Lue keskustelun säännöt.
Onko teidän muiden tuttavissa/suvuissa paljon lämpimiä, empaattisia ihmisiä?
01.08.2015 |
Olen alkanut miettiä, onko minulla joku poikkeussuku ja -tuttavapiiri, kun suuri osa on kylmänoloisia, epäempaattisia ihmisiä. Suurimmalle osalle on tärkeintä materia, matkailu ja raha. Onko tämä joku suomalaisille ominainen juttu? Jos tunteita joskus näytetään, ne ovat kielteisiä tunteita. Ilman parisuhdetta oleva on kaikesta ulkopuolinen, koska kaikki pyörii sen ympärillä. Ulos jäävät sinkut, vanhatpojat ja ikäneidot, sairaat, lesket, yksinhuoltajat, vanhukset.
Itse tykkäisin jutella iloista, suruista, murheista, kuuntelen mielelläni toisia, olen avoin ja sosiaalinen. Seuraan maailman menoa ja niistäkin tykkäisin vaihtaa näkemyksiä. Pidän lapsista ja ylipäänsä kaikenikäisistä ihmisistä. En halua osallistua toisten kiusaamiseen ja mustamaalaamiseen ja kuulua klikkeihin.
Olen vaan näköjään hyvin erilainen luonne kuin mitä valtavirta täällä meillä on. Naiset ainakin näköjään haluavat seurustella vain "kaltaistensa" kanssa. Se mistä en välitä on jatkuva pinnallinen puhe jostain ruoanlaitosta, miehen lojuvista sukista lattialla, arkipäivän jutuista. Siis jos ei siinä ihmissuhteessa tai ihmisessä ole syvällisempää kerrosta.
Kommentit (50)
Vanhemmiten jokaisella on niin paljon omia kuormia, että tuollainen empaattisuus katoaa. Nuorilla on. Näin olen huomannut. Olen 50-v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 13:39"]
Vanhemmiten jokaisella on niin paljon omia kuormia, että tuollainen empaattisuus katoaa. Nuorilla on. Näin olen huomannut. Olen 50-v.
[/quote]
Mä oon kyllä tullut vanhemmiten empaattisemmaksi. Tykkään höpötellä pikkulasten ja lemmikkien kanssa. Ja mun isovanhemmat oli myös aika pehmoja vanhoina. Olen melkein 50v ja nainen.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 13:45"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 13:39"]
Vanhemmiten jokaisella on niin paljon omia kuormia, että tuollainen empaattisuus katoaa. Nuorilla on. Näin olen huomannut. Olen 50-v.
[/quote]
Mä oon kyllä tullut vanhemmiten empaattisemmaksi. Tykkään höpötellä pikkulasten ja lemmikkien kanssa. Ja mun isovanhemmat oli myös aika pehmoja vanhoina. Olen melkein 50v ja nainen.
[/quote]
Ja tosiaankin mun elämässä on ollut monenmoista taakkaa, vastoinkäymistä ja murhetta, muttei ne mua oo kovettanut, päinvastoin.
Kaikki ovat empaattisia ihmisiä...en kestäisi materia-orientoituneita ihmisiä ystäväpiirissä tai suvussa.
Suoraan sanottuna en ole laittanut merkille. En pidä lämpimyyttä ja empaattisuutta kovinkaan tärkeinä ominaisuuksina ihmisessä. Minusta esimerkiksi älykkys, sivistyneisyys, keskustelutaito, oikeudenmukaisuus, huumorintaju ja yhteiset arvot ja kiinnostuksenkohteet ovat tärkeämpiä, ja niiden perusteella yleensä seurani valitsen. Joukossa on sekä sydämellisiä että etäisiä ihmisiä, ja se on minulle ihan okei. Lämpimyys ja empaattisuus eivät vielä kerro ihmisestä paljoakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis kyllä ovat.
