Kadunko, jos en hanki lapsia?

Vela-keskusteluissa vedetään jatkuvasti esille se miten itsekkäitä lapsettomat ovat. Silti samaan aikaan täällä mainitaan oikein hyvänä syynä hankkia lapsia se, että vanhana joku kävisi katsomassa vanhainkodissa.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 06:49"]Mun lapset oli todella helppoja vauvasta asti ja silti kadun. Muistan miten mullekin selitettiin näitä ihan samoja lauseita silloin kun mietin että tehdäkö lapsia vai ei..[/quote]

Miksi kadut? Mikä kaduttaa? Mun on vaikea ymmärtää omien lasten katumista.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 19:55"]Ja toisaalta, paljonko eroaa esim. 5-kymppisen lapsettoman ja 5-kymppisen aikuiset lapset omaavan elämä? Veikkaan, ettei juuri millään lailla. Kummallakaan ei ole kotona asuvia lapsia, kumpikin on ollut aikuinen 30 vuotta, kummallakin on noin 15v eläkeikään jne jne. Yleensä ne aikuiset lapset käy vanhempiensa luona sen kerta tai pari kuussa, eli käytännössä lapsia tehneen elämä eroaa lapsettomasta sen muutaman tunnin kuussa - käytännössä ei siis juuri ollenkaan.[/quote]

Onpa käytännönläheinen näkökulma asiaan. Onhan lapsen, ja myöhemmin aikuisen, läsnäolo elämässä huomattavasti syvällisempi ja monitahoisempi asia kuin joku "muutaman tunnin vierailu".

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:58"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 19:55"]Ja toisaalta, paljonko eroaa esim. 5-kymppisen lapsettoman ja 5-kymppisen aikuiset lapset omaavan elämä? Veikkaan, ettei juuri millään lailla. Kummallakaan ei ole kotona asuvia lapsia, kumpikin on ollut aikuinen 30 vuotta, kummallakin on noin 15v eläkeikään jne jne. Yleensä ne aikuiset lapset käy vanhempiensa luona sen kerta tai pari kuussa, eli käytännössä lapsia tehneen elämä eroaa lapsettomasta sen muutaman tunnin kuussa - käytännössä ei siis juuri ollenkaan.[/quote]

Onpa käytännönläheinen näkökulma asiaan. Onhan lapsen, ja myöhemmin aikuisen, läsnäolo elämässä huomattavasti syvällisempi ja monitahoisempi asia kuin joku "muutaman tunnin vierailu".

[/quote]

Tässä viiskymppisen lapsellisen elämää juuri tällä hetkellä. Istun sohvalla läppäri sylissä ja tyttö leipoo mutakakkua ja poika laittaa saunaa lämpiämään. Odottelen tässä, että saan suun makeaksi ja pääsen makoisiin löylyihin. 

Mutta jos tuntuu, ettei lapsia halua, ei niitä kannata tehdä. Miksi pitäisi. Elämä on valintoja ja valinnoistaan on kannettava vastuu. Itse koen, että elämä olisi ollut paljon tyhjempää ilman lapsia. Lapset toivat elämään ihan uuden maailman, mistä en tiennyt mitään. Minä olen tykännyt siitä, joku toinen ei tykkää. Ihmiset ovat erilaisia.

Ja noista mummoista. Äitini on monta kertaa sanonut, että olisi todella yksinäinen leskenä, jos ei lapsia olisi. Moni ystävä on kuollut ja rivit harvenevat ja kaverit menevät yhä huonompikuntoisiksi. Käymme sisarusten kanssa äitimme luona useasti ja soittelemme monta kertaa viikossa. Mahdollistamme hänen asumisen omassa kodissaan auttelemalla häntä. Lapsenlapset myös pitävät paljon yhteyttä mummiin. Äitini jäätyä leskeksi, hänen elämäänsä tuli eräänlainen tyhjiö. Sanoo, että ilman lapsia olisi jäänyt melko yksin viettämään vanhuuttaan.

