Siskolla kamala vauva...

Kyllä lapsen pitää osata olla ilman jatkuvaa viihdyttämistäkin.

vaikuttaa ihan normaalilta aktiiviselta taaperolta

meidän versio on kehittynyt jo 1v2kk ja hyvin ´vaativa´eli sitoo kyllä pikkurillinsä ympärille

oikea kullanmurunen. tsemppiä kaikille äideille ja tarkituttakaa ja huom tuulettakaa omaa pääkoppaanne lapset on ihania lahjoja

että jos esikoisten kanssa on useammin tällaisia ongelmia, niin se ei johdu esikoisista vaan SYY ON VANHEMPIEN. Vai väittääkö joku tosissaan, että esikoiset syntyvät erilaisina kuin muut?

Ehei, kyllä syy on juuri siellä missä pelkäätkin se olevan, siis sinussa.

että jos esikoisten kanssa on useammin tällaisia ongelmia, niin se ei johdu esikoisista vaan SYY ON VANHEMPIEN. Vai väittääkö joku tosissaan, että esikoiset syntyvät erilaisina kuin muut? Ehei, kyllä syy on juuri siellä missä pelkäätkin se olevan, siis sinussa.

Vanhemmissa vika?

oli sairaudessa. Herkästä vatsasta ja vatsahapoista oli kyse. Vauvalla ei tosiaan ole muuta kommunikointimahdollisuutta kuin itku, joten sitä se tekee, kun jokin on hullusti.



Vauva oli kärttyisä ja vaativa. Eikä todellakaan nukkunut mihinkään aikaan. Etpä nukkuisi itsekään, jos koko ajan närästäisi ja hapot polttelisi suussa...



Uskon, että tämän takia lapsi oppi todella varhain liikkumaan, eikä sitten ollutkaan paikallaan hetkeäkään. Liikkuminen helpottaa oloa. Myös nukkuminen ei ollut mahdollista muuten kuin sylissä pystyasennossa. Makuullaan ne hapot taas nousi.



Minä veisin lastenlääkärille ja pyytäisin kokeiluun happoja neutralisoivaa lääkettä. Meidän lapsi muuttui yhdessä yössä, kun lääke aloitettiin.



Harmittaa, että uskottiin neuvolan "lapset on niin erilaisia" -mantraa melkein 3-vuotta.

sitten hän on vaativa vauva.



Kahdella ystävälläni on ollut sellainen. Toinen vauvoista oli luvalla sanoen aivan mahdoton. Ei nukkunut käytännössä ikinä, eikä nuku juuri nykyäänkään. Paitsi yöt ovat heillä vähän rauhoittuneet. Koko suvun ja ystäväpiirin vinkkitulvan (lisää ruokaa, enemmän ulkoilua, napakampi päivärytmi, vyöhyketerapia, Tuina-terapia...) keskellä he löysivät oman keinonsa tilanteeseen. Vauva antoi heidän levätä edes yöllä, kun ottivat vauvan viereensä heti, kun vauva alkoi heräillä omassa sängyssä.



Nyt kun lapsi jo kävelee ja pääsee tutkailemaan ympäristöään, on tilanne vähän rauhoittunut. Päiväunia ei kyllä nuku edelleenkään kuin autossa ja joskus harvoin sisällä ½-1 tuntia kerran päivässä (en ymmärrä miten se lapsi jaksaa!!)



Äiti oli eräänkin kerran itku kurkussa ja isä lähtökuopissa. Nyt tilanne vähän rauhoittunut. Yritä auttaa siskoasi sen minkä jaksat. Enempää et pysty ja onhan sinulla oma perheesikin. Yritä lohduttaa siskoasi, että ehkä joskus se helpottaa...

joku pitkäveteinen välikorvatulehdus, liimakorva tms. Tuo, että melkein nukahtaa, ja sitten herää kitisemään maatessa viittaa minusta siihen. Hyppyyttäesä ja veivatessa kipu/epämukavuus ei niinkään tunnu, kun painaa päänsä tyynyyn eli vaaka-asennossa paine välikorvassa nousee ja aiheuttaa kipua. Niin pitkään kun joku viihdyttää, vauva pysyy jotenkuten aloillaan, kun pitäisi rauhoittua lapsi taas huomaa kivun.





