Ensikot iloisina keskiviikkoon.
Nooh, missäs te luuraatte. Minä taaset töissä. Saadaanhan tänään ainakin yksi plussa aikaiseksi :)
Kommentit (21)
Minäkin töissä..
Kovasti koittanut tiirailla, josko joku olisi aloittanut uuden pinon. =)
Toivottavasti niitä plussia nyt rupeaisi ropisemaan samanlailla kuin tuo sade ropisee tuohon ikkunapeltiin.
Täällä meinaan sataa vettä. =(
Aamulla ja yöllä on tullut lunta, mutta nyt ihan silkkaa vettä vaan.
..höh..
Omassa navassa ei mitään kummosia, joten mielenkiinnolla muiden juttuja odottelen. ;)
Huomenta vain ensikot!
Eiköhän tänne viikonloppuna joku plussa saada. Ei ehkä minulle.. voin muuten mielelläni luovuttaa oman plussani jollekin pitempään yrittäneelle. Niin harmistuttaa muiden epäonni. Mua alkaa muutenkin jännittää tässä vaiheessa niin paljon, että tuntuukin yhtäkkiä, ettei sillä tuloksella niin kiire olekaan :D
Tänään nukuttaa aivan kamalasti. No, en ole nukkunut liian pitkiä yöunia tällä viikolla ja hommiakin on ollut mukavasti. Tuntuu siltä, että väh. 10 tunnin unet olisivat riittävät - no, viikonloppua odotellessa siis. Varsinaisten piinapäivien alkuun, mahdollisiin testauksiin ja kohti todennäköisempää plussaa aikaa nyt neljä päivää.
Tällä viikolla olen myöhästynyt töistä joka päivä. Nyt menossa kp 20/28. Saapas nähdä miten tässä käypi :)
Plussaa toivon, vaikka toisaalta hieman pelottaakin...
Hei vaan!
Kurja ilma tosiaan, yöllä tuntui, että kohta lähtee ikkunat paikoiltaan, kun niin puhalsi. Toivottavasti oli plussatuulia mukana tossa myrskyssä!
Aamulämmöt ei vielä ollut noussut, mutta ei ole myöskään tuo kohdunnapukka laskenut...ja yleensä mulla onkin muutama aika kostea päivä, joten vielä ei voi kai todeta tätäkin ovisbongausta huijaukseksi.
On se kyllä niin outoa, että miks mulla ovistikut näyttää kaks kertaa kierrossa plussaa. Siis ainakin kahdessa edellisessä kierrossa toi on tapahtunut, aikasemmin en ookaan tikutellut. Mutta ekan ovisplussan jälkeen ei oo menkat alkanut parin viikon päästä, joten kai se on sitten ollut vaan joku kumma hormonipiikki. Outoa! No, jospa tällä kerralla kaikki menis niinkun pitää...
Joka tapauksessa lapsettomuushoidoissakin pitää itse kotona selvittää ovisajankohta testeillä, jotta osataan tehdä esim. inseminaatio oikeaan aikaan, joten täytyyhän tähän saada tolkku.
Onko kellään vihdoin niitä plussauutisia????
-Q-
täällä on täys talvi :). Hirmuinen myräkkä ja lunta sataa, on satanut jo aamusta saakka. Muksut on innoissaan pihalla!!
Meillä alkaa tänää viikonloppu :)). Mies otti pari pekkasta torstaille ja perjantaille!!
Omaan napaan ei kuulu mitään ihmeellistä, sitä odottelu vaihetta vaan mennään. Yritetään olla ajattelematta koko asiaa. mies kysyi illalla, että jokohan siellä olisi se vauva masussa...
MYRSKYISIÄ PLUSSATUULIA MEILLE KAIKILLE :)))))
Nyt tosin hiipuu... Tulin just fysioterapiasta ja kyllä on luuseri olo! Kaikki pielessä, jänne tulehtunut, mikä johtuu lihasten heikkoudesta mikä taas johtuu omasta laiskuudesta! Nyt on kyllä otettava itseä niskasta kiinni ja alettava salilla käyminen!
