Nyt siitä on vuosi kun en ole kuullut ystävästä mitään

Tsemppiä! Mullakin on pari ystävää vain kadonneet elämästäni antamatta mitään selitystä. Pidin heitä vielä parhaimpina ystävinäni ja pidin niistä ihmisistä todella paljon. Olen vakavasti masentunut suurelta osin tämän takia ja elämä on todella yksinäistä. Olisivat edes kertoneet, mitä tein tai sanoin väärin ja miksi eivät halunneet enää olla tekemisissä, jotta olisin saanut mahdollisuuden muuttaa käytöstäni. Nyt en koskaan saa tietää, miten voisin muuttua ja saada ystäviä :( En ole tyhmä. Minulla on korkeakoulututkinto. Sosiaalisesti en vaan osaa tulla ihmisten kanssa toimeen, vaikka olen hyväntahtoinen, empaattinen ja kiltti ihminen. Olen syvästi pettynyt ihmisiin. 

Minä voin suoraan sanoa etten tehnyt mitään väärää tai sanonut pahasti. Siksi varmaan tuo hiljaisuus kun ei ole edes moitittavaa. Ap

Minulla täysin sama. Jonkun aikaa yritin pitää "ystävyyttä" kasassa yksin mutta sitten naps vain lopetin kuin seinään. Ja ei ole heistäkään kuulunut sen jälkeen mitään. Joku saman tempun tehnyt, kertokaa miksi?

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:14"]Tsemppiä! Mullakin on pari ystävää vain kadonneet elämästäni antamatta mitään selitystä. Pidin heitä vielä parhaimpina ystävinäni ja pidin niistä ihmisistä todella paljon. Olen vakavasti masentunut suurelta osin tämän takia ja elämä on todella yksinäistä. Olisivat edes kertoneet, mitä tein tai sanoin väärin ja miksi eivät halunneet enää olla tekemisissä, jotta olisin saanut mahdollisuuden muuttaa käytöstäni. Nyt en koskaan saa tietää, miten voisin muuttua ja saada ystäviä :( En ole tyhmä. Minulla on korkeakoulututkinto. Sosiaalisesti en vaan osaa tulla ihmisten kanssa toimeen, vaikka olen hyväntahtoinen, empaattinen ja kiltti ihminen. Olen syvästi pettynyt ihmisiin. 
[/quote]

Minä olen yrittänyt lopettaa ystävyyssuhteet ihan vaan olemalla olematta yhteydessä. Syy ei ole mikään erityinen, mutta aina tapaamisella jää huono maku suuhun. Saan kuulla aina olevani jotenkin huono tai teen jotain väärin. Ystäväni todennäköisesti sanoo sen vitsillä eikä niin tosissaan, mutta kai olen tosikko, mutta mulle jää aina ärsyttävä olo kun ollaan nähty. Ei kannata pitää ystäväpiirissä ihmisiä, joista saa negatiivisia fiboja. Nämä vitsailun kohteet saattaa olla esimerkiksi joku lause mitä sanon. Saattaa naurahtaa päälle, "miksi noin sanoit, on sullakin ihmeellisiä ajatuksia". Ja kyseinen ystävä on aina aloitteen tekijä. Jostain vaatteestakin saattaa sanoa, tavasta kasvattaa lapsia tai muu vastaava.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:23"]

Joku saman tempun tehnyt, kertokaa miksi?

[/quote]

Minä olen kerran lopettanut yhteydenpidon hiljaisuuteen. Kyseessä oli entinen kämppikseni, joka muutti pois yhteisestä asunnosta (miehen luo, ei ollut meillä välirikko tms.). Hän oli läheisriippuvainen, välillä sanallisesti todella tyly ja roikkui sairaalloisesti ystävissään. Itse olin valumassa masennukseen, eikä minulla ollut voimia pitää yhteyttä tähän ihmiseen hänen viestitellessä.

En puolustele omaa käytöstäni, ja olisi ollut kohteliasta ilmoittaa, että en halua jatkaa yhteydenpitoa. Mutta en oman tilanteeni takia jaksanut sosiaalista elämää ollenkaan ja pikku hiljaa erakoiduin. Olin ihan omassa seurassani yli vuoden, ja siinä sivussa tuokin suhde katkesi.

