Lue keskustelun säännöt.
Oletko osannut nauttia kotonaolosta lapsen kanssa?
28.05.2009 |
Nyt kun töihinpaluuseen on enää 2,5 kk jäljellä, mietin olenko osannut nauttia ja olla onnellinen siitä, että olen saanut olla kotona lapseni kanssa ja seurata hänen kasvuaan. Tuntuu että paljon aikaa on mennyt murehtiessa ja huolehtiessa milloin mitäkin: lapsen allergioita, syömisongelmia, nukkumisongelmia, omaa yksinäisyyttä, miehen huonoa osallistumista lapsen hoitoon, lähestyvää töihinpaluuta jne. Milloin mitäkin. En ole osannut elää tässä hetkessä ja iloita pienistä asioista. Nyt olen päättänyt että tämän jäljellä olevan kotiäitiajan yritän olla angstailematta milloin mistäkin ja vain iloitsen lapseni seurasta, kesästä ja vapaudesta.
Millaiset fiilikset teillä muilla kotiäideillä on kotonaolosta? Oletteko viihtyneet ja osanneet nauttia kotielämästä? Kaikilla vauvapalstoilla näkee niin paljon tyytymättömien/väsyneiden/onnettomien äitien kirjoittelua että joskus mietin, että ollaanko me kaikki jotain ihme suorittaja-puurtajia.
Kommentit (3)
En ole osannut nauttia. Meillä on kaksi lasta todella lyhyellä ikäerolla. Siitä saakka kun kakkonen syntyi on ollut todella rankkaa, esikoisella on ollut pari suvantokautta muuten yhtä uhmaa vaan. Hän on muutenkin tosi temperamenttinen ja omapäinen joten kaikki minä itse-kaudet, uhmat, jne on olleet kyllä sen mukaisia.
Rankkaa on ollut henkisesti todella paljon, toisaalta voin sanoa ihan rehellisesti että ihmisenä olen kyllä kasvanut. Pinna on tietty kireällä ajoittain, mutta toisaalta taas opettavaista on ollut ja toivon että tuollaiselle temperamenttiselle tapaukselle rauhallinen kotielo on ollut se paras ratkaisu. Kakkonen taas on niin iisi ja rauhallinen tapaus että hänen kohdallaan taas huolettaa kuinka pärjää isossa ja meluisassa tarharyhmässä. Lapset siis nyt 4½v ja 3½v. Elokuussa hekin aloittavat päiväkodissa kun minäkin palaan kokopäiväisesti töihin. Nyt kevään ole käynyt osa-aikaisesti töissä ja mies hoitanut kevään lapsia (kun on se kuuluisia etätyömahdollisuus).
Mutta siis, alkuperäiseen aiheeseen. Välillä olen nauttinut kotiajasta, välillä en. Useasti tuntuu että en ole 100% nauttinut mutta toisaalta taas en ole mikään kotiäiti tyyppikään joten onko ihmekään. En jaksa enää murehtia tuosta. Olen nauttinut niin paljon kuin vaan pystyn ja vielä tärkeämpää on se että lapset on saaneet rauhallisen arjen mahdollisimman pitkälle ekoista elinvuosistaa. Tarhassa sitten riittää melua ja mesoamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ekat puolitoista vuotta vauvan kanssa olen tosi tyytyväinen kotona oloon. Kaikki kypsyminen on johtunut vain fyysisestä väsymisestä. Mutta tuon 1,5-vuoden jälkeen mä alan kaivata jo jotain muuta kuin kotona oloa. Jotain muutakin kuin vain lasten hoitoa. Sinällään en kaipaa töihin, mutta jotain omaa, merkityksellistä aikuista juttua pitää saada. Kuopus on nyt kaksivuotias ja tarhapaikka haussa.
Meillä ihan tavallista arkea, lapset aina olleet helppoja ja olemme säästyneet allergioilta tai kummemmilta sairauksilta. Elämästä nauttiminen on ollut siis helppoa!
Toki minullakin on ollut päiviä, kun ottaa päähän mutta näitä on niin harvassa, että en edes muista milloin näin oli viimeksi.
Olen koti-ihminen ja rakastan vaan olemista, lasten kanssa tekemistä ja sellainen leppoinen meininki on meidän perheen tunnusmerkki ;)
Nauti nyt nämä viime hetkesi kotosalla, lapset ovat niin lyhyen ajan pieniä.