On se kyllä kumma ettei niitä plussia ala kuulumaan! Tuntuu että kaikissa muissa pinoissa niitä ropsahtelee jatkuvasti...
Mites Marinda? Joko testasit? Entäs muut piinailijat? bd bd bd teille kaikille jänskäilijöille!
Onpas jännää,kuka sen ekan plussan pitkästä aikaa nyt täräyttää?!Pakkohan jonkun on!!Plussaonnee kaikille!!!!
Naksu,mä bongasin sen sun nimen sieltä arvonnasta :)
Mooli,mikä on tilanne?Kuis muilla?
Täällä mennään kp11/25 ja nyt tulee limaa...ja vihloo oikeeta munaskuukkelia,taitaa irrota nyt vuorokauden sisällä...pitäs saada tänään mies touhuihin kun ed. jo pari kolme pv.Ei varmaa simpat oo jaksanu sinnitellä näin pitkään.
Tulkaahan kertomaan kuulumisia,on se ihme että ei vielkää meiän joukossa näy niitä kahta VIIVAA!!!!!
Me halutaan tänne plussia!! Eihän meitä kaikkia voida tuomita olemaan ilman vauvoja vai mitää siskot!!!!!
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
Se ei oo ihan oikein *kiukuttelee*tuskailee'
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
Peukut pystyyn!!
En kyl ois muuten muistanu mennä kattoon tonne mammaksi-sivuille, ku noita testejä tuli jo aiemmin tilattua eikä siis tarvetta ois lähiaikoina ollu! Tack tack!!!!
Päivää enskat!
Joo on se nyt kumma että tässä porukassa ei noita plussia näy... Tällasen myrskyn keskellä ois ihana kuulla ilouutisia! Onkos kukaan nyt testailemassa lähiaikoina?
Mähän eilen valittelin jo tädin tulosta mut kai mulla on sit hormonit niin sekasin ku ei tullu ku eilen pari tippaa melko kovien kramppien kera mut sen jälkeen ei oo sit tullukaan mitään. Et olikohan noi menkat vai mitä ne oli? Et miten tätä kiertoo voi nyt oikeen ees laskee? No ehkä täytyy antaa mennä vaan miten menee ja pupuilla ahkerasti ;-)
Parempaa iltapäivää kaikille kuumeileville!
Nyt on sit simpat laitettu liikkeeelle.................;) :) :) :) :)
on vietetty tässä tämmöstä masis-viikonloppua ja viikon alkuaki.. oikeastaan olen jänskättäny sitä lääkäriä, mutta aivan turhaan :) se siis meni aivan hyvin, mulla on selvä pco ( en olis kyllä ite uskonu..) no pistettiin sitte clomit ja terot kehiin, ja nyt tuntuu että vastahan tämä yrittäminen alkaa :) yllättän iloisin mielin olen nyt kumminki vaikka selkeä vikahan löytyi. mutta löyty kumminki. muuten tässä yritän edelleen häätää täti hus hiivattiin, mutta sinnikko se on..
tervetulemasta myös ull-maj (menikö oikein..??), ja toivottavsti sieltä edes se plussa tulee :)
rakkaalle Q:lle voimia jaksamiseen, mutta minusta on kuiten eräällä lailla helpotus kun tietää missä vika on.. en tiedä helpottaako se sinua mutta toivon, ainaki on on helpompi aloittaa hoidot kun tietää mitä hoidetaan..
kaikille muille ihanaa päivän jatkoa, palailen taas joskus kun ehdin.. on vähä kiirus viikko menossa, tosin minunki viikonloppu alkaa jo huomenna niin että kuulumisiin!!!
fiorella, kp 4 ja doupingit alkakoon huomenna!!
Huominen ensimmäinen tapaaminen Väestöliitossa alkaa jännittää...toivon niin kovasti, että ne sanois edes jotain hyvää! Alan varmaan itkemään joka tapauksessa, joten ei siitä kivaa reissua ole luvassa... :(
Oviskin oli taas varmaan ihan huuhaata, koska limoja ei oo enää tullut erityisemmin eikä alaselän jomotukset oo alkanu eikä rinnat oo kipeytyny. Niin että se siitäkin ilosta sitten. Huoh...
