Millainen mummo aiot itse olla?
Tuosta 40-50-luvulla syntyneiden isovanhempien haukkumisketjusta tuli mieleen kysymys että millainen mummo itse aiot olla lapsenlapsillesi? Tiedän kyllä, että tulevaa ei kukaan voi ennustaa ja asioihin vaikuttaa monet tekijät, mutta noin niinkuin periaatteessa. Moni haikaili lempeää, pullantuoksuista huivipäämummoa joka ehkä itsellä on ollut. Onko tarkoitus herättää tämä, ainakin lähes, sukupuuttoon kuollut, mummolaji eloon vai otatteko ilon irti elämästä matkustellen ja omasta ajasta nauttien?
Kommentit (54)
Vähän höpö. Sellainen, jonka kanssa lapsi tuntee olonsa mukavaksi. Ja todennäköisesti älyttömän stressaantunut, kun yritän haukkana vahtia ettei tapahdu mitään vahinkoa.
Haluaisin olla antelias ja huomioiva. Antaa sekä aikaa että apua, myös rahallista. En vain tiedä saanko niin paljon säästymään, että voin tätä puolta korostaa.
Haluaisin tarjota lastenlapsilleni ennenkaikkea aikaa. Arkista olemista. Niin, että oltais niin tuttuja, että mummille (mulle) vois raivotakin. Että mummilaan tulo ei olis erityinen juhlahetki vaan jokapäiväinen homma. Et vois piipahtaa tai olla päiviä. Semmoinen mummi haluaisin olla. Käydä yhdessä uimahallissa ja leikkipuistossa, teatterissa, ruokakaupassa, torilla. Tavallisia asioita ja joskus erityisiäkin. Esikoiseni tulee täysi-ikäiseksi, kun olen 46v. Toivottavasti kuitenkin olen reilusti yli 50v ennenkuin lapsenlapsia alkaa tulla.
Suunnitelmissa ei ole tulla mummoksi.
T: vela
En halua tulla mummoksi aikoihin. Olenkin jo valistanut ainoaa lastani. Eikä mulla olisi aikaakaan nyt. Nytkin suunnittelen äkkilähtöä johonkin.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 17:54"]
Mistä ihmeen huivimummoista te kirjoitatte?! Mun mummu oli syntynyt vuonna 1900 eikä koskaan käyttänyt mitään huivia. Elätte jossain topeliaanisessa tarhassa. Nykymummot mesettää, matkustaa, käy töissä ja kuuntelee rokkia.
[/quote]
Tämä taisi olla koko jutun pointti. Sellaista vanhan ajan mummolaa huivipäisine mummoineen ei enää ole. Ja sitten pahoitetaan mieli, kun oma työikäinen äiti ei suostu samanlaiseksi mummoksi kuin hänen oma äitinsä tai isoäitinsä.
Haluaisin olla samanlainen mummo kuin oma mummoni on!
Itsellä ei tosin vielä ole edes omia lapsia, joten varmaan pitkä aika menee ennenkuin itse saisin olla mummo, ja eihän se tosiaan varmaa vielä sittenkään ole.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 19:37"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 17:54"]
Mistä ihmeen huivimummoista te kirjoitatte?! Mun mummu oli syntynyt vuonna 1900 eikä koskaan käyttänyt mitään huivia. Elätte jossain topeliaanisessa tarhassa. Nykymummot mesettää, matkustaa, käy töissä ja kuuntelee rokkia.
[/quote]
Tämä taisi olla koko jutun pointti. Sellaista vanhan ajan mummolaa huivipäisine mummoineen ei enää ole. Ja sitten pahoitetaan mieli, kun oma työikäinen äiti ei suostu samanlaiseksi mummoksi kuin hänen oma äitinsä tai isoäitinsä.
[/quote]
Mutta jospa tällainen "vanhanajan"mummous onkin tulossa takaisin. Onhan paljon käynnissä muunkinlaista vanhaan paluuta, halutaan muuttaa maalle, remontoida vanhaa, kasvattaa omavaraisesti ruokaa jne. Jospa myös mummoudessa tulee tällainen ilmiö.
Autan tarvittaessa, mutta jatkan myös omaa elämääni.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 20:00"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 19:37"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 17:54"] Mistä ihmeen huivimummoista te kirjoitatte?! Mun mummu oli syntynyt vuonna 1900 eikä koskaan käyttänyt mitään huivia. Elätte jossain topeliaanisessa tarhassa. Nykymummot mesettää, matkustaa, käy töissä ja kuuntelee rokkia. [/quote] Tämä taisi olla koko jutun pointti. Sellaista vanhan ajan mummolaa huivipäisine mummoineen ei enää ole. Ja sitten pahoitetaan mieli, kun oma työikäinen äiti ei suostu samanlaiseksi mummoksi kuin hänen oma äitinsä tai isoäitinsä. [/quote] Mutta jospa tällainen "vanhanajan"mummous onkin tulossa takaisin. Onhan paljon käynnissä muunkinlaista vanhaan paluuta, halutaan muuttaa maalle, remontoida vanhaa, kasvattaa omavaraisesti ruokaa jne. Jospa myös mummoudessa tulee tällainen ilmiö.
[/quote]
Se voi tulla, joskus tulevaisuudessa. Jos siis nykyiset maallemuuttajat ja omavaraiset jaksavat sitä elämää mummoikään asti. Nyt ja lähitulevaisuudessa joudutaan varmaan silti vielä ihmettelemään, kun bilettävät citymummot eivät uhraakaan koko elämäänsä lapsenlapsille.