Tuskin tämä teillä muilla on syynä, jos kerran viestintävälineet on käytössä, mutta tässä on minun syyni.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:29"][quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:14"]Tsemppiä! Mullakin on pari ystävää vain kadonneet elämästäni antamatta mitään selitystä. Pidin heitä vielä parhaimpina ystävinäni ja pidin niistä ihmisistä todella paljon. Olen vakavasti masentunut suurelta osin tämän takia ja elämä on todella yksinäistä. Olisivat edes kertoneet, mitä tein tai sanoin väärin ja miksi eivät halunneet enää olla tekemisissä, jotta olisin saanut mahdollisuuden muuttaa käytöstäni. Nyt en koskaan saa tietää, miten voisin muuttua ja saada ystäviä :( En ole tyhmä. Minulla on korkeakoulututkinto. Sosiaalisesti en vaan osaa tulla ihmisten kanssa toimeen, vaikka olen hyväntahtoinen, empaattinen ja kiltti ihminen. Olen syvästi pettynyt ihmisiin. 
[/quote]

Minä olen yrittänyt lopettaa ystävyyssuhteet ihan vaan olemalla olematta yhteydessä. Syy ei ole mikään erityinen, mutta aina tapaamisella jää huono maku suuhun. Saan kuulla aina olevani jotenkin huono tai teen jotain väärin. Ystäväni todennäköisesti sanoo sen vitsillä eikä niin tosissaan, mutta kai olen tosikko, mutta mulle jää aina ärsyttävä olo kun ollaan nähty. Ei kannata pitää ystäväpiirissä ihmisiä, joista saa negatiivisia fiboja. Nämä vitsailun kohteet saattaa olla esimerkiksi joku lause mitä sanon. Saattaa naurahtaa päälle, "miksi noin sanoit, on sullakin ihmeellisiä ajatuksia". Ja kyseinen ystävä on aina aloitteen tekijä. Jostain vaatteestakin saattaa sanoa, tavasta kasvattaa lapsia tai muu vastaava.
[/quote]

Itse olen tosi huumorintajuinen enkä ota itseeni pienestä piikittelystä, harrastan sitä itsekin. En valehtele, en jauha paskaa. Ehkä minulla on sitten liikaa vaihtelevia tapahtumia joissa kukaan ei pysy perässä XD mutta niistähän voisi sanoa suoraan jos onjotain sanottavaa. Harvemmin minä alan suoraan itkemään että miten sinä noin saatoit :'( No, tutustunkoko ajan uusiin ihmisiin (miehiin), deittipalstoilla kun olen. Eiköhän sieltä kavereitakin löydy :) - nelonen

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:29"]Minä olen yrittänyt lopettaa ystävyyssuhteet ihan vaan olemalla olematta yhteydessä. Syy ei ole mikään erityinen, mutta aina tapaamisella jää huono maku suuhun. Saan kuulla aina olevani jotenkin huono tai teen jotain väärin. Ystäväni todennäköisesti sanoo sen vitsillä eikä niin tosissaan, mutta kai olen tosikko, mutta mulle jää aina ärsyttävä olo kun ollaan nähty. Ei kannata pitää ystäväpiirissä ihmisiä, joista saa negatiivisia fiboja. Nämä vitsailun kohteet saattaa olla esimerkiksi joku lause mitä sanon. Saattaa naurahtaa päälle, "miksi noin sanoit, on sullakin ihmeellisiä ajatuksia". Ja kyseinen ystävä on aina aloitteen tekijä. Jostain vaatteestakin saattaa sanoa, tavasta kasvattaa lapsia tai muu vastaava.

[/quote]

Samaa täällä. Parin ystävän kanssa on käynyt niin, että siinä missä itse tajuan kasvaneeni, kypsyneeni ja muuttuneeni niin ajatustavoiltani kuin mielenkiinnonkohteiltani en koe ystävyydellä olevan enää mitään pohjaa. Näiden kahden kohdalla olen tuntenut jokaikisen tapaamisen jälkeen oloni kurjaksi, koska koen painostusta ja ihmettelyä nykyisestä elämästäni tai siitä miten haluan viettää vapaa-aikaani :/

Ja samanaikaisesti en todellakaan koe, että olisi minun asiani kertoa ystävälleni hänen olevan "väärässä" ja "liian" negatiivinen (ei ole minun asiani kertoa muille millaisia heidän tulee olla), koska toisinkuin he minä kunnioita toisten persoonallisuutta. Minusta ihmiset saavat olla rauhassa sellaisia mitä ovat, mutta aikuisena ihmisenä minulla on valta päättää kenen kanssa haluan aikaani viettää.

