Oma kokemuksesi OMASTA päivähoidostasi?

olin perhepäivähoidossa, ei meidän kunnassa ollutkaan muita vaihtoehtoja. Hyviä muistoja on vaan, kahdessa paikkaa olen ollut vakituisena ja heidän lomillaan tiettyy muualla. Meitä taisi olla 5-6 kerralla siellä.

ja viereiseen päiväkotiin olisin halunnut. Vanhempani halusivat pitää minut pienessä ryhmässä, mutta nyt jälkeenpäinkin vielä tuntuu, että se päiväkoti olisi ollut mun paikkani. Pph:lla kun niitä kavereita ei montaa ole, ja jos ei kverisuhde toimi, niin valinnanvaraa ei ole.



Lisäksi luulen, että olisin koulun alkaessa ollut rohkeampi, jos olisin tottunut jo päiväkodissa isompaan ryhmään. Ekaluokalla meitä sitten oli yli 20. Lisäksi lähes kaikki mut tunsivat toisensa, kun olivat siis siellä päiväkodissa jo olleet yhdessä...

olin tosin kateellinen muille jotka olivat päiväkodissa jo ennen sitä ja olin tosin onnellinen kun pääsin eskariin

Olimme yhdessä (onneksi) 1,5 vuotta vanhemman siskoni kanssa perhepäivähoitajalla. Olen lähtenyt sieltä pois 5-vuotiaana kun siskoni meni kouluun ja äitini jäi uudelle äitiyslomalle. Olimme sillä varmaankin kaksi vuotta.



Meitä oli siskoni lisäksi minua vuoden nuorempi tyttö ja vuoden vanhempi poika. Hoitaja lelli tätä pienempää, hänen ei tarvinnut nukkua päiväunia (silloin kun hän oli 4 ja minä 5) vaan hoitaja laitti meidät muut nukkumaan ja toinen sai katsella piirrettyjä (tämä me kerran todistettiin) Hoitaja kohteli minua kuin vauvaa, pienempää isona. Hoitaja piti myös perhejuhlia kun olimme siellä, meidät (paitsi se pienin) laitettiin leikkihuoneeseen yksin ja tämä lellikki pääsi juhliin mukaan kakulle jne. Me saatiin palaneita popcorneja..

Hän oli ilkeä varsinkin mulle. Ääni muuttui kellossa aina kun äiti tuli hakemaan meitä, yhtäkkiä oli olevinaan hyvä ihana hoitaja. Siskoni muistaa nämä tietysti paremmin.

Emme saaneet leikkiä taloyhtiön takapihan leikkikentällä, aina vain etupihalla, jossa oli vain hiekkalaatikko. Muistan kun seuraavalla tontilla aidan takana oli päiväkoti, miten haikeana katsoimme niitä muita joilla vempaimia riitti.

Kyseisessä kunnassa järjestely toimi jotenkin niin, että jos vanhemmilla oli hyvät tulot, ei lapset pääse päiväkotiin. Luulen että hoitaja oli yksityinen.



Äitini uskoi lopulta meitä ja teki valituksen hoitajasta. Hän mentti lupansa ja toimi vieläkin erään viraston siivoojana. Hän taisi olla myös hiukan viinaan menevä.

Onneksi siitä eteenpäin kun veljeni syntyi, sain olla kaksi vuotta kotona ennen koulun alkua. Äiti oli kotona yli viisi vuotta ja mikään ei ollut niin hienoa kuin se, että hän oli kotona kun koulusta tulin. Ystäväni menivät iltapäiväkerhoihin.



Nyt on ihanaa katsella omaa poikaani joka viihyy perhepäivähoitajallaan. En usko hänellä olevan luurankoja kaapissa :)

Sitten meillä oli pari vuotta kotiapulainen. Sen jälkeen menin naapurin tädin luokse hoitoon. Siellä ei ollut aluksi muita lapsia kuin minä ja siskoni ja se oli minusta tylsää. Myöhemmin sinne tuli pari muutakin lasta, jonka jälkeen viihdyin paremmin. Kävin seurakunnan kerhossa kerran viikossa. Menin 6-vuotiaana eskariin ja kävin sen jälkeen edelleen naapurissa hoidossa. Olisin halunnut päiväkotiin mieluummin kuin sinne perhepäivähoitoon, sillä olin lapsena (ja edelleenkin) varsin sosiaalinen ja kaipasin toisten lasten seuraa. Eskarissa oli minusta mukavaa.

