"Ponnistaminen tuntuu siltä, kuin perseestä työntyisi vesimeloni" - ONKO NÄIN?

Kaksi lasta ilman lääketieteellistä kivunlievitystä synnyttäneenä, vesimeloni- ilmaus on hivenen liioiteltu. Kyllähän sen tuntuu, kun vauvaa ponnistaa ulos, mutta ei se nyt Niin kamalaa ole. Kaikki asiathan tuntuu joltain ja kipu kuuluu synnytykseen, mutta ei mielestäni mitenkään traumatisoivaa ollut.



Olisin ilomielin ottanut kaikki tarjolla olleet mömmöt, mutta luonto teki tepposet ja vauvat syntyivät vauhdilla maailmaan. Tarkemmin sanottuna avautumisvaiheet olivat vauhdikkaita eli kestoltaan tunnin molemmat. Sitten loppuivat supistukset ja olisin voinut pukeutua, lähteä kotiin ja tulla sitten joskus uudelleen vääntämään mukulat pihalle. Vaan eihän se käy. Ponnistamisen tarvetta ei ollut minkäänlaista, ei siis yhtään. Koska tilanne oli lapsille kirjaimellisesti hivenen tukala, ponnistin jälkeläiseni talvisodan hengessä, kipua päin ja tavoitteenani päästä piltit pinteestä ja ennättää osastolle katsomaan Kauniita ja Rohkeita. Tein mitä käskettiin ja tunnin ponnistamisen, asennon vaihtamisen ja sisukkuuden jälkeen lapset syntyivät.



Avautumisvaiheen vauhdikkaan kivuliaisuuden jälkeen ponnistusvaihe oli vessareissuun vivavahtava episodi elämässäni. Tuntui siis vastenmieliseltä ja hivenen kivuliaalta, mutta paras ohje on "kipua päin". Ei se siitä odottelemalla parane ja onpahan nopeammin ohi, Ja mitä tärkeintä, lapsen pitää päästä pois pinteestä.



Älä siis turhaan huolehdi. Synnytys sattuu, mutta pahempaakin kipua olen kokenut. Ota supistus kerraallaan, älä murehdi ja pelkää niitä etukäteen. Supistuskipu on hyvää kipua, kroppasi auttaa sinua saattamaan lasta ulos. Älä siis taistele vastaan, go with to flow! Hyvin se menee.

Älä nyt lyttää meidän ihan OMIA ja TODELLISIA kokemuksia, vaikka olet itse niin ihanasti synnyttänyt. Ps mikä on se kipu, joka pahempi? T. äiti 45 v. ja kokenut kaikenlaista kipua tähän ikään, mutta hirvein toi synnytyskipu. Ja ap, et vaan voi tietää miten se sulla menee... Ikävä kyllä. Mutta turha sitä on etukäteen pelätä.

Ps mikä on se kipu, joka pahempi?

En ole 44, mutta synnytykset eivät missään nimessä ole olleet elämäni pahimpia kipuja. Hammaslääkäri on ehdoton ykkönen kivun kovuudessa ja murtunut jalka kovan kivun pituudessa. Minulla siis meni näin, mutta en toki väitä että muilla olisi samanlaiset kivut. Synnytin "vahingossa" ilman puudutteita, ilokaasun voimin. Missään vaiheessa ei sattunut niin paljon että olisin kokenut tarvitsevani mitään muuta kivunlievitystä.

Tuo kipua vasten ponnistaminen oli minunkin kätilöltä hyvä ohje. Mitään ponnistamisen tarvetta ei ollut, joten oli hankalaa tietää miten ponnistetaan. Ponnistaminen auttoi kipuun samalla tavalla kuin kipeän paikan painaminen (jos on vaikka satuttanut jalkansa, painaminen vie tunnon).

Synnyttämiset ovat olleet upeita kokemuksia. Sattui ja hetkellisesti tuntui ettei tästä selviä, mutta sitten homma olikin jo ohi ja kivut takana. Tuntui ihan uskomattomalta kun juuri pään ulos tullessa uskoi revenneensä ihan päreiksi mutta seuraavana päivänä alapää oli jo ihan hyvässä kunnossa, ei mitään ongelmia.

