Te joilla on vakaa parisuhde miehen puolesta

[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 03:40"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 03:25"]

Nostan, koska samanlaiset fiilikset ap:n kanssa. :( Mulla tosin tyhjä parisuhde tyttöystävän kanssa.

[/quote]

Ai, miksi sulla on sellaiset tuntemukset? ap

[/quote]

Me ollaan tyttöystävän kanssa seurusteltu jo 7 vuotta. Sanoo rakastavansa, mutta ei osaa vieläkään harkita yhteenmuuttoa, saati kihloja tai perheen perustamista. Ei tee mieli erotakaan heppoisista syistä näin monen vuoden jälkeen.

Mikä sun oma tilanne on?

2

Nostan, koska samanlaiset fiilikset ap:n kanssa. :( Mulla tosin tyhjä parisuhde tyttöystävän kanssa.

Miksi roikutte huonossa suhteessa? Ei kannata odottaa ihmettä että se yhtäkkiä muuttuisi satumaiseksi rakkaustarinaksi.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 03:25"]

Nostan, koska samanlaiset fiilikset ap:n kanssa. :( Mulla tosin tyhjä parisuhde tyttöystävän kanssa.

[/quote]

Ai, miksi sulla on sellaiset tuntemukset? ap

Miehiä jotka haluaa (ja pystyy) sitoutua on harvassa.Ne haluu vaan ostaa maitoo, ei koko lehmää

[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 08:46"]

Miehiä jotka haluaa (ja pystyy) sitoutua on harvassa.Ne haluu vaan ostaa maitoo, ei koko lehmää

[/quote]Omasta kokemukesta voisin sanoa, että alle 30-vuotiaissa tuo situtumattomuus on kyllä nuorilla naisilla yleisempää. "Mä en tiiä mitä ma haluun ja mua ahdistaa". ovat sitä ns. Sinkkuelämää-sukupolvea. Sen jälkeen toki miehillä luultavasti yleisempää sitoutumattomuus (ihan jo koskaan naista saamattomien takia).

No me ystävystyttiin ensin. Aina ajattelin että tuo mies on aivan ihana. Kohtelias, empaattinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu. Tietämättäni hän ajatteli myös minusta niin. Rakastuimme ja tunteet paljastuivat, seurustelimme vuoden ennen miehen kosintaa. Joka oli muuten täysi yllätys ja sormus mahtui peukalooni.. Heti tiesimme että tuosta ihmisestä haluamme pitää kiinni. Häät kihlautumisesta kahden vuoden päästä ja ensimmäinen lapsi siitä muutaman vuoden päästä. Halusimme olla ensin rauhassa kahdestaan ennen lapsien hankkimista.

Sulla on lapsen toiveet, kosimiset, haluaa heti sitoutua ym. Liikaa kioskikiejallisuutta.
Kasva aikuiseksi niin voit löytää sitoutumishaluisen miehen

Meillä taas melko perinteiset kuviot: tavattiin ravintolassa, ekat treffit vielä samana viikonloppuna. Yhteen muutettiin 5kk päästä ja naimisiin mentiin vajaa 3 vuotta ensi tapaamisesta. Lapsi sai tulla heti häiden jälkeen ja esikoinen syntyi puolentoista vuoden kuluttua. Naimisiin mennessä itse olin 25v, mies 23v.

Omassa ystäväpiirissä on kyllä ollut huomattavan paljon enemmän miehiä, jotka haluavat vakaan parisuhteen. Miehenkin ystävistä reilu enemmistö. Noille "häntäheikeille" vähän naureskellaan ja jos jollain on suhteessa vaikeaa, häntä tuetaan ja kannustetaan jäämään. Aika suorasukaisesti sanovat, että "älä nyt pelleile" ja "mieti mitä voit menettää".

No ensinnäkin me oltiin jo 3-kymppisiä tavatessamme eli örvellykset oli örvelletty eikä baarissa juokseminen enää napannut. Sitten sitä jumiuduttiin toistemme kainaloon ja alettiin miettiä miten paljon helpompaa elämä on jos ei ole kahta asuntoa vaan vain yksi yhteinen.

Sitten oli sisarusten lapsia ja kummilapsia yökylässä ja olin yllättynyt miten vaivattomasti mies niiden seurassa oli ja tykkäsi leikkiä kuurupiiloa, eikä lykännyt kiukuttelevaakaan kakaraa mulle että hoida sä tämä vaihe.

