Mitä ihmettä mä teen poikapuolen kanssa???

Ikää 14v ja asuun meidän kanssa. Koululäksyistä ja kokeisiin lukemisesta ei saa kysyä/ottaa puheeksi ja nytkin jätkä tuli kyliltä ja on koulutehtävät tekemättä. Riidan päätteeksi totesi, ettei halua että ,ä huolehdin mistään. sanoin, ettei tarvi sitten odotella sapuskoja pöytään, puhtaita vaatteita kaappiin tai kyytejä minnekään. Vittumaisinta on se, että pojan äiti asuu kaukana ja pojan isä reissaa työn puolesta jatkuvasti. Eli minä olen hoitanut pojan viimeiset 10v ja nyt se sitten elää kuin pellossa ja mun huolehtimista ei kuulemma kaipaa.



Tekisi mieli toteuttaa uhkaus ja antaa koko jätkän olla. Kun kerran osaa huolehtia iitsestään niin hommatkoon sapuskansa ja puhtaant kamppensa itse. Paskaako tässä tappelemaan.

Ehkä siinä viikon aikana tajuaa. Neuvo olisi sama vaikka olisi biologinen lapsesi jos tuollaiseksi heittäytyisi.



Antaa maistaa omia toiveitaan...Siperia opettaa

peesaan ykkostä, niinhän tuon ikäiset uhmaavat vanhempiaankin joten hänelle sitä edustat sinä, ja toki vetää kilvekseen sen, että sitä et oikeasti ole koska varmaan kaipaa juuri sitä että annat tukea ja sanot että sinuun hän saa hän turvata, eli haluaa kuulla sitä sinulta ja käänteisenä pitää sitä aseenaan jotta asia tulee puheeksi.



Ei hän osaa itsestään huolehtia ja ei sitä oikeasti haluakaan, haluaa että olet hänelle se vanhempi johon voi luottaa vaikka angstaakin.

älä suhtaudu siihen sen kummallisemmin kuin omiin lapsiisikaan. Murrosikäiset osaavat ärsyttää, mutta älä lataa sille lisäsyntiä siitä, ettei se ole oma lapsesi. Kun käytännössä kuitenkin on.

Kokeile.

on se, että se aina haluaa vaan kuunnella isän mielipiteen ja mun sanalla ei ole painoarvoa pojan silmissä. Oman lapsen saisin ruotuun paljon paremmin.

oman vanhemman auktoriteetin alentamista.



Siis ensinnäkin sivuutan tässä täysin sen, että kyseessä on lapsiPUOLI, ja suhtaudun kysymykseen ihan kuin kyse olisi kenestä tahansa murkkulapsesta.



Minusta ratkaisu ei todellakaan ole seuraavan tyyppinen kiristys: "Jos et tee läksyjäsi ja hoida hommiasi, minäkään en hoida omiani" (eli kodinhoitoa). Sehän on ensinnäkin täysin lapsen tasolle asettumista. Toiseksikin aika moni 14-vuotias jo osaa pestä omat pyykkinsä, eikä tosiaankaan nälkiinny, ellei hänelle tarjoilla valmista ruokaa joka päivä. Itse asiassa jo kouluruokailu pitää huolen siitä, ettei "routa kovin nopeasti porsasta kotiin aja".



Onko kukaan teistä "uhkailijoista" miettinyt sitä, että mitä, jos murkku onkin vain tyytyväinen järjestelyyn? Tyyliin "En mä olis sun sapuskoja enää jaksanutkaan syödä". Kun lapselle on annettu ukaasi, että "minä en pyykkää enkä kokkaa, ellet sinä hoida koulu- ym. hommiasi" ja lasta ei oikeastaan uhkaajan pyykkäykset ja kokkaukset hetkautakaan paskaakaan, samallahan on annettu lapselle sitten lupa olla hoitamatta omia velvollisuuksiaan.



Meillä on yksi murkkuikäinen, eikä meillä ainakaan uhkailla ja käydä kauppaa velvollisuuksilla. Äidin tai isän velvollisuudet kotona j arjessa eivät liity millään tavalla lapsen velvollisuuksiin. Omat koti- ja kouluhommat hoidetaan. Piste. Rangaistusvaluuttaa on kaikki lapselle tärkeä (pelit, viikkorahat, kotiintuloajat, leffat, tv, tietokone), mutta tosiaan emme heittäydy marttyyrilinjalle, jossa manaisimme, että "kun sinä et tee mitään, emme MEKÄÄN TEE". Miten ihmeessä se voisi mitenkään kasvattaa lasta hoitamaan omia velvollisuuksiaan? - Jos jonkun muun käytös vituttaa, eikä toinen tee hommiaan, ei minunkaan tarvitse? Tosi kypsää.

Hänen on toteltava sinua, tehtävä läksynsä, tultava ajoissa kotiin, siksi että sinä huolehdit hänestä ja sinun pitää huolehtia hänestä ja vähän rakastaakin.

ettei ollut kyse siitä, että jos poika ei tee kouluhommiaan niin minä en silloin tee hänelle ruokaa tms. Vaan siitä, kun poika sanoi, ettei halua MINUN huolehtivan hänestä, kun hän 15v täytettyään on täysi-ikäinen ja osaa hoitaa omat hommansa. Ajattelinoa sitten laitta todellakin hoitamaan ne hommansa itse, kun kerran niin iso on.