Meidän lähipiirin lapsista 70% ovat olleet ns. korvalapsia, joilla siis paljon välikorvatulehduksia, ja tuo kuvaus sopii kuin nyrkki silmään siihen, että lapsella on koko ajan jotain kipua ja epämukavuutta jossakin.



Pieni lapsi ei nimittäin pysty tahdonvoimalla pysymään hereillä, eli häntä estää nukkumasta kipu. Sääliksi käy, kun hoitajat eivät ymmärrä viedä korvalääkärille (ei tk lääkäri)



Välikorvatulehdus ei aina tule äkkinäisenä voimakkaana kipuna, sukulaislapsella oli eritettä korvassa enemmän tai vähemmän 8kk, ja liimakorvahan siitä tuli.



Kitisijässä ei minusta ole mitään ihanaa, enkä minä usko että lapsi edes haluaa kitistä tuntitolkulla. Lapsi on kipujensa lisäksi varmaan aivan uupunut.

ja siksi onkin vaikea ymmärtää, että tällaiset ap:n kuvaamat vaativat lapset olisivat "luonnostaan" sellaisia ja että niille ei voi tehdä mitään. Ajatuksissani lisään tuohon viimeiseen lauseeseen sanan "MUKA" ja häpeän syvästi niin tehdessäni. * Piiskaa itseään *

tutkituttaa oikealla korvalääkärillä, jollei ole jo tutkittu. Tietysti voi olla, että lapsi on muuten vain vaativa, mutta aika erikoiselta kuulostaa, että 10kk ikäinen lapsi huutaa koko ajan ilman mitään järkevää syytä. :O

kuukausia sitten, jossa käytin täysin samoja sanakäänteitä. Täytyi oikein räpytellä silmiä, että onko tuo se minun kirjoittama viesti, mutta ei se kuitenkaan ole.

Morjens sielunsiskoni. En oo ikinä ennen tätä kulunutta lausetta sanonut, mutta nyt kyllä täytyy: Kirjoitit aivan kuin minun kynästäni. Elämämme ovat tältä osin identtiset, lasten ikiä myöten.

Minulla oli esikoinen aivan vastaavanlainen todella vaativa pakkaus. Pidin itseäni huonona äitinä, ihmettelin toidet täyttelivät vauvakirjoja, leipoivat pakastimet täyteen, lenkkeilivät, meikkasivat, jopa opiskelivat. Kaikki valittelivat väsymystään ja miten vauva saattoi herättää jopa 2 kertaa yössä. Kuvittelin, että samanlaista kaikilla on vauvojensa kanssa, mutta mä vaan otan asiat turhan rankkoina, teen jotain väärin tai olen kireä ja vaikka mitä syitä pohdiskelin itsessäni. Neuvolassa puhui asiasta ja sielläkin oli vastaanotto tyyliin sellaista se on pienen vauvan kanssa. Äitini jossain vaiheessa sanoi ääneen, että ei ole eläissään nähnyt yhtä haastavaa koliikkivauvaa. En uskonut kuitenkaan häntä, kun kerran kaikki vakuuttelivat heillä olevan samantapaista, että kyse on vaan asenteesta. Lapsi nukkui ekan kerran kokonaisen yön melkein 2-vuotiaana. Minä meinasin romahtaa täysin, kun meille synty vajaan 2 vuoden ikäerolla toinen yllätysvauva. Kuopuskin oli hyvin itkuinen koliikkivauva ekat 4kk, mutta sen jälkeen vauva olikin yhtä hymyä ja päivänpaistetta. Minulle iski jopa jonkinlainen katkeruus, että tällaistako voi olla helpon tai ei-niin-haastavan vauvan kanssa. Harmitti ne kaikki itsesyytökset ja miten miehen kanssa etsittiin itsestämme vikaa. Nyt meillä on kohta 5v esikoinen, joka edelleen on vaativa lapsi, mutta nykyisin jo paljon helpompi. Hän on todella tunteella elävä eloisa, älykäs, empaattinen ja hyväsydäminen lapsi, joka tietää mitä tahtoo ja menee vaikka läpi harmaan kiven, jos niin on päättänyt. Hän ei edelleenkään siedä epämukavaa oloa kovin hyvin tai ei pidä siitä, että hänelle asetetaan rajat. Minulla on nykyisin kuitenkin vahva usko siihen, että tämä lapsi tulee pärjäämään elämässään. Toivottavasti olet siskollesi kertonut, että vauva on todella vaativa ja parhaansa tekeminen riittää äidiltäkin. Paljon voimaa teille kaikille pienen nupun hoivaamiseen! Aurinkoista kesää!

