Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun miehen käytös lapsia kohtaan toisinaan sietämätöntä?
28.04.2009 |
Minulla on ongelma, joka kärjistyy aika ajoin, hyvin harvakseltaan, niin pahaksi, että mietin onko ero ainoa vaihtoehto.
Mies harjoittaa joskus lapsia kohtaan vallankäyttöä, joka on minusta paitsi väärin myös käsittämätöntä. Joissakin tilanteissa mies ei vain tunnu voivan millään antaa periksi. Esimerkiksi hänen mielestään ruoan "pakkosyöttäminen" on oikein; tästä olen pikku hiljaa pääsemässä eroon, ehdottelen kompromisseja, maistamisia jne. Lisäksi hänen mielestään kaksi kouluikäistä lastamme tietyissä tilanteissa "käyttävät äitiä hyväksi" heittäytymällä surkeiksi ja itkeviksi ja kykenemättömiksi tekemään mikä se sitten onkin mitä miehen mielestä lapsen täytyy tehdä. Ja silloin mies ei anna periksi, ei sitten millään! Esimerkiksi vanhimmalla lapsista, esiteinillä, on vaikeuksia niellä tabletteja. Olemme jonkin aikaa käyttäneet kalaöljykapseleita ja sen nieleminen on tälle lapselle vaikeaa, joskin myönnettäköön, että lapsi "tekee" asian itselleen vaikeaksi hokemalla ettei pysty nielaisemaan sitä, oksettaa jne. jne. Tänään miehellä paloi käämit ja karjui lapselle asiasta pää punaisena. Oli kahteen otteeseen laskemassa 1, 2, 3 nyt sinä nielaiset sen!!! ja jopa laittoi tyrkylle toisen kapselin, että ota sitten kaksi, kun se on niin vaikeaa!! Ja oli aivan raivona. Lapsi itkee ja sanoo ettei pysty. Minä tasapainoilen välissä; periaatteessa tiedän lapsen osaavan taitavasti manipuloida minua enkä halua tehdä tilanteesta sellaista, että lapsi oppii äidin tulevan "pelastamaan" hankalasta tilanteesta. Toisaalta en sulata miehen raivoamista ja vallankäyttöä. Sen verran puutuin, että lapsen ei todellakaan tarvinnut niellä kuin se yksi kapseli enkä antanut miehen laskea vieressä kauanko siinä menee. Jos kyseenalaistan miehen tyylin, hän alkaa isoäänisenä huutaa lasten kuullen kuinka "äiti tulee auttamaan, kun sinä siinä itket" ja kaikkea muuta tyhmää, jota en enää edes muista. Kuitenkin sellaista, että pienimmät pk-ikäiset lapset säikähtävät, ja isommat taitavat oikeasti luulla meidän riitelyn syyn olevan heissä. En siis voi tilanteen ollessa päällä kunnolla puuttua, koska miehen raivostuessa hän syyttää tilanteesta lapsia ja minua ja lapsiparat joutuvat sen kuulemaan. Muutenkaan mies ei ole kovin altis ottamaan vastaan kritiikkiä, vaan joko ryhtyy marttyyriksi (no okei, hoida sitten lapset, minä en puutu mihinkään) tai syyttää minua.
Jos tällaista olisi usein, en varmaan enää katselisi miestä. Mutta, mies on 99 prosenttia ajasta hyvä, läsnäoleva isä, joka huomioi lapset ja minut, osallistuu kotiaskareisiin ja pistää perheen aina etusijalle. Tiedän, että hän ei pystyisi olemaan erossa lapsistaan yhtään sen enempää kuin minä. Lisäksi tiedän, että jos haluaisin erota, hän tekisi asian todella vaikeaksi, koska hän ei sitä halua. Tiedän myös, että kaikissa meissä on vikoja. Itsekään en mikään täydellinen äiti ole. Olen yrittänyt puhua miehen kanssa näistä hankalista asioista rauhallisina hetkinä, kun lapset eivät ole paikalla, mutta tuntuu, että hän ei kerta kaikkiaan voi hyväksyä minun näkemystäni. Hänellä on paljon periaatteita, joista yksi on, että lasten on toteltava vanhempia, aivan sama mistä on kyse.
