Vaaditaanko vanhemmilta nykyään enemmän kuin ennen?

Väitän, että vanhemmat ennen olivat enemmän aikaa lastensa kanssa, vaikka äitiyslomat ym. olivat lyhyempiä. Nykyään vanhempien aikaa vievät omat harrastukset ym. On päästävä toteuttamaan itseään, lasten kustannuksella.

Ja onhan huonosti voivia aikuisia yhä edelleen todella runsasti - joka viides mies käyttää alkoholia riskirajan yli, mielenterveysongelmiakin on joka viidennellä. Alkoholin liiallinen käyttö vaikuttaa lasten perusturvallisuuteen.



Ehkä ennen yhteisö kannatteli enemmän - jos vanhemmat eivät kyenneet riittävään vanhemmuuteen, suku ja kylä yritti huolehtia. Nyt monilla on vain viranomaiset, joilta saa apua.



Elämänrytmi on kiihtynyt, nykyisin lapsilta ja nuorilta vaaditaan enemmän - jos ei työmäärältä, niin psyykkisesti - joutuu rakentamaan identiteettiä yhä enemmän median hallinnoimassa arjessa, joka tuottaa enemmän paineita täydelliseen ihmisyyteen. Ihan samanhan meillä aikuisilla on - vaatimukset ovat monessa suhteessa paljon kovemmat kuin ennen ja putoamisen pelko suuri. Työelämä on muuttunut yhä epävarmemmaksi ja ihmisillä on yhä vähemmän kiinnekohtia elämässään.



Kyllä ennenkin lapset ja nuoret voivat pahoin, väkivalta oli yleisempää kuin nykyisin ja käsittääkseni aika monet vanhemman polven ihmiset ovat kärsineet huonosta itsetunnosta, masennuksesta ja uupumuksesta, mitkä kaikki ovat asioita, joihin (varhais)lapsuuden kokemukset vaikuttavat.

kuinka moni vie lapsensa täyspäiväseen hoitoon tarhaan saamaan virikkeitä 1veenä ja on itse samaan aikaan kotona päivät pitkät työttömänä tai peräti vauvan kanssa ?

miltä mahtaa lapsesta tuntua kun hänet hyljätään hoitoon koko päiväksi joka päivä, sitten viikonloput juostaan kylillä ja kaupoissa aamusta iltaaan

eli ns normaalia perhe-elämää ei ole monissa perheissä olleskaan



lapset saavat kaiaken, kun ovat niin toivottuja ja rakkaita, mitään ei raaskita kieltää, on oma huone oma telkkari oma känny oma tietsikka oma vodeo dvd soitin oma se ja se kaikki saadaan mitään tekemättä

harrastaa saa mitä mili tekee, vanhemmat tietty kuskaa illat pitkät, ja maksaa lystit, koulussa istutaan päivät ja iltapäivät yksin kotona heti 6-7 vuotiaasta ja sitten kun vanhemmat saapuvat työstä niin sitten se alkaa niiden harrastusten perässä juoksu

eli ei taaksaan mitää rauhaa ja yhteistä perheen kesken



eli esimerrkkejä vaikka kuinka paljon, osa panostaa osa ei, lapset saavat jo 4v roikkua ulkona yksikseen kuinka myöhään tahansa ja melkein missä ja kenen himassa tahansa,

diskoja järkätään jo ekalla luokalla ihan vanhempien toimesta,

vanhemmat ostaa tytöille etenkin seksikkäitä narutoppeja ja minihameita jo viisi vuotiaina ja sit ihmetellään kun lapset on pikku aikuisia, ja meikataa saa heti kun vaan haluaa jopa ala-asteella,



eli rajoja ei ole

etenkinäidit tekevät tytöistä pikkunaisia, ja lelut heitetään kirppikselle heti kun eka luokka alkaa

kuria pitäisis olla, samoin yhteiset ruokaluajat, uýhteiset lomat, yhteiset iltahetket pelihetket jne

Elämme monessa asiassa murrosvaiheessa ja se malli, jonka olemme saaneet omilta vanhemmiltamme ei enää päde nykymaailmassa. Silti kuitenkin jotain siirtyy edelleen vanhemmilta sukupolvilta, esim. sodan aiheuttamat traumat näkyvät varmasti välillisesti meissä tämänpäivän aikuisissa.



