Miten voin päästä eroon siitä että otan kaiken itseeni?
Jos joku on kireä tai ikävä minua kohtaan, niin ajattelen ilman muuta että se johtuu minusta. Sitten moitin itseäni siitä että olen jotenkin tosi hidas tai tyhmä, siksi ihmiset ovat minulle ikäviä. Mistä toisaalta tiedän, voihan se olla tottakin! Mutta siis välillä joku on pahantuulinen ihan muista syistä.
Kommentit (22)
En yksinkertaisesti enää välitä muiden käytöksestä. Kaikki valuu kuin vesi hanhen selästä. Elän vain itselleni ja sietämättömiä ihmisiä pitää vain sietää tiettyyn rajaan saakka.
Ajattele että niilläkin on vain huono päivä. Olemme kaikki erilaisia ja toiset meistä purkaa harmituksen muiden niskoille ilman syytäkin.
Yllättyisit jos tietäisit kuinka vähän muut sinusta mitään ajattelevat.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:51"]
Yllättyisit jos tietäisit kuinka vähän muut sinusta mitään ajattelevat.
[/quote]
Niin se voi olla, mutta miten pääsen siitä tunteesta eroon että kaikki ajattelee vaan pahaa minusta? Ja miksi olen tällainen, en yhtään haluaisi olla! Haluaisin olla just sellanen joka ei välitä yhtään, eikä jää murehtimaan ja miettimään, vaan katsoo aina eteenpäin. ap
Minkä ikäinen olet? Itse kärsin tuosta ollessani 17-24 v. 22 v:nä yhden uhmaikäisen lapsen työssäkäyvänä yh:na olin vielä ikänikin lisäksi sellaisessa herkässä vaiheessa. Ajattelin liikaa, ylisuoritin, olin itse kone ja vaadin muilta samaa.
En tiedä tunteeko kypsät/aikuiset ihmiset tuota, mutta täytän kohta 26 v ja olen vasta vuoden sisällä päässyt eroon niistä ahdistuksista.
Ihminen loukkaantuu, se pitää vain hyväksyä. Ehkä ajan kanssa oppii kovemmaksi. Kun itse olin nuori oli paljon tätä kieltämistä ettei tunteista saanut puhua itselleen päin.
Ei ole ratkaisu sekään että aina antaa takaisin ja tukkii toisen suun. Kerro milloin toisen käytös arveluttaa.
Havaitsin myös että harvoin ollaan niin negatiivisia kuin luulin.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 19:19"]
Minkä ikäinen olet? Itse kärsin tuosta ollessani 17-24 v. 22 v:nä yhden uhmaikäisen lapsen työssäkäyvänä yh:na olin vielä ikänikin lisäksi sellaisessa herkässä vaiheessa. Ajattelin liikaa, ylisuoritin, olin itse kone ja vaadin muilta samaa. En tiedä tunteeko kypsät/aikuiset ihmiset tuota, mutta täytän kohta 26 v ja olen vasta vuoden sisällä päässyt eroon niistä ahdistuksista.
[/quote]
Olen sinua yli 5 vuotta vanhempi.
Miten voin päästä eroon siitä että pelkään olla oma itseni. Pelkään, että käyttäydyn jotenkin luonnottomasti itselleni. Mitään syytä pelkoon ei ole, ja se on täysin järjetön. Mutta miten siitä pääsee eroon.
Kaikenlaiset mielen ongelmat on ihan helvettiä. Pahinta on ettei tiedä mitä tehdä. Ja ettei ihmisille uskalla kertoa. Sairauksista saa sympatiaa ja tukea, mutta mielenterveys, reaktiot on justiinsa että "no älä ajattele noin kun se on tyhmää". Kiitos, lohduttaa ihan helvetisti.
Palaankin tästä jatkamaan 2v 5kk jatkunutta mielenterveyshelvettiäni johon käytän päivittäin ajastani 6-12 tuntia.
Minulla tosi vaikeaa olla töissä, kun tuntuu että kaikki aina katsoo kieroon kun olen jotenkin vaan niin kömpelö monissa tilanteissa. Miksi olen tällainen, mitä voin tehdä asialle? Onko jotenkin kasvatuksen tulosta, luonne vai mitä? Enkö vaan tajua jotain? Pitäisköhän hakeutua vaan sellaseen työhön, jossa voi itsekseen olla vaan tyyliin siivous, puutarhanhoito tms. Mitä muita noita nyt on? Sitten taas toisaalta en edes anna mahdollisuutta itselleni kehittyä ihmisenä. ap
9 tässä, en usko että kannattaa hakeutua yksinäisyyteen, jos muuten viihdyt työssä. Mutta koeta päivän jälkeen miettiä teitkö jotain oikeasti väärin vai voisiko johtua vaan siitä että kuvittelet asioita. Älä kuitenkaan sorru pähkäilemään liikaa, yritä käsitellä asia rennosti.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 21:05"]
9 tässä, en usko että kannattaa hakeutua yksinäisyyteen, jos muuten viihdyt työssä. Mutta koeta päivän jälkeen miettiä teitkö jotain oikeasti väärin vai voisiko johtua vaan siitä että kuvittelet asioita. Älä kuitenkaan sorru pähkäilemään liikaa, yritä käsitellä asia rennosti.
