Koetko paineita imettämisestä?

ja paljon. Sairaalassa naapurilla nousi maito heti, mulla ei. Tultiin kotiin, lapsi oli rinnalla koko ajan. Juttelin kauan, pariin otteeseen imetysohjaajan kanssa, kävin imetystunnilla, lämmitin lämpöpusseja, pumppasin rintapumpulla, join imetysteetä kunnes neuvolassa sanottiin nyt kannattaa lopettaa. Sain RAIVOKOHTAUKSEN kun eräs noin minun ikäinen nainen arvosteli kun ostin monta pakettia äidinmaitoa kaupassa.

Meillä korostetaan niin kovasti kuinka tärkeää imetys on, että tälläiset meikäläiset jäävät kokonaan vailla ymmärrystä. Kyllä, imettäisin oikein mielellään jos minulla olisi mahdollisuus siihen.

Tällä hetkellä, kun lapsi on 4 kk, voin ehkä jo puhua asiasta ilman kyyneliä, mutta hiton vaikeeta se vieläkin on.

Tiedän etten ole ainoa, tsemppiä meille kaikille !

Ekan lapsen kanssa imetys oli helppoa tyyliin "tissi suuhun ja lapsi syö". En edes ajatellut, että asiaan liittyisi mitään mystistä ja hyvin se imetys alkoi sujumaan.



Toisella lapsella alku oli haastavampaa monen viikon sairaalajakson aikana, jolloin imetys oli tietysti vain osittaista (en saanut olla lapsen kanssa kuin muutamia kertoja vuorokaudesta, jolloin toki imetin, lypsin maitoa myös). Kotiutumisen jälkeen en kuitenkaan ostanut mitään vastikkeita ja päätin etten ota paineita. Imetys alkoi sujumaan ja jatkui erilaisesta alusta huolimatta täysimetyksenä. Ei siis paineita.

onko tämä viimeinen päivä tätä onnea! Esikoista (kohta 7v.) sain vähän imetettyä 3kk ikään asti, keskimmäinen ei saanut yhtään tissimaitoa ja nyt tämä kolmas on täysimetyksellä- ikää nyt n. 4kk.



Pelkään jokaista päivää, että nyt se loppuu, nyt se loppuu. En halua aloittaa kiinteitäkään saadakseni tämän onnen jatkumaan...

eka lapsi oli niin jumalattoman väsynyt ekat viikot, ettei jaksanut imeä. Piti herätellä 3 tunnin välein syömään (herättely kesti 1,5, ruokailu tunnin ja sitten puoli tuntia unta ja sama rumba). Näin ohjeistettiin. Olin puolikuollut väsymyksestä eikä imeminen onnistunut. Hörpytettiin sitten suosiolla pumppumaitoa. Pidettiin pari päivää tissilakkoa,kun en vain jaksanut ainaista taistelua. Pumppasin maitoa kuukauden ja sitten kaveri tajusi jujun.



Paineita tuli, kun imetys ei onnistunut ja neuvolan tädit vaan kehotti yrittämään ja yrittämään. Kun alkoivat antaa "vinkkejä" imetykseen tee näin ja näin, niin onnistuu, multa paloi päreet - olin lukenut aiheesta paljon ja kokeillut kaikkea. Paineet tuli syyllistämisestä ja siitä, että nuori täti ilmaisi asiansa niin, että aina pitäisi onnistua, kun tekee oikein.



En edelleenkään nauti imetyksestä. Vauva 2 kk.

maitoa ei juurikaan tullut ja mikäpä siinä, annoin sitten korviketta. En itkeskellyt asian vuoksi, enkä häpeillyt sitä. Enkä myöskään usko, että olisin tehnyt mitään väärin, maidottomuus on meillä sukuvikana :-). Kun kaikki aina kertoivat, kuinka rinnat paisuivat suunnattomiksi synnytyksen jälkeen, niin minulla ei tapahtunut mitään.Jos olin poissa lapsen luota pari tuntia, rinnat olivat hieman piukeat, mutta ei todellakaan mitään kivuliasta pakkoa imettää jne... Mutta en ole koskaan pitänyt imetystä minään äitiyden mittana. Minulla ei siis olisi ollut mitään sitä vastaan, mutta ihan hyvin sujui ilmankin.

