Miksi ette halua naimisiin?

Siis te, jotka sanotte, että ette halua naimisiin, vaikka teillä on kumppani, jonka kanssa haluatte jakaa loppuelämänne, teillä on yhteisiä lapsia ja yhteistä omaisuutta, ja tiedätte, että yhteiskunta turvaa paremmin avioparin taloudellisen tilanteen esim kuolemantapauksen sattuessa (mikä meillä on kaikilla ennemmin tai myöhemmin edessä) ja vaikka avioliiton saa helposti ja nopeasti ja täysin ilman mitään huomiota ja hässäkkää hoidettua sekä maistraatin että kirkon puolella. Eli kukaan ei saisi edes tietää koko asiaa jos ette sitä halua.



Niin ihan uteliaisuuttani ja erilaisena ihmisenä olisi kiva ymmärtää, miksi vastustatte avioliittoa.

siinä vihkikaavassa kyllä sanotaan että "avioliitossa olette tasavertaiset" joten ei siinä tuettu patriarkaattia. Pidin myös oman nimeni, en ottanut miehen nimeä.

Mun mielestä perusasetelma on se missä minä ajatuksineni olen, "teille toisille" on vaan jostain syntynyt halu mennä naimisiin. Johtuuko lapsuuden prinsessaleikkien puutteesta vai mistä, en tiedä?



Olemme perheen perustaessamme (muuttaessamme yhteen) tehneet keskinäiset kirjalliset sopimukset omaisuudesta jne. Olemme siis hoitaneet avioliiton juridisen puolen. Lisäksi pappi kotiamme siunatessaan rukoili myös parisuhteemme puolesta. Eli mikä meiltä jää puuttumaan? Isot juhlat?

Se oli ainostaan olemassa naisten kauppaamista ja taloudellista hyötyä varten.

Nykyään se tarpeeton. Ainoa mikä on erona avoliittoon on mahdollisuus vaihtaa sukunimeä. Itse en halua vaihtaa sukunimeä ja miehenikään ei ole siihen valmis.

Kaikki muut voidaan hoitaa kuntoon paperilla. Lapset perii, eikä meillä ole yhteistä omaisuutta.

Eli ei ole mitään syytä mennä naimisiin.

Meille riittää tämä yhdessä asuminen ja vanhempina olo yhteisille lapsillemme.

Kannattaa asua 2:n lapsen kanssa vuokralla.

Jos muuttaisin komeamman puoliskoni luo, niin paperilla perhetilanne muuttuisi ja tuet tippuisivat.

Sitä ehtii huomenna, ens viikolla, ens vuonna, parin vuoden kuluttua..



Tänään ei mennä (mies on työmatkalla muutenkin)!



Raskaana en mene, tai just pullauttaneena, meillä on 4 lasta. Loppuuko elämä huomenna? Me ehditään myöhemminkin.



Itse en tosiaankaan halua mennä maistraatissa miehen lounastauolla vihille.



Haluan juhlia häitä, en lapsen kastepäivänä.



Tiedän; vaadin kai paljon. Sitä että on aikaa juhlia rakkautta mieheeni. Vierellä pysynyt 10 vuotta jo. Ei se siitä katoa mihinkään vaan jonain aamuna..



Vanhempani erosivat 25 vuotta oltuaan naimisissa. Ei sekään tartte kuin paperin täyttämisen. Onko se jotenkin vaativampaa naimisissa oltuaan 2 vuotta kuin avoliitosta 10 vuoden jälkeen?

Itselleni suhde on tärkeintä, ei se miten kauan on hyvä olla kihloissa, asua yhdessä (asuakko erillään ennen vihkimistä), harrastaako seksiä ennen naimisiin menoa vai onko lapsia 7 sitä ennen!

Siinä jää sulta leskeneläkkeet saamatta.

Entä jos joudut miehesi rahojen varaan ja se ei annakaan sulle mitään? Aviossa sillä olisi velvollisuus elättää sua, nyt ei ole.

Sitä ehtii huomenna, ens viikolla, ens vuonna, parin vuoden kuluttua..

Tänään ei mennä (mies on työmatkalla muutenkin)!

Raskaana en mene, tai just pullauttaneena, meillä on 4 lasta. Loppuuko elämä huomenna? Me ehditään myöhemminkin.

Itse en tosiaankaan halua mennä maistraatissa miehen lounastauolla vihille.

Haluan juhlia häitä, en lapsen kastepäivänä.

Tiedän; vaadin kai paljon. Sitä että on aikaa juhlia rakkautta mieheeni. Vierellä pysynyt 10 vuotta jo. Ei se siitä katoa mihinkään vaan jonain aamuna..