Jossain kohtaa sitten puhe kääntyi siihen että haluatko omia lapsia ja kuinka monta ja milloin ja missä asutaan ja laitetaanko niitä päivähoitoon jne.... Sitten vain jätettiin ehkäisy pois, meni jokunen vuosi ja oltiin jo rakennettu elämä siihen malliin että eletään se kahdestaan, kun 5 vuotta ilman ehkäisyä tuotti tulosta.

Kukaan ei ole kosinut ketään, heti alkuun ei kumpikaan ollut tosissaan perhettä perustamassa, vaikka nopeasti (alle vuosi) muutettiinkin yhteen, niin kyllä siinä pari vuotta oli sellaista kattelua, että onko siitä toisesta mihinkään.

Ensitapaamisesta on nyt reilu 15 vuotta ja edelleen ollaan onnellisia yhdessä.

Olimme jo aikuisia yli 3-kymppisiä kun tapasimme. Molemmat olivat vasta eronneita huonoista suhteista ja tiesimme mitä halusimme. Tapailimme lyhyesti ja totesimme, että haluamme olla yhdessä loppuelämämme. Mies on aina ollut avoin tunteidensa kanssa, edelleen 9 yhteisen vuoden jälkeen. Halusimme vanheta yhdessä ja puhuimme usein tulevaisuudesta ja jopa vanhuudesta ja isovanhemmuudesta.

Aluksi ei ollut tarkoitus tehdä yhteisiä lapsia, miehellä ei ollut yhtään, minulla kaksi. Parin yhteisen vuoden päästä aloin miettimään, että mies varmasti haluaa myös oman lapsen ja aloimme juttelemaan siitä mahdollisuuudesta. Näin sitten olikin. Sitten teimme yhden yhteisen lapsen.

Luulen, että nuoret miehet eivät usein ajattele niin pitkälle ja haluavat aluksi vain olla ja hengailla. Naisilla yleisesti ottaen tulee perheajatukset aikaisemmin.

Me kohtasimme uudelleen teinivuosien aran ja etäisen  ihastuksen jälkeen. Toisella ero takana, toisella ero kesken. Tuli vain kummallekin olo, että tässä se on, meidän olisi pitänyt alunperinkin olla yhdessä, joten jatketaan siitä mihin jäätiin.

Kun ero oli selvä, muutimme yhteen. Ostimme heti talon, menimme kihloihin, saimme yhteisiä lapsia. Ja kun kummallakin oli jo se erokokemus takana, niin kokemusta ja tahtoa parisuhteen hoitamiseen on ollut eri tavalla. Olemme selvinneet kuopista kahdestaan.

Menimme aika pitkällä viiveellä lopulta naimisiin, koska mies epäröi sittenkin avioliittoa. Se oli tuottanut hänelle jo kerran niin kovan pettymyksen, pelkäsi kai jotenkin uuden avioitumisen olevan lopun alkua. MInulle se taas oli tärkeä asia, joten mies lähinnä myöntyi tahtooni. Usko liittoon on kyllä lujittunut sen jälkeen ja se tuo voimakasta tahdonlujuutta.

12 lisää vielä, että meilläkin siintelee vahvasti mielessä yhteinen elämä loppuun asti, vanheneminen ja kumppanuus kylki kyljessä. Kumpikaan ei jaksaisi enää vääntää ja kääntää uutta suhdetta tai hyppiä vieraissa. Enemmän kiinnostaa rauhallinen kotielämä lasten kanssa ja parisuhteen ystävyys kaiken rakastamisen ja intohimon ohella. Mekin olimme tavatessamme 30+