Nykyään on niin paljon vaihtoehtoja miten rakentaa omaa identiteettiä ja toisaalta niin paljon vaatimuksia siitä, millainen pitäisi olla, että se heittää ihmiset valtavaan ristipaineiden aallokkoon. Pitäisi olla hyvä kaikessa ja sehän ei onnistu, kun yhteen suuntaa kumartaa, niin toiseen pyllistää. Ja sama pätee nykyajan isovanhempiin, heillä on usein niin paljon kaikkea muuta elämässä, että aika ei riitä lastenlasten kanssa olemiseen. Vanhemmat ovat monesti aika yksin lastensa kanssa.



Koko ajan halutaan vaan lisää ja lisää kaikkea. Ja lapsetkin oppivat vaatimaan enemmän ja enemmän tavaraa, kun kavereillakin on.

ja se näkyy näiden lasten hyvinvointina.



Joissain perheissä panostetaan päihteisiin, uraan lasten kustannuksella (uraa voi tehdä perheessä myös lasten kärsimättä) tms. ja nämä ovat niitä huono-osaisia lapsia.



OSassa perheistä panostetaan vähän kaikkeen ja lapset voivat keskimääräisesti-hyvin tai vähän huonommin.



Ei voi siis sanoa yleisesti, että nyt panostetaan tai ei panosteta lapsiin.

täällä av:llakin kuinka päiväkoti ja yleensä kodin ulkopuolinen hoito on jopa "parasta" lapselle virikkeineen ja kavereineen, eskareineen, niin kuitenkin lapset voivat yhä huonommin. Diagnooseja tulee, erityislapsia, tarvitaan yhä enemmän avustajia, pienluokkia ja tutkimuksia, seurantaa jne.



Oliskohan niin, että nykyään nuorille vanhemille "opetetaan" ettei tarvitse itse hoitaa lapsiaan silloinkaan, kun on kotona syystä tai toisesta eikä käy työssä, opiskelemassa , sairaana ei jne.



Subjektiivinen oikeus ei varmaan ajateltu olevan näin laajalti käytössä, kun siitä lailla hyvinä aikoina päätettiin. Nyt vanhemmat voivat laittaa lapsensa syömään juomaan, valvottavaksi, ulkoilutettavaksi ja kasvatettavaksi arkisin, toisten ihmisten käsiin ja ymmärrän kyllä äitinä, että työajan ajaksi on hoitoon laitettavakin, mutta muuten...viikonloppuisin kai odotetaan kun arki tulisi ja lapset saisi hoitoon itse jääden kotiin yhden pienen kanssa tai ilmankin, kun oli viikollakin niin helppoa.



Ennen ei saanut tällaista luksusta, äitiyslomalla oli muutkin lapset ruokittavana jne. Seurakunnan kerhot kerran-kaksi viikossa muutama tunti kerrallaan, joskus muskari. Jossain vaiheessa varakkaammat saivat yksityisiin kerhoihin, ja äidit vauvojensa kanssa hakivat syömään kerhosta, kuten yksityisistä puistoistakin.



Jotenkin se vastuun kantaminen on höllännyt ja vieraantuminen omista lapsista alkaa...

huono-osaisia lapsia/vanhempia kuitenkin on onneksi aika marginaalinen osa, eikö totta?