Isä auttoi naapurin yh:ta rahallisesti ties miten paljon. Isoäiti majoittaa jotain huostaanottolasta, omaa paljon ystäviä ja julkaisee ihmisläheisiä päivityksiä FB:ssä. Setä on työssäkäyvä 4 lapsen isä, naapurit tykkää ja kavereitakin on, eli oikein mukava mies. Äitini auttaa jokaista vastaantulevaa nykyistä ja entistä juoppoa/narkomaania, tsemppaa ja tukee. Äitipuoli otti luokseen asumaan kuolleen siskonsa lapset, auttaa ja pitää yhteyttä heihin.
Itse en ole ollut isän kanssa tekemisissä vuoteen. Ei ole ollut riitaa eikä draamaa, hän vaan ei soita eikä vastaa soittopyyntöihin. Isoäiti paasaa vaan naisten oikeuksista ja mankuu etten saa mennä koskaan naimisiin (itsenäisyys muka menee), tietämättä arvoistani, unelmistani, tavoitteestani, arjestani mitään. Äiti lemppasi minut 15v pois kotoa, koska "haluaa taas seurustella ja olla NAINEN" eikä hän tiedä kuinka vanha nykyään olen/mitä opiskelen/missä teen keikkatöitä.
2v sitten aloitin opiskelut eikä rahat enää riittäneet liian suureen vuokraan. Kyllä, yritin kaikkea (myin tavaroitani, nostin lainaa ja maksimimäärät tukea, tein keikkatyötä, etsin kämppistä) mutta lopulta häätö tuli. Ei ollut perhettä eikä sukua auttamassa, vaikka tosiaan äiti voi raahata kotiinsa kadulta ties millaista ongelmasakkia päiväkausiksi, koska haluaa auttaa.
Vanhemmat sisarukset jo aikuisia ja levinneet kauas maailmalle.
Eli ovat kyllä kivoja sukulaisia ja perhettä. Kaikille paitsi toisilleen (eivät ole väleissä) ja minulle (eivät piittaa).
Vaikka pitäisi matkailusta, rahasta tai materiasta, ei välttämättä tarkoita että olisi kylmä ja epäempaattinen ihminen. Miten voit nähdä nuo samana asiana? Itse olen taas huomannut, että monet köyhät, jotka haaveilevat materiasta/matkoista/jostain mihin ei ole varaa, ovat kaikista inhottavimpia ihmisiä. Ei voi kyllä yleistää, ihmisiä on niin monenlaisia.
Vastaus kysymykseen: ei ole, ehkä yksi tai kaksi. Muut vaikuttavat lähinnä elämäänsä tyytymättömiltä, kateellisilta ja katkerilta. Iloitaan toisten vastoinkäymisistä ja toivotaan pahaa, juoruillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 13:39"]Vanhemmiten jokaisella on niin paljon omia kuormia, että tuollainen empaattisuus katoaa. Nuorilla on. Näin olen huomannut. Olen 50-v.
[/quote]
Sama! Vanhat ihmiset ovat usein todella kyynisiä ja ilottomia.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 13:39"]Vanhemmiten jokaisella on niin paljon omia kuormia, että tuollainen empaattisuus katoaa. Nuorilla on. Näin olen huomannut. Olen 50-v.
[/quote]
Olet niin nuori vielä! Keski-ikäiset ovat juuri niitä pahimpia. Nuoret ja vanhukset ovat kokemukseni mukaan empaattisia, keski-ikäiset eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovia kokeneet ovat useimmiten juuri empaattisimmat ja osaavat iloita pienistäkin asioista kun taas kaiken helpolla saaneet sortuvat pienimmänkin vastoinkäymisen tullen ja katkeroituvat.
