Lue keskustelun säännöt.
Miten saan neuvolan tädit tajuamaan, että tarvitsen apua nyt?
18.05.2009 |
Eilen jo kyselin, miten olla parempi äiti tytölleni (4kk) kokemani menetyksen jälkeen. Menetin onnettomuudessa 3lastani ja mieheni. Itsellä on sellanen olo, ettei mitään jaksa ja kaikki tekeminen vaatii paljon ponnisteluja ja epäilen, että itselläni on masennus. En tosin tiedä voiko se iskeä ns.vaan siksi, että menetin monta rakasta ihmistä. Neuvolassa olen käynyt parin viikon jälkeen, mutta muuta apua en sieltä ole saanut. Lastenhoitajaa ovat lupailleet, mutta mitään ei ole tapahtunut, perusteltu (neuvolan nuori täti) mm.sillä, et kun näytän niin pirteältä jne. Oma oloni on kuitenkin siinä pisteessä, että jos en kohta saa apua niin en enää jaksa hoitaa tytärtäni. Kun ees joku kävis päivällä, jonka kanssa sais jutella ja joka hoitais vauvaa ym, että saisin hetken vaikka omaa aikaa. Palkkaisin itse hoitajan, mutta siihen ei ole varaa.
Kertokaa siis, miten saan tämän neuvolan tädin ymmärtämään, että vaikka vaikutan pirteältä niin tarvitsisin apua sekä mahdollisesti lääkityksen masennukseen, mikäli se itselläni on. Pystyykö muuten tavallinen tk lääkäri toteamaan masennuksen? Mietin, et pitäiskö siellä käydä ja näyttää se lääkärin diagnoosi sille neuvolan tädille. En halua tyttäreni liikaa kärsivän, vaikkei hän tällä hetkellä kaipaa juuri muuta kun läheisyyttä ja jonkun hymyn ym. joskus, mutta kun tyttö kasvaa niin tarvitsee muutakin.
Kommentit (38)
Heti kun jaksat mene sivuille http://www.nuoretlesket.fi/ . Sieltä saat vertaistukea ja näet onko paikkakunnallasi nuorien leskien ryhmää. Noissa tapaamissa on lastenhoito järjestetty, joten sinne on todella helppoa mennä.
Kyseisiltä sivuilta saat tiedon myös muista tapahtumista, Nuorten leskien leireistä ja kaikenlaisista juridisista jutuista myös.
Olet surutyössäsi vielä shokkivaiheessa, jolloin vielä jaksaa jotain tehdäkin. Eli hae kaikki apu mitä vain mahdollista! Mä jäin leskeksi vajaa 3 v sitten kolmen lapsen kanssa ja löysin ystäväni neuvosta tien noille nuorten leskien sivuille ja voin sanoa, että vertaistuki oli ihan mahtavaa ja piti päätäni pinnalla surun syvässä suossa.
Kannattaa myös soittaa seurakuntasi päivystävälle diakonissalle tms ja kysyä heidän sururyhmistään. Se oli mulle hyvä kokemus vaikken mikään uskovainen olekaan. Ryhmän nuori naispappi -vetäjä oli niin ihana ja empaattinen, että itkin ensimmäisillä kerroilla ihan räkä poskella koko ajan - kuten muutkinosanotajat. Mutta se oli ihan mielettömän puhdistavaa.
Voimia ja haleja sinulle tässä järkyttävän epäreilussa vaiheessa elämässäsi. Onneksi sinulla on vauvasi, joka on tärkeä oljenkortesi tänä murheen aikana!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ole tiukkana siellä terveyskeskuksessa. Vaadi apua! Kokemuksesta tiedän, että voivat olla todella juntteja ja ajattelemattomia ja avun saaminen on kiven alla. Sama homma mielenterveystoimiston kanssa. Varsinkin jos kerran jaksat näyttää reippaalta, niin kukaan ei sua vapaaehtoisesti kunnallisella puolella auta. Ne resurssit on varattu alkoholisteille ym. syrjäytyneille, joista ei enää millään voimin saada täysin yhteiskuntakelposia.
Suosittelisin sulle, että otat yhteyttä seurakuntaan. Jos teillä on kiva pappi tms. työntekijä seurakunnassa, niin saat hänestä varmasti sopivaa keskusteluapua ja aikuista seuraa. Ja en tosiaan ole mikään hihhuli,en edes kuulu kirkkoon, mutta tuttavapiiriini kuuluu pappeja ja auttavat juuri tällaisissa tilanteissa ja jotkut heistä ovat todella hyviä tällaisessa (ne, jotka ei heti ala "jeesustella").
oma äitini kuoli kun odotin vauvaani. Neuvolassa vain nuori täti sanoi että suru on surtava, seuraavassa lauseessa jo ihmetteli painon nousua.
Tajusin että vauvani takia tarvitsin apua, menin sitten kirkon diakonissalle (auttajista ihanin vaikka en uskovainen olekaan), lastenpsykiatrian poliklinikalle minne saatoin mennä lasteni kanssa juttelemaan ilman hoitajan hommaamista jne.Perheneuvolastakin ottivat minut heti. Puheapu auttoi todella paljon, ilman en olisi selvinnyt!
Kävin lääkärin luona juttelemassa ja kerroin tilanteeni. Oli erittäin ymmärtäväinen jne. Sain ensimmäisen ajan terapiaan jo tälle viikolle, vihdoinkin. Keskiviikosta alkaen on lastenhoitaja apunani pääasiassa päivisin, tarvittaessa ehkä öisinkin.
