Jääkö lapsille traumoja minun ja miehen riidoista?? ov

Ihanaa kuulla ettei olla ainoita huonoja vanhempia.

lapsuudestani että se on AIVAN KAMALAA lapsen korville. Itse ainakin pelkäsin kovasti aina kun äiti ja isä riitelivät..lähinnä sitä että eroavat :(..



samoin olen pitänyt "huolta" 6 v. nuoremmasta pikkuveljestäni, kun vanhemmat riiteli. Hän oli aivan kauhuissaan, ja yleensä lähdin hänen kanssaan jonnekkin pois tilanteesta, vein ulos tms...paljon olen häntäkin lohduttanut tässä asiassa aikoinaan.



Omien lasten kuullen emme koskaan riitele, koska muistan miten kamalaa se oli. Miehellä samanlaisia kokemuksia.

Lapset pelkäävät todella noita tilanteita.

Olkaa kilttejä älkääkä huutako toisillenne lasten kuullen.

TArkoitan että minun on mahdoton hillitä itseäni riitatilanteessa niin että voitaisiin riidellä vasta myöhemmin tai että riideltäisiin niin ettei korotettaisi ääntä.



ap

kärsin ja pelkäsin kovasti, vaikkei fyysistä ollutkaan. Oli todella kamalaa.



Mieheni on samalainen huutaja. Harmittaa.

TArkoitan että minun on mahdoton hillitä itseäni riitatilanteessa niin että voitaisiin riidellä vasta myöhemmin tai että riideltäisiin niin ettei korotettaisi ääntä.

Ei se ole mahdotonta, varmasti esim. töissä pystyt hillitsemään itsesi aivan mainiosti tilanteessa kuin tilanteessa.

pelännyt lapsena normaalia vanhempien riitaa, se huuto on liikaa pienelle. Mietin aina, että kunpa muuttuisin nyt näkymättömäksi ja voisin kadota lattian läpi. Aivan kamalaa :( Ja tajusin juuri, että kyllä meilläkin huudetaan.. Toivottavasti ei niin, että lasten tarvitsisi pelätä..

En vaan kertakaikkiaan välillä jaksa, kuppi kaatuu ja sitten huudan. Kun ei auta jos kauniisti sanoo 40 kertaa, sitten 41. kerralla on ihan pakko huutaa. Samoin kuin silloin kun mies tekee jotain todella typerää.

Onkohan olemassa jotain kiukunhallintakursseja?



ap

TArkoitan että minun on mahdoton hillitä itseäni riitatilanteessa niin että voitaisiin riidellä vasta myöhemmin tai että riideltäisiin niin ettei korotettaisi ääntä.

ap

Jollet hillitse itseäsi riitatilanteissa, on mielestäni syytä opetella.

Jos miehesi alkaa ärsyttää sinua julkisella paikalla, huudatko siellä?

Jos työkaverisi raivostuttaa töissä, huudatko töissä?

Jos joku ärsyttää sinua ruokakaupassa, alatko sielläkin huutaa?

Kyllä aikuinen ihminen voi hallita tekojaan. Tunteita tulee ja menee (kuten raivostuminen), mutta ihminen voi VALITA, kuinka niihin reagoi.

Puhu miehesi kanssa etukäteen näistä riitatilanteista. Keksikää vaikka joku "merkkisana", jonka kohdalla keskustelu lopetetaan. Jatkatte sitten, kun lapset ovat nukkumassa tai ulkona. Merkkisanan kohdalla on PAKKO lopettaa tappelu.

meillä ei oo ikinä mitään pahoja riitoja. Yhden muistan, emme korottaneet sillon ääntämme yhtään ja siirryimme kylppäriin "väittelemään".. Olemme tasainen ja tylsä ;) pari..



Se on oikeasti kamalaa kun vanhemmat riitelee..muistan ne tilanteet vieläkin elävästi. Kauhea ahdistus, pelko ja paniikki..siks musta varmaan onki tullu tällanen, etten halua riidellä. Kenenkään kanssa.



t.3

meillä kotona oli kyllä ihan jatkuvaa, kunnes erosivat.



itse yritän siksi opetella itsehillintää

Vasta murkkuiässä niiden riitely alkoi vain "ottaa päähän";

En vaan kertakaikkiaan välillä jaksa, kuppi kaatuu ja sitten huudan. Kun ei auta jos kauniisti sanoo 40 kertaa, sitten 41. kerralla on ihan pakko huutaa. Samoin kuin silloin kun mies tekee jotain todella typerää.

