Minkälaisen äidin tytär pitää äitiään ns. parhaana ystävänään aikuisena?

Mutta muista että tehtäväsi on olla lapsesi vanhempi et kaveri. Luottamukselliset välit on hyvä juttu, mutta äidin tai isän tehtävä ei ole olla lapsensa paras kaveri.



Tässä asiassa ollaan nykyisin menty ihan sekaisin. Unohdetaan että lapset tarvii kasvatusta, ei haluta olla ikäviä ja aiheuttaa pettymyksiä, niinkuin vanhemmat joskus joutuu tekemään. Kaverithan on aina kivoja.

Mun ja mun äidin läheisiin suhteisiin varmaan vaikuttaa se että asutaan erimaissa. Siis vieraillaan vähintään kerran vuodessa 1-2 viikkoa ja muuten pidetään sähköisesti yhteyttä.



Sanoisin että mulla on oikeasti hyvät ja läheiset suhteet äitiini. Paljon paremman kuin niillä joiden äiti asuu naapurissa.

Mutta olen kuitenkin myös onnellinen siitä, että äiti oli aina myös äiti eikä mikään kaiken ymmärtävä kaveri. Mutta äidille pystyin helposti mennä asioista puhumaan ja teini-iässä äitini kyseli paljon ystävieni kuulumisia ja minä kerroin avoimesti mitä kukin oli tehnyt ja kenen kanssa seurusteli jne. Olemme myös aina kyenneet keskustelemaan muutenkin yhdessä. Äiti taas on aina kertonut minulle luottamuksella asioita vaikkapa lähipiirimme ihmisiin liittyen ja juuri se luottamus onkin ollut se tärkeä juttu.

Kakkosella taas todella nipo vastaus.



Mun äiti oli äitinsä kanssa parhaat kaverit.

Mummoni oli silti äitini ollessa pieni se perheen kurinpitäjä. Erittäin tomera ja temperamenttinen nainen. Ukki taas se leikittäjä ja kujeilija.

Mun äidillä ja mummolla oli vaan aikuisena niin hirveästi yhteistä. Sama harrastus ja he todella pitivät toisistaan ystävinä. Soittelivat lähes päivittäin ja juttelivat tuntikaupalla. Mulla on myös hyvin läheiset välit äitiini. Täysin mutkattomat ja välittömät välit. Äitille voi aina purnata kun maailma tökkii. Ainoita asioita joista ei puhuta on puolisot (henk,koht asiat) ja seksi.

Se vaan olisi jotenkin kummallista ruveta niistä jauhamaan. Muuten aihe voi olla mikä vaan maan ja taivaan välillä. Juuri mutkattomuus on se avainsana. Sanoa saa mitä sylki suuhun tuo molemmin puolin. En myöskään ystävinäni hyväksy mitään kaksinaamaisia nipoja vaan on oltava ns, pieru välit. Siis jos pierettää niin pieraisee ilman että toinen vetää herneen nenään.



Kun on kasvanut tuollaisessa ilmapiirissä niin tuntuu todella kummalliselta kuinka toisilla on niin kireät välit tai sitten ollaan just kaverimeningillä niin että vanhempi yrittää miellyttää lasta kaikessa. Kyllä äiti voi olla hyvä ja paras ystävä.

Kyse oli kahdesta AIKUISESTA. Lapsi on lapsi, mutta aikuinen lapsi on aikuinen.

2, et lukenut tarkkaan ap:n tekstiä Kyse oli kahdesta AIKUISESTA. Lapsi on lapsi, mutta aikuinen lapsi on aikuinen.

Kakkonen vastaa

No mä sain ap:n tekstistä sen kuvan että toivoo välien pysyvän samanlaisina kuin nyt, eli ilmeisesti nytkin ovat hyviä kavereita. Voi olla että ymmärsin väärin, pysyn silti kannassani, nykypäivän vitsaus on se, etteivät vanhemmat osaa olla lapsilleen vanhempia vaan enemmänkin kavereita.

Tarkoitan, että jaksaa kuunnella tytärtä ja muistaa jutut myöhemminkin, niin, että tietää mm. mistä tämä on kiinnostunut.



Ja se, ettei suutu, vaikka lapsi kertoisi joskus hölmöjä asioita ja tunnustaisi tehneensä tyhmyyksiä. Kaikkihan me joskus teemme vääriä valintoja, niin olen ymmärtänyt, mutta niistä voi sitten oppia, ettei toista samoja virheitä.



