Miten saisin isän kiinnostumaan isyydestä?
Eli eli olen raskaana ja tällä hetkellä suhde menee päin mäntyä. Mies asuu porukoittensa luona ja minä yksinäni asunnossamme. Mies ei ole varma pystyykö olemaan täyspäiväisesti tai haluaako edes. Suhteemme on nyt katkolla, koska hän ei tiedä haluaako hän olla enää kanssanikaan, koska hän ei välttämättä pysty perhe-elämään.
Miten saan siis miehen innostumaan perhe-elämään, että se ei olisi kuoleman tuomio sitoutua ja elää perheessä johon kuuluu se yhteinen lapsikin?
Vinkkejä vinkkejä kehiin.
Kommentit (21)
ei tiedä pystyykö olemaan täyspäiväisesti isä. 24/7
Olet vaikeassa tilanteessa. Voit kai puhua miehesi kanssa asiasta pitkään ja hartaasti, mutta mitään takeita ei ole, että asiat menevät kuten haluat. Joten jos olisin sinä, varautuisin jo yksinjäämiseen. Lapsi on maailman hienoin asia ihmisen elämässä ja jos miehesi ei sitä halua edes ymmärtää, on parempi luovuttaa. Nauti sinä odottamisestasi ja lapsestasi ja unohda koko mies. Jostain löytyy taatusti joku, joka arvostaa sinua ja lastasi. EI minusta ainakaan lohtua ollut. Realismia vaan.
Mies on nyt kotonansa miettimässä.. annan hänelle nyt aikaa miettiä, ei pidä kiirehtiä että hän ei ahdistu.. Oma tilanne vaan ahdistaa.. olen 22 vuotias ja nytkö pääsen Yh:ksi..
Musta tulee yh ja olen juuri täyttänyt 23. Mies kyllä haluaisi olla mukana mutta on vähän arveluttava tapaus. Vaikea tilanne niin en viitsi rupea tällä palstalla selvittämään. Niin hullulta kuin tää ehkä kuulostaakin, mä välillä toivon et hän karkaisi maisemista, pääsisi helpommalla. :/ Tuomitkaa vaan.
onko oma lapsi ja puoliso tärkeämpää kuin laulu viina ja vieraat naiset. Niin älä odota, sano että "mee sitten, löydän kyllä kunnollisen miehen ja isän lapsellesi, luuseri".
Voi mikä mies, pakenee vanhempiensa tykö omaa perhettään! Jos ei palaa, niin ole tyytyväinen, et häntä varmaan elämääsi kaipaakaan riippakiveksi.
Ai niin, vinkkejä kaipasit. Niitä minulla ei valitettavasti ole ja teet mielestäni ihan fiksusti että annat "miehelle" aikaa ja tilaa tehdä oman päätöksensä. Virtuaalista tukea saat täältä!
Tosi kurjaa. Sulle raskaus ja lapsi on ihania juttuja ja tuntuu varmasti kamalan pahalle ettei mies innostukaan yhteisestä lapsestanne. Tsemppiä!
En oikein minäkään osaa auttaa. Oikeastaan puhuminen on ainoa vinkki minkä osaan antaa. Istukaa yhdessä pöydän ääreen miettimään mistä miehellä kenkä puristaa. Pelkääkö hän oman elämän loppumista vauvan synnyttyä? Älä painosta vaan kysy miltä hänestä tuntuu.
Miehet on hitaita lämpenemään. Vastasyntynytkään ei välttämättä vielä sulata miestä, mutta vuoden ikäinen taapero hymyineen sen saattaa hyvinkin tehdä. Näin kävi meillä joskin mies ei koskaan meitä jättänyt ja osallistui jonkin verran vauvan hoitamiseenkin. Toivottavasti teilläkin aika auttaa miestä sopeutumaan isyyteen!
..muista, että lapsesi, sinä ja miehesi ansaitsette myös onnellisen elämän.
Eli ketään ei kannata koettaa "pakottaa" perhe-elämään, jos ei oikeasti valmis. Lapsen ei kiva kasvaa perheessä jossai ei vanhemmat oikeasti rakasta toisiaan, vaikka lasta rakastaisikin maailmassa eniten ;)
Mielummin ystävinä sulassa sovussa ja kasvattaa lapsi eri osoitteissa asuessa, kuin elää ensin yhdessä ja sen jälkeen elää loppu elämä riita helvetissä, välien ollen pielessä.
Mutta toivon tsemppiä sulla elämään ja toivottavasti saat haluamasi :)
itse sanoi että kysyin että hankinko miehen joka kasvattaa lapsen niin se sano että "kunhan te olette onnellsia"
en pakota häntä mihinkään, mutta hän on tunteistaan epävarma joka suhteessa, suhteesta, vauvasta, isyydestä.