Olin itse vastaavassa tilanteessa lähes samanikäisenä kuin sinä olet nyt. Koskaan ei ollut vauvakuumetta ja valtavaa tarvetta hankkia lapsia. Mietin myös, kuten sinä että kadunko jos en hanki lasta ja en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että katuisin. Nyt kun tyttömme on kouluikäinen, en ole koskaan katunut sitä että hänet päätimme "hankkia". Kaikki ei todellakaan ole ollut helppoa ja ihanaa ja vauva-aika oli äärettömän rankkaa (lapseni ollut mikään helpoin vauva..). Hermot ovat menneet miljoona kertaa, olen ollut erittäin väsynyt ja uupunut. Tämän vastapainoksi olen kuitenkin kokenut ija saanut han valtavaa rakkautta, mitä en aikaisemmin osannut kuvitella. Myöskin kumppanuus mieheni kanssa on vahvistunut lapsen myötä, sillä tämä todellakin on meidän kahden yhteinen "juttu", minkä eteen teemme (mielellämme) mitä tahansa.

En tiedä millaista elämäni olisi ilman lasta nyt, mutta sen voin sanoa, että elämä lapsen kanssa on suurimmaksi osaksi juuri sitä mitä haluan.

Vaikea päätös, minkä ratkaisun vain sinä ja miehesi voitte tehdä. 

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 19:51"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 19:43"]Itsekkäintä tässä maailmassa on että tekee lapsia sen takia että on joku huolehtimassa kun on vanha.Millä oikeudella tuommoista voi vaatia??Monen ihmisen elämä olisi helpompaa jos ei tarte 20vee huolehtia vanhemmistaan. ap,tässä maailmassa on monta koditonta lasta.Oletko harkinnut adoptiota?Jos pystyt ajattelemaan niin,että mielelläsi tarjoat jollekin lapselle kodin ja eväät elämään,niin silloin sinusta varmasti on äidiksi.Mutta jos et,niin ei Se biologinenkaan lapsi varmaan kovin haluttu ole vaan tehty muuten vaan. [/quote] No ei kai kukaan äiti tai isä vaadi lapsiaan hoitamaan vanhana. Kai se lähtee toivosta että itse hoitaisi vanhemmuutensa jotenkin kunnialla ertä lapsista kasvaisi rakastavia ja empaattisia aikuisia joilla myös tunneside vanhempiinsa..

[/quote]

Ei se tunneside mitään takaa. Kaikki eivät vain ole hoivaajia. Esimerkiksi lähes kaikki miehet.

Lapsen hankkimista katuu lähinnä vain jos lapsen kanssa on todella vaikea. Monista vaikeuksista selviää ja oppii ymmärtämään syvemmin elämää ja toisia ihmisiä, mutta joillakin harvoilla on tosi vaikeaa. En itsekään alun perin niin kaivannut lasta elämään. Nyt on 4 ja olen niin iloinen, kun nuorin on vasta 4-vuotias. Se pieni lapsi ihanana edessäni. Kun tekee lapsen, joutuu kohtaamaan itsessään uusia asioita, kasvamaan. Haluatko kasvaa ihmisenä? Arvelen, että sinä haluat sen lapsen. Siksi täällä kyselet. JOten heittäydy rohkeasti tuntemattomaan ja yritä. Jos et saa, siinä se ja tiedät yrittäneesi. Jos saat parin vuoden sisään, on sinulla vielä aikaa tehdä toinenkin, jota saatat hyvikin haluat, kun täytyt kaiken kattavasta rakkaudesta hoitaessasi pientä esikoistasi.

53 jatkaa. Jos et tee lasta tai edes yritä, niin lopun elämääsi mietit, olisiko kuitenkin pitänyt. Jos teet lapsen, niin et tosiaan mieti, ettet olisikaan tehnyt. Menet eteenpäin lapsen kanssa, joka todennäköisesti rikastuttaa elämääsi enemmän kuin mikään muu.

Minä suosittelen ap:lle yhtä lasta. Yhdestä lapsesta saa valtavasti iloa ja uutta sisältöä elämäänsä. Ja yksikin lapsi auttaa kasvamaan ihmisenä ja löytämään itsestään uusia puolia, vanhemmuus antaa elämälle erilaisen näkökulman. Mutta ei tule rahasta tiukkaa eikä tarvitse kuunnella sisarusten tappelua. Voi kokea sen vanhemmuuden ilon ilman että koko elämä suistuu raiteiltaan.