tai oikeastaan vielä ekaluokan ennen ja jälkeen koulun. Ja aivan upeat kokemukset,edelleen halataan hoitajan kanssa kun kaupassa törmätään ja ikää mulla 37v!

ensin kokopäiväisesti pk:ssa, ei huonoja kokemuksia. Ruokarukous on ainoa asia jota pidin tyhmänä :) Viihdyin hyvin, oli kavereita ja tädit kivoja. Valitettavasti tuolloin olivat pk-paikat tiukassa, ja seuraavana vuonna tarha yksipuolisetsi ilmoitti etten enää saa kokopäiväpaikkaa, vaan puolipäiväisen. Olin siis ensin puoli päivää tarhassa, loput pph:lla jotka vaihtuivat. Ensimmäisen lapset kiusasivat 8itkin joka päivä kun äiti haki) ja pph:n mies oli outo (yritti saada äidiltä allekirjoituksen johohkni paperiin näyttämättä mitä paperissa luki!). Toka pph oli tosi kiva, mutta muuttivat pois pian :( Kolmas oli hermoheikko, en tykännyt.



Eli oma kokemus: tarha ok, pph:n kanssa hyviä on vähemmän kuin huonoja ja on sattuman kauppaa onnistaako. Se että menin 2-vuotiaana tarhaan ei ole vaikuttanut negatiivisesti, en ole koskaan pelännyt tulevani hylätyksi, välit vanhempiin läheiset jne.

Äitini oli perhepäivähoitaja. En olisi halunnut olla kotona. Hoitolapset saivat aina askarrella ja tehdä kaikkea kivaa, minulla ei ollut siihen sekaan asiaa. Muistan kun serkkuni aina esitteli kaikkea kivaa, mitä hoidossa tekivät. Olin tosi kade!

minä aloitin lastentarhassa 70-luvulla jo seimiryhmässä (josta ei muistikuvia), sitten siirryin isompien ryhmiin. Muistikuvat aivan ihania, Irja ja Aino ovat yhä edelleen joulukorttilistalla ja tavatessa aina vaihdetaan kuulumiset. Ihania tätejä. Ryhmässä oli noin 20 hölöö (laskin just valokuvasta) ja kahdesta tarhakamusta tuli elinikäisiä ystäviä. Opin tarhassa paljon, kun näin jälkikäteen ajattelee. Vaikkapa suvaitsevaisuutta (yliopistokaupunki; afrikasta tulleita opiskelijoita, joiden lapset tarhakavereita), ryhmässä toimimista, toisen huomioon ottamista (olen ainut lapsi). Toki meillä oli aika boheemi, suvaitsevainen ja "oppinut" koti, joten ehkä olisin nämä muutenkin oppinut. Erityisesti muistan leipomistuokiot, juhlat, joissa aina joku meidän ITSE "käsikirjoittama" näytelmä, kivat retket, ihanat kaverit (tämä paras puoli). Joten tässä nyt jotain, mulla siis vain ihania muistikuvia tarha-ajoista. Ja välit kotiin ovat loistavat ja mulla on maailman parhaat vanhemmat! Ai niin vielä, ei saa sanoa tarha (Mikkosen minkkitarha, hih)... Sehän on tietty päiväkoti.

alle 1v kun menin "hoitotädin" luokse 3v vanhemman siskoni kanssa. Siskoni kävi puolipäivätarhassa (hoitaja vei ja haki tarhasta, iltapäivät hoitajan luona) ja minäkin aloitin siellä n.3v ikäisenä. Aluksi piti käydä vain pari kertaa viikossa, muuta halusin mennä joka päivä. Hoitajalla oli joskus joku muukinhoidettava, mutta yleensä olimme siellä siskoni kanssa kaksin. Viihdyin tosi hyvin molemmissa hoidoissa, tuo hoitaja oli jopa häissäni! Pari vuotta ennen koulun alkua hoitaja muutti pois ja siirryin viereiseen taloon siskoni luokkakaverin äidin hoiviin. Siis jatkoin yhä puolipäivätarhassa ja iltapäivät hoitajalla. Sielläkin viihdyin hyvin (hoitajalla oli pari vuotta nuorempi poika niin oli leikkikaverikin) vaikka nainen olikin vähän "homssu" (alkoholisoitui myöhemmin).



