Haastemies kävi äsken ovella

Meilläkin on välillä tiukkaa, mutta en ymmärrä miksi toiset elää yli varojensa tai jättävät asiansa ylipäätään hoitamatta.



Ei se haastemies ihan heti ovelle tule, vaan kyllä laskutkin aika pitkälle menevät ennen kuin haastemies tulee käymään. Miksi niitä asioita ei voi selvittää siinä vaiheessa, kun eka lasku tipahtaa ja rahaa ei löydy? Kyllä laskun lähettäjän kanssa voi yleensä sopia eräpäivämuutoksesta tai osamaksuaikataulusta. Ei lähtisi saatavat sitten perintätoimistolle hoidettavaksi ja kulut nouse sen mukaisesti. Perintätoimiston kautta laskun loppusumma monesti tuplaantuu tai triplaantuu ihan turhaan. Välttäkää kalliita kulutusluottoja ja pikavippejä.



Pitäkää nyt hyvät ihmiset kirjaa tuloista ja menoista, niin osaatte elää sen mukaisesti. Miettikää kaupassa tai kirpputorilla kaksi kertaa ennen kuin ostatte, että tarvitsetteko tavaran oikeasti vai pärjäättekö ilman. Pienilläkin tuloilla pärjää aika pitkälle, kun menot on sen mukaiset.



Hyvä keino on pitää esim. kuukauden kirjaa kaikista ostoista, niin näkee mihin sitä rahaa oikeasti menee ja mistä voi karsia. Seuratkaa tarjouksia ja suosikaa kirpputoreja, kirjastoja jne. sekä mieti kaksi kertaa ennen kuin ostat.



Suurimmalla osalla ihmisistä rahat eivät riitä sen takia, että menot on kertakaikkiaan suuremmat kuin tulot. Kun katsoo itseään peiliin ja päättää tehdä asialle jotain, niin kyllä ne raha-asiatkin hoituvat.



Älä piilota laskuja uunin päälle, vaan tartu niihin kuin härkää sarvista ja tee asialle jotain.



Tsemppiä!!! Älä luovuta, vaan päätä pärjätä. Muista "ei ne suuret tulot, vaan pienet menot".

tosiaan auttaa ainakin ruoan kanssa, vaatteista en tiedä mutta vaatteita saa lähes ilmaiseksi ja jopa ilmaiseksi kirppareilta, kyllä sulla se 20 senttiä per paita/shortsit varmaan on laittaa. vaikka mulla ois rahaa niin ostan kirpparilta kuin uusia vaatteita 10-20 sentillä kun ei järkeä maksaa enempää.



kaikille vielä tiedoksi että diakoniaapu kuuluu KAIKILLe ei vain kirkon jäsenille, saa olla vaikka jehovantodistaja ja apua saa!

Olin itse tuolla eri kerroksessa ja kun ovikello soi, 2-vuotias juoksi alasti avaamaan oven haastemiehelle. Kyllä meinasi hävettää! Olin itse tullut juuri suihkusta ja etsin kuumeisesti vaatetta päälleni. 2-vuotias ehti tovin jututtaa haastemiestä ennen kuin ehdin paikalle... Kuulin, kun mies tuumi pojalle, että "älä, älä tule ulos, kun palellut!" :)

Haastelappusia tipahtelee harva se päivä - eipä niitä jaksa kuin nostaa leivinuunin päälle odottamaan aikaa parempaa. Tällä viikolla pitäisi mennä ulosottomiehen luo tekemään varattomuusilmoitus...

Että näin rattoisasti meillä!

koskaan yhtään mitään. Aina kaikki vain ei mene kuten on ajatellut - toki omia virhearviointeja talouden suhteen on rutkasti matkassa. Mies on tehnyt aina töitä ja paljon, välillä kahtakin työtä, ja olen itsekin ollut välillä töissä. Tosin kunnollinen koulutus puuttuu. Sitten saa sellaisia töitä, että kun siinä vie hyvässä lykyssä kolmekin lasta hoitoon, se mitä jää käteen, on lähinnä plusmiinusnolla. Miehen tulot kuitenkin tätänykyä sen verran hyvät (tekee kahta työtä), että päivähoitomaksut menevät täysinä. Tuntuu, että jos töissä käy, siitä pitäisi jäädä jotain plussaa viivan alle.



Suunnitelmissa on kyllä hankkia koulutus ja sen jälkeen työelämään, jos töitä löytyy. Olen aikoinani pari ällääkin kirjoittanut ja opiskelu kiinnostaa.



ap

voi voi...miten käy sääliksi.

Olemme olleet varmastikin kykenemättömiä elämään menojen mukaan. Piti rakantaa omakotitalo, kun kaikki muutkin rakensivat. Elämä sosiaalisesti pienissä uskonryhmän ympyröissä tekee jollakin tapaa sokeaksi. Kun nuo pystyvät, miksemme mekin! Niissä piireissä materia oikein korostuu, vaikka toisaalta sanotaan, ettei maalliseen mammonaan saisi liiaksi mieltyä... Ristiriitaista.