Onko varma, ettei tuo hormonaalinen ehkäisy ehkäise myös vauvakuumetta? Itselläni ei tosin koskaan vauvakuumetta ollut, mutta toki halusin perustaa perheen mieheni kanssa. 

Minusta sekään ei haittaa, jos ei pidä lapsista noin ylipäätään. Se oma lapsi on ihan eri juttu! Oma lapsi on mielenkiintoinen uusi ihminen, johon on jännittävä tutustua. Häneltä oppii paljon, mutta hänelle voi myös opettaa paljon. Matkustaminenkin on eri lailla kivaa, kun pääsee näyttämään omalle lapselle omia suosikkipaikkoja maailmassa. Ja lapsi löytää niistä aina jotain, mitä ei itse ole huomannut. 

Oman lapsen kasvamista ja kehittymistä on aivan valtavan hieno seurata. Pääsee tukemaan vaikeissa paikoissa ja näkemään myös niitä onnistumisia. Oma lapsi voi yllättääkin monella tavalla. Hän on parhaimmillaan parannettu painos omista vanhemmistaan ja pääset pakahtumaan ylpeydestä, kun lapsi on tehnyt kovasti töitä jonkun jutun eteen ja onnistuu ja menestyy. Oppii ajamaan pyörällä ja uimaan, voittaa kilpailussa tai saa stipendin. 

Ja sitten kun on ollut äitinä jo vähän pidempään, pääsee jännäämään minkä ammatin lapsi valitsee itselleen, mitä tietä hän lähtee kulkemaan. Jossain vaiheessa, jos hyvin käy, hän tuo kotiin näytille oman elämänkumppaninsa. Ei voi kuin toivoa, että on antanut lapselleen hyvät elämänohjeet ja että hän osaa tehdä valinnan viisaasti.

Kyllä paljosta jää paitsi, jos ei lasta hanki. Jotkut dinkut hankkivat koiran tai kaksi, mutta eiiiii, ei se ole ollenkaan sama asia.

Hanki ?
Adoptoi tai osta ?
Kysymyksestäsi päätellen älä "hanki"
Lapsia tehdään ja
25% - 30% keskenmenon todennäköisyys
5% todennäköisesti vammainen
5% et voi saada lasta vaikka haluaisit
Riskit kasvavat iän myötä.

Ikäsi ei ole este !! Asenteesi voi olla !!!

Vaimo synnytti 36 vuotiaana
Oli keskenmeno välissä, josta toipuu !!
Lapsemme oli siis todella haluttu ja odotettu.

Sumsum
Älä hanki, jos joudut miettimään hankkiako vaiko eikö.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 02:06"]Hanki ?
Adoptoi tai osta ?
Kysymyksestäsi päätellen älä "hanki"
Lapsia tehdään ja
25% - 30% keskenmenon todennäköisyys
5% todennäköisesti vammainen
5% et voi saada lasta vaikka haluaisit
Riskit kasvavat iän myötä.

Ikäsi ei ole este !! Asenteesi voi olla !!!

Vaimo synnytti 36 vuotiaana
Oli keskenmeno välissä, josta toipuu !!
Lapsemme oli siis todella haluttu ja odotettu.

Sumsum
Älä hanki, jos joudut miettimään hankkiako vaiko eikö.

[/quote]

Lisäisin vielä :-)
Voit tulla katumaan päätöstä jos et hanki, mutta päätöstä että hankit, et todennäköisimmin tule koskaan katumaan.

Et kadu, sekä oot liian vanha.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 18:19"]

Täytän kesällä 36, enkä ole ikinä kokenut vauvakuumetta tai mitään siihen viittaavaakaan. Olen parisuhteessa, minulla on vakaa työtilanne, ja elämässäni on paljon mielekästä sisältöä. En varsinaisesti kaipaa lasta, mutta tiedän, että monet hankkivat lapsen ihan järkipäätöksellä. Haluaisin eroon hormonaalisesta ehkäisystä, ja tuntuu, että nyt pitäisi viimeistään päättää, haluaako sitä lasta yrittää vai ei. Elämäni on hyvää nyt, mutta kadunko myöhemmin, jos en hanki lasta?

