Miten rohkaista arkaa 3-vuotiasta?

Oma 3 vuotiaani on juuri toisesta ääripäästä, eli häntä saa olla vain jarruttamassa koko ajan (eikä sekään todellakaan aina mukavaa tai helppoa). Johtuiskohan siitä, että olen itse todella arka, niin lapsi on sitten ottanut jotenkin sellaisen rohkeamman aseman itselleen? Mene ja tiedä...

Auta häntä kädestä pitäen selviytymään uusista tilanteista. Liiku lapsen kanssa ihmisten ilmoilla. Juttele pelottavista tilanteista etu- ja jälkikäteen lapsen kanssa. Keskustele siitä, mitä tarkoittaa kun pelottaa/ujostuttaa ja miten sellaisista tilanteista voi silti selvitä. Jos lapsi vetäytyy ja pelästyy, anna aikaa, älä kiirehdi. Osoita hyväksymisesi, vaikka lapsi olisi kuinka pelokas eikä toimisi odotustesi mukaisesti.

Muuta hyvää keinoa ei ajan kulumisen lisäksi ole.

Pikkuhiljaa olemalla ja totuttelemalla toisten lasten seurassa oloon, on parhain keino. Kannattaa rohkaista lasta leikkimään jonkun toisen lapsen kanssa...voithan alussa olla itsekin mukana ja pikkuhiljaa vetäytyä syrjään.



Ja parempi aloittaa vähäisestä määrästä, olisi ehkä parempi, jos lapsi saisi rohkeutta yhden lapsen kanssa kerrallaan, eikä niin, että pitäisi pystyä leikkimään useamman kanssa samaan aikaan.



Käykö hän tarhassa tai missään kerhossa? Onko leikkikaveria esim. pihapiirissä tms...? Ja muista aina, että toiset on vain ujompia luonteeltaan ja sosiaaliset tilanteet voivat olla hankalampia kuin toisille. Jos lapsesi saisi edes yhdenkin kodin ulkopuolisen kaverin, jonka kanssa leikkiä ja harjoitella yhdessä oloa, olisi se hyvä juttu.



Kehu, kannusta, mutta älä pakota. Kaikki ajallaan!

Eli annat lapsen rauhassa tottua uuteen paikkaan, tilanteeseen ja ihmisiin, älä tyrkytä äläkä usuta häntä. Lapsi tutkailee tilannetta ja kyllä menee mukaan, kun on tsekannut mistä on kyse.

Viisas lapsi tarkkailee ympäristöä ja ottaa selvää, millainen meininki on ennen kuin menee mukaan. Sinulla taitaa olla vain sosiaalisesti älykäs lapsi.

Suurin apu on ollut tuosta, että kertoo millaiseen paikkaan mennään ja mitä siellä suurin piirtein tapahtuu. Tosin meillä tilanne on kai siinä mielessä eri, että vaikka lapsi on arka hän ei pyöri " helmoissa" vaan puhisee sitten itsekseen jos joku kiusaa tms. itselle tuee välillä avuton olo kun hän ei kerro jos jotain ikävää tapahtuu.

Olen itsekin ollut lapsena arka ja olen sitä vieläkin, joten sitä kautta toisaalta ymmärrän lastani, enkä haluaisi että hän on aikuisenakin arka ja vetäytyvä. Koska se on kova paikka, jos jännittää ja pelottaa vielä " isonakin" ja on varmasti hankalempaa aikuisena opetella rohkeammaksi kuin lapsena. Ainakin itsestä siltä tuntuu.

ap