Mennyt ihan överiksi tuo lasten hoitajien "lahjominen" jouluna/keväällä!
Ei me (70-luvulla) syntyneet olla viety mitään opettajille koko ajan!
Tyhmä käytäntö, johon opettajien/hoitajien pitäisi itse puuttua kieltämällä lahjat =)
Kommentit (35)
mutta pieni muistaminen on monesti paikallaan. Monelle muullekin kuin hoitajalle.
pph:lle. Yleensä herkkukori tai joku syötävä juttu.
Pph palkka on niin surkea ja poikani saa todella hyvää hoitoa. Pph on aivan ihana henkilö. Pystyy joustamaan, kuten mekin.
ja pitävät hyvää huolta lapsistani. Tottakai haluan heitä jouluna muistaa joulupaketilla. Saanhan minä itsekin joulun aikaan työn kautta hirveän määrän kaikenmaailman juustosettejä, viinipulloja ym erilaisilta yhteistyökumppaneilta.
Meillä on ihan mahtava pph ja vimppana päivänä ennen joulua viedään paikallista käsityötä oleva kynttilä. Thats it.
esim lapsen leipoma pipari, suklaarasia tms.
aika monessa työssähän itse kukin saa muistamisia pienemmästäkin syystä kuin lasten hyvästä hoidosta!
Oleellista on mielestäni, että hoitajia muistetaan. Lähes yhtä oleellista on myös, ettei "lahjominen" mene överiksi. Jokin PIENI muistaminen on kohteliasta ja ainakin meillä tulee ihan sydämenpohjasta.
pojan leikkikoulussa kerättiin hoitajille kimppalahja. Osallistuminen oli vapaaehtoista ja kerättävä summa yleensä noin 5 euroa/lapsi. Rahoilla saatiin järkevä lahja jokaiselle opelle eikä sit tullut sitä kymmentä konvehtirasiaa. Aina löytyi joku vanhempi, joka hoiti keräyksen/lahjan oston. Mun mielestä kätevä systeemi, joka toimi hyvin.
ja pitävät hyvää huolta lapsistani. Tottakai haluan heitä jouluna muistaa joulupaketilla. Saanhan minä itsekin joulun aikaan työn kautta hirveän määrän kaikenmaailman juustosettejä, viinipulloja ym erilaisilta yhteistyökumppaneilta.
Aika moni saa töiden kautta joulun aikaan lahjoja. Yhteistyökumppanit muistavat minuakin juuri juustokoreilla, viinipulloilla, lohipaketeilla...
Tänä jouluna on tullut jo muutama ulkomailta lähetetty joulukori paikallisten herkkujen kera. Niin miksi en antaisi poikani hoitajalle myös kiitosta hyvästä työstä ??
Lahjokoot ne jotka itsekin saavat lahjuksia työnsä kautta...
Minulla lähes samanlainen palkka kuin pph:lla (äitini kanssa vertailin) ja meillä ei valtio anna mitään joululahjaa...lahjusta....
He tekevät työnsä, (ja hyvin tekevätkin meillä,) saavat palkkansa ja kiitämme heitä kun siihen erityisesti aihetta on...
Minusta on asiallista kiittää hoitajia hyvästä työstä joulun aikaan. Samoin muistan myös meillä kotona käyvää siivoojaa. Minusta nämä ovat perus käytöstapoja.
jo 70-luvulla opettajalle jouluna ja koulun loppuessa kevällä jotain, en muista kylläkään enää mitä.
Olen vahvasti eri mieltä.
1) minä ainakin jo 70-luvulla syntyneenä olen vienyt aina hoitajille ja opettajille joulu- ja kevätmuistamiset
2) minä haluan muistaa lapsieni hoitajia tai opettajia siitä, että jaksavat minun kullannuppuni kanssa sen päivän, kun olen itse töissä, palkan he saavat toki kunnalta, mutta ei ne palkat nyt niin päätä huimaavia ole ettenkö voisi muistaa heitä, muistin silloinkin kun olin yh
3) monet antavat ihan antamisen ilosta, kuitenkaan kenenkään ei ole pakko antaa eikä kukaan ammattikasvattaja loukkaannu siitä, että joku ei jotain tuo, itse kun olen noita juttuja seurannut, niin monet antavat vähästään, rikkaat ei paljostakaan, toki poikkeuksiakin on
Mutta en vie mitään lahjaa jouluna enkä keväällä. En ole yhtään sen tyyppinen ihminen, joka askartelisin tai ostaisin jotakin pientä söpöä tavaraa. Kiitän kyllä kauniisti ja toivotan hyvät lomat yms.
Sen sijaan saatan viedä joskus muulloin vaikka suklaarasian tai muuta herkkua kahvipöytään: tärkeää on että muistamisen voi syödä pois eikä se jää hyllylle pölyttymään.
En ole yhtään pahoillani, että joku muu vie muistamisia.
Minä arvostan suuresti sitä työtä, mitä päiväkodissa tehdään. Minun lapseni hoitaminen on arvokasta, ja haluan siitä hoitajia kiittää. Varsinkin, kun he tekevät parhaansa, ja se näkyy.
keväällä ja jouluna.
Nyt meillä on kaksi lasta ja olemme aina vieneet tarhaan ja kouluun paketit tai kukat keväällä ja jouluna.
Olemme todella tyytyväisiä lapsemme hoitoon ja opetukseen niin halumme ITSE kiittää ja muistaa nytkin jouluna.
Jokainen tietysti tyylillään mutta näin olemme tehneet ja tulemme tekemään.
ei meillä ainakaan lapset vie mitään. Tulee muutenkin Joulu kalliiksi, saatikka sitten että jokainen lapsi veisi vielä opettajille, harrastusohjaajille jne jotain. Ei kuulu meidän tapoihin. Enhän minäkään tekemästäni työstä lahjoja saa. JA jos opettaja katsoo lapsiani vinoon, kun eivät lahjo niin katsokoot. Vika silloin opettajassa.
haluan pienellä muistamisella osoittaa sen pari-kolme kertaa vuodessa. Siinä ei ole mitään pahaa mielestäni.
Oman lapseni päiväkodin henkilökunta näkee todella paljon vaivaa lasten eteen. On kaikenlaisia pienryhmiä, retkiä, askarteluja yms. Myös esim. nyt jouluna on joulukalenterissa leivottuna jokaiselle lapselle oma pipari (iso). Muutenkin henki on hyvä, lapsista välittävä. Haluan muistaa heitä jouluna tästä mahtavasta työstä.
Päiväkodin juhlissa lapset vievät ohjaajille Pentikin yms. pusseja.
Minä periaatteessa en osta mitään. He tekevät työnsä niin kuin me muutkin.