Onkohan olemassa jotain kiukunhallintakursseja?

ap

Vika on siis yksinomaan MIEHESSÄ. Eikö se huutaminen kuitenkin ole lähtöisin omasta itsestäsi? Mies voi olla tumppi, mutta kyllä sinä voit ihan itse aikuisena ihmisenä, kuinka vastaat miehen tyhmyyteen.

että riitely on rakentavaa, jos muistaa pyytää anteeksi.

Tätä mä hoen miehellekin;)

Mun mielestä on epäinhimillistä vaatia vanhemmilta,etteivät ne (me!) ikinä hiilly ja huuda toisilleen, kun lapset ovat samassa huoneessa. Mitä vaihtoehtoja on? Ei huudeta vaan sähistään? Kerätään raivoa ja riidellään kun lapset on menneet tunteja myöhemmin nukkumaan - entäs jos ne heräävät? Pidetään mykkäkoulua? Varastoidaan vihaa ja teeskennellään sopua? Kaikki nää on meillä kokeiltu, kun ollaan miehen kanssa alunalkaen oltu huonoja riitelemään.

Suuttumus, viha ja raivo kuuluu elämään.

Ei ole tarkoitus kieltää tunteita. Mykkäkoulu on vähintään yhtä kamalaa kuin huutoriita.

Jos mua raivostuttaa miehen toimintatavat (ja toisinpäin), sanon sille, että nyt mua harmittaa ihan todella paljon. Saatan tirauttaa pienet itkutkin. Me istutaan mieheni kanssa alas ja pohditaan, miksi tilanteeseen jouduttiin, kuinka siitä jatketaan eteenpäin ja kuinka huolehditaan, ettei näin käy jatkossa.

Paljon rakentavampaa kuin mikään mykkäkoulu tai huutoriita ikinä. Pahan mielensä saa osoittaa, mutta kun senkin voi osoittaa monella muullakin tavalla kuin huutamalla.

Riitelytaitojakin voi oppia.

on toki eroja, mutta aikuinen ihminen pystyy kyllä hallitsemaan ja hillitsemään käytöstään, tai ainakin pitäisi pysytä. Riitelytavat ja reaktiot on pitkälti opittuja tapoja, ja uusiakin voi opetella. Ei ne "etelämaalaisetkaan" synny tulisena vaan kasvavat sellaisessa ympäristössä missä tulistuminen on normaalia, joten sen he myös oppivat. Hölmöin selitys omille toimilleen on tuo "tällainen minä vain olen", nimittäin jokainen voi valita miten riitatilanteessa etenee. Raivopäänä huutaminen ei ole pakollista.

Ja mielestäni riitely on vanhemmillekin sallittua, jos se tehdään järkevästi eikä raivota toiselle kurkku suorana, haukuta, kirota jne. Sekä sovitaan ja keskustellaan jälkikäteenkin asiasta

[/quote]

Temperamenttieroille ei vain voi oikein mitään. Olen syntynyt

väärään maahan. Etelä-Europpassa en erottuisi joukosta yhtään,

kun kädet vispaa ja ääntä lähtee samalla tavalla kuin muillakin.

[/quote]

Etkö voisi mennä toiseen huoneeseen, laittaa oven kiinni ja laskea vaikka sataan/huutaa ja rauhoittua. Tulisit sitten takaisin hillittynä ja yrittäisit käsitellä asiat "rauhallisesti" vielä uudestaan.



Ei tulisi ehkä niin helposti karjuttua / huudettua lasten kuullen.



Kyllä lapset kärsivät riitelystä ja pelkäävät, koska tilanne menee fyysiseksi. Itselleni jäi vanhempien riitelystä traumoja siten, että kun joku rupeaa kadulla tms. haastamaan riitaa toiselle, menen ihan paniikkiin, lukkoon ja ahdistun. Samalla rupeaa äsyttämään ihan suunnattomasti, että millä oikeudella, joku käy toiseen käsiksi jne.

