"Ponnistaminen tuntuu siltä, kuin perseestä työntyisi vesimeloni" - ONKO NÄIN?

synnytykseni! Lähde matkaan avoimin mielin - ja te muut, vaikka kuvailisitte tuskianne "helvetillisiksi" (ja olisitte mitä suurimmiten oikeassa), miettikää olisiko jokin toinen sanavalinta oikeampi tässä asiayhteydessä. Kaikki kokemukset eivät ole rajan takaa, antaa ap:n hankkia omansa! :)



t. 6

ponnistuskivut mitättömät verrattuna avautumiskipuihin, ennen kuin sain puudutuksen. Ponnistin molemmat kerrat siis epiduraalissa, ehkä senkään takia ei niin kovin sattunut (ja muutaman minuutin ponnistukset molemmissa synnytyksissä). Paineen tunnetta tunsin kyllä, ihan kuin jalkapallo tosiaan tulisi takapuolesta (ja kyllä, nimenomaan takapuolesta), mutta se ei mitenkään hirvittävästi sattunut. En tosian tiedä, mitä olisi ollut ilman tuota epiduraalia (tosin ekassa synnytksessä sen olisi periaatteessa pitänyt olla jo lakannut vaikuttamasta, tiedä sitten).

eka tuntu aika lailla siltä (ei puudutuksia). Toinen tuli ulos parissa minuutissa ja mitään kipua ei oikein ehtinyt edes huomata (ei puudutuksia).

ja siksipä ponnistinkin niin lujaa että tuli ulos kahdella ponnistuksella. Yhden olen ponnistanut jakkaralla ja silloin tuntui että persesilmä lentää takaseinään.



kolmen äiti

kudokset antavat ilmeisen hyvin periksi.

On siis ollut ihan kivutonta, raskasta kylläkin.

Niin usein synnytystä jotenkin romantisoidaan, joten kyllä se oma "kauhu" oli märkä rätti naamalle. Parempi on olettaa synnytyksen olevan kamalaa kuin jonkun mainitsemaa ORGASMIA, jotta ei sitten itse tilanteessa mene aivan paniikkiin tuntemustensa kanssa. Synnytyksessä on upeaa, että siitä palkkana on oma lapsi. Kaiken muun voisin kyllä ulkoistaa jollekin muulle...

synnytykseni! Lähde matkaan avoimin mielin - ja te muut, vaikka kuvailisitte tuskianne "helvetillisiksi" (ja olisitte mitä suurimmiten oikeassa), miettikää olisiko jokin toinen sanavalinta oikeampi tässä asiayhteydessä. Kaikki kokemukset eivät ole rajan takaa, antaa ap:n hankkia omansa! :)

t. 6

Kauheita muistoja tulee mieleen... Mulla tuntui just tuolta. Mietin, että mistä hemmetin aukosta se mukula tulee ja repeekö kaikki paikat. Lapsi oli vajaa kolmikilonen, joten ei mikään jättiläinen. Joten täältäkin tulee rehellinen vastaus; tuntui siltä, vaikken itse tota vesimelonia keksinyt, mut hyvä vertaus. Mutta silti, se on vaan HETKELLINEN kipu, onneksi.

Mutta ne avautumiskivut tuntuivat ihan hirveiltä. Ponnistusvaihe on molemmilla kerroilla kestänyt alle vartin puolen vuorokauden mittaisen avautumisen jälkeen.

synnytystä harvemmin romantisoidaan. Pelkoa lietsotaan heti kun vain voidaan, vaikka sitten rivien välistä. Synnytys on rankkaa hommaa, mutta siihen on nainen suunniteltu. Ja kyllä - nautin omani synnyttämisestä!

ystävällisin terveisin 6

Niin usein synnytystä jotenkin romantisoidaan, joten kyllä se oma "kauhu" oli märkä rätti naamalle. Parempi on olettaa synnytyksen olevan kamalaa kuin jonkun mainitsemaa ORGASMIA, jotta ei sitten itse tilanteessa mene aivan paniikkiin tuntemustensa kanssa. Synnytyksessä on upeaa, että siitä palkkana on oma lapsi. Kaiken muun voisin kyllä ulkoistaa jollekin muulle...

synnytykseni! Lähde matkaan avoimin mielin - ja te muut, vaikka kuvailisitte tuskianne "helvetillisiksi" (ja olisitte mitä suurimmiten oikeassa), miettikää olisiko jokin toinen sanavalinta oikeampi tässä asiayhteydessä. Kaikki kokemukset eivät ole rajan takaa, antaa ap:n hankkia omansa! :)

t. 6

toi synnytyksen romantisointi on ihan yhtä sieltä kun liika pelottelukin. On niin yksilöllinen juttu, ettei kukaan av-mamma (onneksi) pysty sitä yleistämään. Minusta ihan hyvä ja rehellinen ketju, kai täällä nyt jokainen ihan OMAN itsensä kokemuksista puhuu rehellisesti.

Ekassa synnytyksessäni oli kauheat avautumiskivut, itkin paniikissa ja kärsin. Ponnistaminen oli siihen verrattuna ihana helpotus.



