Mä en vaan tule toimeen muiden äitien kanssa!

Eikö tieteestä, taiteesta, politiikasta, harrastuksista, urheilusta voi keskustella kevyesti? Ei kehittyneemmät aiheet välttämättä tarkoita, että keskustelun pitäisi olla tiukkaa debattia?!



Vahvistaa enemmän ja enemmän havaintojani.

Olen pitänyt itseäni suvaitsevaisena ja kaikkien kanssa toimeen tulevana. Mutta tämä äiti saa minut täysin kiristelemään hampaitani.

Hän istuu koko ajan sohvalla ja sieltä käsin komentelee lastaan. Poika on keväällä täyttänyt vuoden, joten syksyllä hän komenteli alle vuoden ikäistä lastaan huoneen toiseen päähän kovaa kiljuen: "Ville,älä mene sinne, älä koske sinne yms." Voitten hyvin kuvitella miten hyvin tämä Ville ymmärtää uskoa äitiään. Mistään hän ei keskustele, senkuin istuu sohvan nurkassa kiljumassa lapselleen. Ilmeisesti sossu maksaa hänelle vuokran ja asumisen muutenkin, tällaisista asioista hän puhuu aika avoimesti, mutta ei meille muille äideille vaan perhekerhon vetäjälle.

Kerran huoneessa alkoi haista p, ja muut äidit haistelivat lastensa pyllyjä. Lopulta joku sanoi, että onkohan tuolla Villellä kakka housussa. Tämä äiti kiljui: Ville, tule tänne, ja kun VIlle ei tullut hän vaan sanoi ettei mahda mitään kun ei *Ville kerta tule tänne. Siis haloo, kun ei yksivuotias ITSE tule äidin luo niin antaa olla paskat housussa?? Kotona kuulema saattaa olla jopa kaksi tuntia kakka housussa kun ei tule äidin luokse. Vetäjä tokaisi että taitaa olla pylly punaisesa, johon tämä mamma vaan että no niin on.

Tällaisia esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Voiko ihminen oikeasti olla jotenkin vähällä ymmärryksellä varustettu, vai onko tuollainen käytös aivan normaalia??

Alueellamme on yksi tämmöinen Alfa-äiti sanon häntä päivänsäteeksi on siis ollut viimeiset kuusivuotta naama rutussa ja aina kovaan ääneen kommentoimassa muiden juttuja.



Muistan vielä elävästi keskustelun jolloin tapasin hänet ensimmäisen kerran. Eräs tuore äiti pysähtyi pihalle kun oli menossa vauvan kanssa lenkille. Päivitteli siinä väsymystään oli joutunut heräämään kolme kertaa. Eikös tämä Päivänsäde siihen ärähdä kuule minä joudun heräämään noin kymmenen kertaa älä sä tule mulle puhumaan väsymyksestä. Minä kuuntelin kauhuissani sivusta, että mitä hittoa toinen on tuore äiti ei hänen väsymys vähennä tämän Päivänsäteen väsymystä.



Komentelee muiden lasten vanhempia tarhassa ja itse tekee mitä tykkää ja kulkee rööki huulessa naama rutussa. Tämä rouva kun sitten vielä hallitsee äiti porukkaa niin kiitos ei. Minä kierrän kaukaa kaiken maailman äiti porukat tuo akka on niissä kaikissa mukana.

Itse en törmännyt tuollaiseen ollessani 4 vuotta kotiäitinä. Kävimme erilaisissa kerhoissa ja leikkipuistoissa sekä muskareissa, mutta kyllä kaikkialla oli ihan mukavia äitejä. Me asumme Helsingissä.



Tosin yksi poikkeus on, kerran erehdyimme menemään MLL:n perhekahvilaan, ja siellä oli juuri sellainen sisäpiiri, joka ei oikein syttynyt "uusille" mammoille. Mutta onneksi juuri sillä kerralla sinne sattui yksi uusi äiti minun lisäksi, joten minä sain uuden kärryttelykaverin, jonka kanssa itse asiasa vieläkin pidän yhteyttä. MLL:n kahvilaan en kuitenkaan mennyt enää uudestaan.

