Lue keskustelun säännöt.
Isäni hautajaisista kulunut 3 päivää ja äidilläni uusi mies. Olenko itsekös, kun en voi hyväksyä?
25.04.2009 |
Kaikki muut 3 sisartani ovat asian kanssa sujut, tyylillä "se on äidin elämää, ei kuulu meille".
Minä en voi millään hyväksyä ja panin välit kokonaan poikki äitini kanssa. Ja nyt sitten sisaret ihmettelee ja haukkuu minua, kun olen niin itsekäs.
Äiti oli hautajaissa surun murtama ja nyt sitten eilen "jäi rysän päältä kiinni" uuden miehen kanssa, kävelivät käsi kädessä kaupungilla ja kävi ilmi, että olivat jo ennen hautajaisia kertaalleen treffanneet.
Kommentit (29)
Äitisi on löytänyt ihmisen jonka kanssa hänellä on jotakin yhteistä, halua kulkea yhdessä. Ei tämä uusi mies korvaa isääsi vaan on ihan oma suhteensa. Ehkä se on kasvattava suhde, tukipilari jonka avulla äitisi jaksaa elämän syrjässä kiinni tässä ja nyt. Ymmärrän että sinua loukkaa. Älä silti hylkää äitiäsi, vaikket suhdetta pysty hyväksymään. Ne ovat kaksi eri asiaa, eikö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten todettiinkin, on olemassa tapoja, joita olisi hyvä noudattaa, vaikka ei oikeaa surua edes tuntisi (ja mitä se sitten kertoo ihmisestä?)
Tavat ovat sitä varten, että jokaisen elämässä säilyisi tietty arvokkuus, ne ovat toisen ihmisen kunnioittamista, myös "suruaika":
mutta näen aina punaista kun joku tulee määrittämään "tapoja" , ikään kuin taivaasta annettuina kaikille aina samalla tavalla. Kukaan ei voi sanoa miten toinen suree sisimmässään ja mikä on oikea tapa surra.
Kuten todettiinkin, on olemassa tapoja, joita olisi hyvä noudattaa, vaikka ei oikeaa surua edes tuntisi (ja mitä se sitten kertoo ihmisestä?)
Tavat ovat sitä varten, että jokaisen elämässä säilyisi tietty arvokkuus, ne ovat toisen ihmisen kunnioittamista, myös "suruaika":
Minun isä kuoli, kun olin pieni. Äiti löysi uuden aika pian, noin puolen vuoden sisään.
Mummini eli isän äiti ei hyväksyny tätä. Nyt vasta aikuisena olen tämän kuullut.
Meidän lasten välit isän sukuun ovat hyvin etäiset, koska mummini ei kestänyt toista miestä.
Tietysti meidän välit isän sukuun ois voinu haalistua muitenkin, mutta tämä oli iso syy, kun mummi on ollut niin jääräpää ja sanonut pahasti äidilleni silloin.
Ehkäpä voisit äidillesi vaan puhua tunteistasi? Että sinusta tuntuu pahalta mutta kuunnella hänen puolensa?
Minusta on hienoa, että leskellä on joku, jonka kanssa kävellä käsi kädessä. Se, että tapaa kerran ennen hautajaisia ja kävelee kaupungilla käsi kädessä ei minun kirjoissani vielä tarkoita "uutta miestä" tai rakkaussuhdetta. Se voi olla myös ystävyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule kyllä puolisolle puhutaan sellaisia asioita joita lasten saati lastenlasten kanssa ei puhuta. Läheisyys ja yhdessäolo on ihan erillaista kuin lasten kanssa.
Selkeästi et tiedä mitä isäsi ja äitisi välisessä suhteessa on tapahtunut ja mistä he ovat sopineet. Ja ihan oikein niin. Ei kuulu sinulle tai muille lapsille pätkääkään. Sinun suhde äitiisi on sinun asiasi, mutta äitisi suhde muihin ihmisiin on tasan äitisi asia.
Vai kerrotko sinä ap lapsillesi kaikki sinun ja miehesi väliset asiat?
Hän on tasan sinun ainoa äitisi ja olet TODELLA itsekäs jos tuollaisen asian vuoksi laitat välit poikki. Nyt saat vielä riidan aikaiseksi sisaruksiesi kanssa niin avot, siinähän olet sitten ilman perhettäsi. Onko oma napasi sen väärtti?