No niin, jo asian tänne kirjoittaminen auttoi.
Kommentit (69)
lähelle. millainen pojasta kasvaa jos isä on tuollainen?
Huutamisen ja tiuskimisen lisäksi mies saattaa nopata poikaa, uhata olevansa jatkossa enemmän töissä ja hän myös käsittelee poikaa äkkipikaisin ja selkeästi vihaisin liikkein. Poika tykkää kovasti "tiskata" tiskipöydällä olevia astioita ja jostain syystä se ärsyttää miestäni valtavasti. Esimerksi tänään mieheni käski pojan pois kun tämä oli työntämässä tuolia tiskipöydän viereen. Poikapa nousi tuolille käskystä huolimatta. Mieheni nappasi poikaa kyljistä kiinni, nosti ilmaan, ravisteli ja huusi ettei jaksa pojan niskoittelua. Laski sitten maahan vihaisesti tömäyttäen. Poikahan pelästyi ja tuli itkien luokseni, miehellä poskilihakset kiristyivät entisestään kun torumisen sijasta otin pojan syliin ja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mitenkään puolustele tuon vihaisen isän käytöstä, mutta eipä kyllä kyyneleetkään vierineet. Aina ei elämä ole helppoa lapsille eikä vanhemmille, mutta kyllä minä lähtisin kuitenkin ensimmäisenä etsimään ratkaisua äidin ongelmalliseksi kokemaan tilanteeseen muualta kuin JSSAP-linjalta. Isän ongelmiin pitäisi hakea apua, ja sekin olisi jo hyvä jos hänet saisi näkemään käytöksensä kohtuuttomuus.
Oma mieheni on myös kasvatettu tiukassa kurissa ja ruumiillista kuritusta käyttäen, ja osaa olla joskus hyvin joustamaton ja tiukka lapsille, mutta on silti paljon reilumpi kasvattaja kuin minä, joka helposti alennun sanalliseen nöyryyttämiseen (sitä käytettiin minun kohdallani lapsuudessa). Tietenkään 1-vuotias ei vielä tarvitse vielä mitään kuritusta, mutta joskushan sekin täytyy aloittaa.
vaikka onkin sivuasia muiden, pahempien juttujen joukossa. Tablettien nieleminen voi oikeasti olla tuskallista joillekin ihmisille. Eräs tuttavani pilkkoo tabletit aivan pieniksi murusiksi, koska ei pysty nielemään kokonaista.
Ja on aika kammottavaa, miten narsistisia ja autoritaarisia isät voivat olla. Eiväthän tuollaiset miehet ansaitse lapsiaan, jos eivät välitä näiden psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, vaan ovat itse pahimpia uhkia niille.
En mitenkään puolustele tuon vihaisen isän käytöstä, mutta eipä kyllä kyyneleetkään vierineet. Aina ei elämä ole helppoa lapsille eikä vanhemmille, mutta kyllä minä lähtisin kuitenkin ensimmäisenä etsimään ratkaisua äidin ongelmalliseksi kokemaan tilanteeseen muualta kuin JSSAP-linjalta. Isän ongelmiin pitäisi hakea apua, ja sekin olisi jo hyvä jos hänet saisi näkemään käytöksensä kohtuuttomuus.
Oma mieheni on myös kasvatettu tiukassa kurissa ja ruumiillista kuritusta käyttäen, ja osaa olla joskus hyvin joustamaton ja tiukka lapsille, mutta on silti paljon reilumpi kasvattaja kuin minä, joka helposti alennun sanalliseen nöyryyttämiseen (sitä käytettiin minun kohdallani lapsuudessa). Tietenkään 1-vuotias ei vielä tarvitse vielä mitään kuritusta, mutta joskushan sekin täytyy aloittaa.
Olet kasvattajana täysin nolla, jos sinun täytyy käyttää lapseesi kuritusta saadaksesi hänet tottelemaan!!! Meillä on vanhin poika 15v ja koskaan ei ole tarvinnut käsiksi käydä, vaikka kovapäinen osaa ollakin välillä!!!
