3-vuotias satuttaa pikkuveljeään ja muita
Hiukan alle 3-vuotias poikamme on alkanut olemaan kovin aggressiivinen 8 kk ikäistä pikkuveljeään kohtaan. Tätä on jatkunut nyt ehkä 2 kk ajan. Aggressio olmenee lyömisenä, potkaisemisena, tönäisemisenä, päälle kävelemisenä. Myös meitä vanhempia hän on alkanut välillä lyömään. Leikkikavereita hänellä on satunnaisesti ja pikkasen ongelma näkyy heidänkin kanssaan. Ainakin toisen kädestä otetaan surutta lelu.
Mustasukkaisuutta pikkuveljeä kohtaan on ollut alusta saakka jonkin verran. Nyt kun pikkuveli osaa jo monenlaista, innostuu isoveli välillä jopa leikkimäänkin pienemmän kanssa. Mutta kohta leikki muuttuu lyömiseksi.
Jäähyä olen kokeillut, mutta se ei tunnu tehoavan. Välillä jäähy sujuu ihan hyvin, pyytää anteeksikin. Mutta sama menoo jatkuu hetimmiten. Usein jäähy menee joko nauruksi tai pelkäksi itkuksi ja syliin pyrkimiseksi. Muutenkin poika on kovin herkkä itkemään, jos häntä kieltää tai ojentaa muuten. Sylissä poika sitten rauhoittuu, mutta kun tuo syli tuntuu olevan enemmän palkinto kuin rangastus.
Parhaiten tepsii ihan vaan huomion antaminen ja se, että pystyy pitämään tunneilmapiirin iloisen välittömänä. Nyt pikkuinen on valvottanut, niinpä mun pinna palaa herkemmin, ja se kai näkyy sitten myös isoveljen käytöksessä. Pojan isä on koko päivän pois, kun tekee töitä tosi paljon. Poika on aikas tulinen luonteeltaan, on pienempänä purru, lyönyt päätä lattiaan ja heitellyt tavaroita. Toisaalta on pojassa rauhallinen ja sosiaalinenkin puolensa ja osaa hyvin keskittyä leikkeishinsä niin halutessaan.
Mutta siis: Onko jollain auttavaa sanaa? Miten olette saaneet lyömisen loppumaan? Onko tää jokin vaihe?
Kommentit (4)
On normaalia: kateus, mustasukkaisuus, riitely. Kaikki hyväksyttäviä tunteita. Kannattaa lyömisen sijaan ohjata sanottamaan tunteita: "Joo, nyt sinua harmittaa, kun on pikkuveli sylissä, mutta nyt on pikkuveljen vuoro. Kohta on sinun vuoro". "Nyt pikkuveli saa sitä ja tätä, joku toinen kerta sinun vuoro. Kukin vuorotellen". "Nyt sinä haluaisit sen lelun, joka on pikkuveljellä. Äiti näkee, että sinua harmittaa". Sanottamalla tunteita lapselle, äiti viestittää, että tunteet ovat sallittuja ja hyväksyttyjä, mutta niiden ilmaiseminen lyömällä väärin. Pikkuhiljaa lapsi oppii. korostan sanaa pikkuhiljaa. Meillä 4v osaa joskus sanoittaa, ei läheskään aina. Mutta hiljaa hyvä tulee. Kaikkein pahin on kieltää negatiiviset tunteet. Sen sijaan voi kyllä kannustaa hellyyteen, positiivisuuteen, joka vallitsee sisarusten välillä. " Ai kun sinä huomioit kivasti pikkuveljen! Olipas kiva, kun annoin pikkuveljelle lelun, joka oli sinun kädessäsi" " Olipas kiva, kun halasit pikkuveljeä".
Tsemppiä tarvitaan ja pitkiä hermoja, mutta kyllä se vielä joskus iloksi muuttuu.