Olen aika uusi puistoilijaäiti, lapsi on vajaa puolitoista vuotias ja nyt kevään mittaan on ulkoleikit avautuneet meille. Mikä siinä on, kun ei vaan uskalla mennä kenellekään juttelemaan.. Pelottaa, että vastaanotto on juuri kuvailemanne tapainen. Karmeaa lukea, että se on noin yleistä. Olin viime viikolla lapsen kanssa lähipuistossa. Yksi äiti ihan ystävällisesti ihasteli lapseni hattua ja hatussa oli nimi ja mainitsi vielä nimestä jotain. Todella ystävällisesti, muttei kuitenkaan niin, että olisi halunnut erityisesti jatkaa juttua. Minusta olisi ollut kiva jutella, mutta en vaan saanut itseäni uskaltamaan. Vastasin toki, mutta siihen se jäi. Kohta luikin kotipihaa kohti lapsi rattaissa. Hävetti. Ajattelin, että nyt ne ajattelee, että tuo lähti, koska yksi yritti jutella. Pitäisi tosiaan mennä vaan puistoihin ja kerhoihin ja tehdä niinkuin ylhäällä opastettiin, eli roikkua niissä niin kauan, että tulee muitakin uusia ja outoja. Perhekerhokokemuksemme on jääneet kahteen viime syksyllä. 9.30 oli meille huono aika, koska lapsi nukkui aamupäiväunia. Nyt on ne unet jääneet pois, mutta kesä tulee ja kerhot loppuu.



Myös tuo yläastemeininki tuntui aika osuvalta luonnehdinnalta näissä asioissa.

enkä ole oikeastaan törmännyt tuollaiseen. Kerran tosin kävin seurakunnan perhekahvilassa, ja siellä oli niin klikkiytynyttä se meno, että en toiste mennyt. Tosin parin kilsan päässä toisessa seurakunnan kerhossa kaikki taas juttelevat kaikkien kanssa, joten paljon on kiinni siitä, ketkä kerhossa käyvät ja millainen tunnelma sinne onnistutaan luomaan. Puistoissa yleensä jutellaan vähän small talkia (usein lapsista) tuntemattomien kanssa, mutta en ole kokenut sitä mitenkään pakollisena. Mitä sitä puhumaan, jos ei ole puhuttavaa/asiaa toiselle.

Olen ihan _samanlainen_ kuin muuallakin. Yleensä ihmiset juttelee mukavia takaisin. Mammat sen sijaan katsoo pitkään ja kyselee urkkivia ja luokittelevia kysymyksiä meidän elämästä. Sitten kommentoivat "aha".



Ap

poika nyt 6v ja kun aloitin noissa ryhmissa kiertamisen ku poika oli 1v ni meinas usko loppua. kyllahan sielta semmosia hyvanpaivantuttuja ja 'ihan jees' mutseja loytyi, mutta loppujen lopuks on vaan pari joista muodostui pysyvia ystavia ja hekin loytyi noin vuoden jalkeen. ala luovuta, ota huumorilla. hirveesti kuulee itsensa kehuskelua ja muuta hassua, mutta se on vaan merkki etta eivat ole varmoja itsestaan.

että samanhenkisiä on niin vähän...Heti kun yhden "helmen" onnistuu löytämään niin se onkin "varattu", eli joku vakkarikävijä kiiruhtaa äkkiä siihen väliin ja alkaa suoltaa omia juttujaan ettei vaan pääse ulkopuoliset mukaan :/



Luokittelevia kysymyksiä...paikallisen mammakerhon vetäjä kysyi ammattiani, ja sitten vielä uudestaan isomman joukon läsnäollessa, ihan kuin olisi halunnut että kaikki varmasti kuulee sen mikä oli minusta vähän outoa. Ja kommentoi vähän liian kärkkäästi lapsen "hienoja" vaatteita, kuulin kun joku mamma puhui "siitä äidistä joiden lapsilla on aina sellaiset hienommat vaatteet".

Hiekkalaatikolla on samalla tavoin koko persoonallisuuksien kirjo kuin vaikkapa yläastella. Kuinka moni yläastekaveri oli samalla aaltopituudella kanssasi?



