Te joilla lapsiluku täynnä!

ja päätettiin ettemme tee lisää lapsia. Tein oman surutyön asian kanssa. Sittemmin mies päättikin lähteä toisen naisen matkaan ja minulla nyt ihana uusi mies, joka haluaa kanssani lapsen eli teen nyt vastakkaista matkaa jo kerran surtuani sitä ettei lapsia enempää tule ja kun on sen hyvyyden perustellut itselleen niin nyt on sitten perusteltava, että miksi sittenkin olis hyvä... vaikeeta on elämä, mutta ihanan yllättävää

myymään sitteriä ja kantoliinaa ja kaikenlaista kamaa. Samoin vauvanvaatteet kaupoissa kirpaisee. Mulla on kyllä jotenkin materialistinen suhtauminen koko aiheeseen. Varsinaisten vauvojen näkeminen ei aiheuta mitään kuumetta. Tämän kun muistan niin tuntuu paljon helpommalta luopua ajatukseta. Ei kai kukaan tee lapsia vaan voidakseen ostaa söpöjä potkareita.

Lähinnä pelkään yhä tulevani raskaaksi vaikka ehkäisy onkin kunnossa.

Minulla yksi lapsi (ei-toivottu raskaus) ja se tosiaan riittää. En olisi halunnut lapsia alunperinkään.

kun lapsia on viisi ja tukiverkostoa ei ole ollenkaan, en enempää jaksaisi. Kyse on siis jo ihan omasta mielenterveydestä, että vauvoja ei enää meille tule. En yhtään haikailekaan.

Mutta enempää en halua. En silti raaski antaa pois vauvakamoja, vaikka uusi vauva onkin täysin utopistinen ajatus. Ehkä miehen takia en ehdota tavaroiden poisanatmista. Mua kyllä ahdistaa hirveesti ajatus, että pitäis " hommata" toinen lapsi ja mitäs jos mieheni Haluaa sitä aivan liikaa. Olen kyllä sanonut etten halua enempää..

Mitään sen kummempaa surutyötä en ole tehnyt, jo ennen ensimmäisen lapsen syntymistä oli meille selvää, että teemme kaksi lasta ja that`s it.

Nautin täysillä näiden kahden elohopean kasvattamisesta=). Miehen puolelle sukua syntyi pieni ihana tyttölapsi ja minusta oli ihanaa pitää häntä sylissä, muuta ihanaa oli palauttaa tämä pikku-neiti takaisin äidilleen, kun itku tuli=).

Ei enään yöheräilyä eikä vaippasotaa...Ikääkin on jo sen verran, että en välttämättä jaksaisi koko vauva-ajan rumbaa kolmatta kertaa.

Kolmatta pähkäiltiin mooonta vuotta, ja kun lopulta päätimme ja onneksemme saimme kolmannenkin, niin lapsiluku on täynnä. Sinänsä raskaana olo on mukavaa kuten myös ihan pienen vauvan tutustuttaminen uuteen maailmaan, mutta haikeutta en tunne siitä, että noita en tule enää kokemaan. Elämme täysillä lapsiperheen arkea. Tukiverkkoja ei juurikaan ole, joten useampien lasten kanssa tulisi olemaan tosi tiukkaa. Haluan olla mieluummin näiden olemassa olevien lasten kanssa - osallistua harrastuksiin, pelailla pelejä, hassutella, olla saatavilla ym - kuin aloittaa taas vaativa uuden ihmisen kasvatus ihan alusta.



Kun olin viimeistä kertaa raskaana ja myöhemmin vastasyntyneen kanssa niin mietin että tulenkohan tätä haikeana kaipaamaan. Noin ei ole käynyt ja luulen että ei käykään. Nyt on aika nauttia elämästä TOISELLA TAVALLA kuin pikkuvauoja odottamalla ja kasvattamalla.

Vierailija:

Oletko tehnyt jonkinlaista ' surutyötä' siitä, ettet koskaan enää koe kaikkea ihanaa mikä raskauteen ja vastasyntyneeseen liittyy?

Siis mitä ihmettä?? Mitä IHANAA raskauteen liittyy?? Ei todellakana yhtään mitään!! Raskaudet ovat olleet kerta kerralta vaan pahempia etten enää edes uskalla kuvitellakaan, minkälainen olisi viides!! Ja taas yöheräilyjä vauvan kanssa... ei kiitos!

Eli ei todellakaan ole mitään surutyötä, vaan vain huojennusta ja helpotusta, ettei tartte enää sitä kaikkea aloittaa vielä kerran alusta!!

Meillä kolme lasta, puolessatoista vuodessa syntyneet (sis kaksoset). Nyt vanhin on aloittamassa koulua, enkä itsekään ole mikään vanha vielä (30v).



Tuntuu että elän nyt elämäni parasta aikaa. En jaksaisi aloittaa kaikkea vauvajuttuja taas alusta. Riskinä saada toisetkin kaksoset, sitä ei yläpää kestäisi.

ihanaa ettei tarvitse enää ikinä olla raskaana, synnyttää ja imettää, kuunnella vauvan kitinää. inhosin näitä kaikkia sydämeni pohjasta.

ja ihanaa, että olen heidät saanut. Kolmas on selvästi nuorempi muita ja hänkin on jo leikki-ikäinen, enkä tunne vauvakuumetta, en myöskään hänen kanssaan surrut vauva-ajan lyhyyttä. Vaativa vauva oli ja tunnemme mieheni kanssa, että meillä on ihan tekemistä näidenkin lasten kanssa. Koulut, harrastukset, lasten kanssa oleminen, työelämä ja kotityöt vievät aikansa (eikä aika edes riitä).

En mitenkään erityisesti halua edes pidellä toisten vauvoja, omia on saanut hoitaa senkin edestä. Tietysti minusta on mukava tavata pieniä vauvoja, mutta en jaksa niistä erityisesti enää innostua. Kunnioitan vauvoja tietysti henkilöinä ja olen innoissani läheisten ihmisten raskauksista.

Aika selkeästi on tuo ajatus meidän lapset on nyt tässä.

Mieheni kanssa päätettiin että lapsiluku on nyt täynnä ja järki sanoo ettei enää lapsia, mutta sydämmessä tuntuu raskas paino, sydän vielä haluis kokea kaiken sen ihanan... Haikeaa on...

sillä se on minun henkisen ja fyysisen jaksamisen takia oltava niin...

kun toinen lapsemme syntyi, päätin etten enää koskaan unohda mitä jouduin kärsimään.(niinkuin unohdin ekan jälkeen!)

Kaikki vauva-ajan tarvikkeet annoin pikkuhiljaa pois niiden jäätyä tarpeettomiksi, enkä ole ollut mitenkään haikutuulella.



Vauvat on kyllä ihania, mutta ei ole kuumetta tullut!

Yritän aina pitää mielessä ne raskauden ongelmat!!!

Miksi musta ei tunnu ollenkaan tolta? Meillä lapset tehty, enkä tunne mitään haikeutta. Päinvastoin, nyt on helpompi suunnitella asioita kun tietää ettei tartte varautua vielä yhteen...

IHAN YMMÄRRETTÄVÄÄ.. TAATUSTI SULLA LIITTYY NOIHIN TAVAROIHIN PALJON MUISTOJA LAPSESI VAUVA-AJOILTA. EIKÄ TOISTEN VAUVAT ENÄÄ NIIN HÄTKÄHDYTÄ KUN ON JO OMA VAUVA