Vaikutat todella tutustumisen arvoiselta... harmi kun ei pääse kohtaamaan muualla kuin täällä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole lämmintä porukkaa. Harvat ovat väleissä suvussa. Minusta huolehtineet sukulaiset ovat kuolleet. Perheessä minua on kohdeltu niin kylmästi lapsesta asti, että ei ole oikein kehittynyt tunnesidettä vanhempiin tai sisaruksiin. Olen nykyään kylmäkiskoinen tyyppi, joka on aina väsynyt. Yksinäisyys on sietämätöntä. Parisuhteeni ovat kopioita vanhempieni riitaisasta ja rakkaudettomasta suhteesta. Kaikki vain etsivät lapsenomaista ehdotonta rakkautta ilman, että antaisivat rakkautta itse. Nämä miehet eivät sitten ole kuitenkaan osanneet ottaa rakkautta vastaan, kun ovat sitä saaneet.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 13:50"]
Suoraan sanottuna en ole laittanut merkille. En pidä lämpimyyttä ja empaattisuutta kovinkaan tärkeinä ominaisuuksina ihmisessä. Minusta esimerkiksi älykkys, sivistyneisyys, keskustelutaito, oikeudenmukaisuus, huumorintaju ja yhteiset arvot ja kiinnostuksenkohteet ovat tärkeämpiä, ja niiden perusteella yleensä seurani valitsen. Joukossa on sekä sydämellisiä että etäisiä ihmisiä, ja se on minulle ihan okei. Lämpimyys ja empaattisuus eivät vielä kerro ihmisestä paljoakaan.
[/quote]
minulle merkitsevät myös nämä omianaisuudet: älykkys, sivistyneisyys, keskustelutaito, oikeudenmukaisuus, huumorintaju ja yhteiset arvot ja kiinnostuksen kohteet.
Mutta myös empaattisuus ja ystävällisyys merkitsevät. Yleensä sivistyneisyys ja oikeudenmukaisuus tuovat ihmiseen mukanaan sen empaattisuuden ja ystävällisyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos monista, hyvistä vastauksista! :-) Tulin oikein iloiseksi.
On vaikea kategorisoida miten tuo empaattisuus menisi iän mukaan. Nopeasti sanoisin myös, että nuoret ja toisaalta vanhat ovat usein niitä empaattisimpia, kun siinä välillä olevia painavat ruuhkavuodet ja työt ja muut paineet ilmeisesti niin paljon, että katsantokanta kapeutuu. Toisaalta nuorissa on paljon niitä, joilla ei riitä ymmärrystä, koska kaikki on siihen asti mennyt kutakuinkin hyvin ja nuoresta on huolehdittu, eikä ole kokemusta siitä että elämä tuo vaikeuksia. Uskotaan omaan kaikkivoipaisuuteen. Voidaan olla aika koviksia ja nuoria urakiitureita. Vanhuksissa taas voi olla muuten vain katkeroituneita, negatiivisia ihmisiä, jotka ovat kangistuneet kaavoihinsa ja uskomuksiinsa ja siten kykenemättömiä näkemään itsestä poikkeavien ihmien näkökulmia.
Eniten siis riippuu varmaankin ihan yksilöstä itsestään. Kovia kokeneet ovat usein empaattisempia kuin muut. Empatiakyky yleensä kasvaa omien koettelemusten kautta. "Keski-ikäisten taakka" johon joku viittasi on mielestäni jotain ohuempaa sikäli että se on itse hankittua ja valittua (ura, useat lapset yms). Se ei siten ole ihan verrattavissa sellaiseen raskauteen joka tulee omien tai läheisten sairauksien, kiusaamiskokemusten, vammaisen lapsen, onnettomuuksien jne. kautta.
Omakohtaisesti voin sanoa, että olen aina ollut empaattinen, mutta kylmähkö, jos näin voi sanoa. Kylmyys tuli perhekulttuuristamme, suvusta, kasvuympäristöstä ylipäänsä, opittua siis. Sitten kun itse jouduin todellisen mankelin lävitse, useamman kerran, kesti vuosi toisensa perään, niin aloin itse oikeasti tuntemaan niitä tunteita ja arvomaailmani kirkastui. Ne itsessä piilleet ihmisläheiset arvot nousivat pintaan. Muutos oli ihan dramaattinen itselleni. Nykyisin olen lämmin ihminen, sen empaattisuden lisäksi, joka sekin vain lisääntyi. Voin aidosti lähestyä toista ihmistä ja koskettaa olkapäähän. En ohita syöpään sairastunutta koulukaveria kadulla tai vaihda kadun puolta vaan menen aidosti juttelemaan (jos se siinä kohtaa on mahdollista), tai ainakin olen täysin normaalisti. Olen erittäin tyytyväinen tähän muutokseeni!