Luin juttusi. Sun pitää olla enemmän poikasi puolella ja puolustaa häntä. Taistella hänen puolestaan. Se on vähintä mitä voit tehdä, jos et heivaa ukkoa kartanolle. Ei tuollaista käytöstä voi sallia. Etkä lähde neuvottelemaan tuollaisen lasten kaltoinkohtelijan ja narsissin kanssa, vaan asetat tiukat rajat. Ei nippaisuja, huutamista, ivailuija. Muuten sun on pakko lähteä poikasi kanssa, poikasi takia. Tällä hetkellä olet passiivinen kiusaaja, kun sallit kiusaamisen. Mieti nyt vähän poikaasi, mitä tälläinen tekee pienelle ihmiselle :(.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1-vuotias ei vielä tarvitse vielä mitään kuritusta, mutta joskushan sekin täytyy aloittaa.
että ihan täytyy aloittaa... ai kauheata mitä ihmisiä.
jäähypenkkiä, lelutakavarikkoa, holdingia, yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuritusta koskaan saa aloittaa!
Itsekin olen saanut nahkaremmistä lapsena. Se menee siihen jos antaa itselleen luvan käydä lapseen käsiksi: väkivalta ja huutaminen toimii peloitteena VAIN jos se raaistuu.
Minua on joskus nippailtu, sitten tarttee tukistaa kun nippasu ei tehoa ja kohta sitä nauraa kun tukistetaan.
Jos taas vanhempi ei osaa kasvattaa muulla kuin pelolla niin sen pelon tarttee kasvaa, koska lapsikin kasvaa ja tottuu.
Siinä missä lapsi juoksee karkuun ja nauraa perässä juoksevalle vanhemmalleen niin lapsi tottuu toistuvaan kipuunkin.
Ja uhkaamiset joita ei toteuta; lähtemiset sun muut pitää aina toteuttaa koska ei niitä sitten ota enää todesta. Sama jos huutaa aina apua niin ei sitä kohta enää usko kukaan ja aidon avun tarpeessa ei saa apua!
Ravistelusta on vuosittain lääkäreillä käyviä lapsia. Se on pahoinpitelyä. Ja lääkäri tekee ilmoituksen väkivallasta eteenpäin. Tämä ei ole mikään pikkunen asia!
Tuollaisella on tuhoisa vaikutus lapsen psyykkiseen kehitykseen. 4-7, ota yhteyttä lastensuojeluun avun saamiseksi. Liian lepsu olet vain miehellesi, ja usko pois, mikäli et tilannetta katkaise se pahenee entisestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rangaistuksen kurittomuudesta? Ja en siis tarkoita ravistelua, vaan esim. jäähyllä istuttamista ja muita laillisia lasten vapauksienriistoja.
Ekat pari vuotta lapsi ei tee asioita tuhmuuttaan. Joskus lapsi haluaa omia tavaroita eikä jakaa, ei se ole kuin tukea tarvitseva juttu! Silloin riidat vaan käydään yhdessä läpi. Helpot säännöt: ei saa purra, ei heitetä hiekkaa. Ohjataan parempaan tekemiseen.
3- vuotiaan voi laittaa nurkkaan tai jäähylle. Kiinnipitokin on vapaudenriistoa, verrattavissa siis pahoinpitelyyn jos sitä tekee liian kauan.
Jäähyissäkin tarttee siitä ensin uhata, toteuttaa ja sen jälkeen keskustella tapahtuneesta. Mitä pienempi lapsi, sitä yksinkertasemmin!
1- vuotias ei tajua mitä isä tarkoittaa että menee töihin ja viipyy sielä rangaistuksena. Sen ikänen ei tajua mitä se työ on: voiko sitä syödä ja miksi sinne ei voida mennä yhdessä.
Eli se lapsi ei ole mini kokonen aikuinen. Ymmärrys on sitä vielä että tämä on pallo ja tuossa on kynä. Joka päivä on täynnä uutta ja ihmeellistä, ja sitä kokonaisuutta hallitsee hirmuvaltias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä edellisten kanssa. Nelosen tilanne ei kuulosta terveelliseltä kasvuympäristöltä lapsille.
