeä päässä kun sille päälle sattuu. Ei osaa väistää autoa tai parkkeerata pyöräänsä pois keskeltä tietä.
ihan taatusti omaani puolustan kaikin keinoin! Ja muutenkin jos joku tuossa meidän pihalla (kerrostalo) jotain ihan älytöntä tekee niin voin sanoa.
Tuo kuulostaa ilkeälle. Siis tietty määrä ilkeilyä kuuluu lasten sosiaaliseksi oppimiseen, eikä ihan jokaiseen tönäisyyn jne kannata varmaan puuttua. Tuo kuitenkin kuulostaa siltä, että iso tyttö tahallaan kiusaa ja huudattaa muita. Tietty pienempi oppii sen perässä ja jatkaa samaa antaen toiselle takaisin sen minkä itse sai köniinsä.
Jotkut vanhemmat oikeesti ajattelee, että lasten pitää omat kähinänsä selvittää itse. Siis jos ei puolustaudu niin oma moka. Mä oon omalleni nyt 4v joutunut opettamaan mitä tehdä tai sanoa jos toinen tekee kiusaa. Kuulostaa pahalle, mutta en kuitenkaan ole käskenyt lyömään takaisin. :) Ongelmana vaan on, että ensimmäisenä/ainoana lapsena hän ei ole joutunut tarpeeksi tilanteisiin missä täytyy käyttää kyynärpäätaktiikkaa. Siis ihmettelee ja itkee usein kun joku sanoo pahasti (et saa tänne tulla, et saa tätä ottaa, et osaa kunnolla piirtää), siis tavallisia lasten sanallisia kiusaamisjuttuja, mutta uutta hänelle.
No, tietty on ainoita lapsia, jotka sitten on tosi tyranneja. Meillä oli vanhassa asunnossa sellanen naapurintyttö, huh kun se hallitsi koko puistoa kun sinne sattui, huusi rumasti niille joiden kanssa ei halunnut leikkiä ja komenteli koko ajan muita mitä nyt tehdään jne. Siis en missään tapauksessa toivo omastani sellasta tyrannia, mutta pikkasen itsepuolustusta on pakko opettaa ettei jää toisten jalkoihin.
Mä oon sitä mieltä, että aikuisten on puututtava, jos kiusaaminen jne on systemaattista, siis sellasta toisia alistavaa toimintaa. Mun mielestä pieni jäynä menee ja joskus jokainen hermostuu ja tönii tms, mutta jos on asennevamma, että pakko tehdä toisille kiusaa että itsellä on hauskaa, niin mun mielestä sellasesta käytöksestä pitää rankaista.
Jos ei sen äidin kanssa juttelu auta, niin voisitko koittaa lahjontaa. Siis otat puikkojätskejä tai lakuja tms pientä makeaa mukaan ja annat vaan kilteille lapsille ja sanot, että tuhmat jää ilman, tms. En tiedä onko tämä ihan kasvatuskirjan mukainen idea, mutta mä koittaisin. Ehkä jos tyttö ymmärtää sen, että sun kanssa on oltava kunnolla niin saatat saada otteen hänestä. Sitten kun on kiltti niin saa tietty myös ja hyvät kehut päällle, kun on niin mukava tyttö, että leikkii kauniisti pienempien kanssa. Ehkä se 5v on turhautunutkin jos on aina vaan pienempää seuraa. Mutta sitten pitäis kyllä äidin puuttua ihan varmasti ja keksiä sille parempaa tekemistä kuin kiusaamista.
Kyseessä on ekalle menevän poikani kaverit, siis lapset jotka liikkuvat ilman vanhempiaan (esikouluikäiset ja eka- ja tokaluokkalaiset). Herkille lapsille sanon nätisti, niille jotka melkein haistattelevat aikuisillekin, sanon sitten kovemmin. Jonkun verran ojennan tarvittaessa koko porukkaa. No minä olenkin paikallaollessa ainoa vanhempi (yleensä olen aina paikalla meidän pihalla ja joskus käyn muuallakin katsomassa poikia), muiden vanhemmat eivät vietä aikaa näiden eniten liikkuvien poikien kanssa. Tosin rauhallisemmat ja hitusen vähemmän näkyvien kavereiden vanhemmat ovat sitten enemmän paikalla ainakin omassa pihassaan katsomassa mitä tapahtuu ja he hoitavat hyvin kasvatusvastuunsa. Siis silloin kun olen paikalla katsomassa touhuja, muut vanhemmat eivät ole paikalla (koska toisten pihoille en mene katsomaan touhuja), niin en siis voi odottaa kenenkään muun vanhemman puuttuvan. Ja välillä kyllä kypsyttää tuo joidenkin vanhempien " vapaa tyyli" , eivät kyllä todellakaan tiedä mitä kaikkea tapahtuu ja missä ja kenen kanssa heidän lapsensa edes liikkuvat. Kotona sitten sanovat juttelevansa lastensa kansssa, mutta aika usein eivät silti ole tietoisia monistakaan asioista lastensa elämässä.