Haittapuoli siinä on lähinnä se, että entistä selvemmin koen sen kylmyyden tai ainakin etäisyyden mikä suurimmasta osasta tuntemiani ihmisiä hohkaa. Huomaan sen, miten lapset ovat enemmänkin haittoja jotka pitää laittaa säilytykseen jonnekin tai pädin ääreen tai hoitoon jonnekin. Miten sukulaiset eivät tapaa toistensa lapsia kuin sukujuhlissa, mutta niissäkin hädin tuskin moikataan toisten lapsia, lapset saavat pärjätä keskenään. Voin pahoin tässä kulttuurissa. Tässä mielessä olisin mieluummin afrikkalaisessa tai välimerellisessä ympäristössä, jossa perhekäsite on laajempi ja ihmissuhteet ovat tärkeitä, eivät mitään pakkopullaa pönöttämistä.
ap
Meillä naissukulaiset ovat edestäpäin hyvinkin empaattisia, mutta kun selän kääntää, niin empaatisuus ja lämpö katoavat. Takanapäin ovat hyvinkin kateellisia ja katkeria ja puhuvat kanssaihmisistään pahaa. Tuon huomattuani olenkin ollut hyvin vähän heidän kanssaan tekemisissä.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 14:55"]
Miten sukulaiset eivät tapaa toistensa lapsia kuin sukujuhlissa, mutta niissäkin hädin tuskin moikataan toisten lapsia, lapset saavat pärjätä keskenään. Voin pahoin tässä kulttuurissa. Tässä mielessä olisin mieluummin afrikkalaisessa tai välimerellisessä ympäristössä, jossa perhekäsite on laajempi ja ihmissuhteet ovat tärkeitä, eivät mitään pakkopullaa pönöttämistä.
[/quote]Näiden lisäksi vaihtoehtona on tietenkin myös valita seuransa sen mukaan, kenen kanssa on mukava olla, riippumatta siitä, ovatko he sukulaisia vai eivät. Minulle sukulaisuussuhteet eivät ole mitenkään tärkeitä, enkä osallistu näihin pönötyssukujuhliin ollenkaan. Ympäröin itseni hyvillä tyypeillä, joista suurin osa ei ole minulle mitään sukua. Minusta on jotekin hullunkurinen ajatus, että sukulaisuus olisi tae yhteisen sävelen löytymisestä. -7
Puolison suvussa puoliso mukaan lukien ei ole ainuttakaan.
Minua eivät sukulaisteni lapset kiinnosta, ja voin pahoin sellaisessa kulttuurissa, jossa ihmiset tyrkyttävät toisille lastensa seuraa. Minä haluan valita seurani itse, kiitos vain. En ylipäätään pidä lapsista.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 14:55"]Kiitos monista, hyvistä vastauksista! :-) Tulin oikein iloiseksi.
On vaikea kategorisoida miten tuo empaattisuus menisi iän mukaan. Nopeasti sanoisin myös, että nuoret ja toisaalta vanhat ovat usein niitä empaattisimpia, kun siinä välillä olevia painavat ruuhkavuodet ja työt ja muut paineet ilmeisesti niin paljon, että katsantokanta kapeutuu. Toisaalta nuorissa on paljon niitä, joilla ei riitä ymmärrystä, koska kaikki on siihen asti mennyt kutakuinkin hyvin ja nuoresta on huolehdittu, eikä ole kokemusta siitä että elämä tuo vaikeuksia. Uskotaan omaan kaikkivoipaisuuteen. Voidaan olla aika koviksia ja nuoria urakiitureita. Vanhuksissa taas voi olla muuten vain katkeroituneita, negatiivisia ihmisiä, jotka ovat kangistuneet kaavoihinsa ja uskomuksiinsa ja siten kykenemättömiä näkemään itsestä poikkeavien ihmien näkökulmia.