Tokalla kerralla taas avautuminen meni helposti: juuri kun rupesin miettimään että tarviikohan tässä kivunlievitystä vai ei, niin kätilö sanoi että saan ponnistaa! Mutta ponnistus olikin tällä kertaa se kivuliaampi osuus - tuntui kuin alapäätä olisi revitty kaksin käsin auki.

ei kannata alkaa pelkään.



olen synnyttänyt kolmesti ilman kivunlievityksiä, koska synnytykset on olleet niin nopeet, ettei ole ehitty antaa mitään ja hengissä yhä. kyllähän se kipiää käy, joka kerta on ponnitusvaiheen lopuilla tuntunu että persaus räjähtää, mutta kyllä sen vaan kestää.



ja se mikä tärkeintä, se kipu loppuu kuin seinään ku lapsi on ulkona!



tsemppiä sulle ap ja otahhan avoimena oma synnytyskokemuksesi vastaan!

Kyllähän se siltä tuntuu, kuin vesimeloni olis perseestä ulos tulossa, mutta mun mielestä se tunne ei suinkaan ole kamalinta synnytyksessä ja se kestää vain sen ponnistusvaiheen ajan.



Mulle kamalinta on ollut supistukset avautumisvaiheessa. Ensinnäkin kun ne kestää tunteja ja päiviä, eikä saa nukuttua ja ekassa synnytyksessä mulle annettiin oksitosiinia ja en saanut puudutuksia, niin oli täys helvetti!



Hyvä neuvo on, että yritä rentoutua. Musta tuntuu ainakin, että vauva laskeutuu synnytyksessä vasta sitten kun rentouttaa lihakset ja antaa supistusten toimia täydellä voimalla. Myös ponnistusvaiheessa auttaa rentoutuminen ja olisi hyvä jos vauva syntyisi vähän kerrallaan. Esikoinen tuli yhdellä ponnistuksella ja siinä repesi paikat vaikka episiotomiakin tehtiin (voi olla muuten noiden + jälkisupistusten takia kovat kivut synnytyksen jälkeenkin.)



Yksilöllistä on, mulla meni toinen synnytys paremmin ja vähemmillä kivuilla kun kieltäydyin oksitosiinista ja episiotomiasta ja ponnistusvaiheessa en todellakaan ponnistanut kuin varovasti vähän kerrallaan.

tuntui siltä kuin olisi ollut kova kakkahätä. ei se ainakaan mulla sattunut muuten kun paineentunne tuntui epämukavalta,mutta siihenkin auttoi kun säi ängätä muksua ulos:) epiduraali oli käytössä, suosittelen!:) vei kaikki kivut, ainoa tuntemus oli se kova paine.

Tsemppiä synnytykseen! :) ja unohda nämä kauhukertomukset!

Mulla oli asianmukaiset puudutteet eli epiduraali vielä hyvin voimissaan ponnistamisvaiheessa. Mulla oli vähän vaikeuksia tuntea supistuksen tuloa juuri tuon puudutteen takia, mutta eipähän tarvinnut tuntea kipuakaan. Mulla ei kyllä ponnistaminen sattunut. Ainoa kohta, jolloin sattui, oli kun lapsen pää oli "suurimmillaan" siinä emättimen suulla. Silloin tuntui, kuin siinä kohdassa olisi ollut tennispallo hetken, mutta se tunne meni kyllä alle minuuttiin ohi, kun esikoiseni jo syntyi.



Vauvani on nyt 6 viikkoa vanha ja olen ajatellut, että hänen siskonsa tai veljensä saa tulla kyllä ihan niin pian kuin on tullakseen. Ei siis mitään traumoja synnytyksestä.

Ja se kipu tuntuu tosiaan perseen puolella, kun häpyluu ei anna myöten, niin väliliha venyy enemmän tosiaan sinne peräreiän puolelle.



Kannattaa pyytää puudutusta, itse en sitä koskaan ehtinyt saada ja näin ollen olen työntänyt vesimelonin perseestäni kolmesti.

Toisen kohdalla jouduin käyttämään kaikki voimani että ei tarvittaisi imukuppia ja olin niin kauheissa tsempeissä etten edes tajunnut koska se tulee ennen kuin oli puoliksi pihalla ;). Mutta se avautumisvaihe on siis ehdottomasti se pahin osuus synnytyksestä..minulla tuntikausia järkyttävää, uuvuttavaa kipua..mutta sen kestää sisulla.

ja siksipä ponnistinkin niin lujaa että tuli ulos kahdella ponnistuksella. Yhden olen ponnistanut jakkaralla ja silloin tuntui että persesilmä lentää takaseinään.

kolmen äiti

Epiduraalin jälkeen ponnistaminen tuntuu "omituiselta" mutta ei satu. Mulla ei ollut kipuja.



Kyllähän sen tajuaa että on ponnistamassa jalkovälistään jotain isokokoista. Ei sitä ehkä ihan joka päivä jaksaisi tehdä, mutta todella ainutlaatuinen ja ihmeellinen kokemus kuitenkin. Olen oikeasti kiitollinen , että pitkästä lapsettomuudesta huolimatta sain kokea tämänkin osan naisen elämää.



Jäi tosi hyvät muistot synnytyksestä.