Meillä ikäero oli 2v 8kk. Aluksi isoveli ihannoi pikkuveljeään mutta havaittuaan 3 viikon jälkeen että pikkuveli jääkin pysyvästi perheeseen, isoveli tuumasi tyynesti "nakkaa pihalle"... Noh, asioita puitiin ja keskusteltiin ja selvästi aina kun vauvaa hoidettiin tavalla tai toisella niin isoveljelle iski mustasukkaisuus tavalla tai toisella.. milloin oli pissahätä, milloin nälkä milloin piti lukea kirjaa ja milloin mitäkin... Väillä tuntui että vaikka kuinka antoi huomiota niin ei se riittänyt... Vaihe kesti meillä ehkä 3-4kk ja sitten isoveli jotenkin tajusi että ei se pieni vauva uhkaakaan hänen asemaansa vaan häntä rakastetaan ihan yhtä paljon. Vaati aika paljon työtä antaa huomiota vielä suht. huonon omatunnon omaavalle lapselle. Äitinä tehtiin kahdenkeskisiä retkiä esim. ihan vain kauppaan tai vain leikkipuistoon tai paistettiin lättyjä ja syötiin ilman että kerrottiin isille tai pikkuveljelle...
Katsooko lapsi telkkaria ? Telkkarista saa nopeasti vinkkejä, vääränlaisia vaikka hyviäkin ohjelmia on paljon. 4v. neuvolassa tehdään jo suht laajoja psykologisia testejä joissa ilmenee osviittaasiitä onko lapsi liian agressiivinen vai kuuluuko asiat ikään ja normaaliiin mustasukkaisuuteen. Teillä tuntuu siltä että lapsi hakee huomiota keinolla millä hyvänsä, että olisiko keinoja millä antaa sitä hieman enemmän kun se tuntuu rauhoittavan tilannetta ?
Ihan vain kommentoin edellistä. Minusta kyse ei ole "Yhdestä vaiheesta", mikä menee ohi vaan sisarusten välinen mustasukkaisuus on sellaista, joka aaltoilee läpi koko elämän, näkyy välillä enempi välillä vähempi. Loppuu välillä ja alkaa sitten uudelleen. Ja sitten kohta alkaa pikkuvelikin olla mustasukkainen isoveljelle eli alkaa toimia toisinpäinkin. Ei siis ole mitään, minkä voisi "ratkaista". Itse koetan huomioida lapsia yhdessä ja erikseen ja ovat jo isompiakin, vaan silti se mustasukkaisuus on ja pysyy pohjalla. Ja kakunpalat yms pitää olla prikulleen yhtä isot jne. Minusta Päivansäteelle oli aika käypäsiä vinkkejä, miten varsinaisen lyömisen saa hiipumaan ja muutenkin, miten sisarusten keskinäisiin väleihin voi suhtautua.
Vanhempi poikamme oli 2v3kk kn pikkuveli syntyi. Mitähän sitä ikää oli kun alkoi satinkutia satamaan...No siinä vaiheessa kun pieni opi ryömimään ja liikkui tutkimaan isoveljensä leikkejä, tuli tuota samaa hutkimista ym ym. Jouluaattona oltiin päivystyksessä kun heitti terävän pahvin pikuveljen silmään.
Olin aika väsynyt siihen aikaan, en pystynyt juomaan kuppia teetä kun pieni jo itki. Ja kyllä sitä yritettiin että leikittiin, suukoteltiin, oltiin isomman kanssa ja annettiin huomiota mutta en kyllä sitten tiedä auttoiko se. Jäähypenkkiä kulutettiin ja mietittiin siinä aina mitä saa tehdä ja miten toista sattuu ym ym.
Se että saa itselle lepohetken on hirmu tärkeää, silloin jaksaa tuota taistelua. Jos ei ole sukulaisia tai ystäviä samalla paikkakunnalla (niinkuin minulla) niin palkkaa joku MLL hoitaja jotta pääset hengähtämään.
Ja lohduttavaa oli, että oli vaihe, mutta lohdutonta: nyt meillä on se uudelleen. Tällä kertaa 5v ja 3v pojat ottavatkin siten kunnolla yhteen! Tämä päivä on ollut niin järkyttävä että päätä särkee. Riidan aiheita tulee mistä vain: pienestä legon osasta, kumpi saa istua jossain tuolilla, pikkuautoista mistä vain. Käsirysyä päälle.
Että meinaan huomenna soittaa itsekin neuvolaan ja kysyä että onko tämä normaalia...