Lue keskustelun säännöt.
Olenko höperö äiti?
21.05.2009 |
Missä vaiheessa, eli siis minkä ikäisenä annoitte jonkun toisen hoitaa lastanne pitempään kuin tunnin? Entä yön yli?
Minulla on 1,5v tyttö ja jotenkin ajatuskin siitä että joku toinen hoitaisi tyttöäni esim. yön yli tuntuu ihan mahdottomalta. Tyttö on kerran ollut tätinsä(siskoni) kanssa tunnin ja isoäitinsä(äitini) kanssa muutaman tunnin kaksi kertaa. Isänsä kanssa on ollut kerran viikossa 2tuntia yksin kun olen käynyt salilla, mutta sitä en tietenkään laske vieraan kanssa olluksi ajaksi. Mutta isänsä kanssa kaksin ei ole myöskään ollut yön yli ilman minua.
Olenko siis ihan höperö, ja kun tyttö pitäisi syksyllä aloittaa tarhassakin niin miten minä pärjään...??
Miten teillä siis on lapset olleet muilla hoidossa?
Kommentit (13)
Esikoisen ollessa 1,5v olin ollut hänestä erossa pari kertaa 1-2tuntia, sydän tuntui pakahtuvan kun lapsi ei ollut lähellä:D Nyt tyttö on 3v ja on ollut mummolassa muutamaan kertaan päivänkin, yökylässä ei koskaan ja kuopuksen 6kk kanssa synnärillä ikävöin kokoajan esikoista:D jännä juttu että kun olen ollut kuopuksesta erossa tuntejakin niin en ole edes ikävöinyt vaikka molemmat ovat kovin rakkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on lapset halunneet olla kotona yöt. 2 vanhinta oli 9ja10 vuotiana mummin luona yhtenä kesänä 2 yötä kun mummi oli vielä siinä kunnossa, että pystyi katsomaan. Aiemmin eivät halunneet.
En ole viljellyt tuota lasten hoitoonjättämistä kovin paljoa kun ei ole ollut tarvetta ja ihan normaaleja murkkuja nuo ovat.
Mitä suotta turhaan stressaat.
Meillä on lapset halunneet olla kotona yöt. 2 vanhinta oli 9ja10 vuotiana mummin luona yhtenä kesänä 2 yötä kun mummi oli vielä siinä kunnossa, että pystyi katsomaan. Aiemmin eivät halunneet.
En ole viljellyt tuota lasten hoitoonjättämistä kovin paljoa kun ei ole ollut tarvetta ja ihan normaaleja murkkuja nuo ovat.
Mitä suotta turhaan stressaat.
Mutta kun käyn sellaisessa äiti-lapsi kerhossa jossa on monta paljon omaa lastani nuorempaa ja kaikki ovat jo olleet yön poissa ja päivisin mummoilla yms. Ja meidän pieni ei juuri missään ja ajatuskin että jättäisin sen jonnekkin esim yöksi hirvittää... Ei se minulle mitään lomaa tai rentoutumista olisi, en varmaan saisi nukuttua silmäystäkään... Ajattelin että olenko jotenkin poikkeava, mutta hyvä jos on muitakin... :)
ap
Meillä kolme lasta, alle 5- vuotiaita. On ollu pienestä saakka hoidossa kummeilla ja mummeilla.
Meille on ainakin tärkeää että verkko toimii: ei siis vaan siksi että jos tulee PAKKO niin silloin vasta menee ekan kerran vaan ihan niitten lapsien ja niille läheisten ihmisten siteen vuoksi!
En sano että kaikkien tarttee tehdä näin, mutta meille on luonnollista että niinkin epäluonnollinen asia että lapsi tuntee olonsa muuallakin kuin kanssani turvalliseksi toteutuu. Ja varmasti joku kokee hyvänä että oma lapsi 247 ekat 4 vuotta ja sitten lapsi itse sanoo että riitti, haluan mummolaan. :D
Meillä esikoinen oli 2 kk kun kummitäti tuli meille kotiin yöksi ja oltiin juhlimassa, tultiin yöllä kotiin. Vauvalle riitti kummitädin hoiva, varmaan teistä yksinkertanen lapsi kun ei tarttenu äitiä.. :D
Miksi ihmeessä pitäisi toimia toisin kuin oma vaisto sanoo? Omat lapseni olivat ensimmäistä kertaa yökylässä kun esikoinen oli 5v ja toinen 3v. Silloin yhden yön mummon luona. Ensimmäistä kertaa meillä oli mummo hoitamassa kun lähdin toista lasta synnyttämään eli esikko silloin 2v. Toiset pitävät höperönä, mutta luotan tässä kyllä ihan siihen tunteeseen mikä itsellä on ollut. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Toisaalta olimme mieheni kanssa 15 yhdessä ennenkuin ensimmäinen lapsi syntyi ja siis jo melko "iäkkäitä" joten ei ollut mitään tarvetta mennä yksin tai saada olla yhdessä ilman lapsia. En halua lapsistani kasvattaa "helmoissa roikkujia", haluan kyllä heitä tukemaan itsenäiseen elämään. Mutta irtaantuminen saa tapahtua heidän tahdissaan. Nyt jo he välillä sanovat, että haluavat mennä mummon luo yökylään ja sen mahdollisuuden kyllä heille tarjoankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta olimme mieheni kanssa 15 yhdessä ennenkuin ensimmäinen lapsi syntyi ja siis jo melko "iäkkäitä" joten ei ollut mitään tarvetta mennä yksin tai saada olla yhdessä ilman lapsia. .