Minulla on 3 lasta, joista esikoista ja kuopusta imetin noin kaksi kuukautta, koska en yksinkertaisesti siedä imettämistä. Toista lasta jouduin olosuhteiden pakosta imettämään 9kk ja se oli yhtä tuskaa. Mitään tunnontuskia en ole koskaan kokenut tai joutunut edes selittelemään lyhyitä imetyksiä, mitä se edes kuuluu kenellekään muulle?! Jos saamme lisää lapsia, heitäkin imetän sen alun, mutta enempää en kiduta itseäni saati lapsia kiukkuisella, imetystä inhoavalla äidillä.

Mutta mulla on ollut helpot imetykset, joten syytä paineisiin ei ole ollut.



Mua ärsyttää imetysasettelu. Jos vain imetät etkä anna korviketta edes lenkin, illanvieton, lääkärireissun tms. takia olet fanaatikko jonka on imetettävä tasan 6kk ja sitten saa antaa sosetta. Ja heti. Ja paljon. Jos taas annat välillä korviketta et ole kunnon imettäjä vaan itsekäs nainen joka jättää vauvan oman onnensa (ja lehmänmaidon) nojaan. Mitään välimaastossa ei ole olemassa. Ei ihme että äideillä on paineita suuntaan jos toiseen..

Päätin jo odotusaikana, että imetys sujuu, jos on sujuakseen. Jos ei suju, mietitään sitten vaihtoehtoja.



Imetys sitten sujui ja lapsi ei suostunut pullosta juomaan mitään, vaikka kuinka yritettiin opettaa. Olin siis 9 kk täydellisessä symbioosissa lapsen kanssa. Silloin tuntui todella raskaalta välillä, olisin joskus halunnut vaikka uimahalliin tms. mutta en uskaltanut lähteä, jos lapselle tulisi sinä aikana nälkä.



Ihan oma tarinansa on sitten se, kun sairastuin yllättäen lapsen ollessa sen 9 kk ja jouduin lopettamaan imettämisen lääkityksen takia kuin seinään sunnuntai-iltana... Meillähän ei ollut tietenkään korviketta varastossa, eikä sitä siihen aikaan mistään edes saanut. Siinä tilanteessa koettiin miehen kanssa pieniä paineita!

Mulla meni viime lapsen kanssa imetys pilalla ja nyt ajattelen että siksi koska luovutin liian helposti, en tiedä olisinko voinut saada imetyksen sujumaan? Nyt on laskettuaika ensi viikolla ja kyllä mulla paineet vaan kasvaa imetyksen suhteen. Haluaisin niin kovasti imettää.

Pikkuiseni täytti yksi vuotta jo pari kuukautta sitten, mutta imetys vain jatkuu ja jatkuu. En jaksa alkaa vieroitustaisteluihin, kun tuntuu, että herralla on juuri nyt menossa selkein eroahdistuskausi. Miksi siis hoppuilen? - En jaksaisi kuunnella ihmisten päivittelyitä, ja varsinkin julkisilla paikoilla on hämmentävää, kun ikäisekseen iso poikani alkaa nykiä paitaani. Ympäristön paine on siis tällä hetkellä suurin ongelmamme, vaikka WHO suosittelee 2 vuoden imetystä!

lypsin vauvoille maitoa 3kk kunnes vauvat tajusivat mitä sille nännille pitää tehdä.