Omat lapseni vielä pieniä, mutta kuvittelisin mummona haluavani olla mahdollisimman paljon tekemisissä lastenlapsieni kanssa. Hoitaa heitä, tehdä yhdessä kaikkea, matkustaa. Tuskin halutaan miehen kanssa viettää jatkuvasti mitään omaa elämää, vaan halutaan lapsenlapset mukaan. Voihan olla, että niin ei tule tapahtumaan, mutta tällainen on haaveeni kuitenkin.
Minusta ei tule mummoa. Meidän suvussa kutsutaan isoäitiä mummiksi. Ei musta kyllä tule mummiakaan,
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 20:00"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 19:37"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 17:54"] Mistä ihmeen huivimummoista te kirjoitatte?! Mun mummu oli syntynyt vuonna 1900 eikä koskaan käyttänyt mitään huivia. Elätte jossain topeliaanisessa tarhassa. Nykymummot mesettää, matkustaa, käy töissä ja kuuntelee rokkia. [/quote] Tämä taisi olla koko jutun pointti. Sellaista vanhan ajan mummolaa huivipäisine mummoineen ei enää ole. Ja sitten pahoitetaan mieli, kun oma työikäinen äiti ei suostu samanlaiseksi mummoksi kuin hänen oma äitinsä tai isoäitinsä. [/quote] Mutta jospa tällainen "vanhanajan"mummous onkin tulossa takaisin. Onhan paljon käynnissä muunkinlaista vanhaan paluuta, halutaan muuttaa maalle, remontoida vanhaa, kasvattaa omavaraisesti ruokaa jne. Jospa myös mummoudessa tulee tällainen ilmiö.
[/quote]
Taidatpa olla todella oikeessa :D Ihmiset kyllästyvät muoviseen, tekniseen ja kylmään maailmaan, ja alkavat hakea lämmintä ja turvallista elämää, sellaista kuin mummolassa aikoinaan. Ei ole mikään menetys, jos ei paneskele satojen partnerien kanssa ennen kuolemaansa tai kolua kaikissa maailman maissa. Onni löytyy lähempääkin, ja ilman kokoaikaista suorittamista.
Sellainen, että edes joskus pyydän/haen lapsenlapseni omasta aloitteestani kylään. Joskus käytäisiin kaupungilla kahvilassa vähän herkuttelemassa. Juteltaisiin ja vaan hengailtaisiin, ehkä ruokittaisi sorsia.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 19:30"]
En halua tulla mummoksi aikoihin. Olenkin jo valistanut ainoaa lastani. Eikä mulla olisi aikaakaan nyt. Nytkin suunnittelen äkkilähtöä johonkin.
[/quote] en ala hoitamaan aamusta iltaan kun hätätapauksessa. Olen oman kasvatustyöni tehnyt ja nyt on aika nauttia toisenlaisesta elämästä.
Olen vain oma itseni ja toivon, että saan oppia tuntemaan lapsenlapseni ja tuoda heidän elämäänsä iloa ja turvaa.
Lapsia tai lapsenlapsia en tule saamaan, mutta ajattelin pappana asua Vaasassa kolmen kissan kanssa ja juoda punkkua kiikkustuolissa päivät pitkät.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 20:16"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 20:00"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 19:37"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 17:54"] Mistä ihmeen huivimummoista te kirjoitatte?! Mun mummu oli syntynyt vuonna 1900 eikä koskaan käyttänyt mitään huivia. Elätte jossain topeliaanisessa tarhassa. Nykymummot mesettää, matkustaa, käy töissä ja kuuntelee rokkia. [/quote] Tämä taisi olla koko jutun pointti. Sellaista vanhan ajan mummolaa huivipäisine mummoineen ei enää ole. Ja sitten pahoitetaan mieli, kun oma työikäinen äiti ei suostu samanlaiseksi mummoksi kuin hänen oma äitinsä tai isoäitinsä. [/quote] Mutta jospa tällainen "vanhanajan"mummous onkin tulossa takaisin. Onhan paljon käynnissä muunkinlaista vanhaan paluuta, halutaan muuttaa maalle, remontoida vanhaa, kasvattaa omavaraisesti ruokaa jne. Jospa myös mummoudessa tulee tällainen ilmiö.
[/quote]
Taidatpa olla todella oikeessa :D Ihmiset kyllästyvät muoviseen, tekniseen ja kylmään maailmaan, ja alkavat hakea lämmintä ja turvallista elämää, sellaista kuin mummolassa aikoinaan. Ei ole mikään menetys, jos ei paneskele satojen partnerien kanssa ennen kuolemaansa tai kolua kaikissa maailman maissa. Onni löytyy lähempääkin, ja ilman kokoaikaista suorittamista.
[/quote]
Lohduttava ajatus. En tunne oloani kotoisaksi tässä minä-keskeisessä pintaliitomaailmassa vaan kaipaan sinne turvalliseen mummolaan räsymattojen ja lettukestien pariin. Ja tulen tekemään parhaani jotta omat lapseni ja lastenlapseni saavat myös kokea samaa.
Mummo -ohjelman mummo. Vähän räävittömämpi, luulisin, mikäli mikään ei pääse kolauttamaan persoonaani niin, että kovin muuttuisin.
Ehkä nuo haaveet toteutuu kun olette 60-vuotiaita, mutta mitenkäs sitten kun olette 80 vuotta? Ei tuommoisia mummoja ole ainakaan kotihoidon asiakkaina :-D olette aika idealisteja.