Ap; minä (30v.) pilkon edelleen kaikki mahdolliset pillerit ja avaan sellaiset lääkekapselit, joissa vaikuttava aine esim. rakeina sisällä. Vitamiinit ym. otan mieluiten nestemäisinä tai pureskeltavina. Lapsuudesta jäänyt kammo isompien pillereiden nielemistä kohtaan, vaikka minua ei siihen pakotettukaan.
Menemättä sen syvemmin noiden alkuperäisten tilanteisiin (karmeaa, traumatisoivaa, väkivaltaista, alistavaa) kerron tuosta pillerinnielemiskammosta. Sano sille luupääukollesi, että nielemiskammo diagnosoitavissa oleva fobia, jota esiintyy tavallisilla aikuisilla ihmisilläkin. Minun miehelläni kestää yhden tabletin alassaaminen useamman minuutin. Eipä ole tullut mieleen, että vauhdittaisikohan se asiaa, jos huutaisin vieressä ja ilkkuisin. Ei se pieni lapsi sitä uhmallaan tee, herranjumala.
Teillä on nyt pahemmanlaatuisia ongelmia siellä miehen mielenterveyden puolella. Jos hän ei suostu niitä kohtaamaan ja hakemaan apua, kehottaisin harkitsemaan eroa. Tuo on todella tuhoavaa käytöstä pientä lasta kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viesteissäsi oli paljon asioita enkä yritäkään kommentoida kaikkea mutta tässä muutamia ajatuksia.
ensinnäkin 1,5-vuotias on vielä pieni, tosi tosi pieni. kertomasi asiat miehestäsi tuovat mieleen että hän ei joko ole ollut pienten lasten kanssa tekemisissä tai sitten hänellä on suuria ongelmia muulla tasolla. et sinä kuulosta lepsulta. totta kai rajat kuuluvat lastenkasvatukseen mutta kyllähän ne täytyy suhteuttaa lapsen ikään. tuon ikäisellä rajat mielestäni ovat lähinnä sitä, että ei vaaranna omaa terveyttään (esim. ei saa vetää kuumaa kattilaa hellalta, ei saa hyppiä syöttötuolissa), että harjoitellaan yhteisiä pelisääntöjä (ei saa satuttaa toisia, siivotaanpa yhdessä palikat leikin jälkeen jne.) ja että arkielämässä on tolkku ja tietyt rutiinit (syödään kunnon ruokaa, ei jätskiä, päiväunet, nukkumaanmeno kohdallaan, asianmukainen vaatetus).
monessa saamassasi vastauksessa toistuu kysymys siitä, miten annat kuvaamasi kohtelun jatkua. ulkopuolelta on jossain mielessä helpompi katsoa asioita selkeästi, mutta toisaalta ulkopuolinen ei pysty ymmärtämään mitä tarkoittaa olla "asioiden keskellä", miten vaikea on nähdä selkeästi jos on itse epävarma.
itselläni on taustalla väkivaltainen parisuhde, josta kaksi lasta. vaikka voin henkisesti tosi pahoin, kesti aikansa ennen kuin pääsin itseni kanssa sille tasolle, että näin selvästi. pitkään jatkoin pelkästään senkin takia, että isä uhkasi "häipyvänsä lasten elämästä kokonaan" jos haen eroa. oli tappouhkauksia, alkoholia, itse yritin jaksaa olla jonkunlaisena muurina mielestäni kohtuuttomia vaativan ja ylireagoivan isän ja lasten välillä. esimerkkinä voin mainita 1-vuotiaan, juuri kävelemään oppineen, joka tähysi kohti uuninnappeja. vieressä ollut isä läppäsi päähän. sillä tavallahan lapsi oppii asiat, ei hyysäämällä.
