Te, jotka nautitte kotonaolosta yli 1v. lapsen kanssa, kyssäri teille!

Rauhallisia aamuja, kiireetöntä oloa, lapsi nukkui tuossa iässä vielä pitkiä päiväunia, lähti myöhään kävelemään joten perässä ei tarvinnut juuri juosta 1-vuotiaan kanssa. Kaverilla saman ikäinen, joten sinne kyläilemään muutaman kerran kuussa.

Sitten kun tuo lähti kävelemään ja lakkasi 2v nukkumasta päiväunia, olikin hyvä hetki vaihtaa hoitovapaallaa olijaa miehen kanssa.

Vie puistotädille. Saat pari tuntia vapaa-aikaa, ja ammattilainen hoitaa lapsen.

Vain harva jaksaa olla kotona 1-2 -vuotiaan kanssa. Yli 2-vuotias ja erityisesti yli 3-vuotias on on jo ihan mukavaa seuraa.

Heh, oletteko te ihan tosissanne? :) Että vain harva jaksaa olla kotona oman pienen lapsensa kanssa? Itse elän toisenlaisessa todellisuudessa. 

Itse viihdyin ihan hyvin. Käytiin esikoisen kanssa perhekerhossa yhtenä aamupäivänä viikossa, siellä lapsi sai leikkikavereita ja itse aikuista seuraa. Oli myös helppoa, kun sieltä sai lounaan. Muskarissa käytiin myös kerta viikossa. Puuhattiin kaikkea normaalia mitä olisin tehnyt vapaapäivänäni. Käytiin ostoksilla, uimahallissa, kirjastossa, lounaalla ystävien kanssa. Kyläiltiin muiden lapsiperheiden luona. Leikittiin omassa pihassa tai puistossa. Ajettiin fillarilla syöttämään sorsia tai uittamaan tikkuja purolle. 

Lapsi nukkui aamulla kahdeksaan tai puoli yhdeksään, siitä rauhallinen aamiainen ja aamupäiväksi jonnekin touhuihin. Lounaan jälkeen olikin jo päiväuniaika jolloin nukuin joko itsekin, tai sitten surffasin netissä, lueskelin kirjaa tai katsoin leffaa. Unien jälkeen välipala ja taas pari tuntia jotain puuhaa ennenkuin mies tulikin jo töistä. Itse en kyllä ole kokenut lapsiarkea millään lailla tylsäksi tai raskaaksi. Paitsi toki kun on sairasteltu, tai joskus syksyllä kun sataa viikosta toiseen eikä tekisi mieli poistua kotoa.

Esikoinen oli 2,5v kun toinen lapsi syntyi, silloin jatkettiin aikalailla normaalia arkea. Joskin siinä iässä esikoinen aloitti kerhon yhtenä aamuna viikossa (klo 9-12) , lisäksi käytiin kolmestaan perhekerhossa. Kyllähän ne päivät kuluu siivotessa, pyykätessä ja ruokaa laittaessa, ystäviä tavatessa. Kun lapset oli 3v ja 1v, alkoivat leikkiä jo ihan hyvin keskenään - silloin pystyi enenevissä määrin jäämään omaan pihaan tai kotiinkin leikkimään.

Minä olin kotona 9 vuotta ja viihdyin täydellisesti. Ihanampaa aikaa elämässäni ei ole ollutkaan kuin kotiäitiys. 

Mutta en minä mistään virikkeistä stressannut. Me vaan oltiin, elettiin hetkeesä ilman kellon katsomista tai mitään murheita. Lapset sai tehdä mitä tekivät, ja minä tein mitä halusin hetkessä. Esim. jos minulta kinuttiin tekemistä, mutta minua ei huvittanut, en tehnyt, ja annoin sitten lasten vaan kiukutella. Ihmisen on pakko oppia sietämään myös sitä että aina ei saa tahtoa läpi, ja että "tylsyyttä" on siedettävä myös, opittava viihdyttämään itseään itsekseen. 

