Ex kiusaa edelleen -mitä voin tehdä?
Tekee kiusaa siis lastensa kautta. Uhkailee ja pelottelee minua milloin mitenkin, milloin aikoo tulla poliisien kanssa oveni taakse, milloin aikoo ilmoittaa lastensuojeluun minusta jne. Lapsilleen soittaa silloin kun sattuu huvittamaan. Pettää lastensa lupaukset kerta toisensa jälkeen. Ei suostu mihinkään, mitä ehdotan. On tulossa lapsiaan hakemaan tasan silloin, kun itselleen sattuu sopimaan, ja jostain syystä nuo ajankohdat osuu aina siihen hetkeen jolloin olen itse ilmoittanut että meille ei käy. Kun suostun johonkin tapaamisajankohtaan, lopulta ex peruu tulonsa päivää, kahta ennen. Viimeksi on tavannut lapsensa parisen vuotta sitten.
Olen yrittänyt viranomaisten kanssa saada jotain järkeä näihin tapaamisiin milloin minkäkinlaisten tapaamissopimusehdotelmien kautta, ex ei suostu mihinkään. Viranomaiset suosittaa valvottuja tapaamisia, ex ei suostu niihinkään. Lapset oireilevat ja voivat pahoin isänsä käytöksen takia. Eivät enää halua olla missään tekemisissä isänsä kanssa, mutta silti heidän on pakko.
Mä en tiedä mitä mä teen. Kukaan ei osaa neuvoa.
Meillä on yhteishuoltajuus ja tapaamissopparissa "tapaamisista on sovittu" mutta ei mitään tarkennusta että miten ja missä jne.
Kommentit (30)
mene rohkeasti sinne oikeuteen vain, sillä asiat selviää. *hali*
Minulla on hiukan samanlainen tausta exän kanssa kuin sinulla, tosin en liiton aikana joutunut kärsimään ruumiillisesta väkivallasta tai sen uhasta. Narsisti mies kuitenkin oli ja elämä sen mukana muuttui aika kamalaksi.
Eron jälkeen tapasin uuden miehen ja exän saatua sen selville elämä muuttui helvetiksi. Uhkailuja fyysisellä väkivallalla sekä minulle että uudelle miesystävälleni, sekä täysin avoimia että peiteltyjä. Ihan samoilla jutuilla pelotteli, lapsen huoltajuustaistolla, "asioiden" (joita siis ei ollut olemassakaan) kertomisella lastensuojeluviranomaisille, poliisilla ja vaikka millä.
Aluksi aloin nauhoittaa näitä uhkailupuheluja (omien puheluiden nauhoittaminen on täysin laillista). Sitten exällä eräs päivä tosiaan napsahti ja hän tuli riehumaan kotini pihalle yrittäen tunkeutua väkivalloin sisään. Ei kun poliisit paikalle ja mies pariksi päivää putkaan rauhoittumaan. Väliaikainen lähestymiskielto napsahti välittömästi päälle ja viikon päästä vuoden kestävä.
Lapsi tästä tietenkin pelästyi eikä uskaltanut enää heti tavata isäänsä yksin. Mies sitten tästä nosti tapaamis- ja huoltajuusoikeudenkäynnin, jonka käytännössä voitin saamalla "miltei" yhteishuoltajuuden. Yhdessä päätämme ainoastaan lapsen nimestä ja asuinmaasta - muista asioista päätän minä. Nykyisin lapsen ja isänsä tapaamiset rullaavat säännöllisesti joka toinen viikonloppu ja isä saa lisäksi muutaman kerran viikossa sovittuina aikoina soittaa lapselle.
Pihalla riehumisesta käytiin lisäksi oikeudessa, onneksi miehen valheita "vierailun" syistä ja käytöksestä ei siellä uskottu vaan hän sai tuomion kotirauhan rikkomisesta, sakot ja minä korvauksia henkisistä kärsimyksistä.
Ap, narsisti ei helpolla luovuta - yritä olla vahva ja kestää. Lopeta kaikki yhteydenpito välittömästi, älä missään nimessä puhu hänen kanssaan puhelimessa. Exänikin yritti kaikkensa saadakseen piilouhkailunsa tietooni, törkeästi käytti myös omaa lastaan hyväkseen siinä. Narsisti ei välitä yhtään siitä ketä käyttää hyväkseen oman tavoitteensa saavuttamiseksi.
