Kumpi on tyhmä...

meillä samanlaista, kauanko te ootte ollu yhdessä?

meille parisuhdeterapiassa sanottiin et ollaan jämähdetty johonkin "vaiheeseen suhteessa missä etsitään suhteen ns.johtajaa" eikä nyt tunnuta pääsevän siitä pois, joka päivä kinataan ihan typeristä asioista...

Ja vähän samantyylistä on ollut aina. Tosin meillä ongelma on "ratkaistu" sillä että ukko on ollut enimmäkseen töissä ja tullut vaan harvoin kotiin natkuttamaan siitä että kaikki on pielessä. Mutta nyt meillä on ollut tota remonttia viimesen vuoden ajan ja on joutunut olemaan paljon kotona. Ja mä olen oppinut pitämään puoleni ja sanomaan vastaan, vaatimaan oikeuttani olla sellainen kuin olen enkä sellainen kuin mies haluaa.

Minä olen myös suurpiirteistä tyyppiä ja minun mieheni saa olla onnellinen jos kattilat ovat yleensä edes kaapissa...no yleensä kyllä ovat. Mutta en siis tosiaankaan voi ymmärtää mitä väliä sillä on jos kattilat ovat kuitenkin siellä missä pitää jos eivät nyt olekaan ihan juuri oikeassa järjestyksessä (mikä erikoinen järjestys kattiloilla voi muuten olla???).



Ehkä olisit voinut käyttää vähän lievempää termiä kuin "vedän itseni hirteen" mutta tosiaan ymmärrän närkästyksesi.



Ja ei, et tosiaankaan ilmoita kyläilypaikkaan että ette tule. Menet sitten lasten kanssa ja sanot että mies ei päässyt. Piste. Et kerro että murjottaa etkä rupea valehtelemaan että sairastui tmv. Jos kysyvät syytä niin sitten vaan toistat että valitettavasti ei vaan päässyt tulemaan. Miehellekin sanot nyt heti että sinä ja lapset ainakin lähdette ja jos mies haluaa jäädä kotiin niin voi toki niin tehdä. Ja että haluaisit kyllä että hänkin tulee mutta et voi aikuista miestä siihen pakottaa jos tämä ei halua tulla. Mutta että mies voisi ajatella minkälaisen esimerkin silloin lapsilleen antaa.



Nauti sinä ainakin päällisin puolin päivästä. Älä lähde sovinnontekoon. Mies mäkätti, mies murjottaa. Miksi sinun pitäisi pyytää anteeksi ja tehdä sovintoa? Silloinhan vaan myönnät miehellesi että sinä olet oikeasti se ainoa väärässä oleva.

vaikuttaa neuroottiselta kattiloineen

Ja tosta kyläislystä vielä että tuntuu toisaalta tylsältä lähteä yksinkin, koska kyseessä on uusi tuttavaperhe ja perheen mies nähtäisiin ensimmäistä kertaa. Olisi kiva saada se oma mies hänelle seuraksi, mutta tosiaan huonotuulisena ei auta yrittää raahata mukaan. Osaa olla tosi inhottava ulkopuolisillekin jos on pahalla päällä. En esim. voi viedä äitini tai veljeni luokse kun on loukannut heitä niin pahasti ja olen jo päättänyt että annan esim. meidän kesämökin veljelleni koska mieheni ei kuitenkaan pysty jakamaan sitä kenenkään kanssa ja kaikille tulee vaan paha mieli.



Ja toisaalta toi sama osaa halutessaan olla mukava seuramies - siis muille kuin omalle perheelleen.

että lähdet kylään lasten kanssa, MUTTA et hauku ukkoasi siellä kylässä. Hän on miehesi ja lastesi isä, ole hänelle lojaali. Sano vaikka että on kipeänä, yritä kuitata huumorilla.

Siis: älä anna miehesi nipotuksen pilata sinun ja lasten vappua. Mekin olemme mieheni kanssa aika erilaisia, mutta kumpikaan ei ole nipo (tai mies vähän, mutta olemme hyödyntäneet sen). Minä tulisin tuollaisesta kattilavääpelistä ihan hulluksi. Varmasti miehesi on myös kiva joissain asioissa?

Nieleskellä saamme molemmat, kipinät sinkoaa ja kumpikin osaa antaa palautetta. EI siinä mökötys auta (kuin ehkä hetken), on vaan juteltava ja otettava toisen erilaisuus huomioon. Peruspiirteilleen ei mahda mitään! Mä ainakin haluan, että meillä on kattilat järjestyksessä ja kaikki muukin ja inhoan sitä, että muut jättävät tavaransa miten saattuu eikä kukaan löydä mitään.

Toki lähdet kylään ja teet juuri niin, kuin alussa neuvottiin. Miehellesi olet lojaali, jos hän toisaan ei lähde, niin sanot sitten, että ei päässyt. Heität ovalta, että järjestä kattilat sillä aikaa, kun olemme poissa... Ja keksi vaikka pari muutakin puuhaa. Puhumista silti tunnutte tarvitsevan ja paljon!

olisiko kannattanut miettiä nuo asiat jo vuosia sitten. ei kait se luonne ole puun takaa sinulle tullut?

totta kai tiesin miehen luonteen jo seurusteluvaiheessa mutta oli (ja on) hänessä myös sellaisia piirteitä, jonka takia hänet sitten kuitenkin valitsin. Myönnettäköön etten minäkään ole helppo ja on kovin vähän miehiä jotka lapseni isiksi ylipäänsä huolisin.