[/quote]

No vittu ei kai kakaraa hankita vaan hankkimisen ilosta, kun biologinen kello alkaa näyttää punaista?? Jollet ole sitä hankkinut vielä tuohon ikään mennessä, niin et kai kohta nelikymppisenä ala enää kakaraa vääntää??

En ole ikinä ollut mikään lapsirakas ihminen tai ns. äitiyyppiä, en edelleenkään pääsääntöisesti pidä muiden lapsista noin ylipäänsä. Päälle kolmekymppisenä se lapsikuume (ei vauvakuume, en pidä vauvoista) alkoi kuitenkin jyskyttämään takaraivossa - kuten sinullakin nyt ilmeisesti ainakin jollain tasolla kun asiaa kuitenkin ajattelet? 

Ystäväni ohjeisti minua tuolloin, että "jos vähänkin nyt tuntuu siltä niin anna mennä - sulla on sitten yhdeksän kuukautta aikaa miettiä mitä tuli tehtyä"... Ja oikeassa hän olikin, tulin raskaaksi suht' nopeasti ja ajatukseen tottuminen vei oman aikansa vaikka se kohdussa kehittyvä lapsi olikin heti todella rakas.

Ja sain ihanan lapsen, jota ilman en voisi nyt elämää kuvitella. Tottakai varsinkin se vauva-aika oli haastavaa ja omista jutuista luopuminen tuntui ns. symbioosivaiheen jälkeen haikealta, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Oma lapsi on tosiaan ihan eri asia kuin lapset "yleensä". 

Lapsemme on nyt kymnenen ja vitsit, miten helppoa ja kivaa meillä on. Se vauva- ja pikkulapsiaika (mikä tavallaan oli ihan kivaa myös) tuntuu muistolta vain. Pelataan pelejä, kuulustellaan läksyjä, hurrataan urheilukentän laidalla, jutellaan, reissataan, harrastetaan - ja ollaan vaan. Olemme matkustelleet aika paljon ihan vauva-ajasta saakka, se on kahden vanhemman ja yhden lapsen perheessä sujunut mutkattonasti. (Toista lasta ei meillä edes harkittu ja mitä tuossa sivussa seuraa kahden, kolmen pienen tai isomman sisaruksen vanhempia niin aika harvan hermo tuntuu sitä näemmä kestävän...;) ) 

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 18:52"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 18:22"]

Kyllä. Sitä ei sitten kuuskymppisenä enää saa eikä ole koskaan mahdollisuutta lapsenlapsiin. Pahimmassa tapauksessa olet totaalisen yksin vanhemmalla iällä.

[/quote]

Minun vanhempieni kolmesta lapsesta vain yksi pitää yhteyttä vanhempiinsa, vähintäänkin soittelemalla pitkiä puheluita puolin ja toisin monta kertaa viikossa. Toinen lapsista, moniongelmainen, häipyi vuosikymmeniä sitten, kun ei saanut vanhemmiltaan enää käyttörahaa. Kolmas sattui menemään naimisiin vain omasta suvustaan välittävän ihmisen kanssa, soittelee kerran pari vuodessa ja käy muutaman vuoden välein näyttämässä lapsenlapsia. Ja vanhemmat siis ovat reippaita ja kultaisia ihmisiä.

Pahimmassa tapauksessa sinäkin teet viisi lasta ja saat viisitoista lastenlasta ja silti elät ja kuolet vanhainkodissa ypöyksin.

[/quote]

Minun mummollani on kolme lasta ja kolme lastenlasta, jotka kaikki yrittävät vältellä tämän seuraa sen vuoksi, että kyseessä on maailman hankalin ja rasittavin ihminen. Hänen luonaan vieraillessa on päänsärky taattu tunnin sisällä sitä jankuttamista, syyllistämistä ja marttyyrimaista hämmästelyä kuunnellessa.

Itse olen siis jo aikuinen lapsenlapsi ja muistan kuinka mummini kestovalituksenaihe on aina ollut se, ettei kukaan käy hänen luonaan kylässä. Ei se mummous siis todellakaan takaa, että jälkikasvua kiinnostaisi tulla pullakahveille.