Mutta uskon, että tämän kaiken jälkeen olemme viisaampia monessa asiassa - eikä vähiten sen suhteen, miten ja mihin rahamme käytämme. Nyt jo on tullut sellainen tunne, ettei koskaan enää velaksi mitään. Ainakaan maksukykymme mukaan mitoitettua asuntoa pienempää. Ja monta vuotta meneekin, ennen kuin mitään pystyy omistamaan. Jos paremman auton tahtoo, siihen on säästettävä rahat valmiiksi - lainahanat ovat onneksi sulkeutuneet ja se tie on kuljettu loppuun!



ap

Vähän noloa. Eikä se nyt tämän jutun pääasia ollutkaan. Mutta haastemies sai varmaan juurikin sen kuvan, että eipä ole muksuille tuossa perheessä edes vaatetta päälle laittaa... ;)



Mutta jatka sinä vain kaivelua - josko vielä jotain epäkohtaa löytäisit? :D



Tottahan se on, että me vanhempina olemme syypäitä tilanteeseen ja me saammekin hävetä. Toisaalta : menneyttä ei voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi ja vaikka kuinka nyt tietäisi, mitä pitäisi tehdä toisin. Se on toisaalta aika lohdullistakin. On vain suunta katsoa eteenpäin. Toisilla ihmisillä on menneisyydessään toisenlaiset murheet ja virheet - meillä omamme.



Onko sinulla menneitä päiviä, jotka haluaisit unohtaa tai menneitä sanoja, jotka nyt jättäisit sanomatta tai sanoisit toisin, jos voisit? Onnittelut, jos ei ole.



ap

Tulee sellainen fiilis että ap:n ja miehen suhde on vakaa ja olette tervehenkistä porukkaa. Kyllä te tuosta suosta pois pääsette, ette todellakaan ole ainoita jotka sählää rahojen kanssa. Se on nykyään enemmän kun tyypillistä. Etenkin toi asunnon hankinta, pankit ovat suoltaneet lainaa vähän yhdelle jos toiselle ja jopa yliarvioineet asiakkaiden maksukykyä. Ei tarvi tapahtua iso muutos tuloissa kun ollaan jo lirissä.



Mutta tsemppiä ap:lle! Ja onnea odotusajalle.

teillä kaikki ihan suht ok kuitenkin! ihana perhe, paljon lapsia.



ymmärtääkseni olet pitänyt lapset joita teille suotu etkä ole heitä murhannut (niinkuin monet tekevät sikiöikäiselle), mielestäni se on ihana lahja, antaa elämä pienelle ihmiselle ja sen sinä olet tehnyt monesti! se on ihanaa!

Meilläkin pankki meni hyväksymään aivan liian positiivisesti lasketun rakennusbudjetin ja talo jäi pahasti kesken. Vaikka olikin ihan peruspieni omakotitalo vuokratontilla. Sittenpä ei pankki enää myöntänytkään lisälainaa keskeneräistä taloa vastaan, vaikka oli aiemmin näin antanut ymmärtää, ja jollakinhan se talo oli loppuun rakennettava, jotta sen saattoi myydä käsistä pois. Emme haaveilleetkaan, että pystyisimme sitä pitämään. Ja niissä veloissa olemme pyörineet jo monta vuotta, vaikka talo myytiinkin. Velalla on tapana kertautua. Lopulta eläminen oli mahdotonta ja tajusimme viimein hakea apua.



Siinäpä se. Uskaltaa myöntää virheensä ja hakea ulkopuolista apua. Monelle se on se vaikein askel ja se jää kokonaan ottamatta. Mutta kannattaa hakea apua! Ja jopa ajoissa. Sitä on saatavilla Suomenmaassa!



Ja kiitos sinulle, edellinen kirjoittaja : näin minäkin uskon! Ja rakkaus tässä liitossa on vain lujittunut. Kesällä meillä on 10v.hääpäivä ja sitä sietää juhlia varmasti! :) Eipä ole käynyt mielen vieressäkään esim. erota. Meillä ei ole ollut aikaa sellaisille turhille ajatuksille. :D



ap

Kun on lapsesta asti kasvanut tiettyyn vakaumukselliseen ajatteluun, jossa lapset koetaan vastaanotettavina lahjoina, on vaikeaa elämäänsä muuksi rakentaa. Nyt, kun on joutunut (ja tajunnutkin) omat rahkeensa ja rajansa tämän taloudellisen tilanteenkin johdosta, on jollain tapaa silti "pettynyt" itseensä, kun ei voi enempää lapsia ottaa vastaan... Saattaa kuulostaa hullulta, mutta näin se vain menee. Mutta onhan meillä jo tässäkin monta ihanaa lasta ilonamme! :) Toisaalta jotkut selviävät taloudellisestikin paljon isommankin lapsilauman kanssa, mutta meillä elämä meni näin. Lapset eivät ole syy tilanteeseemme - eivät siis todellakaan! - mutta tässä tilanteessa kun nyt kaiken jälkeen ollaan, pitää ajatella, että on antaa tulevaisuus ja huolenpito näille rakkaille.



ap

"...Suurimmalla osalla ihmisistä rahat eivät riitä sen takia, että menot on kertakaikkiaan suuremmat kuin tulot. Kun katsoo itseään peiliin ja päättää tehdä asialle jotain, niin kyllä ne raha-asiatkin hoituvat. .."



Aivan juuri näin!!!! Jos viitsii tehdä vuosibudjetin ja suunnitelman, niin helposti näkee mihin rahat riittää ja mihin ei. Ja aika joustavasti laskujen eräpäiviä saa muuteltua jos viitsii soitella ja nähdä vaivaa.