Pojille helpommin parempi numero koulussa- asiaa tasa-arvosta!

monet opettajat antavat pojille helpommin numeroita ns "tyttöjen aineista"- kuten käsitöistä, musiikista, ja eidinkielen kirjallisuusaineista (ennen vanhaan, nykyäänhän äidinkielen arvosanat on taas jaettu eri lailla). Se johtuu siitä, että heiltä odotetaan näissä aineissa vähemmän ja he siksi ylittävät odotukset helpommin. Sen sijaan äidinkielen kirjoitusosassa (kielioppi ja ainekirjoitus) pojat häviävät ihan siksi, että miehinen kirjoitustyyli ja aiheet ovat usein ihan vääriä, niitä joita opettajat eivät ymmärrä (vertaa lukiokaverini kirjoittama kirjallisesti aika loistelias aine siittiön matkasta naisen sukupuolielinten läpi kohti munasolua, joka aiheensa vuoksi hylättiin...)



Toisaalta tytöt saavat helpommin arvosanoja ns "poikien aineista" kuten tekniset työt ja matematiikka ja historia, koska heiltä niissä odotetaan vähemmän. Niinpä tytöt "ylittävät odotukset" helpommin.



Tavallaan tämä on ihan oikein, sillä kehuminen kannustaa niitä "rajalla" olevia enemmän kuin huonot arvosanat. Niille taas, jotka ovat jossain peruskouluaineessa oikeasti hyviä, peruskoulun kannustus on ihan yksi ja sama, koska taso on joka tapauksssa luvattoman alhainen. kuvittele nyt vaikka itse että jos osaisit kirjottaa romaanin niin paljonko sua lämmittäisi ekaluokan 5-rivin ainekirjoituksessa loistaminen... Sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta olennaista on, että kaikkia kannustetaan siellä, missä ne omat rajasuoritukset on - tyttöjä ja poikia.

Aikoinani koulussa muistan tajunneeni tämän asian kahdeksannella luokalla. Olin tehnyt erästä minulle todella vaikeaa tehtävää pitkään ja hartaasti, lukenut ja päntännyt ja etsinyt tietoa itku kurkussa. Sain tehtävästä kasin, minkä eteen olin tehnyt todellakin töitä! Samasta tehtävästä eräs poika (häirikkö, lintsasi, ei tehnyt mitään jne) sai PALKINNOKSI saman kasin, ihan vaan siksi että vaivautui tulemaan kouluun ja kirjoittamaan tehtävään edes jotain, vaikka ei saanut edes läheskään sanamäärää täyteen!



Tämä tapahtuma ja sen aiheuttama tyrmistys on piirtynyt niin selvästi mieleeni, että vielä vuosien jälkeenkin muistan tuon hetken. Suomalaisella koululla ei ole minulle mitään merkitystä eikä arvoa, sillä en voi enää olla ajattelematta että mikähän tuon oikea numero olisi, jos maailmassa olisi tasa-arvoa ja oppilaat arvosteltaisiin osaamisensa mukaan...



Yritä tässä sitten kannustaa lasta käymään koulua, kun tietää jo valmiiksi että he ovat kakkosluokan kansalaisia koska ovat tyttöjä...

tutkimuskin että samasta suorituksesta poika saa 8 ja tyttö 7.

vaan siinä puhuttiin just tuosta äidinkielestä.

miehestä tulee työmaalla hetkessä pomo, nainen ei eteenpäin pääse kuin olemalla todella hyvä- ja lapseton! Palkat on miehillä eri luokkaa ja lisäksi niitä palvotaan jos jäävät kotiin hoitamaan lapsia kun taas nainen on siinä tilanteessa ihan joutasakkia ja yhteiskunnan ja miehen elätti.



Kyllä nainen on edelleen toisen luokan kansalainen joka paikassa - ja monesti vielä itsekin olettaa että asian kuuluukin olla niin. Ihan hullu maailma.

sitä on tietyt feminismin haarat yrittäneet 1960-luvulta lähtien ja epäonnistunut.