Heillä oli äitini kanssa aviokriisi joskus 7-8v sitten, kun äitini jäi kiinni parista syrjähypystä. Sopivat kuitenkin asiansa ja ainakin kuvittelin heidän olleen onnellisia. Äitini on 58-vuotias, eli ei nyt mikään ikäloppu mutta ei todella mikään nuorikaan enää.
En minä olettanutkaan, että äidin pitäisi loppuikänsä surupuserossa elää, mutta oletan kuitenkin, että JONKUN aikaa voisi "uhrata" isän muistolle ja tosiaan, minusta on isää halventavaa tuoda uusi mies isän ja äidin yhteiseen kotiin IHAN HETI hautajaisten jälkeen tai ehkä jo ennen sitä.
Ja mitä tulee yksinäisyyteen, niin äidillä on ollut meidät tyttäret, lastenlapset, kaksi siskoaan ja isäni sisko koko ajan tukena...
AP
Ehkäpä heillä ei kuitenkaan ollut tyydyttävä parisuhde, et sinä voi sitä tietää. Ehkä isäsikin tiesi asioita paljon enemmän kuin sinä ja te muut lapset, asioita joista ei lapsille puhuta.
Kuinka isääsi halvennetaan? Tuskinpa hän siitä välitää pätkääkään. Minusta tuntuu että sinua vain hirvittää mitä ihmiset sanovat kun äiti on näin pian uuden miehen kanssa, häpeätkö äitiäsi?
Yksinäisyyttäkin on monenlaista, onko teistä tyttäristä, lapsenlapsista tai siskoista, kälystä joku ottamassa äitisi kainaloon yöllä kun hän itkee? Lohduttaako joku teistä häntä yön pimeimpinä tunteina.
Äitisi on nuori vielä, joten anna hänelle oikeus onneen, eikä kaikilla pitäisi olla oikeus onneen, eikä uusi rakkaus katso aikaa, se tulee kun tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuollutta kunnioittavaa, mutta myös yhteisiä lapsia kunnioittavaa.
Suorastaa iljettävää, jos heti on rakastunut johonkin uuteen. Mielestäni parin vuoden päästä voisi alkaa katsella uutta, jos nyt uusi on edes enää tarpeen.
Se uusi nimittäin haalistaa vainajan muiston todella nopeasti. On mustasukkainen vanhalle ja kohta kieltää tapaamasta vanhan vanhempia ja poistattaa hääkuvat hyllystä. Hiljalleen koko koti muuttuu. Vainaja mitätöidään.
Minusta olisi normaalia olla enää hankkimatta uutta puolisoa, jos ensimmäinen on kuollut jo, kun ikää on jo noin paljo ja lapset hankittuina. Siis jotain kolmikymppisen lesken uuden miehen voi vielä ymmärtää, mutta että 58-vuotias tarvitsee vielä jonkun uuden pussattavan. En käsitä.
niin eikö silloin luonnolisin surun jakaja ole omat lapset, jotka ovat menettäneet isänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
otti uuden puolitoista vuotta kuoleman jälkeen ja se oli lasten kannalta selvästi liian aikaisin. Siis se muutti taloon silloin. En tiedä, miten kauan olivat olleet yhdessä. Lapset selvästi todella häiriintyivät.
Ehkäpä oli jo eroamassa ap:n isästä, muttei sitten raaskinut, kun se sairastui..
Miettikää asioita vähän laajemmin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä itse asiassa vaan odottelen että jos mies sattuisi kuolemaan, niin alkaisin heti vokotella yhtä tyyppiä, johon kaikki päiväuneni muutenkin kohdistuvat...
jokainen suree tavallaan. Jos puoliso kuolee,ei toisen tarvitse kuolla mukana. Sinulla on oikeus surra isääsi omalla tavallasi,mutta anna äidillesi oikeus elää omaa elämäänsä. Minun lähisuvussani oli vähän aikaa sitten samanlainen tilanne,olin ikionnellinen sukulaiseni puolesta kun hän kertoi uudesta kumppanista,kuollut puoliso on hänelle edelleen tärkeä,mutta hän haluaa elää täyttä elämää ja on oikeutettu siihen. Sure sinä rauhassa ja anna itsesi toipua,älä vie äidiltäsi raskaan kokemuksen jälkeen onnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai äidilläsi on täysi oikeus liikkua kenen kanssa haluaa. Varmasti tuntee itsensä äärettömän yksinäiseksi, ja jos on löytänyt jonkun miehen, jonka kanssa voi jakaa ajatuksia, niin sehän on hienoa. Jos he tuntevat välillään muutakin kuin vain ystävyyttä, niin ei se mitenkään vähennä isäsi arvoa ja muistoa.