jälkeen päin vasta olen tajunnut, kuinka väsynyt olen ollut suhteen aikana. siis henkisesti väsynyt. kun voimat on menneet hengissä pysymiseen ja tosiaan muurina olemiseen. lisäksi oma suhteellisuudentaju hävisi, vaikka olen aina pitänyt itseäni vahvana ja itsenäisenä, silti oli vaikea tietää mikä oli totta ja mikä vain herran puhetta. mitä tahansa tein, aina tein väärin. toisaalta paapoin lapsia ,annoin aina periksi, toisaalta vaan huusin ja räyhäsin lapsille niin että niille jo vähemmästäkin tulee pysyviä vaurioita. edes vastasyntynyttä en osannut kylvettää oikein, jokainenhan tietää, että vauva ahdistuu jos sitä ei pitele vedessä niin, että toinen käsi on takaraivon takava, toinen käsi pitelee leuasta kasvoja pinnalla.
pitkän aikaa pysyin tilanteessa koska a) pidin sitä pienempänä pahana kuin sitä, että lapset eivät mahdollisesti enää koskaan näe isäänsä b) pelkäsin oman ja ehkä jopa lastenkin hengen puolesta c) olin niin väsynyt että en pystynyt lähtemään. oma voimautuminen kesti pitkän aikaa, meidän lopullinen ero erilleen muutosta virallisen eron hakemiseen kaksi vuotta. mutta mitä pitemmälle pääsin, sitä selkeämmin aloin nähdä asioita ja olen nykyään vakuuttunut siitä, että päätös erota oli itseni ja etenkin lasten kannalta paras vaihtoehto.
tämä ei nyt tietenkään tarkoita, että sinun kohdallasi tilanne on sama. mutta jostain sinun on ruvettava tuota vyyhtiä purkamaan, tiedän että se on kivuliasta ja vaatii voimia ja aikaa.
perheneuvolaa täällä on ehdotettu, ja se on hyvä lähtökohta. ihan jo sen takia, että saat / saatte ulkopuolista näkökulmaa kasvatukseen ja siihen, mitä 1,5-vuotiaalta voi ylipäänsä odottaa. voit soittaa kuntasi perheneuvolaan tai toki ottaa myös lastenneuvolassa asian puheeksi. sen neuvon annan, että asioita ei kannata kaunistella. sinä tarvitset ja olet oikeutettu apuun, mieluummin nyt heti kuin puolen vuoden kuluttua. sinulla ja miehelläsi on niin erilainen käsitys lastenkasvatuksesta, että tarvitsette ulkopuolista, objektiivista "silmää", neutraalia ilmapiiriä, jossa keskustella asiasta. jos miehesi ei ole valmis keskustelemaan, mene yksin. se, että puet sanoiksi mielessäsi olevia epävarmoja oloja, auttaa sinua jäsentämään itsellesi tilannettasi.
lastensuojelu on myös taho, johon voisit ottaa yhteyttä.
toimiiko paikkakunnallasi jotain vapaaehtoista kriisikeskusta tms? ainakin itseäni on auttanut se, että on saanut käydä tilannettaan läpi jonkun ulkopuolisen kanssa. itselle normaalit asiat ovatkin saattaneet jonkun muun mielestä olla jopa järkyttäviä. sitä tottuu yllättäen vaikka mihin.
onko teillä lapsiperhetuttuja, joissa samanikäisiä lapsia? se, että näet muita lapsia, voisi auttaa suhteuttamaan omaa lastasi hänen kehitysvaiheeseensa. mitä muut samanikäiset osaavat? tai olisiko paikkakunnallasi jotain perhekahvilaa, esim. mannerheimin lastensuojelun ylläpitämää, jossa voisit tutustua muihin lapsiperheisiin ja laajentaa perspektiiviä.
ja lopuksi paljon paljon voimia sinulle!