Yksikään ystävyyssuhde ei ole koskaan loppunut toisen virheisiin tai sellaiseen mokaan, jonka voisi sanoa. Yksinkertaisesti se klassinen erilleen kasvaminen, ei ole puhuttavaa, sisältöä, yhteistä aaltopituutta...

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:29"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:14"]Tsemppiä! Mullakin on pari ystävää vain kadonneet elämästäni antamatta mitään selitystä. Pidin heitä vielä parhaimpina ystävinäni ja pidin niistä ihmisistä todella paljon. Olen vakavasti masentunut suurelta osin tämän takia ja elämä on todella yksinäistä. Olisivat edes kertoneet, mitä tein tai sanoin väärin ja miksi eivät halunneet enää olla tekemisissä, jotta olisin saanut mahdollisuuden muuttaa käytöstäni. Nyt en koskaan saa tietää, miten voisin muuttua ja saada ystäviä :( En ole tyhmä. Minulla on korkeakoulututkinto. Sosiaalisesti en vaan osaa tulla ihmisten kanssa toimeen, vaikka olen hyväntahtoinen, empaattinen ja kiltti ihminen. Olen syvästi pettynyt ihmisiin.  [/quote] Minä olen yrittänyt lopettaa ystävyyssuhteet ihan vaan olemalla olematta yhteydessä. Syy ei ole mikään erityinen, mutta aina tapaamisella jää huono maku suuhun. Saan kuulla aina olevani jotenkin huono tai teen jotain väärin. Ystäväni todennäköisesti sanoo sen vitsillä eikä niin tosissaan, mutta kai olen tosikko, mutta mulle jää aina ärsyttävä olo kun ollaan nähty. Ei kannata pitää ystäväpiirissä ihmisiä, joista saa negatiivisia fiboja. Nämä vitsailun kohteet saattaa olla esimerkiksi joku lause mitä sanon. Saattaa naurahtaa päälle, "miksi noin sanoit, on sullakin ihmeellisiä ajatuksia". Ja kyseinen ystävä on aina aloitteen tekijä. Jostain vaatteestakin saattaa sanoa, tavasta kasvattaa lapsia tai muu vastaava.

[/quote]

En ole ollut ilkeä tai piikittelevä. Yritän suhtautua ihmisiin ystävällisesti ja empaattisesti. Ymmärrän hyvin, jos joku ei halua viettää aikaansa ihmisen kanssa, joka saa aikaan pahan olon. Mielestäni ystävien kuuluisi kuitenkin olla rehellisiä toisilleen. Sitä ainakin odotan muilta ja olen pyrin olemaan itsekin. Kuka sen kertoo ihmiselle, jos ei ystävät, miten hänen käytöksensä vaikuttaa muihin? Terapeuttiko? T.2

Mä voisin hyvin olla tuollainen ystävä. Mutta toki vastaisin puheluihin ja viesteihin. En siis mitenkään kieltäydy yhteydenpidosta. En vaan pidä itse yhteyttä. En tykkää soitella puhelimella, enkä halua käydä kenelläkään kylässä. En myöskään halua, että kukaan tulee meille kylään. Ns. vanhat bestikset olen nähnyt varmaan viimeksi 5 - 10 vuotta sitten livenä (oli pakko nähdä kummi-ominaisuudessa lasen rippijuhlissa =)). Mutta on ne ystäviä yhä mulle, olen fb-kaverina heille, ei keskustella, mutta tykätään toistemme kuvista yms. Ei mulla ole mitään asiaa kenellekään, ei se ystävyys silti mihinkään ole kadonnut. En ole aatellut, että nämä ystävät mitenkään kuvittelisivat minun olevan suuttunut tai ilkeilevän. Ei mulla muitakaan kavereita ole, eli ei kukaan muu ole syrjäyttänyt heitä.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:34"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:23"]

Joku saman tempun tehnyt, kertokaa miksi?

[/quote]

Minä olen kerran lopettanut yhteydenpidon hiljaisuuteen. Kyseessä oli entinen kämppikseni, joka muutti pois yhteisestä asunnosta (miehen luo, ei ollut meillä välirikko tms.). Hän oli läheisriippuvainen, välillä sanallisesti todella tyly ja roikkui sairaalloisesti ystävissään. Itse olin valumassa masennukseen, eikä minulla ollut voimia pitää yhteyttä tähän ihmiseen hänen viestitellessä.