mieheni kotona riideltiin ja hän kertoi monesti itkeneensä huoneessaan ja pelänneensä että vanhemmat eroavat, VAIKKA sopivatkin riidat lapsen nähden jälkeenpäin. Minun vanhempani eivät ikinä riidelleet meidän lasten läsnäollessa, en ole koskaan kuullut että he huutavat toisilleen tai sanovat pahasti. Ja vielä ovat yhdessä, todella onnellisina monen kymmenen vuoden jälkeenkin. Me emme myöskään mieheni kanssa ikinä riitele, emme riidelleet edes ennen lapsen syntymää. Toki ollaan asioista joskus eri mieltä, mutta en ymmärrä miksi pitää riitelemällä ja huutamalla tai mykkäkoululla asiat hoitaa, miksi aikuiset ihmiset eivät voi keskustella asioita halki? Se on vain itsehillintää, ja jos odottaa keskustelun aloittamista kunnes lapset nukkuvat, siinä ehtii molemmat miettiä asiaa itsekseen, myös toisen kannalta, eikä tarvitse lähteä huutamaan. Monta kertaa jutellaan hyvässä hengessä iltaisin tuntikausia ja mennään sitten hyvällä mielellä nukkumaan.



Jos toinen osapuoli ei tälläiseen ole kykeneväinen ja huudatte naama punaisina toisillenne, onko se silloin hyvä parisuhde? Kyllä jos toista rakastaa, pitää pystyä ajattelemaan asioita myös toisen kannalta ja pitää pystyä keskustelemaan huutamisen sijasta. Enkä siis tarkoita tällä satunnaisia tiuskaisuja tvs. vaan ihan kunnon riitelyä.

Joskus kun olin opiskelemassa niin tuli vähän alakuloa josta kävin avautumassa asiantuntijalle pari kertaa.

Sinuna soittaisin vaikka neuvolaan ja sanoisin että äksyilet helposti. Kupin kaatuminen saa sut raivostumaan.. Kuulostaa tollaset huonolta, mutta voisit saada apua!

Lapsia ei kukaan pois ota, mutta sun kannattaa jotain vihanhallintaa ja muuta ehdottomasti opetella. Ootko netistä selannu?



Paras minkä opin tarapeutilla oli se että kun "riitely" karkaa huutamiseksi ja kumpikaan ei enää kuule kun molemmat laukoo totuuksia samaan aikaan on ottaa stressipallo ja kun se on ensin vaikka sulla: puhut ihan tavalliseen ääneen ja niin kauan että olet sanonut mitä haluat, toinen odottaa mitä sanot ja joutuu näin kuuntelemaan samalla.

Sitten pallo annetaan toiselle. Nyt sulla ei ole enää puheenvuoroa joten olet hiljaa ja kuuntelet! Saat kohta pallon, eli puheenvuoron.

Tää autto meitä tosi paljon. Sen jälkeen pallon on voinut jättää aikanaan pois ja osaa kuunnella. Jos katkasee toisen puheen, niin toinen voi siitä huomauttaa.



Meillä on nyt 3 lasta. Suoraa huutoa ei ole lapsien aikana ollut. Osaan kyllä olla kovaääninen ja koitan hallita tyylin niin että kun JOUDUN avautumaan, niin se on hallinnassa. En jää kailottamaan vaan se on tosiaan ihan vihon viimenen mitä teen. Ja siihen ei lapset saa tottua; ei kerran viikossa tai kuussa tartte karjasta kunnolla.

Liiallisessa huutamisessa on se vika että te tavallaan kaikki opitte että sinä jauhat, jauhat ja jauhat.. Et ole tosissaan vielä hetkeen.

Samaan aikaan sua kuitenkin kiukuttaa ja suutut itse. Muut vaan tottunut ettei tartte ottaa vielä tosissaan, ymmärrätkö mitä ajan takaa?



Kokeilin eilen ekan kerran alle 5- vuotiailleni jokka olivat pukemassa yläkerrassa ja homma meni (yllätys yllätys) leikkimiseen, eikä tulleet alas -sanoin että lasken viiteen ja tulen laittamaan nurkkaan jos ei tule alas. Neljään laskettuna lapset tuli alas.

Joskus huomaa kun helpottuu antamalla löysää, ettei reagoi aina kaikkeen, kokeilee eri tapoja komentaa, jutella tai riidellä. Sun 4- vuotiaskin alkaa oleman iso tyttö ja monessa asiassa saattaa pärjätä mutta sinä ehkä pidät kiinni säännöistä joita se ei enää tarvitse?