Aika, onko mulla muuta vaihtoehtoa kuin antaa sitä miehelle?
Häntä just pelottaa se että voiko hän sitoutua jo näinkin nuorena. hän on minua pari vuotta nuorempi.
Isyyden ja perhe-elämän kuvitteleminen etukäteen ja siihen kuvitelmaan sitoutuminen voi olla toisille miehille todella vaikeaa. Kun lapsi syntyy ja on konkreettisesti siinä, voi tapahtua vaikka mitä. Tämä on tietysti koettelevaa ja väärin, mutta tilanne voi kääntyä vielä parhain päin. Toivon että löydätte tyydyttävän tavan elää yhdessä kaikki kolme! Jaksamista, ap :)
miten elämä tulevaisuudessa heittelee. Ne jotka ovat olleet satavarmoja tunteistaan, ovat menneet naimisiin ja kuitenkin eronneet.
Kyse on siitä, haluaako hän olla mies ja kantaa vastuunsa teoistaan. Miksi yleensä saattaa lapsia alulle jos on epävarma siitä haluaako lapsen. (Vaikka myöhäistä on sitä enää miettiä.) Jos ei sinua rakasta, niin ainakin pitäisi olla isä lapselleen tai ainakin antaa itselleen mahdollisuus olla lapselle isä.
toivotaan parasta pelätään pahinta näinhän se menee.
Tämä nainen lähtee nyt nukkumaan, huomenna taas töihin :)
Hyviä öitä kaikille!
-ap-
* Miten raskaus sai alkunsa? Oliko vauva YHDESSÄ harkittu ja toivottu vai "vahinko"?
* Mitä mies ajattelee? Pelkääkö hän vastuuta/vapautensa menettämistä/epäröikö isyyttään vai teidän suhdettannne?
* Millainen mies on muuten? Eli onko fiksu ja vastuuntuntoinen aikuinen vai vielä teinipoika sielultaan? Ja en tarkoita ikää vaan sitä mikä henkinenikä on oikeasti!
* Miten hänen perheensä suhtautuu asiaan? Eivätkö he kannusta häntä kantamaan vastuutaan jne?
* Millaista roolia häneltä odotat? 24/7/365 isänä ja puolisona olemista, vain riittäisikö se että esim. kaksi päivää ja yhden yön viikossa hoitaisi lasta. Eli meinaako luistaa kokonaan jutusta pois vai olla jollakin tavalla läsnä lapsen elämässä?
Ja miksi kysyn em. asioita on seuraava:
On vähän eri juttu jos 19-vuotias lukiossa opiskeleva poika pakenee vanhempiensa hoiviin ja kokee olevansa liian nuori isäksi jne. kun vahinkoraskaus on saanut alkunsa muutaman kuukauden seurustelun jälkeen.
Vert.
35-vuotias vakityössä oleva mies pakenee viiden vuoden avoliitostaan vanhempiensa luokse kun vuoden yrittämisen jälkeen pieni elämä saa alkunsa.
Suunnittelitte yhdessä lasta vai oliko se vahinko? Jos suunnittelitte yhdessä, voithan vedota että molemmat lasta halusitte ja siitä on vastuu kannettava.
sun ja lapsen elämään, tee kaikkesi, että jaksat ja lapsellasi on hyvä. Isä tulee mukaan kuvioihin, jos tulee, ja sinä annat siihen mahdollisuuden. Mä olen vähän kyllästynyt siihen, että miehet voi iät ajat mietiskellä haluavatko osallistua lapsen hoitamisiseen vai eivät. Nytkin yksi tuttu mies ottanut aikalisän perheestään, ja äiti hoitaa lasta vuorokaudet ympäri. Ei äidit yleensä voi lähteä kalppimaan lapsen luota ja sanoa, että palaan, jos siltä tuntuu!
julkisuudessa, kuinka isiä sorretaan jne. Miksi kukaan ei koskaan puhu isien velvollisuuksisa!!!?? Sano suoraan, että lapsensä hylkäävä "mies" on täysi luuseri! Kuitenkin 90% yleisempää on, että isä on vastuuton ketku kuin että hänen oikeuksiaan polettaisiin...
* Lasta oli harkittu aikaisemmin, mutta silloin ei tärpännyt. Ehkäisynä toimi kondomi, joka sitten hajosi ja nyt siis lapsi on "vahinko". Aborttia ei tehty, joten ei tarvitse siitä tulla moralisoimaan, että on vastuullist ehkäistä.
Mies ajattelee, että on hyvä, että lapsi tulee, mutta ei ole varma pystyykö olemaan ja elämään perheidyllissä. Siksi hän ei pysty lupaamaan vielä mitään, koska ei tiedä voiko pitää lupaustaan. Mies on ollut vastuuntuntoinen kyllä, mutta välillä tuntuu että onkohan sittenkään..