Alkuun otin pahimman kaverin osalta yhteyttä hänen äitiinsä ja informoin tilanteista- siitä oli hyötyä, jotta äiti tiesi vähän mitä tapahtuu (tosin tämän äidin kasvatusfilosofia taitaa olla että lapset saavat keskenään oppia, sillä ei puutu lähes mihinkään, sama kun toimii perheen sisällä lasten kesken). Äiti oppi hieman tästä reagoimaan ja varsinkin kun en ollut ainoa äiti joka otti yhteyttä häneen kiusaamisen osalta. Totesin kuitenkin että pidemmän päälle tämä ei toimi, koska vanhemmat eivät ole paikalla katsomassa tilanteita. Itse kun olen, niin puutun. Aluksi oli totuttelua toisten lasten kasvattamisessa, mutta nyt se jo sujuu- tosin aina en jaksaisi ja jotkut puuhat jätänkin katsomalla " sormien välitse" varsinkin jos oma lapseni ei osallistu niihin ja syytä on vähänkään molemmissa osapuolissa, vaikka kyseessä olisi meidän pihalla tapahtuva toiminta. Lisäksi moni näistä lapsista tuntuu kaipaavan myös huomiota ja aikuisen seuraa ja tulevat näyttämään taitojaan/juttelemaan/kyselemään minulta, jonkun verran juttelen, mutta joskus olen siihenkin aika kypsä. Aina en todellakaan jaksaisi omalla pihallanikaan katsoa muidenkin lasten perään (ja tarvittaessa muuallakin).
Ja sitten muutamia esikemerkkejä mitä poikaporukassa on ollut.
*Yhtä poikaa on ajettu takaa ja syljetty päälle ja haukuttu ja uhkailtu.
*Yhden pojan pyörää pojan ajaessa on heitetty isoilla kivenmurikoilla.
*Huudetaan täysillä toisille MUNAPÄÄ ja lähde pois yms. vähemmän kaunista ja näytellään keskisormea. Ja nämä episodit kuulee yleensä puoli korttelia.
*Peleistä (jalkapallo, sähly) tulee käsirysyä ja usein itkua ja muutamia pahoja jälkiä. Kerran yksi isompi poika kantoi toisen pienemmän kesken pelin ojaan ja tiputti sinne ja ojassa oli vettä.
*Muuten on vaan komentelua mitä tehdään ja kuka määrää ja ketkä ovat mukana ja ketä tiputetaan pois. Lisäksi on toisilta tavaroiden ottamista ja pyörien lainailua ilman lupaa, härnätään ja palautetaan sitten kun toinen on suuttunut totaalisesti/itkee.
[color=brown][size=2]Kiitos vastauksista ja ilmeisesti teidänkin mielestänne tytön harjoittama käytös ei ole hyväksyttävää eli en ole ylisuojelevasti ajatteleva äiti?
Yritän ottaa asian puheeksi kun seuraava sopiva tilanne tulee mutta saas nähdä mikä tulee olemaan reagtio...
Olen meinaan nähnyt jo toissavuonna hänen käytöstään kun tyttönsä meidän pihassa näki minun&lapseni tekemiä lumikakkuja ja äitiään katsoen(hyväksyntää) hymyillen alkoi rikkoa niitä äitinsä hymyillessä vieressä... olin hieman ällistynyt...