siis tunnen paineita imetyksestä jo ennekuin lapsi on syntynyt. Olen sellainen ihminen että selaan kaikki maailman nettisivut ja kirjat siinä vaiheessa kun jotain näin mullistavaa (ja mikä olisi mullistavampaa kuin ensimmäinen oma lapsi) tapahtuu. Lopputulema: stressaan jo nyt maidon nousuista, hörppyyttämisestä, tiheän imun kausista, oikeasta asennosta, rintaraivareista ja korviketehtaiden globaalista vastuuttomuudesta. Ihan hirveästi tuntuu ihmisillä olevan imetyksen kanssa ongelmia, siitä selviämiseen tarvitaan tukihenkilöitä ja keskustelupalstoja mutta kaiken ohje tuntuu todellakin olevan että oli sitten mitä tahansa ongelmaa niin siihen auttaa imetys. Ahdistaa jo etukäteen. Pahinta olisi jos tajuankin etten halua edes imettää, (Tällähetkellä tietysti toivon voivani), mistä sitä tietää kuinka sekaisin synnytyksessä nuppi menee. Äitini sanoi ettei voinut minua imettää käytännössä ollenkaan kun nousi rintatulehdus ja siihen aikaan tulhetuneella rinnalla ei missään nimessä saanut imettää. Nykyään paras apukeino siihenkin on imetys. Ja sitten keitetyt kaalinlehdet rintsikoiden sisässä. Enhän minä edes osaa keittää kaalinlehtiä!

Imetys, tai oikeastaan sen epäonnistuminen on ollut katkera pettymys. Vauva on nyt 3kk vanha, maitoa on herunut vain muutamia pisaroita ja nyt sekin vähä on loppumassa.



Ennen syntymää en tiennyt että imetys voi epäonnistua. En tuntenut entuudestaan yhtään vauvaperhettä ja kuvittelin että kaikki vain sujuu itsestään kuin tanssi. Toisin kävi. Viiden sairaalapäivän aikana maitoa ei herunut juuri ollenkaan (syöttöpunnitus max. 6g) ja imetin itkuista vauvaa tuntikausia. Kotona sama jatkui kolme ja puoli viikkoa: imetin lähes ympäri vuorokauden ja vauvan paino laski, raukka oli jo todella laihan ja kurjan näköinen. Sitten neuvolassa käskettiin antaa korviketta niin paljon kuin vauva sitä ottaa. Tuloksena olikin tyytyväinen vauva, joka alle viikossa sai 300 g painoa ja saavutti vihdoin syntymäpainonsa.



Edelleenkin olen tarjonnut vauvalle aina rintaa ennen pullomaitoa (max pari minuuttia ennen hirvittävää raivari-itkua) ja miehen antaessa korviketta olen lypsänyt ne millilitrat jotka rinnasta heruu. Viimeiset pari päivää vauva ei ole enää oikein suostunut imemään ja lypsäen tulee pari ml kerrallaan -> koko päivän saalis on sellaiset 15-20 ml. Tuttelia menee 800-1000 ml päivässä.



Olen viime aikoina lukenut huolellisesti kaikki imetys"tuki"esitteet ja koen valtavasti syyllisyyttä kun en imetä. En halua lähteä vauvan kanssa minnekään ettei kukaan näe minun antavan 3kk vanhalle vauvalle korvikemaitoa. Vielä toiset 3kk niin vauva on sen ikäinen että sille saa hyväksytysti antaa muutakin kuin rintamaitoa, ehkä silloin nämä paineet helpottaa.

Olen imettänyt jo 10 kk esikoistamme. Imetyksen alkuvaikeudet kuitattiin laiskuudella ja haluttomuudella. Lisäksi leikeltiin lehdestä artikkeleita ja netistä juttuja, miten rintaruokinta on se ainoa oikea vaihtoehto.



Muuten olisin ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta sukulaisten painostus vei minulta imettämisestä -ja lähes koko vauvan hoidosta- ilon.