En puolustele omaa käytöstäni, ja olisi ollut kohteliasta ilmoittaa, että en halua jatkaa yhteydenpitoa. Mutta en oman tilanteeni takia jaksanut sosiaalista elämää ollenkaan ja pikku hiljaa erakoiduin. Olin ihan omassa seurassani yli vuoden, ja siinä sivussa tuokin suhde katkesi.

Tuskin tämä teillä muilla on syynä, jos kerran viestintävälineet on käytössä, mutta tässä on minun syyni.

[/quote]

Oho, en olisi ikinä uskonut törmääväni lähes identtiseen tapaukseen, pidin omaani niin surkeana tapauksena. Itsekin olin siis vaipumassa masennukseen yleisestä väsymyksestä vieraassa opiskelukaupungissa. Lisäksi masennusta aiheutti kaveri, joka halusi elää kuin symbioosissa uusien opiskelijakavereidensa (minun myös) kanssa. Yksityisyyden puute ja jatkuva "pakko mennä kun pyydetään" olo saivat minut lopulta vailla omaa tahtoa olevaksi hermoheikoksi. Sairastuin syömishäiriöön ja masennuin syvästi ja aloin vältellä menemistä kaikenlaisilla tekosyillä ja jäin neljän seinän sisään kuukaudeksi. Siinä oli jo psykoosi lähellä, mutta sain tsempattua itseni lääkäriin ja aloin hoitamaan itseäni.

Tuli kesä ja muutin kesäksi takaisin lapsuudenkotiin ja syksyllä en sitten enää halunnut viettää aikaa tämän takertuvan kaverin kanssa. Kaverini oli siitä loukkaantunut, mutta olin niin kyllästynyt selittelemään kaikkea miksi olen tällainen ja miksi en jaksanut nähdä.

Nykyisin ei olla enää kavereita, kiusallisesti moikataan jos nähdään, mutta ei muuta. Minä voisin olla normaali hyvänpäivän tuttu vanhalle kaverilleni, mutta hän on jotenkin niin kiusaantunut aina kun nähdään niin ei se oikein onnistu. Ja hyvä niin sillä nykyään voin paljon paremmin kun elämässäni on vaan mukavia ja empaattisia ihmisiä, jotka ajattelevat itsensä lisäksi muita. Vanha kaverini siis tiesi kyllä masennuksestani, mutta ei ymmärtänyt sitä alkuunkaan, syyllisti kun en jaksanut mennä. Lisäksi hän oli valikoivasti ihmisille todella epäreilu/epäkohtelias ja en olisi alkuunkaan häneen tutustunut sen enempää, jos se olisi käynyt heti ilmi.

Siinä minun tarinani miksi olen katkaissut välini entiseen ystävääni, enkä ole yhtään harmissani, päinvastoin.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:47"]Kuka sen kertoo ihmiselle, jos ei ystävät, miten hänen käytöksensä vaikuttaa muihin? Terapeuttiko? T.2

[/quote]

Kaikki ihmiset eivät ole valmiita ottamaan toisen näkökulmaa huomioon. Tällöin oman mielipiteen sanominen voisi johtaa vain sen kohteen taholta hyökkäykseen, jossa katsotaan asiaksi kertoa samalla se mikä siinä palautteen antajassa on vialla... Harva oikeasti haluaa ottaa sitä riskiä ja vaivaa taakakseen, helpompaa on vain kylmentää välit.

Nähdäänhän se jo siinä, että vuosikausiakin tuntenut aviopari ei kykene edes tavalliseen keskusteluun ja välillä vallitsee ymmärtämättömyyden muuri pitkiäkin aikoja.

Ei kannata loukkaantua jos joku ihminen ei pidä yhteyttä, syitä voi olla monia, kiireinen elämäntilanne jne.jne.

Joskus soitot ja viestit voivat mennä ohi tai sitten unohtuvat eli ei muista vastata.

Ei kannata aina ajatella niin ,että syy on itsessä.Toki joskus voi olla niinkin,että on tympääntynyt jonkun ihmisen käytökseen eikä ns.jaksa pitää sellasta ystävyyssuhdetta yllä mikä syö itseltä vain energiaa.

Terve ihminen ei kuitenkaan yritä vääntää rautalangasta, jos huomaa ettei tule ollenkaan toimeen jonkun ihmisen kanssa. Kaikille löytyy oman tyylisiä ihmisiä, joten ei kannata heittää kirvestä kaivoon.

Oletko kenties ollut sellainen ystävä, joka soittaa aina silloin kun tarvitsee jotain? Meillä on monta tällaista "ystävää" mieheni kanssa, liekö sitten oltu liian kilttejä.