Minä myös tein siellä kotona paljon muutakin kuin vain ruokin ja viihdytin lapsia. Opettelin kahta vierasta kieltä, kokeilin erilaisia taidemuotoja (öljyvärimaalaus, akvarellit), tein käsitöitä, luin paljon, pelasin tietokoneella. Ei mulla koskaan tylsää ollut, tuntui että luovuus pääsi ihan uskomattomalla tavalla valloillen kun oli mahdollista elää ilman pakkotahtista työtä ja kellon mukaan elämistä. Nyt taas palkkatyössä 9-17 ja ei kyllä minkäänlaista luovuutta saa irti vapaa-ajalla.

Muutama vinkki sisäleikkeihin: vesileikit, majanrakennus, sormivärit, pikkuautoille mäkiä vaikka paksusta pahvista, lapsi käyttää sinua kiipeilytelineenä.

Ulkona vaihdelkaa puistoja, menkää rantaan tai metsään?

Me leikitään 14 kk ikäisen kanssa myös legoilla, junaradalla ja pehmoeläimillä. Paljon myös tykkää kävellä ja kantaa ja järjestellä asioita. Annan hänelle "tehtäviä" esim kerätä lusikat laatikkoon.

No mutta varmaan olet jo nämä keksinyt. Ei lasta tarvitse 8h putkeen viihdyttää. Jos hän on kylläinen ja saanut huomiota, voit antaa hänen keksiä jotain omaa tekemistä hetkeksi, vaikka hän vähän kitisisi aluksi.

Lapsi on minulle tärkeintä elämässäni, ja suurin onneni on saada elää tavallista, kiireetöntä arkea lapseni kanssa. Nautin ihan vaan lapseni kanssa höpöttelystä ja silittelystä, arkisesta puuhailusta, koska lapsi on suuri lahja, ja jopa minun henki ja elämä :). Muut asiat toissijaisia ja aikalailla merkityksettömiä...

No lapst on erilaisia, minulla oli jo ihan vastasyntyneestä hänen kanssaan diili, että molemmat saa syödä rauhassa.

Omani olen opettanut katselemaan kirjoja ja leikkimään tsekseen, hankin uusia juttuja kirppikselta kuukausittain ja kannustan iloisesti puhelemalla.

Kun harjoiteltiin pihalla leikkimistä, istuin vaan hiekkalaatikossa ja oo tehdään kakkuja, tuleeko tästä hyvä, en välittänyt vaikka vähän kitisi alkuun.Nyt tekee ihan itse jo.

Liukumäki, kiikku ja mopoajelut on parasta. Onko teillä mitään mopoja?

Oma piha on käynyt nyt pieneksi, käydään asukaspuistoissa ja perhekahviloissa, kävelyllä lähimetsässä.

Parasta aikaa elämässäni, nyt meni ulos nukkumaan ja teen tässä ruokaa meille viikonlopuksi, soseet ja laatikot valmiiksi niin jää aikaa lapselle. menen maaliskuussa töihin kun tyttö 2v 2kk :(

Sinä opetat lastasi, muista se. Juo iso tuoppi vettä kun kiristää, se auttaa ihan oikeasti!

En yhden kanssa kyllä jaksanutkaan.  Isommilla oli samanikäiset sisarukset, nuorimman ollessa vuoden ryhdyin perhepäivähoitajaksi. Paljon lepposammin menee kun on lapsella lapsiseuraa, etenkin jos kovin vilkas tapaus.

Et ole tosissas! Mikset keksi itsellesi haasteellista ja kehittävää tekemistä, lapsi siihen mukaan omalla painollaan? Etkö osaa tehdä useaa asiaa samaan aikaan? Miksi pitää vain olla lapsen kanssa?

Päivärytmi kuntoon, kunnon ruokailut, levot, sylittelyt, puistoilut tai kerhoilut. Muun ajan käytät oman alan lukemiseen, oman osaamisen kehittämiseen (mitä se sitten voisikaan olla, kiinostuksen kohteet?), kunnon kuntoiluun jne. 

Käsittämätöntä, että eletään jotain joko-tai -elämää.