Lue keskustelun säännöt.
En kykene anteeksiantoon vielä 6v jälkeenkään.
11.05.2009 |
Olen eronnut 6v sitten. Mies lähti toisen matkaan pitkästä suhteesta, koko elämä meni uusiksi yhdessä iltapäivässä.
Silloin päätin että en ainakaan katkeraksi rupea. Mutta nyt tuntuu että en vieläkään pysty antamaan anteeksi entiselle miehelleni tietynlaisen lapsellisen luottamuksen menetystä ihmiseen. Luotin mieheeni sokeasti vaikka meillä oli vaikeitakin aikoja.
Jos en katkeraksi, niin ainakin hirveän kyyniseksi olen vuosien kuluessa tullut, enää en osaa uskoa hyvää kenenkään kauniista sanoista.
Pitäisikö minun kuitenkin mennä johonkin terapiaan, löytääkseni edes jonkunlaisen uskon ihmisyyteen?
Kommentit (5)
Kyynisyyteni ilmenee lähinnä uskossa toisten ihmisten sanomisiin, ennen uskoin kaikkien ihmisten olevan hyviä ja puhuvan totta, nykyisin epäilen kaikkea.
Olen liiankin sinisilmäisestä muuttunut mihinkään uskomattomaksi. Tälle asialle yritän löytää tasapainoa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sain apua tästä:
http://timoyla.com/muut/koti2_03.html
Tätä samaa tekniikkaa käyttävät myös monet terapeutit. Anna ensin anteeksi itsellesi ja sitten miehellesi. Pääset irti tunnekoukusta ja pystyt jatkamaan matkaasi eteenpäin eheänä ja kohtaamaan kenties sen uuden rakkauden vielä.
Saariston kirjasta sain apua ja toimin hänen ohjeidenssa mukaisesti. Asiat eivät "oikene" päivässä tahi kuukaudessakaan, mutta ei niin tapahtuisi terapiassakaan.
Oman hyvinvointisi takia asialle kannattaa tehdä jotain.
Aurinkoista toukokuuta sinulle, Ap.
että anna ensin/ ainakin itsellesi anteeksi, mutta 4 ehti ensin. Komppaan siis. Anna anteeksi tuo nykyinen katkeruuskin.
Toinen asia, oletko surrut tarpeeksi? Tuo katkeruus/ kyynisyys kuulostaa vähän siltä, ettet ole antanut itsesi surra päättynyttä suhdetta ja siksi se vielä noin monen vuoden jälkeen "vainoaa" sinua epäluottamuksena muita ihmisiä kohtaan. Sinua on kohdeltu väärin, ansaitset myötätuntoa myös itseltäsi. Kun olet surrut ja antanut anteeksi pääset elämässäsi eteenpäin. Teidän tämän aivan varmaksi, koska minulla on siitä omaa kokemusta.
Kaikkea hyvää!
Minä kävin terapiassa ja silti ajattelen ihan samoin kuin ap. Mutta terapia lähinnä opetti, että tuollatavoin kuuluukin ajatella. Itsekin sinisilmäisesti luotin petturiin ja sain shokkieron yhtenä lauantaina 10 vuotta sitten.
Ei kehenkään tarvi luottaa, ei se ole edes tarpeen. Olet itsenäinen, vain sinä päätät loppuelämäsi valinnoista. Ja järkevä varovaisuus on ihan paikallaan aina. Minäkään ei ole antanut anteeksi, enkä aio antaakkaan, mutta silti olen onnellisessa uudessa parisuhteessa. :) Uudella miehelläni onkin sitten paljon tarkempi säännöstö ja sopimukset kanssani, ja itselläni tiukemmat ehdot ihan itsellenikin, millaisessa parisuhteessa aion olla ja mitä aion suvaita.
Itsesääli on se paha katkeroitumisen lähde, mutta ap et kuulosta siltä, että rypisit itsesäälissä. Mikäli sellaisessa rypisit, niin sitten vaan hoitoa hakemaan siihen vaivaan.
Itse erosin 3 vuotta sitten. Mies istui autossamme repsikan paikalla ja ilmoitti haluavansa eron, kun ajoin autoa lastemme istuessa turvaistuimissaan takapenkillä. Sovimme 10 minuutissa lasten huollosta, elatuksesta, tapaamisista ja osituksesta.
Päätin, että on lasten edun mukaista, etten katkeroidu ja tule kyyniseksi. Tämä mielessäni olen elämääni elänyt ja olen hirveän onnellinen nykyään. En niin sinisilmäinen kuin ennen, vaan avarakatseisempi, suvaitsevaisempi ja ymmärrän, että on monta "oikeaa tapaa" elää tätä elämää.
Älä vatvo menneessä, vaan hae apua jos on tarpeen. Älä ajattele kokemiasi vääryyksiä ex-miehesi taholta, vaan ole ajattelematta niitä asioita jollei muu auta. Tai mikä parasta: päästä irti niistä asioista ja katso eteenpäin.
Toivon sinulle jaksamista ja kaikkea hyvää!