Miksi jotkut naiset pitävät miehen sukunimen avioeron jälkeen?

En ole "pitänyt" tietentahtoen miehen nimeä. Se on vaan jäänyt.

Syyt:

Laiskuus, korttirumba, lapsilla sama nimi, ei mitään tarvetta kostaa.



Nimellä ei vaan ole mulle mitään merkitystä. Hirveän tunteikkaasti näkyy toiset suhtautuvan sukunimeen.

Tuskin kukaan exän sukulaisista on ajatellut minua sukuun kuuluvaksi alunperinkään. Ei meidän suvussa ainakaan naituja lasketa sukulaisiksi.

Kun näen mun nimen jossain niin se on vaan mun nimi ei vaan mun exän nimi.

Ei tulvi mitään karmeita muistoja mieleen. Vähän niinkuin tatuointi. Ei niitä itse muista tai ajattele ollenkaan. Vasta kun joku toinen kiinnittää huomiota muistaa että ai niin joo toikin on tollalailla.

Pidän nimenä tyttönimestäni enemmän, mutta en vaihtaisi lasten takia takaisin sitä, jos meille ero tulisi.

Eikä kukaan ole vielä sanonut, miksi se PITÄISI vaihtaa.

Vaihdoin aikoinaan miehen nimen, koska mies pyysi. Kukaan yleensä varmaan pyydä vaihtamaan sitä tyttönimeä takaisin.

Miksi se oma tyttönimi ei ollut osa identiteettiä vaan vaihdoit sen noin vain naimisiin mennessäsi?

Miksi se oma tyttönimi ei ollut osa identiteettiä vaan vaihdoit sen noin vain naimisiin mennessäsi?

halusin, että koko perheellä on sama nimi. Ajattelin siis jo naimisiin mentäessä mahdollisesti syntyviä lapsia ja sitä, että äiti, isä ja lapset ovat samannimisiä. Tietysti tämä olisi onnistunut myös niin, että mieheni olisi ottanut minun sukunimeni. Hänelle oli kuitenkin tärkeämpää pitää omansa, kuin minulle omani. Jos joskus eroamme, aion pitää nykyisen sukunimeni, edelleen lasten takia.

oli anoppini ollut 20 vuotta tyttönimellään ja 30 vuotta miehensä nimellä. Sanoi itse, että hän haluaa pitää mihen nimen, koska tuntee itsensä sennimiseksi ja on ollut sitä koko aikuisikänsä.

Anopillehan tuo taitoi olla suurin järkytys.

Ja tämä kaikki vaan siitä syystä, että mieheni veli on jo kolmatta kertaa naimisissa ja kaikilla naisilla on heidän erittäin harvinainen (kaunis) sukunimi. Musta se on ylitsepääsemättömän kornia.

Lapset saavat 18v päättää minkä nimen haluavat.

Eikä kukaan ole vielä sanonut, miksi se PITÄISI vaihtaa.

i]

eli miksi se avioliitton myötä nimen vaihtaminen olisi niin paha juttu? Vai onko se paha juttu vain jos nainen sen tekee?

olen aina inhonnut tyttönimeäni ja olin onnellinen kun pääsin siitä eroon mennessäni exän kanssa naimisiin enkä hänestä erottuanikaan halunnut sitä takaisin. Pienempi paha oli pitää exän nimi.



Onhan siinä vaihtamisessa myös melkoinen vaiva enkä halunnut nähdä sitä vaivaa siksi että saisin inhoamani tyttönimen takaisin. Eikähän sekään MINUN nimeni oikeastaan ollut vaan isäni.



Menin myöhemmin uudelleen naimisiin ja otin tietenkin silloin nykyisen mieheni nimen koska olisi tuntunut hassulta olla exän nimellä ja se tyttönimi inhotti edelleen. Nyt lapseni ovat erinimisiä, mutta ei se ole ikinä haitannut.

syystä että ehdin jo tottua siihen ja se on kivan lyhyt ,nätti nimi.

Miestäkään se ei häiritse.

kuin isältäni aikanaan perimäni sukunimen. Syynä traumaattiset lapsuudenkokemukset. Oli helpottava tunne päästä eroon isän nimestä.



Lisäksi nimi on kaunis ja harvinainen, ketään muuta täysin samannimistä ei ole.

se oli mitä suuremmassa määrin minunkin sukunimeni siinä missä lastenkin. En nähnyt yhtään hyvää syytä vaihtaa nimeäni. Ei identiteettini ole siitä kiinni, että onko nimi peräisin avioliitosta vai ei. Tai itsetuntoni ei tuosta mitenkään kärsi. Tärkeintä on, että minulla on lasteni kanssa sama nimi.