Vanhempani erosivat 25 vuotta oltuaan naimisissa. Ei sekään tartte kuin paperin täyttämisen. Onko se jotenkin vaativampaa naimisissa oltuaan 2 vuotta kuin avoliitosta 10 vuoden jälkeen?

Itselleni suhde on tärkeintä, ei se miten kauan on hyvä olla kihloissa, asua yhdessä (asuakko erillään ennen vihkimistä), harrastaako seksiä ennen naimisiin menoa vai onko lapsia 7 sitä ennen!

Minä en halua naimisiin sen kaiken hössötyksen takia.. Ja tuntuu jos nyt menisimme naimisiin olisi se vaan sukulaisten painostuksesta. Maistraatti kuvio ei minuun iske yhtään ja tällä hetkellä ei mitkään satu häätkään. En ymmärrä miksi pitäisi todistella kenellekkään suhteemme vakavuutta ja aitoutta paperilla?

Rakastan miestäni, enkä halua kuin elää hänen kanssaan viimeiseen hengenvetooni asti, mutta naimisiin minulla ei ole kiirettä.

Lapsia meillä on ja yhteistä asuntolainaa ja hyvät vakuutukset toisen pois menon varalle, en ymmärrä mihin tarvitsisin avioliittopaperia?

Sormuskin minulla on kun kihlauduimme, en toista kaipaile..

Mieheni ajatukset samoilla linjoilla..

Ehkä sitten joskus jonain päivänä, mutta nyt ei tule pieneen mieleenikään vielä mennä naimisiin.

Miksi pitäisi?

rakkaan ihmisen kanssa, ja halu kertoa ja vakuuttaa ja luvata tämä toiselle. Eli vaikka tunteet heiluisivat ja elämä muuttuisi, minä olen luvannut olla mieheni rinnalla, ja rakastaa häntä. Ja mies samoin. Minulle toiseen sitoutuminen ja sen ääneen lupaaminen on ollut valtava asia rakkaudessa. Tuo turvaa ja luottamusta toiseen. Esimerkiksi tilanteessa, missä toivotaan myöhemmin lapsia, on lupaus siitä, että yhdessä ollaan myötä ja vastoinkäymisissä todella arvokas.



Mutta siis jos on valmis sitoutumaan, miksi sitten ei sitoutuisi virallisesti? Vielä kukaan ei ole oikeastaan selittänyt, miksi nimenomaan ei halua naimisiin. Oikeastaan tuo patriarkaattijuttu oli ainoa vastaus, mutta se ei mielestäni ole kuitenkaan ihan osuva nykyaikaista avioliittoa kuvatakseen, nykyään kuitenkin sitoudutaan tasavertaisesti toiseen, kumpikaan ei ole kummankaan omaisuutta.

30 vuotta olen elänyt, varmaan puolet ainakin jäljellä.

Juu, saattaa meteoriitti pudota päähän tai tukehdun kalanruotoon.. Mutta ei oo tapahtunut! Pitäiskö mennä naimisiin koska niin voi tapahtua?



Haluan naimisiin TÄMÄN miehen kanssa. Hän minun kanssa. Lapset alettiin hankkimaan kun oltiin varmoja että toisesta tulee hyvä isä.

Vanhempani on eronnu, isä lähti yksi ilta.

En sano ettei niin voi käydä kohdallani! Mutta ei se eläminen meillä muuta arkea miksikään, paitsi minun nimi otetaan pois postiluukusta.



En usko että kuolen tänään tai huomenna. Tai miehen lentokone tippuu.

Ei ole kumpikaan kuollut 10 vuoteen.

Joten ehditään hyvin odottaan pari vuotta että perheen nuorin saa muistettua häät! Sitä ennen ei mennä naimisiin paitti jos toiselle tulee esim. syöpä tai hääkuume nousee.



8

Minä en halua naimisiin sen kaiken hössötyksen takia.. Ja tuntuu jos nyt menisimme naimisiin olisi se vaan sukulaisten painostuksesta. Maistraatti kuvio ei minuun iske yhtään ja tällä hetkellä ei mitkään satu häätkään. En ymmärrä miksi pitäisi todistella kenellekkään suhteemme vakavuutta ja aitoutta paperilla?

Rakastan miestäni, enkä halua kuin elää hänen kanssaan viimeiseen hengenvetooni asti, mutta naimisiin minulla ei ole kiirettä.

Lapsia meillä on ja yhteistä asuntolainaa ja hyvät vakuutukset toisen pois menon varalle, en ymmärrä mihin tarvitsisin avioliittopaperia?

