Synnytyksestä kotiin ilman vauvaa

Mitä vauvalle tapahtui?

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 19:51"]

Mitä vauvalle tapahtui?

[/quote] Sentään selvisi hengissä.

Muistan itse myös sen tunteet, kuinka tyhjä olo oli, kuin olisi sydän revitty rinnasta pois. Se kamala tuska. Onneksi on saatu poika jo kotiin. :)

Tiedän tunteen. Tyhjän sylin syndrooma oli kamala. Vasta olit kantanut sitä pienokaista sisälläsi ja sitten et saanut edes syliin ottaa. Kotiin lähdettiin tyhjin käsin. :, ( Muistot tulvii mieleen vaikka tästä jo aikaa viisi vuotta ja kaikki hyvin.

Mä muistan sen tunteen vieläkin, 14 vuoden jälkeen. Mun kaksoset jäivät kahdeksi viikoksi keskolaan kun itse pääsin kotiin. Tiesin jo silloin että vähällä selvittiin. Monet joutuvat olemaan paljon pidempäänkin osastolla. Mutta pahalta se silti tuntui.

Noh...joskus se ei tule koskaan kotiin.

Mä olisin päässyt kotiin kuudentena päivänä, mutta vauva ei. Sin olla vielä yli viikonlopun, ja sitten lapsikin pääsi kotiin smalla. Olen iloinen, että sain olla lapsenluona.  Vauva oli aluksi lastensairlassa sitten valvonnassa osastolla

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 20:06"]

Noh...joskus se ei tule koskaan kotiin.

[/quote]

ei tulekaan, mutta se ei tarkoita sitä, että ei saisi tuntea tuskaa siitä, että joutuu jättämään lapsen sairaalaan.!

Se tunne oli ihan järkyttävä. Koetin vältellä kaikkia ja kaikkea ja vain juosta autoon. Muistan sen vieläkin.

Sama kokemus täällä, mutta siitä kun menin synnyttäneiden osastolle ilman vauvaa. Lapsi kiidätettiin synnytyksestä heti elvytykseen. Takaisin vauva tuli vain piipahtamaan minuutiksi ennenkuin siirtyi lastenosastolle. Vauva tuotiin seuraavana päivänä sairaalahuoneeseen, mutta se ei yhtäkkiä tuntunutkaan omalta. Kohtuvauvani oli viety. Tunsin ikävissäni jopa haamupotkuja. Koin hormonomyrskyssäni jopa voimakasta rakastumisen tunnetta lapsen isään kun sitä vauvaa ei ollutkaan lähellä. Takaisin tuli joku muu vauva, jota en kolmeen päivään ymmärtänyt omakseni. Ei sitä turhaan puhuta vauvan ensimmäisten tuntien tärkeydestä äitiyden syntymisessä. 

Vauvan kanssa lähdettiin ja mies tuli hakeen, viikko sektiosta ja olin jo yli 40 vee ja mies muutamia vuosia nuorempi.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 21:02"]Vauvan kanssa lähdettiin ja mies tuli hakeen, viikko sektiosta ja olin jo yli 40 vee ja mies muutamia vuosia nuorempi.
[/quote]

Ei aivan liittyny asiaan. Mutta ok!

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 21:02"]Vauvan kanssa lähdettiin ja mies tuli hakeen, viikko sektiosta ja olin jo yli 40 vee ja mies muutamia vuosia nuorempi.
[/quote]Mun tädille tuli kohdunkaulansyöpä 45-vuotiaana ja 3 kk siitä kuoli :(

Meidän ihana vauva otti ainoat henkäisynsä sairaalassa♥ Se kotiinlähdön hetki oli aivan murskaava, olin ollut sairaalassa 3 yötä vaikka ei tarvetta sinänsä ollutkaan. Sairaalasta menimme suoraan hotelliin, vanhempani menivät siivoamaan kotimme vauvatavaroista. Minä makasin hotellissa kolme päivää, sitten jaksoin taas kohdata ulkomaailman. Suostuin sinä aikana tapaamaan mieheni lisäksi ainoastaan isäni.
Jos kaikki menee hyvin, parin viikon kuluttua meillä on sylissä terve vauva♥

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 21:09"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 21:02"]Vauvan kanssa lähdettiin ja mies tuli hakeen, viikko sektiosta ja olin jo yli 40 vee ja mies muutamia vuosia nuorempi.
[/quote]Mun tädille tuli kohdunkaulansyöpä 45-vuotiaana ja 3 kk siitä kuoli :(
[/quote]

Mun täti täytti eilen 38. Melkeen niinku 45.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 21:06"]

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 21:02"]Vauvan kanssa lähdettiin ja mies tuli hakeen, viikko sektiosta ja olin jo yli 40 vee ja mies muutamia vuosia nuorempi. [/quote] Ei aivan liittyny asiaan. Mutta ok!

