Jääkö lapsille traumoja minun ja miehen riidoista?? ov

käsitellä (eli riidellä) niinkin, ettei siihen kuulu päätöntä räyhäämistä. Lisäksi ap ei tosiaan antanut tilanteesta sellaista kuvaa, että harvakseltaan palaa pinna, vaan että lasten edessä säännöllisesti riidellään ja huudetaan hyvinkin raivoisasti. Ilmaukset kuten "yleensä" toinen reagoi näin ja toinen näin, paljastavat, että kyse on usein toistuvasta toiminnasta, joka tosiaan aiheuttaa lapsissa voimakkaan reaktion.



Aivan eri asia kuin se, että perheessä on lupa ja mahdollisuus myös näyttää ikäviä tunteita ja olla eri mieltä.



Ja muuten, kannattaa kokeilla riitelymallien uudistamista ihan itsenkin takia. Voi parisuhdekin paljon paremmin.



terveisin: 31, ENTINEN hermoheikko räyhääjä...

ja sydäntä särki kun näki miten nelivuotias esikoinen yritti järjestää tilannetta kuntoon.



Yritin kaikin keinoin lopettaa riitatilanteita, mutta ei siitä mitään tullut. Lopulta otin eron. Nyt lapset ovat aidossa vuorohuollossa, viikko-viikko, eikä ole tarvinnut eron jälkeen huutaa.



Olen mies, ja en tähän omaan pikku perheenpuolikkaaseeni aio enää toista naista ottaa raivoamaan. Elän lasten kanssa miten elän. Nyt meillä vitsaillaan ja pelaillaan lautapelejä ja syödään yhdessä villakoirien ja lautasvuorien keskellä, myöhästellään jatkuvasti kerhoista... ja ollaan onnellisia ja nauretaan.

Itse olen miettinyt samaa. Tietysti lapset kärsii tuollaisesta tappelemisesta. Muistan itsekin, kun vanhemmat riiteli. Se oli tosi pelottavaa! Mutta sorrumme itse samaan... :( Meillä lapsi saa rakkautta todella paljon, on todella toivottu ja rakastettu lapsi, mutta eräät kerrat olen miettinyt, että kuinkahan suuresti hän kärsii meidän riidoista. Hän ei kyllä koskaan lähde tilanteesta pois, ei oikeastaan sano mitään, vaan seuraa tilannetta vähän liiankin tarkasti. Kun tilanne on rauhoittunut, hän analysoi vähän sitä riitaa, että kuka sen aloitti tai mistä se alkoi jne jne. Siinä vaiheessa siitä yleensä puhutaan lapsen kanssa, vaikka riita olisikin vielä käynnissä, kerrotaan myös että lapsen ei tarvi olla huolissaan vaikka äiti ja isi riitelee, meillä on vain erimielisyyksiä. Ja että lapsi ei ymmärrä aikuisten asioita, eikä sen tarvi niitä tietääkään. En oikein tiedä, kuinka raskaasti lapsi nämä ottaa. Pahaltahan ne tuntuu varmasti, mutta että kuinka pahalta???

Mieheni lähtee onneksi tilanteesta pois, jos tulee riitaa. Itse olen oppinut hillitsemään itseni, jos olen kiukkuinen.



Tässä keinoja ap:lle:



-mieti mielessäsi, mitä sanot miehelle sitten, ku lapset ovat nukkumassa. Et ole varmasti enää edes niin kiukkuinen, vaan voitte ehkä puhua asiallisemmin.



- keskustele asiasta miehesi kanssa riidan ulkopuolella, siis esim. nyt, jos et ole vihainen. Voitte löytää yhdessä keinoja setviä riita ilman huutoa



-tee lista miehesi 10:stä ärsyttävimmästä piirteestä ja pyydä häntä tekemään samanlainen lista. Keskustelkaa rauhallisena hetkenä listoista (ei kannata kärjistää negatiivisia juttuja)



-jos haluat esittää kritiikkiä, sano ,"me" sensijaan että sanoisit "sinä". Esim. "meidän on pantava astiat koneeseen heti ruokailun jälkeen".

Minunkin vanhempani riitelivät välillä, kun olin pieni, ja me lapset

olimme aluksi hämillämme siitä. Sitten totuimme ja opimme,

että riitely kuuluu osaksi elämää.



Ei aina voi, eikä pidäkään, olla ruusuisen ihanaa onnen huumaa.

Ristiriitoja tulee ja menee. Elämässä on ylämäkiä ja alamäkiä.