Kiitos tuosta linkistä, sen joku jo eilenkin laittoi kun kyselin miten olla parempi äiti tyttärelleni.
Kiitos myös tuosta kirjan tiedoista, täytyy käydä lainaamassa kirjastosta.
Erittäin paljon kiitoksia kaikille vinkeistä. Ehkäpä tämä tästä vähitellen helpottaa kun vihdoin saa jotain apua.
ap
hyvistä neuvoista ja kauniista sanoista sekä tsemppauksista. Nyt on vielä vaikeaa, mutta alan uskoa, että kaikki on vielä jonain päivänä paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sieltä saat nopeasti apua arjen jaksamiseen. Palaat sitten kotiin kun jaksat yksin.
Täytyy sanoa, että onpa ollut ammattitaidoton neuvolan täti ja hänen esimiehelleen voisi asiasta sanoa, kun olet siinä kunnossa, että jaksat. Minun koirani (joo, ei ole mitään verrattunut ap:n tilanteeseen) synnytti kuolleita pentuja kun lapseni oli muutaman viikon vanha. Syytin itseäni, että olen tehnyt jotain väärin ja soitin itkien neuvolaan. Sain ajan seuraavalle päivälle, tarjottiin psykologia jne. Miten joku voi jättää perheensä menettäneen pienen lapsen äidin ilman apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaivoin viestiketjun esiin jostain noin sivulta 9, kun koko päivän olen ajatellut tilannettasi. Miten siellä lääkärillä meni? Toivottavasti sait heti jotain apua tai ohjausta oikealle luukulle. Kuten joku sanoikin jo, niin pienemmistäkin sitä haetaan ja ainakin minua rassaa aina tuo alkoholistien etumatka vaikken yhtään vähättele senkään taudin kurjuutta.
t. itsekin kolmen lapsen äiti joista pienin 3,5kk
tilanteessasi! Toivon sinulle sydämestäni voimia!! <3 Muista, että olet aina maailman paras äiti juuri omalle lapsellesi! Niin kauan kuin on elämää, on toivoa!
Yhdessä jaksatte jatkaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ensimmäinen terapia siis 22päivä eli perjantaina
Kirjoitinkin jo mitä lääkärissä sanottiin. Vihdoin sain jo pitkään kaipaamaani/pyytämääni apua. Ensimmäinen terapia-aika on siis jo torstaina ja keskiviikosta alkaen on lastenhoitaja apunani pääasiassa päivisin, tarvittaessa öisinkin. myös perhetyöntekijä käy ainakin tässä alussa tietyin väliajoin. Olo on niin helpottunut kun en enää ole "yksin" tämän asian kanssa vaan apua on tiedossa, vaikka vielä huominen on oltava tytön kanssa kaksin. Aion myös itse vielä selvitellä tarkemmin, oisko seurakunnalla jotain keskusteluapua ym, jotkut sitäkin ehdottelivat.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vetää sanattomaksi. Ei kukaan osaa edes kuvitella mitä koet nyt, mutta hienoa, että saat apua!
Itsekin olisin ehdottanut ensikotia.
Pidä se mielessä vaikka saatkin hoitajan kotiin. Jos et siltikään jaksa niin mene ensikotiin, siellä sinulla on ainakin vauvanhoitoapua ympäri vuorokauden.
jos jotenkin sinua voisin auttaa niin auttaisin.
Voimia sinulle ja pikkuisellesi<3 *halaus*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanottoni myös minulta suruusi, voin jossain määrin kuvitella tunteesi, mutten täysin. Menetin perheeni auto-onnettomuudessa ollessani 16v, jäin ainoana siitä eloon. Nyt minulla on jo oma perhe ja asian kanssa jotenkin sinut. Onneksi nyt saat apua, yksin ei tuollaisesta selviä. Jos vaan voisin niin auttaisin.
Ihan vetää sanattomaksi tälläinen... Iso halaus!!
Minulla tuli ihan kyyneleet silmiin kun kuulin että saat vihdoin apua. Olen se kirjoittaja joka pari päivää sitten antoi sinulle niitä linkkejä kun en muutakaan osannut auttaa.
On ihanaa että sait eilen näin paljon vastauksia ja tsemppausta ja pääsit lääkärille joka tajusi tilanteen.
Suuren suuri halaus sinulle.
Tuota ajattelin itsekin, että pitäisi antaa neuvolaan palautetta. Tuo neuvolan täti on tosiaan juuri muutama kuukausi sitten aloittanut työnsä, lienee ensimmäisiä töitään, koska on vielä aika nuori. Häntä ennen ollut eläkkeelle jäänyt tarjosi aina apua, jos vain pyysi ja huomasi aika herkästi, jos oli jotain huolia ym.
ap
Ei siellä aina itkutkaan auta, vaan hymyillään, että onpa äiti vähän väsynyt.
Lopulta kun itse tajusin, että kauniista puheista huolimatta neuvola ei oo muuta kuin punnitus- ja mittauspaikka, niin aloin hakea apua aktiivisemmin itsekin. Ja niin sitten apua sainkin.
Toivottavasti kohdallesi osuu ihan fiksu terveyskeskuslääkäri. Jos ei vieläkään onnistu eteen päin pääseminen, niin yrität vain uudestaan toiselle lääkärille. Kyllä apua nimittäin saa pienemmissäkin kriiseissä. Minäkin pääsin mielenterveystoimistoon hoitajan puheille vain parin viikon odotusajalla, ja mulla sentään oli vain ihan tavallinen masennus.