Poika painoi 3800 g ja kyllä se nimenomaan just pyllyn puolella tuntui se paine. Samoin tyttöä synnyttäessäni kolme vuotta sitten. Kummatkin synnytin ilokaasun voimin, epiduraalia ei ehditty laittaa, kun avauduin 5:stä 10:een senttiin puolessa tunnisa kummallakin kerralla... Se oli kyllä aika helvetillinen puolituntinen, ponnistusvaihe sen jälkeen oli helpotus. : )



Poika syntyi yhdellä ponnistuksella, eläimellisen huudon säestyksellä... Suusta vain pääsi sellanen tosi äänekäs aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa-huuto, en mitenkään olisi voinut sitä estää. Minua huutaminen itseasiassa auttoi kovasti ja synnytys oli kaikenkaikkiaan oikein helppo, näin jälkiviisaana ainakin. : )



Yhden sektion ja kaksi alatiesynnytystä kokeneena kyllä itse "nautin" alatiesynnytyksistä kauheiden kipujenkin keskellä. Se fiilis, mikä tuli jälkeenpäin oli MAHTAVA. Ihan kuin jossain huumehöyryissä, sellasta onnentunnetta ja adrenaliinipommia tuskin koskaan enää missään koen. Oli hienoja, eläimellisiä, kauheita, voimakkaita, upeita ja kauniita yhtäaikaa nuo synnytykset mielestäni. Ihanaa olla nainen. : )

Ennemminkin tuntuu "kuin paskantaisit berhardilaisen". Mua ponnistutti niin kauheesti ja teki kipeää ja tuntu, että paikat repee eestä ja takaa, että huusiin vaan etten ponnista, mutta pakko oli liian suuri. Lapsi syntyi kahdella ponnistuksella ja silti olisin ottanut enemmin vaikka toiset 12h suppareita kuin nuo pari ponnistusta. Tämä ilman kivunlievitystä ja tytsy suht iso (3800g) ja iso päinen.



Seuraavassa (tulossa) otan kaikki dropit ja popit. =) Jääpähän sitten ees supparivaiheesta mukavammat muistot, vaikkei siihen ponnistusvaiheeseen auttaisikaan.

olen synnyttänyt molemmat lapseni aikaan ennen kuin oli yleistä edes saada mitään kivun lievitystä, kaiken lisäksi väliliha leikattiin ilman mitään puudutusta vaikka anoin ettei olisi leikattu, siihen aikaan repeämistä pidettiin pahempana.



Tosin sitä leikkausta ei edes huomannut.

Se oli aika jännää kun en tosiaan tuntenut yhtään mitään, en pienintäkään kipua tai ponnistuksen tarvetta. Koko ajan vaan odotin, että milloin se kipu oikein alkaa. Minua ei edes käsketty ponnistamaan, mutta kyllä se vauva sieltä syntyi.



Kivuton ponnistusvaihe oli siis epiduraalin ansiota.

Olin rintaan asti puudutettu, ja jälkeenpäin sain riittävästi kipulääkettä. Lopputulos oli täydellinen pieni lapsi - ilman kipuja ja kauhua. Minulle tehtiin suunniteltu sektio.

koko synnytyksessä. Kärsin vaikka viikon avautumiskipuja kun joku hoitais sen ponnistuksen.



t: kolmen äiti, neljä synnyttänyt

Siltä kyllä tuntui että paskat tulee pöydälle ihan just, mutta ei tullu... repesin kyllä mutta ei sekään pahemmin kirpassu, puudutusta tais olla vielä vähän jäljellä (4h sitten annettu epiduraali).



En muista edes kunnolla tuota kipua, mutta muistan sanoneeni ettei ollut yhtä pahantuntuista kuin avautumisvaihe, ja ponnistettuani 17 minuutissa pojan maailmaan tuumasin että en olisi sitä hommaa kovin paljon kauempaa jaksanut, rankkaa siis oli.