Eniten siis riippuu varmaankin ihan yksilöstä itsestään. Kovia kokeneet ovat usein empaattisempia kuin muut. Empatiakyky yleensä kasvaa omien koettelemusten kautta. "Keski-ikäisten taakka" johon joku viittasi on mielestäni jotain ohuempaa sikäli että se on itse hankittua ja valittua (ura, useat lapset yms). Se ei siten ole ihan verrattavissa sellaiseen raskauteen joka tulee omien tai läheisten sairauksien, kiusaamiskokemusten, vammaisen lapsen, onnettomuuksien jne. kautta.
Omakohtaisesti voin sanoa, että olen aina ollut empaattinen, mutta kylmähkö, jos näin voi sanoa. Kylmyys tuli perhekulttuuristamme, suvusta, kasvuympäristöstä ylipäänsä, opittua siis. Sitten kun itse jouduin todellisen mankelin lävitse, useamman kerran, kesti vuosi toisensa perään, niin aloin itse oikeasti tuntemaan niitä tunteita ja arvomaailmani kirkastui. Ne itsessä piilleet ihmisläheiset arvot nousivat pintaan. Muutos oli ihan dramaattinen itselleni. Nykyisin olen lämmin ihminen, sen empaattisuden lisäksi, joka sekin vain lisääntyi. Voin aidosti lähestyä toista ihmistä ja koskettaa olkapäähän. En ohita syöpään sairastunutta koulukaveria kadulla tai vaihda kadun puolta vaan menen aidosti juttelemaan (jos se siinä kohtaa on mahdollista), tai ainakin olen täysin normaalisti. Olen erittäin tyytyväinen tähän muutokseeni!
Haittapuoli siinä on lähinnä se, että entistä selvemmin koen sen kylmyyden tai ainakin etäisyyden mikä suurimmasta osasta tuntemiani ihmisiä hohkaa. Huomaan sen, miten lapset ovat enemmänkin haittoja jotka pitää laittaa säilytykseen jonnekin tai pädin ääreen tai hoitoon jonnekin. Miten sukulaiset eivät tapaa toistensa lapsia kuin sukujuhlissa, mutta niissäkin hädin tuskin moikataan toisten lapsia, lapset saavat pärjätä keskenään. Voin pahoin tässä kulttuurissa. Tässä mielessä olisin mieluummin afrikkalaisessa tai välimerellisessä ympäristössä, jossa perhekäsite on laajempi ja ihmissuhteet ovat tärkeitä, eivät mitään pakkopullaa pönöttämistä.
ap
[/quote]
Meilläkin niin että kaikki huolehtii vain ihan omista lapsista/lapsenlapsista. Yhtieisöllisyyttä tai empaattisuutta ei ole. Minusta huolehtineet sukulaiset ovat kuolleet ja omilla lapsillani ei ole muita läheisiä kuin omat vanhemmat. Kylmää suhtautumista saa osakseen jos kehtaa pyytää apua vaikka lastenhoitoon. Onneksi ihan pieniä ei enää ole. Lapset helposti sitten vaan pädillä tai tv:n ääressä kun omat vanhemmat väsyvät tai sitten maksetussa hoidossa jos siihen raha riittää. Sukulaisia tavataan kerta kaksi vuodessa jos on jotkut häät tai hautajaiset. Töissä ihmiset puhuvat vain rahasta ja ulkomaan matkoista loputtomiin. Jos rahaa ei riitä jatkuviin matkoihin, autoihin tai ei asu omakotitalossa/sisusta/hoida puutarhaa ei ole oikein mitään vaan ohitetaan keskusteluissa. Ystäviä on vaikea löytää. Koulussa lapsi joutuu heti silmätikuksi jos ei ole viimeisen päälle converse-kengät ja muotireppu ja vaatteet.
ei ole