Itsestäni aina kuulostaa niin kummallisilta nämä jutut 4-v. yksin ulkoilemassa, virikehoitojutut vanhempien harrastukset ja menot ym. koska omaan kaveripiiriini ei juurikaan tällaisia vanhempia kuulu. Yhden tällaisen perheen tiedän, jossa vanhemmille heidän omat harrastuksensa tuntuivat olevan tärkeämpiä kuin lapset. Onko tämä oikeasti nykyaikaa, vai käsitelläänkö mediassa näitä asioita enemmän ja paisutellaan? Samoin kuin tälläkin palstalla?



Itse asun kuitenkin Helsingissä, ihan tavallisella duunarialueella, enkä tällaista ole nähnyt/kuullut.



Toisaalta taas lastensuojelun tarve ilmeisesti on lisääntymään päin jatkuvasti, huostaanotot lisääntyneet jne.



Ilmaistaan sitten asia näin, että pyritään panostamaan lapsiin.



-ap

myös siitä, että nykyisin tutkitaan ja diagnosoidaan paremmin nämä sairaudet kuin ennen?

En puolusta subjektiivista päivähoito-oikeutta itsekään erityisemmin ja omat lapseni olen kotona hoitanut kunnes palasin töihin, mutta mielestäni jokainen kykenee tekemään itselleen sopivimman ratkaisun.



Minusta nykyvanhempia kyllä myös arvostellaan monesta asiasta todella kovalla kädellä, vaikka ennen moni asia oli vielä huonommin.

-ap

Väitän, että vanhemmat ennen olivat enemmän aikaa lastensa kanssa, vaikka äitiyslomat ym. olivat lyhyempiä. Nykyään vanhempien aikaa vievät omat harrastukset ym. On päästävä toteuttamaan itseään, lasten kustannuksella.

kun elettiin vielä maatalousyhteiskunnassa, ei monella perheenäidillä ollut paljoa aikaa lapsille kotitöiltä, silti näistäkin ihmisistä kasvoi ihan normaaleja aikuisia. -ap

Monista lapsista ei kasvanut aikuisia lainkaan, silklä onnettomuuksissa kuoli satoja lapsia vuosittain - siis ihan sen takia, ettei lapsien perään katsottu ja lapsia hukkui yms. kun lapset vahtivat toinen toisiaan - jos vahtivat. Vanhemmille kuin riitti töitä aamusta iltaan muutenkin.



Kasvoiko noista entisaikojen lapsista sen normaalimpia ihmisiä kuin nytkään? Väkivaltarikoksia oli ennen enemmän kuin nyt. Mielenterveysongelmia oli ihan riittämiin, elämän ongelmat ja traumat vaiettiin kuoliaaksi mikä näkyi mm. masennuksena ja tunnekylmyytenä - sitähän esim. 1900-l alkupuolen sodat aiheuttivat isovanhemmillemme ja heidän lapsilleen.



Minusta nykyisillä 60- ja 70-kymppisillä ihmisillä esiintyy paljon masennusta yms. oireilua, mitä on ollut jo itse asiassa nähtävillä jo vuosikymmenten ajan, eikä kyse ole vain ikääntymisen tuomista vaivoista.



Ennen henkisiltä ominaisuukiltaan heikommatkin ihmiset pärjäsivät yhteiskunnassa, koska lähes kaikille ihmisille löytyi työtä ja toimeentulo.

Nykyisen työelämän vaativuutta ei kestä kuin täystyökykyiset ihmiset.



Nykyinen elämänmeno aivan varmasti lisää ylivilkkautta ja vaikuttaa ainakin herkkien lasten neurologiaan, mikä tuottaa oireilua. Oireilu herättää nykyisin enemmän huomiota, koska tahti kouluissa on kovempi kuin ennen ja väestö koulutetumpaa - ennen ne, joissa oli jotain "erityisyyttä" kävi vain kansakoulun ja oppikouluun jatkoi vain "valioaines". "Erityiset" kaivoivat ojia tms., nykyisin taas nämä ihmiset helposti syrjäytyvät - jo lapsena.