Minulla on kaksi lasta ja olen viettänyt vuosia leikkipuistoissa ym. "mammapiireissä". Ainoat ystävät, jotka olen pikkulapsiaikana saanut, ovat olleet jotain kautta tuttuja ennestään. En todellakaan ole löytänyt mitään omanhenkisiäni tyyppejä hiekkikseltä. Mutta, olen oppinut arvostamaan hyvänpäiväntuttuja! Nyt, kun esikoiseni menee kouluun, tajuan tämän kaiken tuttuilun merkityksen. Väkisinkin sitä tutustuu, kun vuosia liikkuu samoilla paikoilla. Nyt tunnen jo puoli lähiötä. Omat ystävät ovat sitten erikseen, mutta kyllä turvallisuuden tunnetta lisää varsinkin lapsia ajatellen se, että tuntee lähiseudun ihmisiä.

En tajua miten jotkut mammat ruotii yksityiselämäänsä julkisessa puistossa ja sitten ollaan naamat norsun veellä, kun joku ulkopuolinen tulee lapsensa kanssa samalle hiekkalaatikolle eikä älyäkään repiä lastaan kauemmaksi, että äidit saavat käävätä rauhassa.



Kaiken huippuna kerran puistossa lapseni meni kiipeilytelineeseen, johon kaksi lössöä äitiä nojaili omien lasten kiusatessa muita lapsia muualla puistossa. Näistä muoreista toinen kehtasi ihan pokerinaamalla sanoa mulle "Anteeksi, mutta meillä on tässä kahdenkeskinen keskustelu kesken."

pani muistohyrrän liikkeelle.



Minäkin yritin olla ihan luonnollinen ja tavallinen, mutta opin sitten myöhemmin, että "ns piiriin" pääsee vain, jos osaa kehua oikealla tavalla taustojaan... Joista siis muut mammat luulevat tavalla tai toisella hyötyvänsä.



Niinpä siis toin ne toivotut taustat esille.



Ja jopas alkoi flaksi käydä ja meidän Ville olisi ollut mitä toivotuin kaveri.



Mutta enpä avanutkaan enää ovea nille, jotka katsoivat muita vain nenänvarttansa pitkin. Sätkivät siinä vieläkin ovenraossa.



Mutta onneksi sain näin eroteltua samalla akanat jyvistä.

pani muistohyrrän liikkeelle.

Minäkin yritin olla ihan luonnollinen ja tavallinen, mutta opin sitten myöhemmin, että "ns piiriin" pääsee vain, jos osaa kehua oikealla tavalla taustojaan... Joista siis muut mammat luulevat tavalla tai toisella hyötyvänsä.

Niinpä siis toin ne toivotut taustat esille.

Ja jopas alkoi flaksi käydä ja meidän Ville olisi ollut mitä toivotuin kaveri.

Mutta enpä avanutkaan enää ovea nille, jotka katsoivat muita vain nenänvarttansa pitkin. Sätkivät siinä vieläkin ovenraossa.

Mutta onneksi sain näin eroteltua samalla akanat jyvistä.

eikös kerhopäivinä laiteta ne paremmat vaatteet lapselle? itse ainakin laitan kun kerrankin lähdetään johonkin. en ajatellutkaan et joku pitäis meitä hienostelijoina sen takia et on hienot vaatteet kerhossa... milloin niitä pidetään sitten? itse ainakin olen niitä ostanut just niiksi päiviksi kun johonkin lähdetään. en siksi että kotona sotketaan maalattaessa, piirettäessä, pottailuharjoituksissa, ruokaharjoittelussa jne...

Ihan tavallisia Jesper Juniorin vaatteita, osa jopa markettikamaa. Sen verran katson että vaatteet ovat puhtaat ja sopivat edes välttävästi toisiinsa kun lähdemme esim. kahvilaan tai kaupungille, mutta ilmeisesti niin ei saisi tehdä. Olen saanut myös haukkuja siitä kun ostan lapselle kaikki kengät uutena (itselläni jalkavamma joka tuli osaksi siitä että kuljin ikäni muiden vanhoissa, vääränlaisissa kengissä).