Vaikka minulla on hyvät kokemukset päivähoidosta, haluan hoitaa omat lapseni kotona ainakin 3v asti. Luulen ettei sellaisia päiväkoteja ja hoitajia enää ole missä minä sain 80-luvulla olla...

70-luvun lapsia: 4-kk ikäisenä hoitoon, pph. Omat muistikuvat liittyvät lähinnä siihen, että murjotin yksin jossain nurkassa. Jostai 3-vuotiaasta asti kävin myös seurakunna päiväkerhossa pari kertaa viikossa (pph vei ja haki). Kerho oli kiva kun siellä oli mukana myös paras kaveri, mutta mihinkään yhteisleikkeihin en suostunut osallistumaan. En tosiaan ollut mikään sosiaalinen tyyppi... olis ehkä tehnyt hyvää päästä päiväkotiin.

vaan äiti teki kotona töitä ja roikuin siinä ohessa. kerrostalossa oli lapsia pilvin pimein, eli seuraa kyllä riitti. Menin sitten eskariin vain.



En millään meinannut sopeutua eskariin ja kouluun. En osannut toimia ryhmässä, olin ujo, en sopeutunut opettajan auktoriteettiin. Minusta minut olisi pitänyt laittaa päiväkotiin.



Siksi minun lapseni ovat käyneet päiväkodin eivätkä pph:ta. Muistan niin elävästi koulunalkuni kauheuden.

Olin 11kk, kun aloitin perhepäivähoitajalla. Hoitopaikka oli melkein naapurissa. Siellä olin siihen asti, kun menin kouluun. Hoitotäti oli ihana. Kauheita oli ne viikot, kun tädillä oli loma ja jouduimme varahoitoon päiväkotiin. Kerran hoitotäti otti jopa minut ja toisen tytön kesälomareissulleen mukaan monen sadan kilometrin päähän. Vieläkin näen hoitotätiäni käydessäni kotona, hän oli jopa auttamassa keittiössä poikani ristiäisissä, siis halusi itse tulla. Harmittaa vaan, kun en varmaan ikinä tule löytämään pojalleni yhtä hyvää paikkaa.

70_luvulta.



Mitä nyt kerrostalon suljettu pihapiiri ja kavereita sieltä, äiti myös perhepäivähoitajana. En kaivannut mitään muuta, en tainnut edes tietää päiväkotien olemassaolosta mitään.



Positiiviset mielikuvat. Tosin muistan äidin aina vain hellan ääressä tai keittiössä. En ollut esikoulussa(tosin olin käynyt seurakunnan kerhossa pari kertaa viikossa), menin vasta ekaluokalla isompaan ryhmään, joka oli täynnä outoja naamoja. Olisi ollut samoin vaikka esikoulun olisinkin käynyt, koska muutimme.

Äiti oli pikkusisarusten kanssa kotona vielä koko ala-asteajan. Yksin kuljin koulumatkat, mutta aina oli äiti tukikohtana kotona.

tarhassa ilmeisesti viihdyin hyvin, ainakin lapsuuskirjassa on juttuja siitä, että pidin erityisesti yhdestä hoitajasta. itse minulle ei ole juurikaan muistoja.



sitten sain tarhasta "potkut" (tämä oli siis kauan, kauan ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta) ja siirryin pph.lle. Siellä oli aivan kamalaa,pph.ssa ei varsinaisesti ollu tvikaa, mutta sen oma muksu oli ihan kamala. ei antanut mun leikkiä leluillaan ja pelotteli. inhosin sitä vielä kouluaikoina, nyt ei ole onneksi törmännyt yli 10 vuoteen.



eskariin jouduin kauas, ja siellä en viihtynyt, yhdet pojat kiusasi.

Kun olin pieni, asuimme Ruotsissa ja vanhempani kävivät tehtaalla töissä, kuten niin monet muutkin. Systeemi oli sellainen, että toinen oli aamuvuorossa, toinen iltavuorossa ja näni ollen lapsi tarvitsi kaitsentaa ehkä tunnin-puolitoista. tehdas järjesti tämän lyhytaikaisen hoitopaikan. Minulla ei ole siitä meilikuvaa. Yhtä hoitajaa olin kuulemma pelännyt ja tämä hoitaja puolestaan oli tykännyt minusta = hankala yhtälö.