Minä sain itselleni yes-manin. Hänellä ei ollut tarkempia tulevaisuuden suunnitelmia, samoja asioita kuitenkin haluttiin ja niistä puhuttiin jo heti alussa. 1v yhdessä mentiin kihloihin, 2v yhdessä tehtiin lapsi, 3v yhdessä ostettiin talo, 4v yhdessä ostettiin koira, 5v yhdessä tehtiin toinen lapsi. Nyt ollaan onnellisesti oltu yhdessä 10v. Naimisiin ei olla menty koska kumpikaan ei ole mitään "pienet häät omalla porukalla maistraatissa vain jonkun paperin takia"-tyylisiä ihmisiä. Ajateltiin että joskus vähän vanhempana olisi kiva pitää kunnon pidot sukulaisille ja käydä papin aamen pyytämässä siinä samalla. Yes-maniksi kutsun miestäni, koska hän sanoo kaikkeen rohkeasti kyllä. Hän ei uskaltaisi toteuttaa mitään yksin, mutta jos minä jotain ehdotan niin hän on mukana. Hän kosi arkisesti, olin nukkumassa aamulla ja hän herätti minut ja kysyi että joskos nukuttais samassa sängyssä aina? Kun sanoin että haluaisin lapsia jo nuorena mieheni sanoi että kyllä se passaa ja lapsia tehtiin. Aina meillä on pieni sopeutumisjakso (n. 3kk) jonka aikana saatetaan uudessa tilanteessa hieman riidellä ja hakea paikkaamme: vauva, uusi talo, koiranpentu jne. Mutta muuten elämme hyvin onnelista ja tasaista elämää. Kaikki kiitos kyllä kuuluu miehelle joka siis on vain niin tasainen ja rauhallinen luonne. Tarvitsee minua ja minä häntä, yksin olisimme vajaita, yhdessä täydennämme toistemme puutteet. Anteeksi kliseet. Ja tsemppiä ap:lle. <3

Oltiin kavereita pari vuotta kunnes ihastuin. Mies ei ihan heti lämmennyt, mutta kun sitten lämpeni, lämpenikin kunnolla. Mies muutti mun luo parin kuukauden kuluttua ja 8kk seurustelun aloituksesta kysyin, että voidaanko jättää ehkäisy pois. Molemmat oltiin valmistumassa puolen vuoden kuluttua siitä. Mies sanoi, että kyllä hän lapsia kuitenkin joskus haluaa ja tässä aikoo olla, että sama sen väliä koska niitä tulee. Ekat lapset syntyivät 2v ja2kk seurustelumme alun jälkeen. Sen jälkeen on menty naimisiin ja lapsia syntynyt lisää. Onnellisia ollaan, lämmin ja läheinen liitto, viriili seksielämä ja loputtomasti rakkautta. Olemme nyt olleet yhdessä lähes 9 vuotta. Ikää meillä oli miehellä 22 ja minulla 24, kun pistimme hynttyyt yhteen.

Me tutustuttiin ensin töissä, sitten meistä tuli kavereita, sen jälkeen ystäviä ja siitä asiat sitten - vähän yllättäen molempien mielestä =) - eteni siihen, että havaittiin rakastavamme toisiamme. Meillä on tahoillamme lapsia, joten yhteisiä ei ole eikä tule. Naimisiin ei todennäköisesti mennä, mutta sitoutuneita ollaan molemmin puolin enemmän kuin esim. minä aiemmassa avioliitossani.

Ei sitoutumiseen tarvita kosintaa, sormuksia, papin aamenta eikä lapsia. Kyllä se sitoutuminen on jotain ihan muuta... Ja kyllä sen tietää ja tuntee, onko mies sitoutunut sinuun ja suhteeseen, ilman ns. ulkoisia merkkejäkin...

Avioliitto kyllä helpottaa raha-asioita ainakin erojen ja uusperheiden keskellä.

16 lisää, että minä olen lähemmäs nelikymppinen, mies minua parikymmentä vuotta vanhempi... Joten tilannetta katsoo varmastikin vähän toiselta kantilta, kuin reilu parikymppinen pariskunta...

[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 09:04"]

Sulla on lapsen toiveet, kosimiset, haluaa heti sitoutua ym. Liikaa kioskikiejallisuutta. Kasva aikuiseksi niin voit löytää sitoutumishaluisen miehen

[/quote]
Mitä hittoa!? Kyllä mulla vaa oli tollaset toiveet ja sellasen miehen oon nyt vihdoin löytäny,tosi vähällä vaivallakin.

OLtiin tavatessa jo aikuisia, miehellä yksi avioliitto takana. Sitä vaan tiesi heti että tässä se on. Itse tiesin kaksin päivää tapaamisen jälkeen että tämän kanssa menen naimisiin. Vuoden päästä tapaamisesta naimisiin, sitä ennen miehen kosinta polvillaan ja runoin kera. Lapset vasta muutama vuosi myöhemmin kun oltiin saatu olla kahdestanakin.