[/quote]

Tuo on tuo tyyppi, joka tulee aina jankkaamaan tuota omaa kokemustaan, liittyi se sitten asiaan tai ei.

Koskettavia juttuja, ei voi muuta sanoa. Mä voin hyvin kuvitella tuon, mitä nro 10 kirjoitti, että juoksi vain autoon, kun halusi vältellä kaikkea.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 21:11"]Meidän ihana vauva otti ainoat henkäisynsä sairaalassa♥ Se kotiinlähdön hetki oli aivan murskaava, olin ollut sairaalassa 3 yötä vaikka ei tarvetta sinänsä ollutkaan. Sairaalasta menimme suoraan hotelliin, vanhempani menivät siivoamaan kotimme vauvatavaroista. Minä makasin hotellissa kolme päivää, sitten jaksoin taas kohdata ulkomaailman. Suostuin sinä aikana tapaamaan mieheni lisäksi ainoastaan isäni.
Jos kaikki menee hyvin, parin viikon kuluttua meillä on sylissä terve vauva♥
[/quote]

Onnea teille, olen varma että kaikki käy vielä parhainpäin.

T. Saman kokenut

Vauvan menettämisen jälkeen en jaksanut edes itkeä. Enkä suostunu tapaamaan ketään joka alkaisi itkemään. Vietin päivät katsoen Frendejä tai makaamalla suihkun lattialla.
Pomolle soitin viikon kuluttua vauvan kuolemasta että tulen seuraavalla viikolla töihin, hän soitti onneksi miehelleni. Pari viikkoa meni ennen kuin aloin itkemään, sitten itkinkin niin kovasti että jouduin sairaalaan rauhoittavalle lääkitykselle. Sitten aloin toipumaan.
Kauhea, kauhea kokemus, joka silti muutti minun elämää myös positiivisella tavalla. Joskus on pakko uskoa että kaikki tapahtuu syystä.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 21:22"]

Vauvan menettämisen jälkeen en jaksanut edes itkeä. Enkä suostunu tapaamaan ketään joka alkaisi itkemään. Vietin päivät katsoen Frendejä tai makaamalla suihkun lattialla. Pomolle soitin viikon kuluttua vauvan kuolemasta että tulen seuraavalla viikolla töihin, hän soitti onneksi miehelleni. Pari viikkoa meni ennen kuin aloin itkemään, sitten itkinkin niin kovasti että jouduin sairaalaan rauhoittavalle lääkitykselle. Sitten aloin toipumaan. Kauhea, kauhea kokemus, joka silti muutti minun elämää myös positiivisella tavalla. Joskus on pakko uskoa että kaikki tapahtuu syystä.

[/quote]Kuinka pitkän ajan kuluttua pystyit palaamaan töihin?

Rankkaa aikaa oli hoitaa kaksosiamme 8 viikkoa keskolassa. Odotin kuitenkin pahempaa tyhjän sylin syndroomaa palatessani kotiin. Olin sairaalassa viikkoja ennen kaksosten syntymää ja ehdimme varautua siihen, että vauvat tulevat olemaan osastolla pikään, mahtoiko henkisesti valmistautuminen auttaa, tilanne ei tullut ylläten. Minulla oli ollut hirmuinen ikävä isompia lapsiani monen viikon sairaala-aikanani, joten se lohdutti että pääsin pitkästä aikaa kotiin. Minua lohdutti myös jollain tapaa, että vauvoja oli kaksi - he jakoivat yhteisen sängyn lähes alusta asti ja "olivat toistensa turvana", näin selitin itselleni;) sairaalassamme sai myös yöpyä yksityisessä huoneessamme niin usein kuin tahtoi, tämä oli ihan oleellista jaksamisen ja ikävöinnin kannalta -tiesimme, että saamme jäädä aina yöksi. Tiedän kuinka etuoikeutettuja olemme, harvassa suomen keskolassa tämä mahdollista.