Mulla on aika hyvät välit äitini kanssa. Olen aina voinut kertoa hänelle jos esim. töissä menee huonosti tai jokin muu asia painaa mieltä. Hän ei koskaan lyttää mua, vaan koettaa valaa uskoa ja toivoa.

silloin äiti on jollain tavalla dominoiva ja omistava. Äiti on ÄITI ja paras ystävä on jotain muuta. Ihan kun äiti eläisi jotain lapsen kautta. On ihan eri asia, jos on ihanat ja TODELLA lämpimät välit, mutta surullista jotenkin minun mielestä, jos äiti on paras ystävä. Ja minä siis reissaan, juoruan ja teen kaikkea kivaa äitini kanssa. Mutta paras ystävä on aina paras ystävä, jolle kerron joitain asioita mitä en äidilleni kerro (minusta normaalia).

jolle voi kertoa myös huolia, avioliitto- ja seksihuoliakin. En oikein pitäisi, jos omat vanhemmat kertoisi mulle parisuhdehuoliaan... Tai että tytär olisi liian "avoin" omista asioistaan. Toki reissuja voi tehdä ja juoruta.

Sitten täytyy muistaa, että tyttärellä on myös oma perhe, ja välttämättä se mies ei halua anoppia nähdä jokapäivä tai ottaa mukaan reissuihin, vaan haluaa kuherrella rakkaansa kanssa ihan kahdenkesken.

Mun mielestä äidin ei kuulu olla paras ystävä. Hyviä luottamuksellisia välejä en vastusta tietenkään, mutta äidin tehtävä on kasvattaa lapsensa pärjäämään maailmassa, etsimään omat ihmissuhteensa ja löytämään oma paikkansa maailmassa. Äidistä joku päivä aika jättää, niin se vaan menee. Jos äiti on paras ystävä, eikä muita yhtä läheisiä ystäviä ole, niin aika yksin sitä jää.

Pidä suhde kunnossa, mutta suurin virhe olisi, jos olisit mustasukkainen tyttäresi ystäville (parhaalle/parhaille). Äiti on äiti ja ystävät ystäviä. Ei se pois sulje sitä, että voitte olla tosi läheisiä ja tehdä kaikkea kivaa yhdessä. Olen vaan nähnyt yhden "mustasukkaisen" äidin läheltä ja hänellä meni välit tyttäreensä pariksi vuodeksi, kun ei halunnut irrottautua ja hyväksyä tyttärensä PARASTA ystävää.

Minulla on kaksi aikuista täysi-ikäistä lasta.

Ajattelin kyllä, että olen lapsille ikään kuin kaveri.. kun kerroin tämä oman ajatelmani yhdelle kaverilleni, hän repesi nauruun. Nauru kertoi, että en todellakaan ollut "kaveriäiti", vaan olin "aikuinen-äiti" lapsilleni.



Asetin lapsilleni rajat ja säännöt ja pidin huollen, että niitä noudatettiin. Jos ei, seurasi sanktio. Mikä ja millainen, se riippui asiasta.

Asioista pystyi kyllä keslkustelemaan, neuvottelemaan ja joustamaan.



Kun elämä kolhi ja muut olivat ilkeitä omalle kultahippuselleni, minä äitinä puolustin. Käänsin kivet ja kannot ympäri ja pidin huolen siitä, ettei lapsiani kohdeltu epäoikeudenmukaisesti.



Se mitä oli liian vähän, oli: syli, läheisyys, kehuminen.



Ehkä lyhyesti siis:



ei henkistä väkivaltaa, ei alistamista, ei mitätöintiä

rajat, säännöt, joita noudatetaan

keskusteluyhteys, neuvotteluyhteys.

Hyvien käytöstapojen opettaminen, empatian, oikean ja väärän opettaminen

lapsen puolustaminen

kuuntelija, ymmärtäjä. kehu, kiitä arvosta, kunnioita persoonaa.

Syliä, halia rakkautta, läheisyyttä, yhdessä oloa.

Kun elämä kolhii, ole puskuri, ole se vahva, kun murros- ja uhmaikä riehuu ja meuhaa.

muuta kun ei voi kun uskoa parasta ja pelätä pahinta, ja luottaa lapseen.



Yksinkertaisesti, jos haluat olla lapselle kaveri, kun lapsesi on aikuinen, ole nyt lapselle aikuinen. Ei kaveri.



Virheitä tulee tehtyä. Mutta kun ajatus on hyvä, tarkoitus on hyvä. Kyllä lapsi en tajuaa, murrosiässäkin, vaikka muuta huutaa.



Nyt kun omani ensimmäiseni ovat aikuisia, on ollut hienoa saada palautetta, että olen ollut paras äiti heille, olen ollut tosi hyvä äiti.



Omani ovat hölmöilleet tosi paljon ja jääneet kiinni vain vähäisestä.. meillä oli alkoholin ja tupakan suhteen nolla-toleranssi ja muutenkin hyvin tiukat säännöt. Silti.

Välit on nyt hyvät.

Tyttären kanssa läheisemmät kuin pojan.

Oikeasti: tuttavapiirissä ne, jotka ovat äitinsä kanssa aikuisiälläkin bestikset, eivät joko ole löytäneet hyvin läheisiä ystäviä, eivätkä ole kovin sosiaalisia tai itsenäistyneet tarpeeksi.