ilman mitään ulkoista syytä.



En usko että kukaan vanhempi kuuntelee sitä ympärivuorokautista parkut tyynenä, vaan kyllä se on niin epätoivoiseksi vetävää, että siinä oikein toivoo, että lapsesta löytyisi jokin sairaus, joka selittäisi tyytymättömyyden.



Mutta kun mitään ei vaan löydy, vaikka kuinka käytäisi ihan oikeilla korvalääkäriellä ja allergologeilla.



Ja kun kirjallisuutta lukee, niin kyllä se on ihan psykologien tunnustamaakin, että tuollaisia vaativia vauvoja (high need babies) on olemassa.

Meillä esikoinen itse rauhallisuus, kakkonen todella vaativa ja kolmonen taas ihan tavallinen vauva. Ehkä mä en sit vaan osannut kasvattaa sitä keskimmäistä :D



Mutta ihan oikeasti. Käske siskoasi googlaamaan suuritarpeinen vauva. Näitä perheitä on enemmänkin, ja koska läheiset suhtautuvat hyvin usein tilanteeseen kuten ap (kylmästi ja ymmärtämättömästi), vaativien vauvojen perheet jäävät usein ilman tukea ja apua, vaikka he sitä eniten kaipaisivat.



Meilläkin kakkonen pääsi ekan kerran miehen mummolle yökylään vasta nelivuotiaana, esikoinen oli jo vuoden ikäisestä, samoin kolmonen... Eikä kakkosta ole itse asiassa ennen 1,5 vuoden ikää hoitanut kukaan muu kuin äitini, koska KUKAAN ei tarjoutunut. Olisin kaivannut minäkin vähän hengähdystaukoa, mutta mieluummin hoidan rakkaan lapseni itse kuin pelkään että joku kiukkuisena jättää vauvani huutamaan ja kylvää negatiivista tunnelmaa talooni.



Tällä palstalla se empatia on aika usein tiukilla.



KAIKKIEN VAUVAT EIVÄT OLE SAMANLAISIA. Turha itkeä sitten jos itse et saa apua kun sitä kaipaat - olet todellisen nahkasi näyttänyt.

tutkituttaa oikealla korvalääkärillä, jollei ole jo tutkittu. Tietysti voi olla, että lapsi on muuten vain vaativa, mutta aika erikoiselta kuulostaa, että 10kk ikäinen lapsi huutaa koko ajan ilman mitään järkevää syytä. :O

Onhan sillä lapsella syy, sillä on tylsää. Vaativan vauvan perusvire on siinä, että on tylsää, ja tarvitaan viihdykettä. Vaativa vauva kyllästyy virikkeisiinsä alle minuutissa, sitten täytyy olla ohjelmatoimistolla taas täysin uusi ja kokematon huippuohjelma tarjolla.

Ei kaikki vauvat suhtaudu elämään niin, että tämä se on leppoisaa olla vauva, sen kun vaan möllöttää.

Vaativan vauvan hoitoa on kyllä totisinta työtä mitä voi vain olla. Voimia sille siskolle.