[/quote]
Mut eihän sitä voi tietää oikeasti? Tiedän, että olen vähän sosiaalisesti kömpelö ja kärsin siitä kauheasti. Toisaalta, sitten kun ihmiset oppivat tuntemaan minut he yleensä tykkäävät minusta. Pelkään vaan siltikin olevani jotenkin epäonnistunut. ap
Tunnistan paljon itsestäni nuorempana, meillä oli todella vaativat vanhemmat ja äitini on narsistinen. Koko lapsuuteni ajan aina nähtiin minussa korjattavaa ja parannettavaa, vaikka olin hyvä oppilas, suosittu ja ihan nätin näköinen. Kun oli tottunut jatkuvaan tarkkailuun ja kritisointiin, sitä oppii odottamaan muilta. Vaikka tekisi hyvin monta asiaa, muistaa vaan sen missä olisi voinut tehdä paremmin. Ap, kannatta keskittyä asioihin, joista tulee hyvä mieli, harrastukset, hyvät ihmissuhteet, keskity vahvuuksiisi, opettele näkemään onnistumisesi. Kaikilla meillä on epävarmuuksia, älä ole liian ankara itsellesi. Älä kehitä tarinoita mielessäsi siitä ,mitä joku toinen sinusta ajattelee. On turha haaskata energiaansa asioihin, joita ei voi tietää ja joihin ei voi vaikuttaa. Vaikka olisit millainen, et voi silti miellyttää kaikkia. Ole oma itsesi ja se riittää:)
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 21:13"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 21:05"]
9 tässä, en usko että kannattaa hakeutua yksinäisyyteen, jos muuten viihdyt työssä. Mutta koeta päivän jälkeen miettiä teitkö jotain oikeasti väärin vai voisiko johtua vaan siitä että kuvittelet asioita. Älä kuitenkaan sorru pähkäilemään liikaa, yritä käsitellä asia rennosti.
[/quote]
Mut eihän sitä voi tietää oikeasti? Tiedän, että olen vähän sosiaalisesti kömpelö ja kärsin siitä kauheasti. Toisaalta, sitten kun ihmiset oppivat tuntemaan minut he yleensä tykkäävät minusta. Pelkään vaan siltikin olevani jotenkin epäonnistunut. ap
[/quote]
9, en oikein hiffaa että miten niin "oikeasti". Funtsit vaan että jos joku muu ois tehny asiat samalla tavalla niin oisko se näyttänyt/kuulostanut oikeelta. Mutta älä jatka itsesi pähkäilyä loputtomiin. Se oli syynä omaan mielenterveyshelvettiini.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 22:23"]
Hyvin käytännöllinen vinkki jota itse olen soveltanut: Kun joku ikävä tilanne osuu kohdalle josta huomaat loukkaantuvasi, ohjaa välittömästi ajatuksesi muualle - esitä itsellesi joku kysymys vaikka lempisarjastasi tai kirjastasi, mene juttelemaan jonkun toisen ihmisen kanssa tai anna itsellesi jokin pieni tehtävä. Näin ikään kuin katkaiset negatiiviselta ajatusketjulta siivet etkä anna itsellesi tilaisuutta paisutella asiaa. Hetken päästä et edes muista että olit jostakin harmistunut, tai jos palaat muistoon se ei enää tunnu niin merkitykselliseltä. Olen tällä tekniikalla pelastanut mielialani lukemattomia kertoja.
[/quote]
Mun on vaikea ymmärtää tuota. Eikö joskus ole kuitenkin aihetta miettiä tapahtunutta, jotta voisi vaikka kehittyä ihmisenä jne?
[quote author="Vierailija" time="29.05.2015 klo 06:19"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 22:23"]
Hyvin käytännöllinen vinkki jota itse olen soveltanut: Kun joku ikävä tilanne osuu kohdalle josta huomaat loukkaantuvasi, ohjaa välittömästi ajatuksesi muualle - esitä itsellesi joku kysymys vaikka lempisarjastasi tai kirjastasi, mene juttelemaan jonkun toisen ihmisen kanssa tai anna itsellesi jokin pieni tehtävä. Näin ikään kuin katkaiset negatiiviselta ajatusketjulta siivet etkä anna itsellesi tilaisuutta paisutella asiaa. Hetken päästä et edes muista että olit jostakin harmistunut, tai jos palaat muistoon se ei enää tunnu niin merkitykselliseltä. Olen tällä tekniikalla pelastanut mielialani lukemattomia kertoja.
[/quote]
Mun on vaikea ymmärtää tuota. Eikö joskus ole kuitenkin aihetta miettiä tapahtunutta, jotta voisi vaikka kehittyä ihmisenä jne?
[/quote]
Luultavasti tässä on kyse joistakin arkisista harmituksista? Isommat jutut tosiaan on syytä prosessoida.