Ei todellakaan ollut. Minun äitini teki kotitöitä ja juoksi harrastuksissa, vaikka oli kotirouva aina ja meillä oli kotiapulainen ja isot siskoni hoitivat me pienemmät.



En muista kuin kerran hänen lukeneen minulle jotain.



Harrastuksia ei meillä lapsilla ollut, eikä panostus muutenkaan ollut mitään omaan perheeseeni verrattuna.

ei lastensuojelun tarve mihinkään ole kasvanut, laki vain on muuttunut niin, että ilmoituksia tehtaillaan.

Ei ennen lapset juosseet juuri missään harrastuksissa vaan oltiin perheen tai kavereiden kesken.

Nykyään on normi että pitää olla muskaria, urheilua ja niin paljon rientoja että lapset on ihan loppuunpalaneita.

Työn lisäksi ajetaan illat pakoputki punaisena harrastuksista toiseen. Sitä oikeaa yhdessäoloa on todella vähän.

On ihan kummallista ja outoa jos lapsella ei ole paljon harrastuksia.

Kun ruvetaan oikein miettimään niin kuinka paljon työssäkäyvät vanhemmat viettävät aikaa lasten kanssa puuhastellen taitaa luku olla todella pieni. Aamulla "nähdään" tunti. Koulun tai tarhan jälkeen harrastuksiin siellä 2-3 tuntia. Kotona nähdään pikaisesti ja sitten nukkumaan. Lomatkin menee jollain leirillä tai muissa harrastuksissa. Se on se opettaja tai tarhantäti joka viettää eniten aikaa lastemme kanssa.

Niin paljon on ilkeitä ja kiusaa tekeviä ihmisiä työpaikoillakin ja useilla on arvot niin kovia, että pientäkään heikkoutta muissa ei suvaita.



En tiedä millaisia ihmiset ovat aiemmin olleen mutta erityisen hyviä ihmiset eivät juuri nyt ainakaan ole.



Ja mitä se joidenkin nykyvanhempien "panostaminen" sitten on? Häät esim pidetään ilman lapsia, päiväkotiin ja mummoloihin lapset hoitoon heti kun vaan saa.

Ja itselle kaikkea kivaa niin paljon kun vaan ehtii.



En pitäisi tällaista käytöstä mitenkään hyvänä kenenkään kannalta.

-ap

tässäkin asiassa mennään kohti kahtiajakautunutta Suomea... syitä voi etsiä vaikka siitä, että nykyään on ehkäisyvälineet ja toiset käyttävät niitä ja toiset eivät.



Vastuulliset ihmiset käyttävät ehkäisyä ja lapset saavat tulla sitten kun on lapsille aikaa ja elämänlaatua: vanhemmilla on koti ja raha-asiat kunnossa. Lapset ovat toivottuja ja heistä pidetään huolta, annetaan aikaa, pyritään hoitamaan, panostetaan rahallisesti.



Vahinkolapset ovat tervetulleita, jos parisuhde ja puitteet on kunnossa.



Vastuuttomat ihmiset taas eivät huolehdi ehkäisystä, ja niinpä syntyy näitä reppanaperheitä: itsekin lapsellisia äitejä jotka jäävät sossun varaan, miehiä jotka siittävät lapsia sinne sun tänne mutta eivät ole isänä kenellekään. Kun vanhemmat eivät välit, lapset jäävät hunningolle ja siihen valitettavasti on nykyään paljon enemmän mahdollisuuksia kuin ennen: jo hyvin nuoret juovat alkoholia tai kokeilevat huumeita, tai esim. myyvät itseään kadulla tai internetissä tienatakseen taskurahaa tai alkoholia. Kun yhteiskunnan turvaverkot ovat löystyneet, kukaan ei katso näiden lasten perään. Jopa lastenkotiin on vaikea päästä (tai joutua) kun paikkoja on vähennetty.

moniongelmaisista perheistä, siis niistä, joiden sosio-ekonominen asema on heikko (köyhyys ei välttämättä tarkoita riittämätöntä vanhemmutta kuitenkaan - on paljon klyhiä, hyviä koteja!).