Meillä on viisi lasta, ja vasta tätä viidettä pystyn imettämään niin, että homma toimii. Kaikkien muiden kohdalla painostusta on tullut joka suunntalta. Jopa niin voimmakkaasti, ettei omaa suun vuoroa saanut. Mulle iski neuvolaan mennessä paniikki, koska siellä oli terveydenhoitaja rinnoissa kiinni työntämässä vauvan suuta rintaani nähdäkseen miten vauva imee:( Tähän kaatui minun monet yrityksen. Hirveään ahdistukseen. Nyt olen vaihtanut neuvolaa ja osasin avata suuni jopa synnärillä. Nyt imetys on kerrankin onnsistunut, ja toivon saavani nauttia tästä ajasta vauvani kanssa vielä vuoden verran.

Luulin että imetys olisi helppo juttu synnytykseen verrattuna. En osannut lainkaan olla etukäteen huolissani. No, kaikki mikä vaan voi mennä pieleen sitten menikin. Vauva ei saanut rinnasta otetta ja minulle tyrkättiin osastolla rintakumi kouraan ilman mitään opastusta. No, rinnanpäät meni niin rikki että imetys ei onnistunut muutamaan päivään lainkaan. Vauvalle annettiin sairaalassa toisen äidin maitoa ja kotona korviketta. Rintakumia jouduin käyttämään ensimmäisen kuukauden ja imetys oli aika tehotonta maidontulon lisäämisen kannalta. Vauva nukkui ja nukkui eikä herännyt syömään vaikka kuinka heräteltiin. Samaan aikaan mies syyllisti minua hokemalla että "kohta se maito loppuu, se loppuu ihan varmasti jos et nyt tee niin tai näin". Koin itseni täydeksi statistiksi vauvan hoidossa ja ahdistuin ihan järkyttävästi, nukkuminenkaan ei enää onnistunut.



Lopulta sain itseni uskomaan että vauvasta kasvaa ihan kelpo kansalainen sillä vähälläkin imetyksellä. Imetystukipuhelimessa saatu neuvo "jokainen imetyskerta on imetystä" auttoi ihan valtavasti. Nyt vauva on jo puolivuotias ja imetys on lähinnä vain läheisyyttä meille molemmille ja sikäli tärkeää.



Jos joskus vielä saan toisen lapsen, osaan varmasti keskittyä vauvaan ihan toisella tavalla ja jättää muiden mielipiteet omaan arvoonsa. Tuskinpa samoja virheitä tulee enää toista kertaa tehtyä.

Esikoisen odotusaikana luin kaiken mahdollisen imetyksestä ja imetysongelmista. Aluksi olikin vaikeuksia, en saanut imetettyä salissa ja vauvan oli vaikea saada imuotetta matalien rinnanpäiden takia. Imetys oli myös tosi kivuliasta ensikuukaudet. 2-3kk kuluessa imetys alkoi vähitellen sujua helposti ja lopulta imetin yli kaksivuotiaaksi. Seuraavan lapsen kohdalla imetyksen alku oli jo ihan helppo ja nyt odotan kolmatta synnytystä ja imetystä ihan rennoin ajatuksin. Molemmat lapset ovat olleet omanlaisiansa joten varmaan jokaisen lapsen kohdalla tulee imetyksessä omat haasteensa, mutta helpompaa on kun itsellä on jo imettämisestä kokemusta eikä molemmat ole ensikertalaisia kuten esikoisvauvan kohdalla.

Esikoista odottaessani en osannut sillä tavalla paineita ottaa. Ajattelin, että imetän jos se sujuu ja pullosta jos ei. Kun sitten en oman rajun painonlaskun takia pystynyt imettämään kuin 3,5kk kokonaan ja kokonaan jouduin lopettamaan kun tyttö oli vain 5kk, koin julkisen paineen musertavana. Olin epäonnistunut. Tein "itsekkään" päätöksen lopettaa, vaikka maitoa olisi riittänyt ja podin valtavia omantunnontuskia, vaikka ystäväni suorastaan painostivat minua lopettamaan. Muistutin kai lähinnä luurankoa ja BMI oli alle 16. Mutta ei se estänyt minua ajattelemasta, että olisi vain pitänyt jatkaa...