:/

Puheenaiheina miehen työ, lasten harrastukset ja tosiaan tuo tasapäistämisen vimma, eli kaikkien olisi pyrittävä samanlaisuuteen.

kenenkään kanssa vain yhden nimittäjän takia: esim. opiskeluala, harrastus tms. Että natsaisi, pitää olla aika paljon enemmän yhteistä kuin että ollaan molemmat äitejä!

Kuulostat hyvältä tyypiltä ap, olen varma, ettei ongelma ole sinussa.



Olen huomannut, että lähes jokaisessa mammaryhmässä on aina 1-2 kovaäänistä "alfa-äitiä", jotka määräävät kupletin juonen. Ja heidän ympärillään muutama "hovineiti", jotka fanittavat tätä epävirallista kuningatarta.



Ai-ai, jos satut paikalle tietämättömänä tästä nokkimisjärjestyksestä, istut vaikka jonkun vakkaripaikalle, naurat, puhut tai heität läppää turhan kovaäänisesti... Ei hyvä. Jotenkin näistä tyypeistä tulee välillä kouluajat mieleen.



Itse kuulin kerran puistossa kiinnostavan keskustelunpätkän paikallisen seurakunnan retkestä lapsiperheille. Toinen mamma oli homman puuhanainen, ja kuulin vierestä, miten päivitteli, etteivät kaikki ilmottautuneet koskaan ilmestykään paikalle. Kysäisin kohteliaasti, onko vapaita paikkoja ko. retkelle mahdollisesti vielä... jolloin sain 2 ihmettelevää katsetta ja selänkäännön... Selvästi sisäpiirin juttu.



Parasta onkin nähdä omia äitiyslomalla olevia ystäviä kaupungilla tai kutsua kutakin vuorollaan kylään.

Muutimme nykyiseen asuntoomme toiselle alueelle noin pari vuotta sitten enkä vieläkään ole löytänyt tältä alueelta kuin kaksi äitiä, joiden seurassa en ala kakoa kyllästymistäni viidessä minuutissa. Edellisessä taloyhtiössä taas tulin lähes kaikkien äitien kanssa hyvin juttuun ja pihan tunnelma oli tosi hyvä. Siellä oli paljon hyvin koulutettuja ja fiksumpia ihmisiä, eli eipä tuo yllättävää ollut. Nykyistä pihapiiriä hallitsee tylsät jutut, koska monella osallistujalla ei ole kertakaikkiaan mitään muuta puhuttavaa kuin ne omat lapset ja oma erinomaisuus. Olen tylsistymiseni takia alkanut harrastaa tuota samaa "irvistelyä ja piereskelyä" kuin ap:kin ihan psykologisena kokeiluna. On mielenkiintoista keskustella (vaikkakin yksipuolisesti) esim. liberaalin oikeusjärjestelmän ja pehmeän vankeinhoidon superioriteetista vindiktiiviseen järjestelmään verrattuna kun keskustelukumppanina on hieman yksinkertainen persu-kaupanmyyjä ja ainoastaan ruoka-asioihin erikoistuva pph . Mitenkähän pitkään tätä jaksaa...

Oikeastaan ongelmat alkoivat jo neuvolan yhteisessä ryhmässä. Ryhmässä oli muutama mamma, jotka selvittävät ongelmiaan ja asioitaan. Nyt puistossa jatkuu sama meno. Kai he kokevat olevansa jotain alfa-mammoja tosiaan, koska koko piiri menee heidän mukaansa.



Ehkä omat toimintapani ja keskustelun aiheet ovat niin erilaisia, että en vaan tule juttuun heidän kanssaan. Harrastan aktiivisesti lapsista huolimatta ja ehkä olen tottunut siihen, että keskustelen aikuisten kanssa muusta kuin lapsista. Työstä, harrastuksista, politiikasta, tieteestä, työelämästä. Onneksi opiskelukavereistani moni on samassa pikkulapsivaiheessa ja heidän kanssa vauvajutuista jne. juttelu onkin mielekästä.