Siirrä kaikki yhteydenpito esim. sähköpostiin - tai jos joudut puhumaan hänen kanssaan puhelimessa niin nauhoita kaikki puhelut. Sano joka ikinen kerta että hänen pitää jättää sinut rauhaan. Laita hänelle selvät toimintasäännöt, jos lapsien kanssa on sovitut tapaamiset, niin hänen pitää niiden mukaan tulla noutamaan lapset sovitulla minuutilla, muuten tapaaminen on peruttu. Valvotut tapaamiset eivät ole lainkaan huono vaihtoehto, käy kotipaikkakuntasi sosiaaliviranomaisten luona sopimassaa asiasta - mikäli mies ei suostu niin älä sinäkään suostu muuhun, menkää sitten vaikka oikeuteen asiasta mutta odota niin kauan kunnes miehesi haastaa sinut.
Ja lopuksi - hanki itsellesi hyvä asianajaja.
Mikäli tarvitset apua, neuvoja tai lisätietoja niin laita tänne sähköpostiosoitteesi, otan sinuun yhteyttä. Itse olen käynyt saman myllyn viime vuosien aikana läpi.
"Valvotut tapaamiset eivät ole lainkaan huono vaihtoehto, käy kotipaikkakuntasi sosiaaliviranomaisten luona sopimassaa asiasta - mikäli mies ei suostu niin älä sinäkään suostu muuhun, menkää sitten vaikka oikeuteen asiasta mutta odota niin kauan kunnes miehesi haastaa sinut."
Tämä on oikeastaan hyvä neuvo. Lapset ovat käyneet lävitse psykologin tutkimukset, ja niiden pohjalta _suositeltiin_ valvottuja tapaamisia. Oikeudenpäätöstä minulla tästä siis ei ole. Ja ex kieltäytyi valvotuista tapaamisista, säännöllisestä yhteydenpidosta yms. Lastenvalvojat ovat tietoisia asiasta, sillä olen heidän kauttaan asioinut tässä asiassa. Ajattelin, että ehkä sitten tosiaan teen niin.. että kun ex ei suostu valvottuihin, en minäkään suostu enää lapsia hänelle antamaan. En aio myöskään enää pakottaa lapsia puhumaan isänsä kanssa puhelimessa. Vieköön sitten oikeuteen asian.
Narsistien uhrien sivuilla on puhuttu eräästä luonnehäiriöisiin perehtyneestä asianajajasta, minulla vain ei ole varaa palkata häntä. Taloudellisen tilanteeni takia on kai tyydyttävä julkiseen oikeusavustajaan ja toivottava, että hän näkee millainen henkilö ex on.
Mielelläni kuulisin kokemuksiasi, mutta en uskalla tänne sähköpostiosoitettani laittaa. Kiitos kuitenkin tarjotuksesta.
ap
Mielelläni kuulisin kokemuksiasi, mutta en uskalla tänne sähköpostiosoitettani laittaa. Kiitos kuitenkin tarjotuksesta.
Siis mene vaikka osoitteeseen http://gmail.com ja tee itsellesi "kertakäyttösähköposti" jollakin peitenimellä, joka ei mitenkään liity sinuun. Ja kuka tahansa - vaikka miten kiva ihminen - sinun ottaakin yhteyttä sitä kautta, älä anna oikeita yhteystietojasi.
Ja todellakin rupea tästä lähtien pitämään tarkkaa kirjaa kaikista kanssakäymisistä exäsi kanssa. Nauhoita keskustelut, kopioi sähköpostit ja kirjaa ylös kaikki muu mahdollinen. Niistä voi olla apua viranomaisten kanssa sinnitellessä.