Mutta ei mitää melonijuttuja!

http://www.dailymotion.com/video/x7yo8v_naitreenchantee_lifestyle

http ://www. dailymotion. com/video/x7yo8v_naitreenchantee_lifestyle

http ://www. dailymotion. com/video/x7yo8v_naitreenchantee_lifestyle

synnyttänyt kolme lasta ilman puudutteita, ja mulla ponnistusvaihe on aina ollut kivuton. Siihen on liittynyt se kova paineentunne, ja esikoisen kohdalla ponnistusvaihe kesti 42 minsaa. SIihen tosin oli varmasti osittain syynä se, että en "uskonut" vielä synnyttäväni, enkä oikein ponnistanut kunnolla kun käskettiin. Sitten lopulta kun päätin, että kyllä se sieltä tulee, lapsi syntyi kahdella ponnistuksella.



Tokan mun kroppa vaan "kouristi" pihalle ( lapsi syntyi veteen, ja altaaseen menon jälkeen avauduin 45 minsassa 4 senttiä ja lapsi pihalle minuutissa). Jos jostain syystä en olisi saanut lupaa ponnistaa altaaseen, en olisi mitään pystynyt tekemään, vauva vaan tuli. Mutta se oli siis tarkoituskin.



KOlmas taas tuli jakkaralla muutamassa minuutissa.



En ole kertaakaan revennyt pahasti, kaikissa synnytyksissä yhteensä on tullut 9 tikkiä, eli keskiarvo on 3 tikkiä/synnytys : ) Ja ei ole leikattu epparia, onneksi.



Mulla se painontunne ei ole missään synnytyksessä myöskään tuntunut PERSEESSÄ vaan ihan selkeästi emättimessä. Enkä mä ainakaan ole ponnistanut vauvaa ulos samoilla lihaksilla, millä kakkaa ulos ponnistetaan, vaan niillä emättimen/lantionpohjan lihaksilla.

Laita aktiivinen linkki, kiitos! http ://www. dailymotion. com/video/x7yo8v_naitreenchantee_lifestyle

Otat tietenkin välilyönnit pois.

Ei ollut tarkoitukseni lytätä kenenkään synnytyskokemuksia. Kipuja on erilaisia ja jokainen niistä aito ja oikea. Synnytyskipuja kovemmat tuskat olen kokenut hammassairaudessa ja selän välilevyn luiskahduksessa. Ne molemmat ovat hermokipuja, jotka varmaan siksi ovat niin kovia ja huonosti lievittyviä.



Itsäni synnytyksessä auttoi ajatus siitä, että tällä kivulla on hyvä päämäärä.

muistan ponnistusvaihesta ajatuksen, että tuntuu että lapsi on rautaportin takana mun sisällä, ja mun pitää se väkisin puskea siitä läpi avaimen reiän kautta.



Toinen tuli helpommin ulos, mutta sattui ihan järkyttävästi, luulin halkeavani. Tuli ulos parissa minuutissa kahdella ponnistuksella, onneksi meni nopeasti. Enkä edes revennyt.



Kyllä siitä selviää Ap, mutta mitään orgasmin tunteita en kyllä ihan alkaisi odottamaan:).

Molemmat lapset ovat sujahtaneet ulos kuin saippuapalat, vaikka toinen oli syntyessään 4-kiloinen ja virhetarjonnassa. Avautuminen sattuu, ponnistaminen ei.

Peesailen tätä! Ponnistusvaiheessa paikat on jo auki ja lapsi ponnistetaan emättimen läpi. Emätinhän on tunnetusti joustavaa kudosta, joten lapsi ei välttämättä revi paikkoja ollenkaan. Itse olen synnyttänyt kaksi kertaa ilman kivunlievitystä, eivätkä kumpikaan ole olleet pahoja kokemuksia. Itselläni ekan ponnistusvaihe kesti melkein tunnin, mutta juuri sen takia en revennyt, kun lapsi tuli ulos niin hitaasti. Eikä aika tuntunut pitkältä, kun siinä vaiheessa menee sellaiseen omaan maailmaan ja keskittyy vaan supistus ja ponnistus- tauko (jolloin ei juuri satu)-supistus ja ponnistus-rytmiin ja hengitykseen.

Hyvin se menee! Ja ihana palkkio luvassa!

selän välilevykivut ovat olleet PALJON kipeämpiä kuin synnyttäminen. Itse olen synnyttänyt kaksi ilman kivunlievitystä, ja ponnistusvaiheet ovat kestäneet kolmisen varttia, mutta eivät ole olleet älyttömän kivuliaita.