Päiväkodissa tapahtunutta
Sattuipa tässä työpaikalla seuraavaa:
Meillä eskariryhmä aikuisilla (kuten muidenkin ryhmien aikuisilla) on kaapissa taukoa varten kahvit, teet ja toisinaan kahvihyvätkin. Niitä nautitaan nukkarin aikana, ei lasten nähden. Eräs tyttö havaitsi, että kaapissamme (jonne lapsilla ei ole asiaa) oli keksipaketti ja karkkipussi.
Ne olivat itse asiassa vanhemmilta saatuja jouluherkkuja, joita pidimme siellä taukoja varten.
Seuraavana aamuna heti aamupuuroa jakaessamme tätä tyttö tuli suu mutrussa äitinsä kanssa puheillemme, äitikin oli suu mutrussa. Äiti ilmoitti Jannika-Emiliaanalle (nimi muutettu) tulleen paha mieli, kun aikuiset vain syövät täällä herkkuja. Tyttö vielä näytti äidilleen kaappia, jossa on muutakin aikuisten henk.koht. tavaraa, vaikka hänellä ei ole lupa avata ovea. Äiti oli tosissaan tuohtunut meille.
Totesimme, että meillä on kahvitauot, jolloin syömme omia välipalojamme niin kuin työpaikoilla on tapana tehdä.
Äiti jatkoi inttämistä siitä, että miksi siellä on juuri makeita herkkuja, kun lapsille tulee paha mieli.
Siinä ei auttanut selittelyt, että emmehän me lasten nähden jne.
Joidenkin vanhempien mielestä lasten ei tarvitse kestää yhtään pettymyksiä tai rajoituksia. Jäin vielä miettimään, millä muilla työpaikoilla työntkijöiden välipalavalintoihin ja kahviherkkuihin pyrkii asiakas vaikuttamaan..
Ymmärrän, että lasta houkutti aikuisten herkut, jotka hän sattumalta näki, mutta miten ihmeessä äiti kehtasi tulla asiasta naputtamaan!
Ajatuksia?
Kommentit (3)
Ajatukseni on että hyvää päivää vaan tälle mammalle
Päiväkodeissa nyt näkee kaikenlaisia vanhempia.
Mä olisin tiukasti painottanut, että lapsi on tehnyt väärin mennessään aikuisten kaapille jonka on tiennyt lapsilta kielletyksi ja kysynyt äidin kantaa tähän ja miten selvittää tämän asian lapsensa kanssa. Samoin olisin sanonut, että ei kuulu kenellekkään mitä aikuiset pk:ssa syö omalla tauollaan.
Kaikkia idiootteja sitä joutuukin kestämään. Epäilisin provoksi ellen tuntisi tuommoisia äitejä.