TOSI YSTÄVÄ, totta tosiaan...

...eipä tainnut " ystäväsi" pitää sinua ystävänä...

Vierailija:

sukkelaa miten ystävyys loppuu...kolme vuotta parasta ystävää esittää, sitten häviää..iso määrä yhteisiä iloja ja suruja jaettuna, hauskoja seikkailuja koettuna ja paljon mukavavia muistoja takataskuun talletettuna. miten kävi? kun kysyin suoraa hän sanoi " on niin paljon kiirusta" , " on muita menoja" ...samassa duunissa ollaan ja kohteliaasti heit sanotaan, se siitä... (niin ja ihan aikuisia ollaan???)

sitä miettii tietty oliko itsessä vikaa, olinko liian innokas olemaan ystävä...mutta täytyy sanoa, että puoliksi soittelimme ja järkkäiltiin menoja..ei siis ahdistavaa fiilistä..harmittaa sillä meill' tosiaan oli hauskaa ja mukavaa..pitäis antaa asian olla, mutta jos jotain tästä jäi käteen on se että osaan erottaa jyvät akanoista...



ap

Ettehän te naimisissa olleet. Olihan teillä hauskaa yhdessä, mutta aika aikaa kutakin. Vaihtelu virkistää ja välillä pitää muuttaa elämänkuvioita ettei tule tylsäksi.

Aikani yritin ottaa yhteyttä, sovitella ym. Tulokseksi sain haukkuja, ilkeilyä, loukkauksia ja solvauksia jotka eivät kohdistuneet enää vain minuun vaan myös aviomieheeni ja muutaman kuukauden ikäiseen lapseeni.



Totesin etten sittenkään tuntenut tätä ihmistä niin hyvin kuin kuvittelin. Enkä valitettavasti ollut hänelle yhtä tärkeä kuin hän minulle. Hän satutti minua enemmän kuin kukaan on tähän mennessä satuttanut, silti ikävöin ja usein itken hänen menettämistään. Eniten suruttaa juuri tuo etten ollutkaan niin tärkeä kuin luulin. Hän taas osa minua enkä ymmärrä miksi loukkasi ja satutti niin paljon emmekä voineet selvittää asioita.



Suruani en hänelle enää näytä enkä kerro, tein sen kahdesti ja hän teki selväksi että nauttii siitä että minuun sattuu...



Voi juma mihin tää maailma menee... 20 vuotta ja olen kertakäyttökamaa... huh-huh



Voimia!