Sen sijaan toisen haarat ovat menneet ja tehneet ja OLLEET parempia, päätyneet johtajiksi ja sanoneet että KATSOKAA MEITÄ; TÄMMÖISIÄ ME NAISET OLEMME. he ovat saaneet aikaan paljon suuremman muutoksen.



Hyvän esimerkin voima on suurempi kuin moitteen ja vääryyden osoittelemisen. itse asiassa on olemassa vaara, että jatkuva sorron osoitteleminen PITÄÄ sitä sortoa yllä.



Minä en missään tapauksessa ole toisen luokan kansalainen, en sittenkään, vaikka koulussa minulle ei annettukaan kymppiä parempaa numeroa, vaikka osasin kaiken ja enemmänkin (mulle kävi useammin kuin kerran niin, että mulla oli kokeissa enemmän kuin täydet pisteet - yleistä pisterajaa oli laskettu kun kukaan muu kuin minä ei yltänyt sinne ja keskiahjontakäyrä oli kuitenkin pakko saada kohdalleen).



Minä olen feministi, ja juuri siksi olen sitä mieltä että kaikkia pitää kannustaa siinä, missä heillä on paramtamisen mahdollisuus.



t kakkonen

totta on että asenteeni alkaa olla vähän turhan ärkky; tuskin se nyt kuitenkaan omassa olemuksessani huutaa kaikille sitä.



Mä en ole kympin oppilas, päästötokari oli vain 9,3 eli tuskin sulle vedän vertoja. Työskentelen palkattuna johtajana talossa jossa on töissä vain miehiä ja alakin on niin miehinen kuin olla voi, ja hyvin tulen kaikkien kanssa juttuun, herja lentää ihan hyvässä hengessä. Kolme lasta on itsellä, mies kotona heidän kanssaan kun ovat niin pieniä. En ole jäänyt huutelemaan että minua kohdellaan väärin, mutta paljon kovemman työn on teettänyt kuin keneltäkään mieheltä monet asiat elämässä...



Ja hyvä juttu että mun miestä arvostetaan koti-isänä, hurjan työn tekee. Toivon vain että naiset saisivat yhtä korkean arvostuksen. t. kuutonen

Täysin älytöntä. Lahjakkuus ei todellakaan mene sukupuolen mukaan. Tuolla ajattelulla vain vahvistat tyhmää stereotypiaa siitä, että tytöt ovat poikia huonompia matikassa ja pojat tyttöjä huonompia kielissä.

paljon kovemman työn on teettänyt kuin keneltäkään mieheltä monet asiat elämässä...

TOdennäköisesti. Toisaalta, jos multa olisi tässä nykyisessä työssäni vaadittu vähemmän, olisin todennäköisesti mennyt jonnekin muualle. Mäkin näen ympärilläni keskinkertaisia miehiä, joiden asema työyhteisössä on paljon mua varmempi heidän keskinkertaisuudestaan huolimatta. Silti ei käy kateeksi, sillä keskinkertaisiksi he jäävätkin. Heidän ei ole pakko eikä heillä ole resurssejakaan yrittää mitään uutta ja toisenlaista. Minun on pakko ottaa riskejä ja minulla on resurssit selvitä niistä jotenminä myös kehityn pidemmälle.

Täysin älytöntä. Lahjakkuus ei todellakaan mene sukupuolen mukaan. Tuolla ajattelulla vain vahvistat tyhmää stereotypiaa siitä, että tytöt ovat poikia huonompia matikassa ja pojat tyttöjä huonompia kielissä.

Ja joka tapauksessa on ihan liioittelua väittää, että tytöt jotenkin kärsisivät koulumaailmassa. useita tutkimuksia vuosien varrella on osoittanut asian olevan toisinkin päin. Se riippuu ihan siitä, mistä kulmasta asiaa katsellaan.

ja sanon tämän siis sekä entisenä tyttönä (jota silloin aina kiukutti se kun kaikkialla sanottiin tyttöjen pärjäävän tyhmempinäkin siksi että koululaitos suosii tyttöjä) että nykyään pojan ja tyttären äitinä (jota kiukuttaa edelleen se, että opettajat suosivat strereotypiaan soveltuvia lapsia - hiljaisia tyttöjä ja vilkkaita poikia, mutta meluisista tytöistä ja hiljaisista pojista tulee molemmista ongelmia).

törmännyt kun lapsi on vasta ekalla.