Riidat tarttee käydä läpi, ne pitää sopia lapsien nähden! Ja parasta vielä on jos kykenet selittämään ettei ole hätää! Sanot että äiti ja isi riiteli, mutta nyt kaikki on taas hyvin. Kerro että lapsia rakastetaan.



Ei tartte hillitä itseään niin paljoa ettei riitoja käsitellä. Mutta sun kannattaa opetella kuuntelemaan, mitä jos joku alkaa sulle huutamaan jos kaadat kupin? Ei kaikesta saa suuttua! Joskus väsyneenä tulee hermostuttua helpommin, mutta mikä estää vaan painamasta pään käsiin ja sanottua että äiti on nyt tosi väsynyt eikä jaksa?

Silloin annat enempi vaikka löysää, keksikää jotain kivaa. Koita saada vaikka omaa aikaa sohvalle yksin?



Mutta ei miehen oikkuihin voi huutamalla vaikuttaa! Reppana vaan puolustautuu.

Joskus voi tehdä kompromisseja ja antaa asioiden olla.

Täydellisyyteen tarvitaan ymmärrys että kaikessa on epätäydellisyyttä. Mutta jokasessa pilvessä on hopeareuna..

toisen vanhemman haukkuminen ei todellakaan ole rakentavaa. Ja se, ettei muka pysty hillitsemään itseään, on vain tekosyy.



Kyllä sinä varmasti hillitset itsesi siinäkin, ettet esim. käytä fyysistä väkivaltaa riitatilanteessa. Aivan samoin voit olla käyttämättä verbaalia ja henkistä väkivaltaa. Ja jos et osaa, on sinun syytä hakea apua ja keinoja itsehillinnän parantamiseksi. Jos sisäisesti oikeasti tiedostaisit käyttäytymisenne ongelmallisuuden ja tuomittavuuden (kuten esim. varmaan koet fyysisen väkivallan ehdottoman tuomittavaksi), sinä kyllä VOISIT torjua tämän käytöksen riitatilanteessa. Minusta kuulostaa vahvasti siltä, että et edes tiedosta ongelmaa kunnolla. Puolustelet käytöstäsi, ja vierität muuten syyn täysin miehen niskoille.



Jos kerran mies oikeasti on sinun subjektiivisen näkemyksesi puitteissa niin mahdoton, ettet kertakaikkiaan voi hillitä itseäsi hänen seurassaan (mutta kaikkien muiden seurassa voit ja todennäköisesti kenen tahansa muunkin kanssa parisuhteessa ollessasi muka voisit?), on ero ainoa ratkaisu. Mieti nyt oikeasti, kannattaako parisuhdetta ja perhettä jatkaa sen ainoan ihmisen kanssa, jonka kanssa et pysty - vankasta halusta huolimatta - hillitsemään käytöstä, jota et haluaisi toteuttaa...

Vai olisikohan nyt kuitenkin niin, että tämä on myös sinun ongelmasi? Itsehillinnän puute nimittäin. Mene vaikka jonnekin vihanhallintakurssille ja/tai menkää miehen kanssa parisuhdeterapiaan opettelemaan muita kommunikaatiotapoja.



Ja turhaan sinä täällä av:lla kyselet mielipiteitä käytöksen haitallisuudesta lapsille. Jotkut (yleensä "ihme kyllä" ne, jotka itsekin tuppaavat riehumaan ja räyhäämään) ovat sitä mieltä, että "kyllä maailmaan ääntä mahtuu", toiset taas tuomitsevat käytöksen. Mutta jos kysyt keneltä tahansa ammattilaiselta, parisuhde- tai perhetyöläisiltä, he aivan varmasti kehottavat pyrkimään eroon tuollaisesta käytöksestä, ja näethän sen lapsiasikin katsomalla. Jos toinen sulkeutuu huoneeseensa ja pyytää lopettamaan ja toinen tekeytyy olemattomaksi, voiko olla kyseessä toiminta, joka ei vahingoittaisi tai vähintään tuntuisi pahalta lapsistanne? Miksi helvetissä yksikään äiti tai isä ei haluaisi lopettaa toimintamallia, joka pelottaa ja ahdistaa omaa lasta tai tekee tämän säännöllisesti surulliseksi? Tarviiko sinulle tosiaan jonkun sanoa, että tämä toiminta faktisesti ja syvällisesti traumatisoi lapsesi, jotta lopettaisit sen? Eikö riitä, että se on vähintään jossain määrin haitallista lapsillenne?