AP, sinun kannattaisi kokeilla mindfulness-meditointia. Ei uskoisi, mutta jopa 10 minuutilla päivässä voit muuttua paljon. Mindfulnessissa ikäänkuin harjoitellaan sitä, että "ei mennä ajatusten vietäväksi". Sulla on taustalla painolastina joku menneisyydestä periytyvä ajatusmalli, joka vetää sinut aina alas mukaansa, halusitpa tai et.
Ja ei tarvitse pelätä että mindfulness on vaikeaa tai siinä on ponnisteltava, asia on juuri päinvastoin. Sen on oltava kevyttä ja helppoa.
Tässä on tullut paljon hyviä vinkkejä. Minulla on myös ollut vaativa äiti, joka muun muassa "hyväksyi" vain kymppejä arvosanoiksi, joita myös paljon sain koulussa. Joskus jos arvosanaksi tuli 9, niin vaikka olisin tehnyt paljon töitä sen eteen, niin äiti oli jotenkin pettynyt. Ei haukkunut, mutta ei myöskään kehunut. Kysyi vielä usein, että saiko joku paremman?
Nojoo mutta siis muutenkin äidilläni ola paljon ongelmia, puhumattakaan isästäni, ja aika paljon me lapset sitten kai oltiin sylkykuppeina. Niin paljon että veljeni on vakavasti mielenterveysongelmainen tänä päivänä, päässyt sairaseläkkeelle jo alle 30-vuotiaana.
Mindfulness kuulostaa tavallaan mielenkiintoiselle, jos siitä siis oikeasti ihmiset on kokenut hyötyvänsä. Jotenkin olen mieltänyt sen vaan aina vähän "huuhaaksi", en edes tiedä miksi. ap
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 21:32"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 21:13"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 21:05"]
9 tässä, en usko että kannattaa hakeutua yksinäisyyteen, jos muuten viihdyt työssä. Mutta koeta päivän jälkeen miettiä teitkö jotain oikeasti väärin vai voisiko johtua vaan siitä että kuvittelet asioita. Älä kuitenkaan sorru pähkäilemään liikaa, yritä käsitellä asia rennosti.
[/quote]
Mut eihän sitä voi tietää oikeasti? Tiedän, että olen vähän sosiaalisesti kömpelö ja kärsin siitä kauheasti. Toisaalta, sitten kun ihmiset oppivat tuntemaan minut he yleensä tykkäävät minusta. Pelkään vaan siltikin olevani jotenkin epäonnistunut. ap
[/quote]
9, en oikein hiffaa että miten niin "oikeasti". Funtsit vaan että jos joku muu ois tehny asiat samalla tavalla niin oisko se näyttänyt/kuulostanut oikeelta. Mutta älä jatka itsesi pähkäilyä loputtomiin. Se oli syynä omaan mielenterveyshelvettiini.
[/quote]
Oikeasti en voi tietää miten kömpelönä muut minua pitävät. En edes uskalla kysyä... Tuo pähkäilyn lopettaminen on helpommin sanottu kuin tehty. ap
Hyvin käytännöllinen vinkki jota itse olen soveltanut: Kun joku ikävä tilanne osuu kohdalle josta huomaat loukkaantuvasi, ohjaa välittömästi ajatuksesi muualle - esitä itsellesi joku kysymys vaikka lempisarjastasi tai kirjastasi, mene juttelemaan jonkun toisen ihmisen kanssa tai anna itsellesi jokin pieni tehtävä. Näin ikään kuin katkaiset negatiiviselta ajatusketjulta siivet etkä anna itsellesi tilaisuutta paisutella asiaa. Hetken päästä et edes muista että olit jostakin harmistunut, tai jos palaat muistoon se ei enää tunnu niin merkitykselliseltä. Olen tällä tekniikalla pelastanut mielialani lukemattomia kertoja.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 21:32"]Tunnistan paljon itsestäni nuorempana, meillä oli todella vaativat vanhemmat ja äitini on narsistinen. Koko lapsuuteni ajan aina nähtiin minussa korjattavaa ja parannettavaa, vaikka olin hyvä oppilas, suosittu ja ihan nätin näköinen. Kun oli tottunut jatkuvaan tarkkailuun ja kritisointiin, sitä oppii odottamaan muilta. Vaikka tekisi hyvin monta asiaa, muistaa vaan sen missä olisi voinut tehdä paremmin. Ap, kannatta keskittyä asioihin, joista tulee hyvä mieli, harrastukset, hyvät ihmissuhteet, keskity vahvuuksiisi, opettele näkemään onnistumisesi. Kaikilla meillä on epävarmuuksia, älä ole liian ankara itsellesi. Älä kehitä tarinoita mielessäsi siitä ,mitä joku toinen sinusta ajattelee. On turha haaskata energiaansa asioihin, joita ei voi tietää ja joihin ei voi vaikuttaa. Vaikka olisit millainen, et voi silti miellyttää kaikkia. Ole oma itsesi ja se riittää:)
[/quote]Tää oli hyvä, mutta miten olla ei liian ankara itselle. Mun on ihan hirveän vaikea löytää omia vahvuuksia ja jos jotain kaivamalla kaivaen löydän, niin ei ne liity työhöni millään tavalla. Ei ap, mut reilusti yli kolmekymppinen samojen asioiden kanssa kamppaileva