Minusta tytöt kyllä eivät välttämättä pärjää koulumaailmassa hyvin. Eivätkä pojatkaan. Ja tämä johtuu nimenomaan siitä, että lapsetkin nähdään niin vahvasti ensisijaisesti sukupuolesa edustajina eikä yksilöinä. Matemaattisesti lahjakas tyttö on helposti "hikipinko" kun taas vastaava poika on "lahjakas". Jostakin ne asenteet revitään ja lopputuloksena on jälleen kerran sukupolvi jossa naiset ovat sairaanhoitajia ja kirjastonhoitajia pienine palkkoineen ja miehet joko epäonnistuneita luusereita alkoholiongelmissaan joista kukaan ei välitä, firmojen toimitusjohtajia kaikkia siltä väliltä.

"Minun on pakko ottaa riskejä ja minulla on resurssit selvitä niistä joten minä myös kehityn pidemmälle."



Minun taas ei ole pakko ottaa riskejä, vaikka resursseja olisi ja olen siitä tyytyväinen. Minä myös kehityn, mutta en työelämän ehdoilla enkä kenenkään muun kuin itseni ehdoilla. Onko tosiaan niin, että ura tai työ tai koulumenestys on jonkun arvon mittari? Onko sosiaalinen status niin kipeän työn ja tuskan takana jonkun arvoinen?



Onko keskinkertainen jotenkin halveksuttavaa?



Minulle riittää itseni näköinen elämä, tyydyttävä toimeentulo ja se, ettei minun tarvitse näyttää tai päteä kenellekkään. Tiedän sisimmässäni oman arvoni, minun ei tarvitse arvostusta hakea muilta - ei numeroiden, titteleiden tai rahan muodossa.

...mikä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin vääryyden tyttöjen ja poikien kohtelussa tai että olisin tyytyväinen naisten asemaan yleisesti ottaen.



Haluan muistuttaa, että arvostuksen olisi syytä alkaa itsestä - muutos alkaa itsestä, omilla ehdoilla toimimisesta, ei toisten säännöillä tai ehdoilla menemisestä.

KAIKKI tytöt eivät kärsi koulumailmassa. KAIKKI tytöt eivät pärjää koulumaailmassa. KAIKKIA poikia ei suosita koulumaailmassa. KAIKKI pojat eivät kärsi koulumaailmassa. ylipäänsä koulumaailma ei suosi tai syrji jompaa kumpaa sukupuolta - mutta valitettavasti kyllä niitä, jotka eivät sovi stereotypiaan omasta sukupuolestaan, ikäluokastaan, sosiaalisesta taustastaan ja ihonväristään.



Peruskoulu on lokeroinnin ja luokittelun tyyssija. Jos löydät itsellesi lokeron johon sovin hyvä - jollet, tervemenoa erityisluokalle. Se, että tämä keskustelu sitten vedetään sukupuoliseksi syrjinnäksi on kuitenkin käytännössä vain tapa vesittää koko keskustelu. Kyse ei ole sukupuolisesta syrjinnästä, siis siitä, että koulu syrjisi tai suosisi joko poikia tai tyttöjä, vaan kyse on ylipäänsä ennakkoluuloista ja lokeroinnista. Kun tästä tehdää sukupuolten välinen kiista, oikea ongelma peittyy ja jää hoitamatta.

Onko joku sanonut että emme arvostaisi itseämme? Se omilla ehdoilla toimiminenkin on muuten kiinni ihan siitä mitä yksilö tahtoo. Jos tahtoo luotiuran niin siitä vain sitä tavoittelemaan! Ja paljon voimia lasikaton rikkomiseen. Mutta joku voi myös aidosti valita kotiäitiyden, hoiva-ammatin tms ja silti arvostaa itseään paljon ja olla feministi.