Luin vasta nyt ja ihan kokonaan. Tuo nelosen tapaus on kaamea. Oma mieheni on joutunut kasvamaan kutakuinkin samanlaisen isän kanssa ja maksaa siitä vieläkin. Siis itsetunto-ongelmina (vaikka hyvin työelämässä pärjääkin), omana avuttomuutena lastemme kasvatuksessa (suorastaan pelkää, ettei olisi isänsä kaltainen jne). Mieheni äiti tajusi (ilmeisesti aikaisemmin ei ollut halunnut tajuta, muka lasten vuoksi) millainen narsistisen sadistinen aviomies hänellä on. Jätti sitten ja on SYVÄSTI katunut, ettei tehnyt sitä lasten ollessa pieniä. Tuo narsisti ei vieläkään tajua omia virheitään ja hakisi esim. hoitoa, jota lähimmäiset ehdottaneet. Hän siis vanhenee yksinäisenä, katkerana ukkona. Onneksi mieheni ja hänen sisaruksensa selvisivät kuitenkin joten kuten (toisistaan oli suuri turva) ja tänä päivänä pystyvät avoimesti keskustelemaan ja apua hakemaan lapsuusiän traumoihinsa. Siis numero 4, TEE jotain tai lapsesi todella tulee kärsimään. Ja ap samoin, ei ole ihan tervettä nuo miehesi kasvatusmallit. Hankkikaa molemmat ulkopuolisia apuja, niitä onneksi nykyisin on enemmän kuin ennen.
ovat uhkia lastensa terveelle kehitykselle. Ja 4-7:lle vielä varoituksen sana: jos miehesi ilmeisesti vauva-ajan hyvästä isästä on taantunut 1,5-vuodessa tuolle sadismin tasolle, niin tulevaisuudessa tilanne vain pahenee. Vauvan syntymä pahentaa tilannetta samoin kuin pojan vanheneminen. Aina voi vaatia lisää täydellistä tottelemista kun ikää tulee enemmän. Ja vielä kun nyt jo on lapseen kohdistuvaa väkivaltaa, sekin tulee pahenemaan. Pahinta on jos sinäkin "totut" tilanteeseen ja pojastasi tulee teidän perheen sylkykuppi.
Jonkin ulkopuolisen tahon täytyy puuttua tilanteeseen, ennenkuin pieni psyyke on tuhottu!
Yhdyn edellsiin siinä, että jollain tapaa sinun on uskallettava puuttua tilanteeseen. Ymmärrän, että tilanne on äärimmäisen raskas sinulle itsellesikin, ja tuleva pelottaa, mutta lapsesi edun nimissä sinun on pakko toimia. Kyse on todella sekä henkisestä, että fyysisestä väkivallasta. 1,5- vuotiaan ei missään nimessä kuuluisi joutua kokemaan sellaista. Toimi pian! Voimia sinulle ja pienelle pojallesi!!!
muuten myös yksi kolmekymppinen, joka ei pysty nielemään tabletteja.
Ja kuten jo joku sanoikin, ero ei välttämättä ole paras ratkaisu. Isällä olisi silloin tapaamisoikeus ja ongelmiin olisi vaikeampi puuttua. Eli apua pitäisi hakea ensin, ja mieluiten yhdessä.
Lisäksi mulla tuli mieleen, että ei se tosiaan ole hyvä, että lapsi joutuu hakemaan äidiltä lohtua isän suututtua. Siitä muodostuu ajan kanssa helposti valtapeli. Tilanne luisuu sitten siihen, että lapsi vedättää äitiä ja pystyy käyttämään mahdollisesti vanhempien riitelyjä hyväkseen. Ja turvattomuuttahan sekin luo, että vanhemmat ovat erimieltä lasten kuullen. Kärjistetysti näin.
Miksi kukaan antaa omaa lastaan kohdella noin miten tuo 4?
Meillä on myös 1,5-vuotias poika ja käytännössä noin pieni on VIELÄ VAUVA. Ei tuon ikäistä laiteta päiväkotiin, että hänestä voitaisiin etsiä mikä on vialla. Ei tuon ikäistä rankaista jäähyillä tai hylkäämisellä.
Hyvä nainen, jos et nyt tee asialle jotain niin todella toivon, että lapsi (ja tuleva myös) otetaan teiltä pois!
Mä luin tuon nelosen viestit ja aloin spontaanisti itkemään. Kuinka te voitte kohdella lapsianne noin julmasti? Etkö edes itse äitinä halua suojella lastasi tuollaiselta isältä?
Kamalaa, että nykyaikana joku lapsi joutuu tuollaisen käytöksen kohteeksi.