Mellä on tasapaino säilynyt sillä ettemme ole yrittäneetkään olla liian läheisiä ja tehdä yhteistyötä. Miehelle on ollut tärkeintä hänen työnsä ja harrastuksensa, minulle taas meidän kuusi lasta (ei kotityöt) ja olen kyllä palkkatöissäkin ollut sen kun olen ehtinyt. Miehellekään lasten määrä ei ole ongelma, hän on itsekin suurperheestä, mutta myös lapsilta hän vaatii mielestäni ihan liian paljon.



Mutta nyt nelikymppisenä on kai tullut se kriisi että toivoisi rakkautta ja ymmärrystä siltä kumppaniltakin. Ja siksi tilanne on alkanut kyrsimään erityisen paljon. Välillä jopa alkaa ruoho näyttää tosi vihreältä jossain aidan takana vaikka tiedän että kukaan ei ole niin hullu että ryhtyisi tälaisen katraan isäpuoleksi ja siksi pidättäytyn myös "seikkailuista". Mieheni ei nimittäin ikinä sulattaisi syrjähyppyä jos jäisin sellaisesta kiinni.



t. ap

Onko miehesi kenties johtavassa asemassa töissä? Isäni on. Hän on tottunut töissä siihen että useampi henkilökohtainen assistentti tekee asiat (ymmärrettävästi) juuri niin kuin hän haluaa ja jos isäni sanoo töissä että jotain on tehtävä jollain tavalla vajaa kaksikymmentä ihmistä pomppaa tuoleiltaan ja tekee niin. Hänellä on jäänyt sitten hyvin hyvin usein tämä työminä päälle kotiinkin (varsinkin kun päivät töissä ovat pitkät). Hänen on selkeästi tosi hankala ymmärtää miksei kotona hänen sanansa painakaan yhtä paljon kuin töissä jossa lähes kukaan ei kyseenalaista hänen käskyjään (jotka varmaankin ovat siellä ihan jees, yrityksellä kun menee hyvin...toki isäni ei mikään pääjohtaja ole mutta johtoryhmätasoa kuitenkin).



Meillä kotona mentiin sillä tavalla äidin ja sisarusten kanssa että lähinnä vaan naureskelimme aina passuuttelija isän viimeisimmille käskyille keskenään ja äiti muistutti välillä isälle että kotona toimii demokratia vanhempien välillä. Ja kummakin ajattelumalli voi olla yhtä oikea.

Että vierailu saatiin sentään kunnialla läpi eikä mies kenkkuillut siellä. Jäi vielä sen perheenisän kanssa lasten kanssa leikkipuistoon vähäksi aikaa.



Mieheni ei ole statukseltaan johtoasemassa, koska ei halua olla "rahanahne", vaan toimii tutkijana nälkäpalkalla. On kyllä työpaikan puolesta käynyt kaikki johtamiskoulutukset, on pyydetty johtoasemiin ja käytännössä kyllä pomottaa ja hyppyyttää myös työkavereitaan.

joka avaukseen kuin avaukseen pistää aina tämäntyyppisen viestin:

olisiko kannattanut miettiä nuo asiat jo vuosia sitten. ei kait se luonne ole puun takaa sinulle tullut?

Huokaus.

Jos olisi meillä niin sanoisin, että ole hyvä ja järjestele kattilat vaikka joka päivä niin kuin haluat (minulle sopii kumpikin tapa...). Ja sitten olisin lähtenyt kyläpaikaan ilman häntä. Olisi ollut aikaa miettiä omaa käytöstään.

Hyvä, että vierailunne sujui hyvin!



Kattilajutusta tuli kovasti mieleeni minä itse ja oma mieheni, mutta toisin päin. Minustakin kattiloiden on hyvä olla juuri tietyssä järjestyksessä, lautasetkin laitan kaappiin koon ja syvyyden mukaan eri ryhmiin, ja samoin aseet kuivumisastiaan koon ja tarkoituksen mukaan.



Systeemi on minusta kiva, koska tarvitsee vain ojentaa kätensä, ja saa haluamansa heti, kun tietää, miten ne on järjestetty.



Käytännössä kuitenkaan järjestys ei ole meillä koskaan pitänyt, koska mieheni mielestä se on typerää nipotusta, joten hän laittaa astiat kaappeihin satunnaiseen järjestykseen.



Alussa se häiritsi, mutta olen tottunut enkä enää puutu asiaan. Olemme olleet aviossa yli kymmenen vuotta. Jotkut asiat toisessa ihmisessä vain pitää hyväksyä.



Olisi hyvä, jos miehesi puntaroisi, onko kattiloiden järjestys talouden tai turvallisuuden kannalta merkittävä asia. Mukavuuden ja viihtymisen kannalta se ehkä hänelle onkin, ainakin minulle on, mutta puolison ja perhesovun vuoksi voisi vähän tinkiä omista vaatimuksistaan.