Tasa-arvo toteutuu vasta sitten, kun jokaisella ihmiselä sukupuoleen katsomatta on mahdollisuus tasapäisesti toteuttaa omaa henkilökohtaista potentiaaliaan. Mies voi valita hoiva-alan ilman pilkkaa ja nainen myös ilman että leimataan taantumukselliseksi. Ja korkeaa virkaa uskaltaisi tavoitella niset aivan yhtä rohkeasti kuin miehetkin ja heidät siihen myös yhtä todennäköisesti valittaisiin.

erilaisia jo syntyessään. Kehittyvät eri tahdissa. Heiltä odotetaan eri asioita. Poikia yleensä kannustetaan jo taapero ikäisenä toimeliaisuuteen kun taas tyttöjä hoivaamiseen. Ja ihmekös tuo. Pojat kun kehittyvät fyysisesti nopeammin kuin tytöt. Pojilta ja tytöiltä ei voi mielestäni vaatia ihan samoja asioita ihan joka asiassa. Tasa-arvo täysin jyrkkänä millilleen tarkkasti toteutettuna ei varmaankaan koskaan onnistuisi.

Minäkin olen samaa mieltä, että kannustamiseen nuo numerot on ainakin ala-asteella tarkoitettu? En minä ainakaan silloin tarkkaillut silmä kovana millaisia numeroita pojat saa. Kärtännyt, että kohteleeko tuo opettaja meitä nyt sukupuolisesti tasa-arvoisesti.

Mieshormoonitkin jo ohjaavat miehiä hanakkaammin johtajan aseman tavoitteluun. Totta jollakin naisellakin noita "suoran aggression" hormooneitakin on ja tällaiset naiset usein päätyvätkin johtavaan asemiin herkemmin kuin ehkä enemmän epäsuoran aggression taitavat kanssasisaret.

Mieshormoonitkin jo ohjaavat miehiä hanakkaammin johtajan aseman tavoitteluun. Totta jollakin naisellakin noita "suoran aggression" hormooneitakin on ja tällaiset naiset usein päätyvätkin johtavaan asemiin herkemmin kuin ehkä enemmän epäsuoran aggression taitavat kanssasisaret.

ei mieshormoni mihinkään agressioon miehiä johda. Kyllä se on ihan vain tyhmyys ja vastuuttomuus mikä sitä nyrkkiä heiluttaa - niin naisilla kuin miehilläkin.

Juuri eilen tuli arvosanat puheeksi, kun tyttöni niitä minulta kyseli. Siinä sitten kerroin miehelleni, miten lukiossa historian opettaja tuli minun ja kaverini puheille.



Opettaja pyysi anteeksi meiltä, koska hän ei kuulemma voi antaa meille historiasta päästötodistukseen arvosanaa kymmenen, vaikka "Te todellakin ansaitsisitte sen. Mutta jos minä annan teille 10, minun pitäisi antaa "Juusolle" 12, niin paljon enemmän hän tietää".



Just joo, totuushan se on, että "Juuso" oli tosissaan viisas, yleissivistynyt, tiesi paljon enemmän mitä lukion oppimäärään kuului. Mutta koska hän oli niin kiinnostunut mm. historiasta ja tiesi meitä muita enemmän vaatimusten ulkopuolista tietoa, me muut sitten saimme "vain" 9 todistukseen, kun tiesimme vain sen, mitä meidän pitikin tietää oppivaatimusten mukaan arvosanan 10 edestä.



Mieheni ällisteli, miksi emme valittaneet asiasta jonnekin, ja totesin sen totuuden: se oli silloin aivan sama mulle, onko mulla historian numero 9 vai 10. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen tuo opettaja olisi pitänyt herättää pois tuosta arviointimenetelmästä: jos oppilas on saanut kaikista kokeista ja kursseista arvosanat, joilla puhtaasti ansaittaisiin 10, hän ei voi olla sitä antamatta vain siksi, kun joku toinen tietää vielä enemmän - vain siksi, kun lukee historiaa vapaa-ajallaan ja oppimateriliaalin ulkopuolelta.