Isompana menin juuri vuoronvaihtoon ajoittuvaan kielileikkikouluun. Siellä opimme ruotsia. Muistan että siellä oli tosi kiva olla. Olin siellä kaksi vuotta ennen esikoulua. Esikouluun menin ruotsinkieliseen ja tykkäsin ihan älyttömästi. Oli mahtava olla eskarissa. En muista siis näistä "hoitopaikoista" mitään negatiivisia juttuja.



Koulusta tulin aina tyhjään kotiin, jonne äiti tai isä tuli n. puoli tuntia kotiutumiseni jälkeen. Siitäkin tykkäsin.



Suomeen muutettuamme äitini rupesi perhepäivähoitajaksi ja nuoremmat sisarukseni saivat olla kotona myös. Äiti lähti perheen ulkopuolelle töihin vasta kun olin yläasteella/lukiossa. Meillä nuoremmat sisarukset menivät siinä samassa missä nämä vieraammatkin. Lelut olivat yhteisiä - jos jotain spesiaalia oli, se piti säilyttää omassa huoneessa eikä tuoda hoitolasten näkyville. Sama oli sääntö hoitolapsille, ei saanut tuoda mukanaan lelua, jota ei aikonut antaa muiden leikittäväksi. Sisarukseni söivät ja askartelivat ja ulkoilivat näitten hoitolasten kanssa, kunnes menivät kouluun. Eskaria ei meidän paikkakunnalla tuolloin tunnettu. Seurakunnan kerhoja taisivat käydä.



Olen 40v. Omat lapseni ovat olleet päiväkodissa (ja hetken pph:lla). Päiväkoti on ollut parempi valinta, sillä pph sairasti paljon (samoin hänen lapsensa), yhtämittaista varahoitopaikassa juoksemista. Päiväkodissa lapseni ovat käsittääkseni viihtyneet. Ainakin omien sanojensa mukaan. Ja menevät sinne innoissaan.

olin jostain alle vuotiaasta kouluun asti. Oikein kivoja hoitajia ja muutkin lapset ok. 4 v nuorempi veli oli samassa paikassa (sen vuoden kun äiti oli kotona veljestä olin myös kotona). Olin tosi arka ja hiljanen enkä varmaan olis sopeutunu päiväkotiin, joten pph oli varmaan ihan oikee paikka. Hoitajat näki toisia hoitajia ja lapsia usein, samoin vei srk:n kerhoon joten isompiin laumoihin sain tottua pikku hiljaa ennen kouluun menoa. Veli meni päiväkotiin kun muutettiin toiselle paikkakunnalle ja tykkäs hirveeesti. Oli paljon sosiaalisempi ja sai paljon kavereita.



Vuosien karttuessa meistä on tullu ihan päinvastaset, nyt on veli se jolla on ihan muutama ystävä eikä kaipaa isompaa tuttavapiiriä tai kummempa hälyä, mä taas tykkään kovasti treffata paljon erilaisia ihmisiä.

kolmen viikon ikäisenä. Äiti palasi töihin (yrittäjä). Tunnistan itsessäni sen että minua on vauvana heitelty ihmiseltä toiselle. Perusturvallisuuden tunteeseen on vaikuttanut.



Siliti olen elämässä ihan hyvin menestynyt naimisissa oleva kahden lapsen äiti ja voin ihan hyvin.

Kerhoista jäi ikävät muistot ikävuosilta 3v-5v. 6 vuotiaana aloin ihan ok-viihtyä vaikka jos olisin itse saanut päättää en olisi käynyt kerhossa silloinkaan, oli tylsää ja pakonomaista. Muistan olleeni ainoa lukutaitoinen kerhossa ja se "paremmuudentunne" jsiinä suhteessa jäi ainoana todella positiivisena asiana mieleen, heh.

siirryin samassa talossa asuvalle tädille hoitoon kun äiti oli töissä, sellainen pikkuisen tissutteleva nainen muistaakseni (muistikuvat hataria). Kun olin 5.v muutettiin omaan taloon, kävin leikkikerhossa, en muista missä olin sitten sen muun ajan. Olisin aina halunnut päiväkotiin, en päässyt ja harmitti. Päiväkoti oli minusta jotenkin hienoa.