Lue keskustelun säännöt.
En jaksa tätä elämärumbaa! Jotain on pakko pudottaa pois, mutta mitä??
10.05.2009 |
Teemme miehen kanssa normaalia 8-16 työpäivää. Meillä on 2 alle kouluikäistä lasta.
Minusta on jo monta kuukautta tuntunut, että energiaa ja aikaa ei yksinkertaisesti riitä. Viikot menevät samalla kaavalla: herätys, päiväkodille, töihin, päiväkodille, kotiin, nukkumaan. Noin karkeasti sanottuna siis. Jäähän illalla periaatteessa perheen yhteistä aikaa 4-5 tuntia ja vielä omaa aikaa pari tuntia. Eikä minun tarvitse joka päivä kuskata lapsia.
Mutta kun en JAKSA tehdä iltaisin mitään kivaa! Olen töiden jälkeen niin rätti, että koetan vain toipua päivästä, tehdä välttämättömät kotityöt ja huolehtia, että lapsilla olisi mahdollisimman tasapainoinen ilta.
Viikonloppuisin sitten harrastan liikuntaa, hoidan kotia ja puutarhaa. Teemme silloin myös perheen kanssa retkiä luontoon, uimahalliin tms. Tuntuukin, että viikonloput ovat ns. oikeaa (lue: mieluisaa) elämää, ja arki pelkkää selviytymistaistelua. Elämä vyöryy eteenpäin, enkä ehdi koskaan pysähtyä ja esim. AJATELLA oikeasti.
Tarvitseeko edes mainita, että haluaisin tavata ystäviä useammin, harrastaa enemmän liikuntaa, musiikkia, käsitöitä ja kodin sisustusta?
Mistä ihmeestä minun pitäisi nipistää, että jaksaisin paremmin? Minusta on alkanut tuntua jo siltäkin, että tekisi mieli valvoa yöt, jotta ehtisi edes joskus tehdä jotain mieluisaa. Nyt kuitenkin pakotan itseni nukkumaan koska järki sanoo, että yöunista en voi tinkiä.
Ennen kuin kukaan kysyy missä mieheni luuraa, niin vastaus on: hän kokee aivan samoin kuin minä. Ei jaksa eikä ehdi.
Mistä te tinkisitte?
Kommentit (30)
Päätä tänään että ensi viikon aikana et tee YHTÄÄN MITÄÄN iltaisin etkä viikonloppuna. Yllätyt kuinka kiva onkaan herätä aamulla kun tietää että ei tarvitse harrastaa eikä hoitaa itseään, ei hoitaa kotia eikä pihaa. Voit sitten sinä kyseisenä iltana/aamuna vasta päättää mitä sua huvittaa tehdä vai huvittaako tehdä yhtään mitään. Kun annat itsellesi oikeasti luvan pysähtyä elämässäsi vain olemaan, huomaat kuinka paljon aikaa sinulla onkaan.
Minusta kuulostaa siltä että sinä olet ap median uhri. Mediahan viestittää että sinun pitää hoitaa itseäsi, olla lähes täydellinen äiti lapsillesi, hoitaa parisuhdettasi, sisustaa kotia, hoitaa pihaa yms. ollaksesi onnellinen ja tasapainoinen, tyytyväinen lähiympäristöösi ja elämääsi. MUTTA, ei sinun oikeasti tarvitse. Meidät on vain ohjelmoitu luulemaan niin.
Mielestäni sinä ap kaipaat elämääsi juuri nyt ns. ohjelmatonta aikaa. Laiskottelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sopikaa vaikka lastenhoitokierrosta miehen kanssa. Sä hoidat lapset ja kodin tänään, mies huomenna ja sitten molemmat yhdessä. Ja hups, sulla on pari vapaailtaa viikossa!
Mietippä miten yh:t oman ajan järjestää, tai me, joilla mies matkatöissä...
eipä olisi minua varten tuollainen super-ohjelmoitu elämä mitä toiset elävät. Ihanaa on just se, että voi lähteä kyläilemään tai retkelle melkein koska huvittaa, vapaalla saa löhötä ja olla.
Auttaisiko siivooja ? Oletko tutustunut kotiltalousvähennykseen ? ( 2,5h / vko=n. 110e/kk netto )
Auttaisiko toinen auto ?
Voiko työpaikkaa vaihtaa lähemmäksi kotia ?
Voitko työpaikallasi vaihtaa esim lomarahat ylimääräisiin vapaapäiviin ?
Saatko palkatonta lomaa ?
Pääkaupunkiseudulla on kuntosaleja /liikuntakeskuksia joissa on lastenhoitoa tai lapsille järjestettyä liikuntaa vanhempien urheilun ajaksi...
työn jälkeen jaksa enää tehdä kun ne pakolliset kotityöt/kuunnella lasten asiat ja kiukuttelut. Samoin töiden jälkeen on usein "sosiaalisesti väsynyt" kun on koko päivän istunut palavereissa ja säätänyt asioita ihmisten kanssa. Ei halua tavata ketään tai jutella vaan mieluummin olla omissa ajatuksissa.