Toisen lapsen syntyessä yritin kaikin keinoin pitää painoni kurissa, mutta poika oli kova poika syömään ja päätin olla syyllistymättä toista kertaa niin kovasti. Imetin vain 2kk ja yritin ajatella, että parempi se on molemmille. Yritin kyllä imettää osittain hieman pidempäänkin, mutta maito ei riittänyt ja pojan painonnousu alkoi vähentyä. Lopetin siis kokonaan ja jätkä sitten kasvoikin heti sen jälkeen 2,5kg reilussa kuukaudessa! Oma paino putosi onnettomiin lukemiin siitä huolimatta, enkä voinut olla ajattelematta, että olisin siis ehkä voinut imettää kun ei se paino pysynyt silti normaalilukemissa vaikka lopetinkin. Vaikka toisaalta koin huonommuutta siitä, että poika ei minun maidollani imetyksen loppuvaiheessa kasvanutkaan... (EN tiedä olisiko notkahdus ollut muutenkin vain hetkellinen, enkä saa sitä koskaan tietää...)



Nyt kolmas lapsemme on reilu 2kk vanha ja täysimetyksellä. Minun painoni on pysynyt kurissa toistaiseksi, mutta tyttö ei tahdo kasvaa kunnolla... Ongelma ei tosin ole se, etteikö maitoa tulisi riittävästi. (Tulee jälleen jopa ylenmäärin) Tyttö vaan on todella pieniruokainen ja tällä hetkellä häntä syötän "kello kaulassa", kun muuten tyttö ei pahemmin nälkäänsä huutele. Itsekin välillä epäilen, että noinkohan maitoni on jotenkin liian laihaa tai jotenkin viallista kun tyttö ei vaan kasva, mutta silti loukkaannuin niin pahasti, että itseänikin säikytti, kun mieheni tuumaili, että noinkohan ne kohta käskee antamaan korviketta, jos ei ala tyttö kasvaa... Mies tuskin tarkoitti tuolla mitään ja ovathan nuo kaksi muutakin lasta "pullolapsia" mutta silti tuntui todella pahalta... Aivan niinkuin olisin jotenkin huono, kun en imettämällä saa lasta kasvamaan..



Nykyään jätän suosiolla lukematta kaikki artikkelit, jotka ylistävät imetyksen autuutta ja äidinmaidon paremmuutta. Niistä tulee vain itselle syyllinen olo...

Sain esikoiseni parikymppisenä, eikä silloin ollut vauvapalstoja. Vallalla oli kuitenkin suuntaus, jonka mukaan imettäminen on luonnollinen tapa ruokkia vauvaa ja jotain kirjallisuuttakin aiheesta oli saatavilla. Perhevalmennuksessa ja neuvolassa imetyksestä kerrottiin perusasioita.

Kaikki sujui hyvin, vauva oli napakka ja imetys onnistui mukavasti. En tainnut kertaakaan kyseenalaistaa imetyksen mielekkyyttä, vaikka ensikuukaudet mentiin ajoittain alle tunnin-parin tunnin syöntiväleillä.

Mitään syyllistystä en kokenut, paitsi jonkun kerran kuulin isoäiti-ikäisten kommentointia siitä, onko vauva koko ajan nälkäinen kun syö niin tiheään ja kun vauva alkoi lähestyä vuoden ikää ihmettelyä siitä miten kauan aion jatkaa.

Imetys on ollut minulle luonteva osa äitiyttä ja vaikka esimerkiksi kuopuksen kohdalla imetys ei ollut ihan helppoakaan, niin en oikeastaan edes ajatellut vaihtoehtoja.

Ei niitä kaalinlehtiä tarvitse keittää. Ne laitetaan rintoja viilentämään jääkaappikylminä ja vähän murskattuina.