Siitä vauva-ajasta on minun kohdallani jo vuosia, mutta vieläkin olen ihmetellyt, miten nykyään äiti jää vauvan kanssa niin yksin selviämään. Mutta meilläkään varmaan vaan ei kukaan kestänyt olla meitä auttamassa. Ja lasta ei tosiaan voinut jättää yöhoitoon ensimmäiseen kolmeen vuoteen, koska huusi vaan vieraassa paikassa koko yön. Kerran kokeiltiin, ja olin järkyttynyt miten surkeasti se keikka meni. Joten toista kertaa ei edes kokeiltu. Ei myöskään kukaan pyytänyt saada lasta yökylään. Kuten ei kertaakaan muutenkaan kukaan tarjoutunut hoitamaan tai auttamaan.



Mutta vika ei siis välttämättä ole tämän yhteiskunnan asenteista, vaan voi olla että olikin kyse meidän vauvasta, joka aiheutti pelkoa ulkopuolisissa.

rohkenen väittää että osasyy on vanhemmissakin.



Esikoinen kun on meille jokaiselle "harjoittelukappale" ja kertakaikkiaan niin ihana, ettei malta pitää näppejänsä irti. Niinpä vauva oppii on jo ensi viikkoinaan siihen, että joku pitää koko ajan sylissä, sössöttää, hössöttää ja punoo (sitä tulee tehneeksi itse itselleen vauvasta "käsitöitä") Niinpä vauva vaatii 100 % huomiota myös jatkossa. Toisen, kolmannen jne. kanssa vanhemmatkin ovat jo lunkimpia ja vauvakin saa olla välillä rauhassa.



Eli kaikkein "huonoin" yhdistelmä on vaativa vauva ja ensikertalainen äiti, jolloin äiti itse usein ruokkii vauvan vaativuutta.

että lapsella täytyy olla korvissa vikaa, kun kaikki oireetkin sopivat siihen.



Me asutaan yhdessa Suomen suurimmista kaupungeista, ja vietiin vaativa lapsemme tän seudun parhaalle korvalääkärille. Ja arvaas mitä lääkäri sanoi: "Näin terveitä ja puhtaita korvia harvoin näkee."



Kun vika ei oo korvissa, niin ei oo.

Meillä kun vauva oli ihan yhtä vaativa ensimmäisestä elinpäivästään lähtien. Kun äiti sitten ei saakaan mitään apua vauvanhoito-oppaista, neuvolasta, tutuilta, sukulaisilta, vaan kaikki vaan kuvittelevat, että äiti liioittelee vauvan vaativuutta ja hoidon rankkuutta, niin mitä muuta äiti voi tehdä kuin yrittää parhaansa. Ja jos siinä kokemattomuudessaan ilman ensimmäistäkään hyvää neuvoa sitten ei saadaan vauvan vaativuutta "taltutettua" niin mistä ihmeestä sitä äitiä oikeastaan voidaan syyttää? Ettei pystynyt mahdottomaan?

on äiti neuroottinen ja duunanut itse lapsesta sellaisen

aiheesta jokunen kuukausi sitten keskustella. Käyn palstalla harvoin ja vielä harvemmin kirjoitan, mutta tähän aiheeseen kommentoin aina!



En aikanani tajunnut vertaistukea kaivata. Kukaan ei tajunnut todellista tilannettamme, emmehän tajunneet sitä kunnolla edes itse ennen toisen lapsen syntymää.



Toivoisin vaan jokaisen supervaativan vauvan vanhemman ihan oikeasti ymmärtävän kaiken sen epätoivon keskellä, että ellei mitään syytä vauvan itkulle löydy ja kaikki mahdollinen on vauvan eteen tehty, niin vika ei ole vanhemmissa eikä vauvassa. Elämä kaikissa vauvaperheessä nyt vain ole sellaista "vauvaelämää".

Ei oikeastaan koskaan hymyillyt tyytyväisenä, aina vain sellaista levotonta kitinää ja heti kun oppi liikkumaan niin ei ollut paikallaan hetkeäkään. Nyt hän on 8v ja edelleenkin on tooosi rasittava. Valitettavasti en pitänyt hänestä vauvana eikä ole kunnon suhdetta muodostunut myöhemminkään kun jokin vain on aina tökkinyt lapsen käytöksessä.