Sormuskin minulla on kun kihlauduimme, en toista kaipaile..

Mieheni ajatukset samoilla linjoilla..

Ehkä sitten joskus jonain päivänä, mutta nyt ei tule pieneen mieleenikään vielä mennä naimisiin.

Miksi pitäisi?

vakaumukselliset avioliiton vastustajat suhtautuvat kummallisen halveksuvasti naimisissa olemiseen. Heillä tuntuu olevan ihan outoja käsityksiä avioliitosta - ihan kuin se olisi joku pakosta solmittu alistussuhde, jossa ei ole vapautta olla oma itsensä.



Mistä ihmeestä nämä teidän asenteenne oikein kumpuavat?

Jos parilla on vaikkapa asunto, joka on 50-50 omistuksessa niin avoleskellehän jää tietenkin se oma osuus, mutta miten se kuolleen puolison osuus jos on lapsia? Perivätkö lapset sen? Entäs jos lapsia ei ole? Entäs henkivakuutus; jos edunsaajana on "omaiset" niin kattaako tämä avolesken?

....hmmm.... mikä olisi oikea sana....typeriä.

Kuvitellaan, että ollaan niin itsenäisiä ja itsellesiä, mutta kuitenkin otetaan miehen sukunimi ja oletaan, että mies elättää. Sitten ollaan mustasukkaisia ja nalkuttavia akkoja. Toki monet avoliitossakin olevat ovat, mutta minun kokemukseen mukaan varsinkin naimisissa olevat sopivat tuohon kaavaan. Ei ole enää minä, vaan kaikki on me.

Mistä ihmeestä nämä teidän asenteenne oikein kumpuavat?

en koe sitä tärkeäksi. Se on vanhanaikainen juttu ja turha homma.

Muut saavat tehdä mitä lystää.

Tiedän tämän omakohteisesti, kun lähipiirissäni käydään tuosta asiasta oikeustaistelua. Jos siis miehesi ja lapsesi kuolevat vaikkapa auto-onnettomuudessa, miehesi omaisuuden (esim. puolet asunnosta) perivät hänen omaisensa, joita ovat esim. vanhemmat, sisarukset, sisarpuolet jne. mutta et sinä.

Sama juttu henkivakuutuksen osalta. Sinä et ole omainen, jos miehesi kuolee.

Jos parilla on vaikkapa asunto, joka on 50-50 omistuksessa niin avoleskellehän jää tietenkin se oma osuus, mutta miten se kuolleen puolison osuus jos on lapsia? Perivätkö lapset sen? Entäs jos lapsia ei ole? Entäs henkivakuutus; jos edunsaajana on "omaiset" niin kattaako tämä avolesken?

Leskeneläke on harkinnan varainen ja liian pieni, että siitä olisi omassa tilanteessani mitään hyötyä. Enkä edes saisi sitä. Tulorajat tulevat pahasti vastaan.

Asunto on minun, joten vaikka mies kuolisi, niin minulle se jäisi. Selviäisi kyllä kuluista itsekin. Sukunimeä en halua vaihtaa. Olen ollut jo 33 vuotta tällä sukunimellä. Myös lapseni ovat saman nimisiä kuin minä.

Miten tuo tilanne talon omistamisen kannalta sitten muuttuu, jos menee naimisiin? Jos mies omistaa puolet talosta ja minä toisen puolelle, niin mitä sille miehen puoliskolle sitten tapahtuu, jos hän kuolee? En kai siltikään omista koko taloa, vaikka omainen olisinkin? Onhan noita omaisia muitakin. Eli omistaisin vain isomman osan, kuin "avoleskenä". Vai siirtyykö talo muka kokonaisuudessaan lesken omistukseen, jos on kyseessä avioliitto. Jos ei, kyllähän tuostakin riidan ja oikeusjutun saa aikaan, vaikka naimisissa olisikin.



Ja entä jos avoparilla on lapsia, ovathat hekin omaisia, joten jäähän siitä talosta heillekin joku osuus vaikkei vanhemmat naimisissa olisikaan olleet.

rupeamalla kenenkään omaisuudeksi? Mä rakastan mun miestä ja mies rakastaa mua. Se riittää. Mä en myöskään usko omistamiseen, joten meillä ei ole omaisuutta, joka pitäisi sitten kuoleman tullessa kenenkään periä. Mä olen itsellinen ihminen joka haluaa jakaa elämänsä rakastamansa ihmisen kanssa ilman, että siihen sotketaan minkäänlaista byrokratiaa.