Olen kyllä aina tiennyt haluavani lapsia (kaksi), mutta ei liian nuorena = ei alle 30-vuotiaana. Ensin kunnon koulutus, avioliitto ja työkokemusta. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan; ensimmäisen lapsen sain 30 v, toisen 32 v ja yllätys, yllätys, halusin kolmannenkin lapsen ollessani 39 v! 

Jos ei ole omaa lasta, ei voi ymmärtää, kuinka paljosta jää paitsi. Kyllä lapset ovat suurin saavutukseni, vaikka olenkin kouluttautunut pitkälle (väitellyt tohtoriksi). Työelämä jää kakkoseksi perheen tärkeyteen verrattuna.

Uskon, että ap:n kannattaa jättää ehkäisy pois - vauvakuume saattaa tulla rytinällä. Miehen mielipide on myös tärkeä.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 05:45"]Olen kyllä aina tiennyt haluavani lapsia (kaksi), mutta ei liian nuorena = ei alle 30-vuotiaana. Ensin kunnon koulutus, avioliitto ja työkokemusta. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan; ensimmäisen lapsen sain 30 v, toisen 32 v ja yllätys, yllätys, halusin kolmannenkin lapsen ollessani 39 v! 

Jos ei ole omaa lasta, ei voi ymmärtää, kuinka paljosta jää paitsi. Kyllä lapset ovat suurin saavutukseni, vaikka olenkin kouluttautunut pitkälle (väitellyt tohtoriksi). Työelämä jää kakkoseksi perheen tärkeyteen verrattuna.

Uskon, että ap:n kannattaa jättää ehkäisy pois - vauvakuume saattaa tulla rytinällä. Miehen mielipide on myös tärkeä.

 
[/quote]

Vanha akka sai melkein 40-kymppisenä. Hyi olkoon!!! :S

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 23:36"]Lapsen hankkimista katuu lähinnä vain jos lapsen kanssa on todella vaikea. Monista vaikeuksista selviää ja oppii ymmärtämään syvemmin elämää ja toisia ihmisiä, mutta joillakin harvoilla on tosi vaikeaa. En itsekään alun perin niin kaivannut lasta elämään. Nyt on 4 ja olen niin iloinen, kun nuorin on vasta 4-vuotias. Se pieni lapsi ihanana edessäni. Kun tekee lapsen, joutuu kohtaamaan itsessään uusia asioita, kasvamaan. Haluatko kasvaa ihmisenä? Arvelen, että sinä haluat sen lapsen. Siksi täällä kyselet. JOten heittäydy rohkeasti tuntemattomaan ja yritä. Jos et saa, siinä se ja tiedät yrittäneesi. Jos saat parin vuoden sisään, on sinulla vielä aikaa tehdä toinenkin, jota saatat hyvikin haluat, kun täytyt kaiken kattavasta rakkaudesta hoitaessasi pientä esikoistasi.
[/quote]
Mun lapset oli todella helppoja vauvasta asti ja silti kadun. Muistan miten mullekin selitettiin näitä ihan samoja lauseita silloin kun mietin että tehdäkö lapsia vai ei...

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 23:55"]Minä suosittelen ap:lle yhtä lasta. Yhdestä lapsesta saa valtavasti iloa ja uutta sisältöä elämäänsä. Ja yksikin lapsi auttaa kasvamaan ihmisenä ja löytämään itsestään uusia puolia, vanhemmuus antaa elämälle erilaisen näkökulman. Mutta ei tule rahasta tiukkaa eikä tarvitse kuunnella sisarusten tappelua. Voi kokea sen vanhemmuuden ilon ilman että koko elämä suistuu raiteiltaan.

Onko varma, ettei tuo hormonaalinen ehkäisy ehkäise myös vauvakuumetta? Itselläni ei tosin koskaan vauvakuumetta ollut, mutta toki halusin perustaa perheen mieheni kanssa. 