Minusta olet myös julma katkaisemalla välit poikki äitiisi. Sen sijaan, että tarjoaisit tukea ja keskustelukumppanin, olet itsekäs ja lopetat yhteydenpidon vaikeana aikana. Tässä vaiheessa äitisi varmasti juuri haluaisi jutella ja pitää yhteyttä, mutta itsekäs ipana ei suostu olemaan yhteydessä, kun äiti käveli käsikynkkää jonkun miehen kanssa.
Kunniallista olisi viettää suruaikaa vähintäin puoli vuotta ennen kuin uutta alkaa edes miettimään.
Väärin toimittu äidiltäsi. Vainajaa loukkaavaa. Ei mitään tapoja ole enää olemassakaan.
Väitän että noin pikaisesti ei uusi mies astu kuvioihin ja uskon että heillä on ollut suhde jo pitempään.
Kuoliko isäsi luonnollisen kuoleman?
Huolehdi ettei äitisi tuhlaa isäsi omaisuutta.
Hävytöntä ottaa uusi kumppani ennenkuin edellinen on edes ehtinyt haudassa jäähtyä.
En ainakaan itselleni moiosta toivoisi, vaikken tosin siitä tietysti kärsisi enää, mutta kaikinpuolin olisi fiksua edes hetki odottaa.
Isäni kuoli sairauteen, joka todettiin hänellä n. kuukausi ennen kuolemaansa. Sitä ennen eli terveenä ja hyväkuntoisena. Heillä oli äitini kanssa aviokriisi joskus 7-8v sitten, kun äitini jäi kiinni parista syrjähypystä. Sopivat kuitenkin asiansa ja ainakin kuvittelin heidän olleen onnellisia. Äitini on 58-vuotias, eli ei nyt mikään ikäloppu mutta ei todella mikään nuorikaan enää.
En minä olettanutkaan, että äidin pitäisi loppuikänsä surupuserossa elää, mutta oletan kuitenkin, että JONKUN aikaa voisi "uhrata" isän muistolle ja tosiaan, minusta on isää halventavaa tuoda uusi mies isän ja äidin yhteiseen kotiin IHAN HETI hautajaisten jälkeen tai ehkä jo ennen sitä.
Ja mitä tulee yksinäisyyteen, niin äidillä on ollut meidät tyttäret, lastenlapset, kaksi siskoaan ja isäni sisko koko ajan tukena...
AP
anna äitisi elää omaa elämäänsä, ehkä hän saa sellaista tukea tältä uudelta mieheltä mitä te lapset ette osaa hänelle antaa
Ja mitä tulee yksinäisyyteen, niin äidillä on ollut meidät tyttäret, lastenlapset, kaksi siskoaan ja isäni sisko koko ajan tukena...
AP
On varmasti hienoa että olette olleet tukena mutta lapset ja muut sukulaiset eivät ole sama asia kuin rinnalla kulkeva mies. Nyt sitten uusi sellainen. Oletko koskaan itse ollut sinkku ja voivotellut että "mä en koskaan löydä miestä"? Olisiko auttanut paljon jos äitisi olisi tullut siihen lässyttämään että voi voi et sinä tyttökulta koskaan ole yksinäinen kun sinulla on minut? No tuskinpa olisi.
Fakta on nyt mitä luultavimmin sellainen että äitisi ei ollut enää pitkään aikaan onnellinen avioliitossaan mutta halusi pysyä isäsi kanssa yhdessä "lasten vuoksi" tms. Ja mitä luultavimmin hän on jo pitkään ollut tämän nykyisen miehen kanssa suhteessa. Se oliko äidiltäsi järkevää liikkua uuden miehen kanssa julkisesti on eri asia mutta salli nyt hyvä aikuinen nainen äidillesi vihdoin onni jota hänellä ei selkeästi ole ollut lähes vuosikymmeneen isäsi kanssa.
mutta itsekäs on äiti, ei ap.
Ymmärrän oikein hyvin, ettei ap:tä huvita tavata äidin uutta miestä. Mielestäni äiti voisi kunnioittaa tätä asiaa.