Kuinka monella on emätin palautunut synnytyksen jälkeen samanlaiseksi kuin aiemmin?
Onko jäänyt väjemmäksi, onko tunto kadonnut vai onko ihan sama kuin aiemmin?
Entä miehet, miltä heistä on tuntunut, samalta vai erilaiselta?
Kommentit (46)
Emätin repesi, joten tuskin palautuu koskaan ennalleen. Emättimen suulta neulottiin liian piukaksi, muuten hieman löysemmät paikat jumpasta huolimatta. Tunto kuitenkin normaali, joten sinänsä ei haittaa.
Minusta vaimon emätin tuntuu synnytyksen jälkeen kireämmältä kuin ennen, ihme kyllä. Eli mitään väljenemistä en ole huomannut, vaikka hieman odotin sen tuntuvan löysemmältä.
3 lasta olen saanut ja mies vieläkin harmittelee, kun ei löystynyt yhtään. Vieläkin kuulemma on liian kireä, lihasten jumppauksen olis kuulemma saanut jättää tekemättä :/
3 lasta olen saanut ja mies vieläkin harmittelee, kun ei löystynyt yhtään. Vieläkin kuulemma on liian kireä, lihasten jumppauksen olis kuulemma saanut jättää tekemättä :/
Palstan mukaanhan se ei palaudu ennalleen, vaan yleensä jopa paremmaksi kuin entinen!
Lupaan, että sitten jos joskus olen synnyttänyt, tulen rehellisesti ja suoraan kertomaan, miten kroppa muuttui. Ihan turha ruveta kaunistelemaan.
" Muakin nauratti, kun luin tätä.
Tiukempi, herkempi jne. viiden lapsen jälkeen. Isät tuolla seksipuolella on kyllä ihan eri mieltä. Tietenkään kukaan mies ei uskalla sanoa, että löysempi on. En minäkään menisi miehelleni sanomaan vastaavassa tilanteessa on kyllä, pienempi ja ohuempi siitä tuli eikä se enää tunnu niin hyvältä kuin ennen. "
Uskomaton on itsepetoksen määrä, ei voi kuin nauraa mukana. ja vielä jotkut miehetkin komppaa raukat, varmaan pelkäävät että sen pillun (väljän sellaisen) saanti loppuu jos totuuden sanoo synnyttäneelle muijalleen. Uskokaa jo että kyllä se pillu on lopullisesti pilalla kun sieltä mukula maailmaan pusketaan eikä sektiokaan juuri tilannetta auta, paikat väljenee silloinkin kun keho valmistautuu tulevaan synnytykseen.
Kai tajuatte että miehenne on vaan ystävällisiä..
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 12:18"]
Kai tajuatte että miehenne on vaan ystävällisiä..
[/quote]
Joo, kyllä tällä palstalla kumotaan kaikki luonnonlaitkin, synnytyksessä (monessa) venytetty römpsä palutuu ihan ihmeellisesti ja itsestään samaan kuosiin kuin se oli 13 vuotiaana näillä kehujilla, oi hyvää päivää.. ja miehetkin vielä kehtaavat laulaa samassa kuorossa, vai lienettekö miehiä ollenkaan.. ?
Mieheni penis ei meinaa enää mahtua sisään, joten jostain syystä se on tiukempi. :(
Mun mies sano, että tuntuu, kuin olis vahingossa kakkoseen tullut tuikanneeksi, niin tiukka on. Oon kai jotenkin luonnonoikku, kun 8 lastakin on.
3 lasta, alapää palautunut hyvin. Mies jopa sanoo, että on liian kireä ja olisi saanut löystyä. Ei tikkejä, ei repeämiä.
No ei se varmaan samanlainen enää ole. Tunto on vain parantunut synnytyksen jälkeen, jopa orgasmin saaminen yhdynnässä onnistuu toisin kuin ennen synnytystä.
Synnytyshän tunnetusti vain tiukentaa emätintä, joopajoo:)
Tiedustelkaapa asiaa tuolta seksipuolelta, missä kai niitä miehiäkin palstailee ja karu totuus alkaa paljastua pikkuhiljaa.
koska molemmat lapset tulleet maailmaan sektiolla!
Tiukempi, herkempi jne. viiden lapsen jälkeen. Isät tuolla seksipuolella on kyllä ihan eri mieltä. Tietenkään kukaan mies ei uskalla sanoa, että löysempi on. En minäkään menisi miehelleni sanomaan vastaavassa tilanteessa on kyllä, pienempi ja ohuempi siitä tuli eikä se enää tunnu niin hyvältä kuin ennen.
puolesta vastaan, että jos edessäni on rivissä naisia, joista pelkän sisätutkimuksen perusteella pitää arvioida kuka on synnyttänyt alateitse ja kuka on synnyttämätön, niin arvointi kahdella sormella onnistuu takuuvarmasti. Synnyttäminen alakautta muuttaa AINA emätintä, vaikka niitä lantionpohjanlihaksia treenaisi ahkerasti, ei olisi laskeumia tai virtsankarkailua ja vaikka seksielämä olisi todella hyvää. Tällä kommentilla en siis tarkoita, että alakautta synnyttäneellä on automaattisesti löysä emätin, joskus harvoin saattaa tietysti niinkin olla. Tarkoitan sitä että eron tunnistaa ja alakautta synnyttänyt on sieltä alhaalta tutkittaessa venyvämpi ja joustavampi, vaikkakin lihaksia olisi hyvin treenattu ja puristusvoimaa löytyy.
http://jenseyatvajameh.files.wordpress.com/2008/07/the-ultimate-guide-to-anal-sex-for-women.pdf