Tärkeintä on kuitenkin riitatilanteiden jälkeen näyttää lapselle, että

kuinka ne sovitaan! Halataan, pyydetään anteeksi, suukotellaan jne.

Täten lapsi oppii näyttämään tunteensa, myös ne negatiiviset,

mutta hän oppii myös, että pitää tehdä sovinto ja pyytää anteeksi,

jos on loukannut toista.



Lapselle kannattaa myös selittää, että välillä äiti ja isä riitelevät

(kaikki riitelevät joskus tavalla tai toisella), mutta sitten he taas

tekevät sovinnon ja kaikki on hyvin. Ja että äiti ja isä rakastavat

toisiaan, eivätkä aio erota, vaikka joskus riitelevätkin.



Luulen, että heillä, jotka ovat lapsena kokeneet vanhempiensa

riitelyn ahdistavana, riitatilanteita ei ole kotona selvitetty loppuun

asti. Tällöin lapselle on jäänyt epätietoinen ja syyllinen olo, että

mitä tämä nyt tarkoitti, eroavatko vanhemmat, oliko tämä minun

vikani jne.



Paljon pahempi tilanne on myös silloin, jos ristiriidat ja negatiiviset

tunteet tukahdutetaan, eikä niitä selvitetä. Mykkäkoulu on todella

ahdistavaa lapsen kannalta. Lapsi aistii, että jotain on vialla, mutta

siitä ei puhuta. Siitä ei siis _saa_ puhua. Se on paha juttu.

Salailu ei koskaan ole hyväksi.

Jos miehesi alkaa ärsyttää sinua julkisella paikalla, huudatko siellä?

Jos työkaverisi raivostuttaa töissä, huudatko töissä?

Jos joku ärsyttää sinua ruokakaupassa, alatko sielläkin huutaa?

Temperamenttieroille ei vain voi oikein mitään. Olen syntynyt

väärään maahan. Etelä-Europpassa en erottuisi joukosta yhtään,

kun kädet vispaa ja ääntä lähtee samalla tavalla kuin muillakin.

Meidän kotona ei koskaan riidelty mutta mykkäkoulua pidettiin ja itkeskeltiin yksikseen makuuhuoneessa. Se oli myöskin kamalaa ja ahdistavaa. En suosittelisi sitäkään. Itse olen yrittänyt ridellä miehen kanssa avoimesti mutta sekään ei varmaan ole lapsille hyväksi. Pitäisi opetella vain nielemään ylpeytensä ja yrittää tehdä sovintoa riitelyn jälkeen :(

ja riitaan kuuluu myös sopiminen. Mun mielestä on epäinhimillistä vaatia vanhemmilta,etteivät ne (me!) ikinä hiilly ja huuda toisilleen, kun lapset ovat samassa huoneessa. Mitä vaihtoehtoja on? Ei huudeta vaan sähistään? Kerätään raivoa ja riidellään kun lapset on menneet tunteja myöhemmin nukkumaan - entäs jos ne heräävät? Pidetään mykkäkoulua? Varastoidaan vihaa ja teeskennellään sopua? Kaikki nää on meillä kokeiltu, kun ollaan miehen kanssa alunalkaen oltu huonoja riitelemään.

Suuttumus, viha ja raivo kuuluu elämään.

Meillä riidellään välillä niin, ettei ole tosikaan. Mutta aina sovitaan myös ja ihan yhtä "julkisesti" kuin on riidelty. Myös meidän lapset uskaltaa riidellä meidän vanhempien kanssa, olla eri mieltä, raivostua ja pitää puolensa.

Ja kun ap niin huolellisesti mainitsi, että hänen miehensä on sietämätön, niin sanoisin, että sellaista riitaa ei olekaan, jonka vain yksi ihminen saa aikaan.

Riidellä voi ja tunteitaan saa näyttää, jos osataan näyttää myös positiivisia tunteita ja sopia. Meillä ei osattu.



16

ei pitäisi mennä huoritteluksi, hulluksi haukkumiseksi jne. eikä myöskään vittuiluksi ja piikittelyksi.

Meinaako osa tosiaan, että vanhemmat riitelisi riitansa sitten, kun lapset ei kuule??

Eikö teillä kotona saa näyttää pahaa mieltä, myös aikuinen? Miten lapsi oppii tulkitsemaan omia pahoja ajatuksiaan, kun vanhemmat ei näytä mitään mallia?



Huutaminen ei oo tietysti se oikea tapa riidellä, mutta mun mielestä sekin on parempi, kun esittää ettei mikään olisi vialla.