Huomattu vain, että "ai, Ville soittaa. Ihan varmaan se taas pyytää jotain" ja niinhän se joka kerta pyytääkin, lopetettu jo antaminen. Tietää jo kun näkee tietyt nimet puhelimessa, että taas on joku pyyntö tällä ihmisellä.

Eräskin Pirkko soittaa aina kun rahat on loppu (mieheni lähisukulainen), soittaa vain ja ainoastaan silloin kun tarvitsee jotain, milloinkaan ei kysele muutenvain kuulumisia. Lopetettu hänenkin kanssa yhteydenpito.

ja mikä ihmeellisintä, nämä ihmiset eivät edes tiedosta toimintaansa, ihmettelevät varmaan että miksei enää pidetä yhteyttä tai mennä käymään. Pirkkokin pyytää AINA jos mennään siellä käymään, että toisimmeko kahvia, vaippoja, käytämmekö kaupassa samalla tms. Eikä ikinä tietenkään anna edes rahoja näistä ostoksista meille

Mulla oli tällainen tärkeä, rakas ystävä, joka yhtäkkiä lopetti yhteydenpidon. Tapasimme kuitenkin harvakseltaan, kerran-pari vuodessa yhteisten ystävien kautta, mutta tunnelma oli väkinäinen. Minua suretti tämän ystävän menettäminen.

Meni noin 15 vuotta kunnes yhtenä päivänä tapasimme yllättäen kaupungilla. Ystäväni pyysi kahvilla, pyysi anteeksi käytöstään, selitti sairastuneensa nyt myöhemmin vaikeaan masennukseen ja käyneensä terapiassa läpi asioita ja elämäänsä. Kysyi voitaisiinko yrittää uudelleen, että olen hänelle tärkeä.

Nyt sitten parin vuoden ajan olemme pitäneet taas yhteyttä. Hitaasti yhteys on taas rakentunut, olemme käyneet jo matkoillakin yhdessä ja toinen matka on tiedossa tammikuussa. Jotenkin itse ajattelen, että ei se ystävyys mihinkään sittenkään kadonnut, tunnen tämän ihmisen niin äärettömän hyvin, hyvässä ja pahassa, kuten hänkin minut. Elämässä tulee kaikenlaisia vaiheita, ei jaksa, ehdi, mitä milloinkin.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:34"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 15:23"]

Joku saman tempun tehnyt, kertokaa miksi?

[/quote]

Minä olen kerran lopettanut yhteydenpidon hiljaisuuteen. Kyseessä oli entinen kämppikseni, joka muutti pois yhteisestä asunnosta (miehen luo, ei ollut meillä välirikko tms.). Hän oli läheisriippuvainen, välillä sanallisesti todella tyly ja roikkui sairaalloisesti ystävissään. Itse olin valumassa masennukseen, eikä minulla ollut voimia pitää yhteyttä tähän ihmiseen hänen viestitellessä.

En puolustele omaa käytöstäni, ja olisi ollut kohteliasta ilmoittaa, että en halua jatkaa yhteydenpitoa. Mutta en oman tilanteeni takia jaksanut sosiaalista elämää ollenkaan ja pikku hiljaa erakoiduin. Olin ihan omassa seurassani yli vuoden, ja siinä sivussa tuokin suhde katkesi.

Tuskin tämä teillä muilla on syynä, jos kerran viestintävälineet on käytössä, mutta tässä on minun syyni.

[/quote] Vähän sama. Voimat loppui kesken kun elämässäni oli muutenkin melko rajut kamppailut ja haasteet. Ystävä (?) oli todellakin sellainen ihminen joka lopulta uuvutti. Hänellä oli paljon monitahoisia ongelmia, hän oli impulssiivinen ja helposti suuttuva, myös takertuva. Oikein mitään kritiikkiä ei voinut antaa ilman suurta paskamyrskyä joten paha olo jäi hampaankoloon ja kasaantui vuosien varrella. Väsyin lopulta todella kun tapaamisen/puhelun jälkeen olo oli kuin raiskatulla tiskirätillä, jotekin kuiviin imetty. Parin vuoden hiljaisuuden jälkeen olemme taas harvakseltaan hänen kanssaan tekemisissä. Pidän edelleen etäisyyttä ja varon ettei kanssakäynti lipsahda enää niin intensiiviseksi. Osaan nyt varjella voimiani paremmin, en oikein itsekään osannut piirtää rajoja tuolloin.