Minullakin on hyvät välit äitiini, mutta bestikseksi en missään nimessä sanoisi. Omat rakkaat ystävät ovat aivan eri asia. Äiti on äidin, ei kaverin roolissa. Tärkeä, mutta eri tavalla. Joo, ja joskus juoruamme, shoppailemme yhdessä.

tässä keskustelussa ihmiset puhuvat vähän kahdesta eriasiasta, tosiaan on ero ollaanko "parhaita ystäviä" vaiko "hyviä ystäviä". Äidin kanssa voi mielestäni olla hyviä ystäviä, mutta parhaan ystävän kanssa tulisi voida jutella vaikka vähän intiimimmistäkin asioista. On ihan luonnollista ettei äiti ja tytär voi jutella aivan kaikesta. Ja tämä taas ei tarkoita etteikö silti voitaisi olla läheisiä ja hyviä ystäviä.

ap aloitti parhaasta ystävästä, joten siihen vastasin. Jos olet linjoilla ap, niin tarkenna.

Mutta äiti oli paljon kanssani, yhdessä puhuimme paljon, luimme samoja kirjoja ja kävimme kävelemässä. Murrosiässä ja sen jälkeen otin aikalailla irtiottoja, mutta nykyään olen todennut,että äitini on minulle yksi läheisimmistä ihmisistä. Hän ymmärtää minun suhdetta lapsiini, kotiini, kirjoihin ja moneen muuhun asiaan paremmin kuin kukaan muu ihminen.

Mun aiti on nuorekkaan oloinen ja näköinen ja saanut minut 25-vuotiaana. Kun sain ajokortin, olin usein äitin kuskina ja menimme lähipaikkakuntien ravintoloihin. Lähikaraokebaariinkin innostuttiin usein lähtemään muutaman jälkeen. Parilla festareillakin ollaan oltu yhdessä, ei tosin rymytty mudassa ja nukuttu teltassa. Äitini ei ei kuitenkaan ole ikinuori, ei esim ymmärrä lävistyksiä eikä jättireikiä korvissa, rankkaa tecnoa tms. Äiti ei siis oikeasti ole paras ystäväni, mutta tosi kiva äiti jolle on ihana soittaa sillä hän ymmärtää, rohkaisee, lohduttaa jne. Hänelle voi kyllä kertoa murheet tosi pitkälle mutta esim. sänkypuuhia tai kaksmielisyyksiä en äitin kanssa puhele.

minun ollessa lapsi. Oli avioero ja paljon töitä, vastuuta minusta jne. Rajat minulla oli tiukat, ja äiti oli aina se joka sanoi viimeisen sanan.



Nyt aikuisina ollaan juteltu todella paljon! On annettu anteeksi ja ymmärretty, puolin ja toisin. Äitini on välillä ollut minulle jopa kateellinen kun minun elämä on ollut niin helppoa nyt aikuisena.



Äitini on todella nuorekas ja panostaa paljon itseensä. Mummin - rooli ei istunut automaattisesti. Ei mikää perinteinen mummi olekaan.



Kuitenkin soitan ensimmäisenä äidilleni jos jotain tapahtuu. Huomaan kunnioittavani äitiäni suunnattomasti juuri vaikeasta menneisyydestä johtuen! Jutellaan paljon ja melkein kaikesta.



Eli vaikka ei olisikaan lapselleen mikään " täydellinen äiti ", se ei tarkoita etteikö aikuisena voitaisi olla oikein hyviä ystäviä.

Mulla onkin tosi hyvä äiti. On aina huolehtinut lapsistaan aidosti ja viimeisen päälle. Omat tarpeensa on jättänyt surutta syrjään, jos lasten etu on sitä vaatinut. On aina kuunnellut lapsiaan ja ollut kiinnostunut heidän elämästään. Hän aistii hyvin herkästi, jos kaikki ei ole lapsilla hyvin. Mikä tärkeintä, hän on ollut aidosti vanhempi, eikä mikään bilekaveri. Luulen, että olen saanut paljon tiukemman kasvatuksen kuin suurin osa oman ikäisistä kavereistani. Lisäksi äitini rakastaa ilahduttaa varsinkin minua, ainoaa tytärtään, pienillä yllätyksillä. Hän on jo lapsesta saakka esim. vienyt minua teatteriin, konsertteihin yms (olisi varmaan vienyt veljiäkin, jos heitä olisi kiinnostanut!). Ja hän tietää, mistä pidän, koska meillä käy maut hyvin yksiin. Viime vuosina olemme lähentyneet entisestään. Ehkä nyt olen itsekin äidille enemmän aikuinen, koska olen omien lasteni äiti, enkä vain hänen tyttärensä.

Kaverithan on aina kivoja.