Silti yhä enemmän syrjäyviä ja psyykkisesti huonosti voivia lapsia tulee ns. hyvistä perheistä, joissa vanhemmilla on korkea status, hyvä koulutus ja työ sekä varallisuutta. Nämä vanhemmat eivät ymmärrä lapsen tunnetarpeita, vaan edellyttävät lapsilta liian suurta itsenäisyyttä ja yksinpärjäämistä.



Näin ainakin Jorvin lapsenpsykologi kirjoitti eräässä ammattilehdessä.

toisaalta taas olen huomannut, että kuitenkin moni(onneksi) uskaltaa esimerkiksi opiskeluaikana tehdä lapsia, mikä ennen ei olisi tullut kuuloonkaan. Ehkä se, että parisuhde on kunnossa ja toimeentulo taattu on ensisijaisesti tärkein. Siis kyseessä ihan fiksuja aikuisia akateemisia naisia, jotka pitävät opiskellessa välivuotta vauvan kanssa :)



Voi olla myös, että noilla nk. reppanaperheiden äideillä on oikeasti halu pitää huolta lapsista, mutta ei ole edellytyksiä vanhemmuuteen/tarvitsisivat enemmän tukea, mitä pystytään nykyisillä resursseilla tarjoamaan.



Noitakin kirjoituksia olen aina täältä av:lta hämmästellyt, että lapsia viedään jatkuvasti hoitoon mummolaan. Tällaisia perheitä en myöskään tiedä oikeastaan ketään.



Itsellämme lapset olleet yökylässä isovanhemmilla pari-kolme krt. Yhden ainoan hääkutsun olen saanut ilman lapsia, joihin jätin luonnollisesti menemättä itsekin, eivätkä olleet omia ystäviäni tai sukulaisia, vaan mieheni lapseton tuttavapariskunta. Joskus oikein mietin, ovatko nämä jutut totta, vai av-legendaa?!



En epäile yhtään, etteikö mielenterveydenhäiriöistä olisi ennenkin kärsitty, ehkä sitten niistä tosiaan on vain vaiettu ja henki pois, sitten kun on tarpeeksi kauan vaiettu. Olisiko toisaalta myös entisajan yhteisöllisyys jonkin verran vähentänyt osan ihmisistä taakkaa, naapureista välitettiin, tutustuttiin, käytiin kylässä useammin ja pidettiin huolta vanhuksista jne? Itsemurhat ovat tilastollisesti vähentyneet kuitenkin.



Ensisijainen vastuu mielestäni on kuitenkin vanhemmilla, ei yhteiskunnalla, mutta luonnollisesti yhteiskunnan tulisi puuttua silloin peliin, kun vanhemmuus puuttuu tai on vajavaista. -ap

joka pyörii hyvien harrastusten, hienojen tavaroiden/vaatteiden ympärillä tmv? Yhteiskunnassa on kuitenkin pyritty siihen, että lapsiperheiden asema olisi turvattu, kuten pidemmät äitiyslomat joita ei ennen ollut, äitiyspäivärahat, hoitovapaa josta voi palata samaan työpaikkaan, palkallinen poissaolo sairastapauksissa, jos lapsi sairastuu/osa työnantajista valmis palkkaamaan hoitajankin? Lasten hyvinvoinnista käydään yhteiskunnallista keskustelua mielestäni enemmän kuin ennen. Onko pahoinvointi todellisesti lisääntynyt tai raaistunut vai ollaanko tähän todellisuuteen herätty? Ovatko nykyvanhemmat oikeasti huonompia kuin ennen? Tätä yritin pohtia ja kyseenalaistaa.

ja ruumiillinen kuritus sallittua, myös tämä voinut vaikuttaa osan vanhempien ihmisten mielenterveysongelmiin varmasti.