Olen myös miettinyt, että kun aikanaan avioidun nykyisen kumppanini kanssa, pidän edelleen lasten vuoksi nykyisen nimeni. Lapsille on kivempi, että äiti on heidän kanssaan saman niminen eikä käytä sitten yllättäen jotain muuta nimeä. Kumppanini mielestä tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Ei se nimi parisuhdetta miksikään muuta, lasten etu ja tunteet ovat tärkeintä.

Minusta on hassua,eihän nainen enää sen jälkeen varsinaisesti kuulu sukuun vaikka lapsia olisikin.

minä eroaisin, haluaisin ehdottomasti pitää yhteisen sukunimen lasteni kanssa. Minusta se on reilua lapsia kohtaan, enhän heistä eroa ja yhteinen sukunimi kuitenkin mielestäni luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Lapsille on kivempi, että äiti on heidän kanssaan saman niminen eikä käytä sitten yllättäen jotain muuta nimeä. lasten etu ja tunteet ovat tärkeintä.

minun nimeni: lukee ajokortissa, kelakortissa, passissa ym. Se on yhtä lailla minun nimeni kuin ex-mieheni. Se ei ole geneettisesti periytyvä vaan päätettävä asia, nimiänsä voi vaihtaa tietyin ehdoin muutenkin. Lapsemme ovat sen nimisiä ja ilman lapsianikin säilyttäisin nimeni. Uudelleen en aio mennä naimisiin, vannomatta paras, enhän koskaan uskonut eroavanikaan. Uuden miehen nimen ottaisin tällöin. Mahdollisten uusien lapsien en haluaisi saavan ex-mieheni nimieä, koska hänhän ei olisi heidän isä.



Lisäksi nykyinen sukunimeni on huomattavasti etunimiini istuvampi kuin tyttönimeni: Kosonen, joka on muutenkin aivan kamalankuuloinen omiin korviini. En pitänyt siitä ikinä, enkä pidä vieläkään. Ellen olisi avioliitossa ottanut (olisinhan voinut olla ottamatta, ja olisin ollutkin, jos hänen nimensä olisi ollut tyttönimeäni vieläkin kamalampi) ex-mieheni sukunimeä, olisin saattanut tyttönimeni vaihtaa muutenkin. Tein ikään kuin kaupan nimestä samalla...



Ei se ole keltään muulta pois, että pidin naimani nimen, vaikka erosimme. Ennemminkin se on osa kokeemani elämänhistoriaa, mistä olen kuitenkin onnellinen. En koe olevani avioerosta huolimatta katkera millekään liitossamme kokemalleni, ja siksi nykyinen sukunimeni tuntuu aivan luontevalta. Se tuntuu osalta historiaani, aivan yhtä paljon kuin tyttönimeni, joka oli sekin vain silkkaa sattumaa, koska siihen en ole voinut itse vaikuttaa. Tyttönimihän voisi olla mikä tahansa, koska vanhempieni naimakauppoihin syntymättömänä en olisi voinut vaikuttaa.



Sukunimen pitäminen on päätös. Aivan yhtä lailla, kun sen vaihtaminenkin on. Ja miksei sitä nimeä voi pitää, kun ei sitä avioelämän jälkeen neidiksikään enää pääse. Kerran rouva, aina rouva.

joka pitää ex:nsä nimen vaikka tekee uuden miehen kanssa lapsen ja kaiken hyvän lisäksi antaa tälle ex:nsä sukunimen kun uuden tulokkaan isä jättikin hänet!!! onhan se tietty kätevää. kaikki surkuttelevat, että siinä on mies jättänyt 3 lastaan vaikka kaikki ei edes ole hänen...

jotka nimenomaan halusi vaihtaa tyttönimensä pois - miehelle ei ollut väliä sillä, kuka vaihtaa vai vaihtaako kukaan nimeään naimisiin menon yhteydessä, mutta mulle oli. jos ero tulisi, todennäköisesti pitäisin tämän nykyisen nimeni, koska se on myös lapsillani, ja koska en todellakaan halua tyttönimeäni takaisin.

silloin kun menin naimisiin ei ollut edes mahdollista pitää omaa sukunimeä.



Erotessa olin ollut 20v tällä "miehen" nimellä, eli koko aikuisen ikäni, aikuisen identtiteettini ja työurani olen rakentanut tällä nimellä.



Lapsillani on tämä sukunimi, olen heidän vanhempansa enemmän kuin isä, joka asuu 300km päässä ja tapaa 3xvuodessa yhden päivän ajan. Lisäksi murrosikäiselle pojalleni on todella tärkeää että olemme saman sukunimisiä.



Anoppi, joka vielä eron aikaan oli elossa olisi surrut itsensä kipeäksi jos olisin nimen vaihtanut, hän piti minua sukuun kuuluvana kuolemaansa asti.



Minulle on ihan sama olenko Lahtinen tai Virtanen, varmasti jos menisin uudestaan naimisiin ottaisin tyttönimeni takaisin, mutta nyt en näe siihen mitään tarvetta.