Hyviä pointteja olivat teidän kirjoituksissani juuri nuo tarttuvat huonot tavat eli tietysti minun lapseni oppii näitä kiusanteko-malleja ja alkaa jossain vaiheessa soveltaa niitä toisiin lapsiin ja pahimmassa tapauksessa pienempiinsä kun ei näe että tätä kiusaaja-tyttöä komennetaan/ojennetaan nimeomaan oman äitinsä puolelta, sillä oma lapseni kyllä tietää jo että minä kyllä komennan tarvittaessa.
Harmi tässä on se, että nyt ei nätisti leikkiminen enään suju nuoremman samanikäisen kuin omani kanssa tämän iso-siskon keksittyä hänet liiittolaisekseen ja tämä on aika tuore käänne vain 2vkoa sitten. Paitsi jos iso-siskolla on samanikäinen kaveri pihassa niin sitten kiusa jatkuu heidän toimesta.
Vaikka olemme vuosia asuneet lähinaapureina niin emme ole koskaan tämän äidin kanssa ns. ystävystyneet johtuen hieman eri intresseistä eli meitä ei yhdistä muu kuin naapuruus ja lapset. Kuitenkin välimme ovat olleet aina asialliset hyvää-päivät. Eli mikään muu ei kenkää hierrä.
Paitsi että nyt tuli mieleen syksyllä alkavista kerhoihin ilmoittautumisista että hän sopivasti unohti antaa lupaamansa kopion ilmoittautumiskaavakkeesta jolla piti nämä nuorimmaiset sinne ilmoittaa vaikka nimenomaan sitä pyysin ja hän niin lupasi kun vielä seuraavana päivänä oli menossa vanhemman sisaruksen kerhotädiltä ilmoittautumisasiaa varmistamaan. Puheli vielä kuinka mukava meidän samanikäisten olisi syksyllä mukava mennä yhdessä kerhoon... jossa muuten tämä iso-siskokin siis olisi... (3-6v. sekaryhmä)
Viikon päästä kysyin oliko ilmoittanut omansa, ja oli. Joten tuumasin että kasvakoon omani vielä vuoden(=että tämä iso-sisko kasvaa ryhmästä pois...). Eipä edes vaikeana osannut olla...
Mutta, kiitos kaikille vastanneille ja voimia teille toisillekkin äideille puolustaa omia lapsianne näitä kiusanhenkiä vastaan.
Ja toivottavasti aurinkoista kesää ja pian lämpeneviä uimavesiä!! (" ;)
Voi tietty olla ettei hän halua keskustella, mutta voihan aina yrittää. Mietit vain sellaiset sanat etukäteen ettei äiti vedä heti hernettä nenään...
Minun on vaikea ymmärtää etteivät vanhemmat puutu lapsen selvästi vääränlaiseen käytökseen. Itse olin poikani (3,5v) kanssa kyläilemässä ystäväni luona, jolla on noin vuoden vanhempi, mutta huomattavasti isokokoisempi poika kuin meillä. Hänen poikansa ei antanut meidän lapsemme koskea juuri mihinkään kodissaan, vaan karjui aina tosi ikävään äänensävyyn ettei saa koskea ja hän haluaa juuri leikkiä sillä samalla tavaralla. Äiti puuttui kyllä asiaan jonkin verran, mutta minusta ihan liian lepsusti. Lopulta meidän poika pelkäsi isompaa poikaa niin paljon että alkoi itkeä kun ei mitään saanut tehdä. Minusta tuntuu että sen toisen pojan äiti oli jotenkin sokeutunut oman poikansa käytökselle eikä tajunnut kuinka pahalta se tuntui ja kuulosti. Hän kun oli tietenkin kuunnellut sitä kauemmin ja tottunut siihen jossain määrin. Ja varmaan aika väsynyt myös komentamiseen. No, me emme asiasta äidin kanssa paljonkaan keskustelleet, onneksi ei ole pakko mennä sinne kylään lähiaikoina uudestaan. Jos asuttaisiin lähekkäin niin varmaan olisin yrittänyt keskustella, vaikka helppoahan se ei ole toisten kasvatukseen puuttua aiheuttamatta riitaa.
Teilläkin voi olla että naapurit näkevät nämä kiusaamiset vähäisempänä ongelmana eivätkä tajua että ne oikeasti haittaavat teidän lastanne ja jatkuvat päivästä toiseen. He ehkä pitävät tapahtumia vain lasten leikkinä, johon ei ole tarve puuttua. Oman lapsen tekosia kun voi olla vaikea nähdä toisen näkökulmasta.