Perheensä nyt tietysti toivoo salaa että oltaisiin yhdessä, mutta sitä ei sanota ääneen, eikä miehelle edes ehdoteta että olisi hyvä jos kuitenkin... Minkälaista roolia odotat? Tasapuolista? Ei tarvitse olla joka päivä lasten hoidossa mukana, jos ei minunkaan. Toivottavasti tasa-arvo voi myös toteutua lastenhoidossa, vaikka vauvaikähän on suurimmaksi osaksi äidin harteilla. Eli mitään ääripäitä en odota mieheltä lasten hoidon suhteen. Hän itse sanoi, että voi hän ainakin joka toinen viikonloppu olla lapsen kanssa, mutta riittääkö se lapselle ? Riittääkö se miehelle? Mies itse on sanonut että ei se välttämättä riitä, vakka nyt sanookin että riittää.
Ketään en pakota olemaan, vaan harkitsee asioita enemmänkin. Että onko se villi ja vapaa elämä sitten parempi kuin elää siinä perheessä.
Lapsen syntymäkin voi tietysti olla yksi asia, että mies miettii vielä uudestaan elämänsä arvoja.
siinä perheidyllissä luulisi jaksavan, mutta kun ei se perhe-elämä mitään idylliä useimmiten ole! Mielekästä kyllä, mutta ei jatkuvaa auringonpaistetta. Eikä ainakaan sillä tavalla toimi, että tutkailee koko ajan tunteitaan, että olenko nyt onnellinen vai onneton. Vastuuta siinä kannetaan käytännössä, onnellisuus tulee sivutuotteena jos tulee. Sinänsä hyvä, jos mies ei lupaa kuuta taivaalta, jos ei tiedä, voiko sitä hakea. Mutta sun kannattaa nyt panostaa omaan jaksamiseesi ja varautua siihen, että vastaat 100% lapsenhoidosta. Onnellista odotusta!
mutta monia virheitä tehneenä 1 asia on noussut ylitse muiden:
Se että saat sen lapsen. Hän muuttaa elämäsi ja voi olla todella työläs- mutta hän on hyvin vähän aikaa pieni- elämä menee nopeasti- sen sijaan että suret kohtaloasi (tai siis sure mitä surtavaa on, mutta älä jää siihen kiinni) tai yrität muuttaa/vihata miestä- yritä löytää se ihme, kauneus, rakkaus minkä saat lapsessa ja itsessäsi kokea. Elämä menee noepasti- sitä ei uskoisi 22-vuotiaana ja elämä pitkässä juoksussa tuntuu siltä, millaisille asioille on antanut suurimman merkityksen. Toivon sydämestäni, että et hukkaa sitä ihmettä minkä saat kokea murheisiin siitä ettei elämä mene niinkuin toivoit.
joo tunnen itseni ihan tädiksi, mutta olen juuri käynyt läpi elämääni ja eniten kaduttaa kaikki se ihmeellinen ja kaunis- mitä suurimmassa määrin läsnä oleminen lapsilleen- mikä on välillä jäänyt murheiden jalkoihin. aikanaan tuntui niin elämää suuremmalta kaikki isyyskysymykset ja oikeassa olemiset ja muut mistä riideltiin- nyt tajuaa että arvokkain asia on elää niin että jaksaa nauttia lapsistaan- tietysti myös muusta elämästä- mut lapset kasvavat niiiiin nopeasti.
Ehkä mies järkiintyy- mut älä sä kuluta voimiasi siihen- hoida verkostoja valmiiksi- lue (esim. Anna Wahlgren; lapsikirja- hänellä paljon lapsia, eri isejä niillä- viisas ja lämmin nainen) ja valmistaudu vastaanottamaan elämääsi ihmeellinen asia. Äläkä kuluta voimia siihen, mitä muut ajattelevat tilanteestasi- he joilla on sydän paikallaan- eivät todellakaan tuomitse tai väheksy.
Kaikkea hyvää sulle ja perheellesi, olipa sen muoto millainen tahansa:)
sitäkin, millainen miehenmalli monella on! Ei lapsista ole ollut isille välttämättä iloa, äiti on hoitanut ja tiennyt kaiken eikä hormonit miestä auta herkistymään vauvalle, ja isiltä on vaadittu vain leipää pöytään. Vaatii mieheltä paneutumista asiaan, jotta löytää isävaihteen. Oma mieheni ei omien sanojensa mukaan ymmärrä vauvoista mitään, ja hänellä on neljä lasta ja on sinänsä ihan vastuuntuntoinen ihminen. Älä murehdi, vaan keskity sinä siihen herkistymiseen. Et voi elää toisen ihmisen puolesta, vaikka miehellä luulisi olevan velvollisuuksia lasta kohtaan. Nykyään ei vaan ajatella, onko joku velvollisuus, ajatellaan vaan, että haluanko minä.