Varoitan jo etukäteen, että huomenna on luvassa samanlaista surkeaa vuodatusta tältä suunnalta. Ja älkää ihmetelkö, jos mua ei kuulukaan linjoille... En varmaankaan ole kuollut tai muuta, mutta täytyy vaan rauhassa saada haudata mun elämän suurin unelma ja keräillä itsensä taas kokoon jotenkin... Miks tän täytyy olla näin vaikeeta???
-Q-
Huhuu,tulkaahan kertomaan kuulumisia!!!
Mitenkäs fiorella toi pco oireilee?
Mulla koskenu koko pvn mahaa menkkamaisesti,toivottavasti ois munaskuukkeli irtoomassa tällä hetkellä kun nyt ois tuoreita simppojakin siellä valmiusasemissa....:)Ihanaa nyt on pitkästä aikaa sellane kierto et ois hyvät mahikset tärppiin :) :)
Plussaonneee!!!!!!!!!
fiorella:
se siis meni aivan hyvin, mulla on selvä pco ( en olis kyllä ite uskonu..) no pistettiin sitte clomit ja terot kehiin, ja nyt tuntuu että vastahan tämä yrittäminen alkaa :)
Ihanaa, tavallaan hyviä uutisia fio! Hienoa, että uskalsit mennä tutkimuksiin, kyllä se kannatti! Nyt saatte apua ja eipä aikaakaan, kun teillä on nyytti matkassa! :)
-Q-
Minä olen hieman tietämätön näissä asiossa. Milloin kannattaa testata ja kuinka pian voi/saattaa näyttää plussa hedelmöityksen jälkeen???
Riippuu siitä, kuinka herkkiä testejä käytät. Esim. Acon10 on tosi herkkä, monien mukaan jopa liian herkkä, koska se saattaa näyttää plussan jo 7-11 päivän kuluttua oviksesta, mutta sitten menkat alkaakin ajallaan, kun esim. alkion kiinnittyminen ei ole onnistunut. Eli jos ei olisi testannut niin herkällä testillä, ei olisi tiennyt koko kiinnittymisyrityksestä mitään ja olisi säästynyt itkulta. Eri testeissä on eri ohjeet, joten niitä kannattaa tihrustaa ja niiden mukaan toimia.
Eli ihan oikeesti kannattais odottaa siihen, että menkat on myöhässä, mutta eihän meistä moni siihen pysty. En minä ainakaan :D
-Q-
Enskaliinit!
Wau, Pepsis - sä taidatkin aloittaa meidän plussa-aallon - Yippee!!!!
Ja Q - sä olet aina niin positiivinen.
Mä olen masis enkä jaksa nyt muita muistaa - paitsi tietty +++++++tuulia kaikille!!
-mooli, kp1/26-29
kp 1/26-33... Moolin kaveriksi siis rupesin.
Eihän tässä edes ehtinyt piinailla...kierrot lyhenee jatkuvasti.. Nyt siis jäi 26 mittaiseksi... Muutenkin menee nyt vähän suohon kaikki, joten taidan hetkeksi unohtaa tämän vauva-haaveen... :(
Kovasti onnea kuitenkin kaikille piinaaville! Toivon todellakin, että edes joku pääsisi tuonne toiselle puolelle odottelemaan (tosin siellä taitaisi olla ika hiljaista - itsekseen sais pinoa pystyttää :) ). Mä jatkan teidän juttujen seuraamista - saatanpa joku päivä kirjoittaakin, mutta nyt masentaa kaikki niin, että rauhotan tilanteen hetkeksi.
Olette kaikki olleet ihania ja tämä on edelleen paras pino näillä sivuilla!
Isoja halauksia kaikille!
- Oon@ -
Töissä täälläkin painetaan, ja kp 18 meneillään. Plussatkaapas nyt joku, täältä yritetään sitten kovasti ehtiä plussa-aaltoon mukaan!