Mieheni on 24 ja minä hieman alle 20, mutta tosiaan ei meillä ole tullut minkäänlaista tarvetta lähteä mihinkään minne lasta ei voisi ottaa matkaan. :)
Yhteistä aikaa voidaan viettää kun tyttö on nukkumassa. Mutta se tosiaan tuli mieleeni että kasvatanko täällä jotain nimenomaan helmoihin takertuvaa ujoa pikkutyttöä. :D Tosin ei tyttö kyllä ujo ole ja hyvinkin pärjää äiti-lapsi kerhoissa toisten lasten seurassa eikä ujostele, että kai se sitten on ok. :)
ap
moneen junaan :-). Minä en ole koskaan kärsinyt lapsen hoitoon jättämisestä, vaikka en tarhaan halunnutkaan kovin aikaisin viedä (oli yli 2-vuotias tarhan aloittaessaan). Mutta oli vain muutamien viikkojen ikäinen, kun ekaa kertaa oltiin yhdessä miehen kanssa useampi tunti pois. Nukkui kun lähdettiin ja nukkui edelleen kun tultiin eli ei edes tiennyt, että oltiin oltu poissa. Yön yli hoidossa eka kertaa kuusiviikkoisena ja sen jälkeen ollut säännöllisesti mummolassa lähinnä yökylässä. Toki välillä on ollut eroahdistusajat, jolloin hoitoon jättämistä vältettiin. Muuten ei ole ollut moksiskaan ja on jo neljä vuotias ja itsekin kyselee välillä, että saako mennä yökylään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli arka tyttö, jota hoiti luotettava sukulainen vähän vajaa vuoden ikäisenä 5 tuntia ja se oli ihan hurjan pitkä aika. pari vuotiaana taisi olla jossain yötä. Nyt on 8 vuotias ja erittäin luottavainen tyttö, joka luuhaa leireillä ja kylillä ensimmäisenä. Luotan siihen, että kun rauhassa saa kasvaa, niin hyvä tulee.
Eikä tosiaan aina vain siksi, että olisi pakko, vaan itse koen sen nimenomaan rikkaudeksi, että lapsilla on paljon läheisiä aikuisia elämässään, eikä vain äiti, tai vain me vanhemmat. Mun mielestäni se on siis jo ihan lapsen kannalta suuri asia, että saa viettää aikaansa muidenkin kuin vain oman äidin kanssa, luoda niitä omanlaisiaan suhteita muihin ihmisiin ilman että äiti on siinä välissä aina "suodattamassa" kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä on kotona jo 11-vuotias, joka ei ole ollut elämässään kuin yhden yön ilman vanhempiaan, sen kaverilla yökylässä. Ihan tavallinen tuonikäinen lapsi hän on. On meillä tosi reipas kohta kuusivuotiaskin, joka ei ole koskaan ollut yökylässä.
Kyllä se vaan virkistää ihan yllättävästi päästä joskus miehen kanssa kahdestaan jonnekin "aikuisten maailmaan". Suosittelen venyttämään napanuoraa, lapsella todennäköisesti on kivaa kun joku mummo tai täti lahjoo sen jätskillä, ja teillä on kivaa, kun pitkästä aikaa ei tarvitse olla jatkuvassa hälytysvalmiudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se vaan virkistää ihan yllättävästi päästä joskus miehen kanssa kahdestaan jonnekin "aikuisten maailmaan". Suosittelen venyttämään napanuoraa, lapsella todennäköisesti on kivaa kun joku mummo tai täti lahjoo sen jätskillä, ja teillä on kivaa, kun pitkästä aikaa ei tarvitse olla jatkuvassa hälytysvalmiudessa.
Mutta tämä onnistuu vain jos ollaan josain mummolassa vierailulla, kun toiseen mummolaan matkaa 400km ja toiseen 900km.
Ja sitten sellainen juttu, että minne menisimme mieheni kanssa? Mikään ryyppääminen ei meitä kiinnosta, eikä siis baarit yms.
En myöskään tunne olevani jatkuvassa hälytysvalmiudessa, vaan lapsi on niin luonnollinen osa meitä että ei tunnu siltä että sen voisi (tai mitenkään edes tarvitsisi) noin vaan jättää mihinkään. Oikeastaan oma äitini on ainoa jolle pystyisin luottaa hänet pitemmäksi ajaksi, siskolle joksikin aikaa tietysti myös.
Saa nähdä miten käy kun koittaa se aamu jolloin tytön pitäisi jäädä päiväkotiin, miten äiti pärjää häntä ilman... :D
itsellä tuosta ajasta on 22v ja nyt on ihan toisenlaiset murheet, mutta vieläkin tulee kyyneleet silmiin kun muistelee miten vaikeaa oli olla erossa esikoisesta ensimmäisiä kertoja. Lapsella ei tietenkään ollut mikään hätä, äidillä vaan.