Silloin kun olin kotiäitinä, oli ihana illalla päästä ulos ihmisten ilmoille ja jonnekin jumppaan tms. Työssäkäyvällä on vähän erilainen tilanne vaikka vapaa-aikaa on periaatteessa samn verran. Haluan ehtiä olemaan illalla lastenkin kanssa kun päivät ollaan erossa ja lapsetkin haluavat äidin huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku kirjoitti aika osuvasti: aikaa periaatteessa olisi, mutta ei jaksa elää sellaista kalenterielämää, jossa jokainen lenkilläkäynti pitää erikseen sopia etukäteen!
Ymmärrän että työelämässä ajankäyttö pitää organisoida, mutta vapaa-ajalla en millään haluaisi. Toivoisin niin, että joskus saisi vain olla ja möllöttää. Kyllähän se jossain määrin onnistuu viikonloppuisin, mutta kamalinta mitä tiedän on möllötetty viikonloppu, jonka jäljiltä kodissa on kaaos! Eli jos ei muuta tee, niin siivota ainakin täytyy, ikävä kyllä.
ap
lähti lapsen kanssa jonnekin ja toinen sai olla yksin kotona. Molemmilla oli kerran viikossa vapaailta ja kyllä se teki hyvää! Nyt kun lapsi on jo 6-vuotias, emme enää koe tarvetta tuollaiselle systeemille, sillä lapsen kanssa oleminen ei enää rasita samalla tavalla kuin aikaisemmin. Hän on paljon kavereiden kanssa ulkona iltaisin (ennen kuin kukaan älähtää, niin kerrottakoon, että asumme rauhallisella okt-alueella...), joten ainakin tunnin - pari saamme melkein joka ilta sellaista "lapsetonta" aikaa. Tingimme myös helposti kotitöistä, jos tosiaan tuntuu siltä, että ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä siivotaan torstaina, niin viikonloppuna ei tarvitse kuin vähän järjestellä paikkoja, jos haluaa. Pyykkiä en pese viikolla vaan sunnuntaina.
Harrastuksissa käydään vuorotellen tai otetaan lapset mukaan salille, jossa on lapsiparkki. Käydään myös yhdessä kävelyllä tai fillaroimassa, lapset ovat mukana.
Rakastan lukemista ja luen illalla lasten mentyä nukkumaan. Miehen kanssa vietetään laatuaikaa kaksin perjantai-iltana lasten mentyä nyukkumaan: kokataan hyvää ruokaa, istuskellaan ja jutellaan, Tai vuokarataan leffa tms.
Lapset ei meillä harrasta vielä mitään ja sitten kun harrastavat, niin katsotaan jokin, missä ei tarvitse iltoja ja viikonloppuja viettää kuskatessa.
Eikös tuo kuulosta ihan tavalliselta ruuhkavuosielämältä?
Meillä kuvio poikkeaa teidän elämästä siinä, että mies tekee vuorotyötä (myös viikonloppuisin töitä), minä 8 - 16 työpäiviä arkisin. Lasten kuljettelu on siis lähinnä mun vastuulla. Mut sitten lisäksi meillä on maatila, jonka hoitamiseen menee lähes kaikki vuosilomat ja keväisin/syksyisin myös illat ja viikonloput.
Me ei koeta olevamme mitenkään kamalan väsyneitä, ehkäpä sitten tämä viljelyhomma erilaisuudessaan tuo enemmän voimia kuin kuluttaa niitä. Se on meidän yhteinen intohimomme, joten on ihanaa suunnitella ja tehdä niitä töitä yhdessä, kun muuten työmme ovat ihan eri maailmoista. Lapset on olleet aika pienestä aina mukana pellolla tai kotitöissä, joten oikeastaan ollaan siellä koko perhe.
En osaa sanoa, mikä saa jaksamaan, vaikka tosi moni sitä ihmettelee. Ehkä se, että olemme mieheni kanssa tehneet (5- ja 7-v. lasten avustuksella) "strategisen" kymmenvuotissuunnitelman siitä, miten toivoisimme elämämme kehittyvän ja menevän. Siitä on ollut se hyöty, että tajusimme konkreettisesti sen, miten vähän aikaa nuo lapset ovat pieniä ja asuvat meillä. Kymmenen vuoden päästä talo alkaa hiljetä... Meillä on siis katse aika pitkällä tulevassa, vaikka tajutaan, että yllätyksiä tulee. Se auttaa minun mielestäni jaksamaan niitä puuduttavia, työntäyteisiä päiviä.
ja nyt elämästä voi nauttia!