Minusta sekään ei haittaa, jos ei pidä lapsista noin ylipäätään. Se oma lapsi on ihan eri juttu! Oma lapsi on mielenkiintoinen uusi ihminen, johon on jännittävä tutustua. Häneltä oppii paljon, mutta hänelle voi myös opettaa paljon. Matkustaminenkin on eri lailla kivaa, kun pääsee näyttämään omalle lapselle omia suosikkipaikkoja maailmassa. Ja lapsi löytää niistä aina jotain, mitä ei itse ole huomannut. 

Oman lapsen kasvamista ja kehittymistä on aivan valtavan hieno seurata. Pääsee tukemaan vaikeissa paikoissa ja näkemään myös niitä onnistumisia. Oma lapsi voi yllättääkin monella tavalla. Hän on parhaimmillaan parannettu painos omista vanhemmistaan ja pääset pakahtumaan ylpeydestä, kun lapsi on tehnyt kovasti töitä jonkun jutun eteen ja onnistuu ja menestyy. Oppii ajamaan pyörällä ja uimaan, voittaa kilpailussa tai saa stipendin. 

Ja sitten kun on ollut äitinä jo vähän pidempään, pääsee jännäämään minkä ammatin lapsi valitsee itselleen, mitä tietä hän lähtee kulkemaan. Jossain vaiheessa, jos hyvin käy, hän tuo kotiin näytille oman elämänkumppaninsa. Ei voi kuin toivoa, että on antanut lapselleen hyvät elämänohjeet ja että hän osaa tehdä valinnan viisaasti.

Kyllä paljosta jää paitsi, jos ei lasta hanki. Jotkut dinkut hankkivat koiran tai kaksi, mutta eiiiii, ei se ole ollenkaan sama asia.
[/quote]
Siis minkä ihmeen takia se lapsi pitää tehdä jos ei halua!? Se on ihminen josta on vastuussa vähintään sen 18 vuotta, eikä mikään kokeilu että kaduttaako myöhemmin vai ei.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 19:55"]

Olin lähes samassa tilanteessa, elämä täyteläistä ilmankin lapsia. Silti sain 2 lasta ja nyt vasta elämä onkin rikasta. Sellainen elämän kokemus, jota ei kannattanut jättää välistä jos mahdollista. Ajattelen, että entinen elämäni olisikin ollut tylsää kymmeniä vuosia jatkuessaan. Näin sain uuden elämän.

[/quote]

Mistähän tulee se ajatus, että lapsettoman elämä on "samanlaista" koko iän? Niin usein kuulee kommentoitavan juurikin tähän tyyliin: "kyllä sinua sitten x0 vuotiaana alkaa kyllästyttää kun koko elämä on yhtä ja samaa", "meinaatko koko elämäsi elää vaan samalla lailla", "viimeistään 10 vuoden päästä kyllästyt" jne jne. Ihan kuin lapsen hankkiminen olisi ainoa mahdollisuus ja keino "elää erilailla".

Ja toisaalta, paljonko eroaa esim. 5-kymppisen lapsettoman ja 5-kymppisen aikuiset lapset omaavan elämä? Veikkaan, ettei juuri millään lailla. Kummallakaan ei ole kotona asuvia lapsia, kumpikin on ollut aikuinen 30 vuotta, kummallakin on noin 15v eläkeikään jne jne. Yleensä ne aikuiset lapset käy vanhempiensa luona sen kerta tai pari kuussa, eli käytännössä lapsia tehneen elämä eroaa lapsettomasta sen muutaman tunnin kuussa - käytännössä ei siis juuri ollenkaan.

Sama "mitä sä aiot tehdä loppuikäsi" kysymys on siis vastassa myös lisääntyneillä - heidän elämänsä eroaa lapsettomasta vain sen noin 20 vuotta, ja sama "tyhjä, hiljainen koti ja elämän täyttäminen työllä ja harrastuksilla" on heilläkin edessä. 

Jos ei siis halua viettää sitä 20 vuotta lapsiperhe-elämää, ei missään nimessä kannata tehdä lapsia. Mitään loppuelämän elämänsisältöä kun niistä ei saa, vaan se väitetty "tyhjä elämä" on joka tapauksessa edessä, ja elämäänsä joutuu keksimään muuta sisältöä kuin ne aikuistuneet lapset. Oli se sitten harrastuksia, matkailua, tai muita läheisiä.