..mihin tahansa muuhun asianajajaan. Ota selvää oikeuksistasi soittamalla oikeusaputoimistoon tai osoitteesta eroperhe.net.
pikapostia@gmail.com
Kiitos oikeusasioihin liittyvästä vinkistä, pitänee soitella ja kysyä tarkemmin neuvoa oikeusaputoimistosta.
ap
neuvon myös ehdottomasti nauhoittamaan jokikisen puhelun ja säästämään sähköpostit. Heti kun saat todistetta siitä että ex uhkaa hakata/tappaa sinut niin teet rikosilmoituksen, kyseessä on laiton uhkaus ja siitä voi jo napsahtaa lähestymiskielto.
Älä usko yhtään mitään uhkailuja siitä että ex tulee poliisien kanssa tai sulta otetaan lapset pois, ihan naurettavia väitteitä. Lapsia sulta ei saa pois otettua ellet ole oikeasti hullu tai surkea vanhempi ja vaaraksi lapsillesi.
Kerro juurta jaksain lastenvalvojalle ym. tahoille tästä tilanteesta.
Jos et pysty nauhoittamaan puheluita siirrä kaikki yhteydenpito sähköpostiin. Lasten ei tarvitse isän kanssa puhua jos eivät halua.
Suosittelen myös oikeuteen menoa ja yksinhuoltajuuden hakemista, soita oikeusaputoimistoon. Mitään 'huippujuristia' tuskin edes tarvitset, vaikuttaa sen verran selvälät jutulta. Varmuudeksi voit tietty odottaa että saat vedenpitävää todistetta uhkailusta ja että olet henkisesti tarpeeksi vahva sihen prosessiin.
Olen se pitkän viestin sinulle kirjoittanut, laitan sinulle sähköpostia osoitteeseesi kunhan ehdin.
Tuli mieleen vielä kertoa sinulle, että nuo uhkailut sosiaaliväellä ja poliisilla on ihan naurettavia, itse en vain sitä myöskään silloin tajunnut kun niitä sain itse vastaanottaa. Jotenkin sitä uskoo niihin narsistin juttuihin ja kuvittelee sen vuosikausia kestäneen haukunnan jälkeen ihan oikeasti olevansa huono ihminen. Kesti hetken aikaa, ennen kuin ymmärsi olevansa sittenkin se hyvä ihminen.
Toinen juttu oikeusavusta, oikeusaputoimistosta tosiaan voi saada maksuosoituksen itse valitsemalleen asianajajalle. Asiaa auttaa jos mies sattuu asumaan samassa kaupungissa ja hän menee ensin oikeusaputoimistoon kysymään oikeusapua. Lojaliteettisyistä sama toimisto ei voi hoitaa riidan eri osapuolia, joten heidän on pakko kirjoittaa maksuosoitus...
Eikä hyvän asianajajan tarvitse olla helsinkiläinen julkkishuippujuristi tähtitieteellisin palkkioin, riittää kun on tarpeeksi aikaa ja kiinnostusta perhetyä asioihin. Ja se oikeusturvavakuutus kannattaisi myös ottaa...
Laitan sinulle vielä sähköpostia.
Kiitos ilkeistä sanoistanne.
Ex ei soita salaiseen numerooni, vaan numeroon, jonka olen ottanut sitä varten, että exän ja lasten yhteydenpito olisi mahdollista. Liittymä on auki vain tiettyyn aikaan jonka ex tietää jotta voisi soittaa lapsilleen. Ja ex ei nyt ole tosiaan tavannut lapsiaan pitkään aikaan, mutta on tavannut kuitenkin eron jälkeen. Kuten aloitusviestissäni olen kertonut, nuo exälle sopivat tapaamisajat ovat niitä, jotka ei minulle ole käynyt. Olen esim ilmoittanut viime kesänä, että sopii tulla tapaamaan koska tahansa kesä- tai heinäkuussa mutta ei elokuussa. Ja ex ilmoitti heinäkuun viimeinen päivä että tulee hakemaan huomenna, piste.
Kun googletatte "nirvana shop", pääsette sille sivulle mistä ex on tilannut "skunk"- nimistä ainetta. Googlaamalla selviää, että se on "erittäin vahvaa marihuanaa".
Ehkä tämä asia on parempi jättää sitten tähän, minulla ei ole voimia puolustautua tuntemattomia ihmisiä vastaan solvauksilta ja epäilyiltä. Ihan sama.
ap