Koulujutuista sen verran, että niistä ei saa puhua, kun se rupeaa ahdistamaan ja sitten ei huvita tehdä. Mä kyläl totesin, että pienestä se tuppaa kyllä ahdistamaan, jos siitä, kun kysytyään normaaleja asioita. Mutta hänen mielestään hän itse hoitaa ja velvollisuuksia saa kuulemma hoitaa 24/7, eli vaikka näin illalla 9 jälkeen.

vielä, että nytkin poika kuuluu olevan puhelimessa omassa huoneessan, eli varmaan soitti äidille ja valittaa mun olevan kauhea. ja ne läksyt on edelleen tekemättä. Jos olisi oma lapsi, niin puhelu päättyisi saman tien, mutta menepä tuonne nyt vielä sanomaan, ettei saa puhua puhelimessa...



haluaako joku vaihtaa elämää mun kanssa, mä olen aikana kyllästynyt juuri nyt.

pojan mielestä hän on "lain edessä" täysi-ikäinen parin kuukauden päästä. JOtta silleen. Sanoin myös moneen otteeseen, että niin kauan kuin täällä asuu, niin noudattaa talon tapoja ja aikuisten sääntöjä. Mutta hänen mielestään minä en saisi puuttua hänen koulunkäyntiinäs yhtään. Mikä neämmä tarkoittaa sitä, että läksyjä tehdään milloin huvittaa. Totesin tuonkin, että elämässä välillä tuppaa ahdistamaan ja siltikin niitä asioita vaan on tehtävä. Ja että aikuisten tehtävä on huolehtia lapsista. Mutta kun se ei vaan pojalle passaa. Ja mä tiedän että kun isä kuulee tästä, niin minä olen yhtäkkiä se syntipukki, joka ei ymmärrä murrosikäistä. Siksi ajattelin, että heitän koko vastuun pois; hoitakoon isä ja äiti seuraavat kolme vuotta pojan asiat miten haluavat.

on riippuvainen vanhempiensa päätösvallasta. Ehkäpä voisit terottaa tämän pojalle. Hän on ainakin seuraavat kolme vuotta teidän vastuullanne ja teidän määräysvaltanne alaisena. Teidän kodissanne noudatetaan teidän sääntöjänne. Kun hän on 18-vuotias (kolmen vuoden päästä) hänellä on vapaus lähteä kodistanne. Jos hän kuitenkin päättää jäädä sinne asumaan, on teillä oikeus vaatia häntä käyttäytymään teidän taloutenne sääntöjen mukaan.



Ja joo, kyllähän ne koulujutut ahdistaa (etenkin jos niitä ei hoida), mutta ei elämässä kaikki pelkkää euforiaa aiheuta. Ai ihanko te vanhempina tukkisitte suunne kouluasioiden hoitamisesta, ettei lasta "ahdista"... Nyt ap otat sen vanhemman vastuusi ja oikeutesi takaisin ja vähän äkkiä. Kuulostaa siltä, että murkku on päässyt niskan päälle, eikä se todellakaan tee nuoren psyykeelle edes hyvää!

Rajat ja rakkaus. - Etenkin nuori tarvitsee rajoja. Sellaisia, jotka te asetatte, eikä hänen venkoilunsa ja manipulointinsa niihin vaikuta.

niin minä tuossa tilanteessa muuttaisin jonnekin muualle vaikka kahdeksi viikoksi, ja jättäisin pojan isänsä huoleksi. Varmaankaan isä ei tätä velvollisuutta osaisi hoitaa, jolloin pojan pitäisi muuttaa äidilleen tai isä käskisi poikaa hieman kunnioittamaan sinua.

Ihan normaalilta kuulostaa jos murkkuikäinen suuttuu kun häneltä kyselleen "hänen asioistaan". Ymmärrän, että sua suututtaa ja loukkaa, mutta pidä järki hatussa ja ole aikuinen ja vanhempi. Murrosiässä on ihan ymmärrettävää, että pojalla nousee uusioperheen kuviot pintaan. Ehkä hän kokee tai tuntee tai miettii onko hän sinulle vain ylimääräinen taakka. Vaikka totuus olisi tästä kaukana, murrosiässä voi tunneryöpyt saada ajattelemaan vaikka mitä. Et voi tietää mitä hän oikeasti päänsä sisällä ajattelee.

Musta sun on tärkeää näyttää pojalle, että välität hänestä kaikesta huolimatta ja tuet ja jaksat hänen kiukuttelunsa. Itse olin murrosiässä kauhea. Mitä kauheampi olin, sitä enemmän toivoin, että he näyttäisivät ja kertoisivat miten tärkeä heille olen. Valitettavasti he eivät sitä tehneet ja se sai minut muutamaksi vuodeksi vihaamaan heitä oikein tosissani. Kaunaa kannan siitä yhä.

Kohtele häntä samoin kuin omia lapsiasi niin hyvässä kuin pahassakin. Samat säännöt, rangaistukset, mutta myös sitten ne positiiviset jutut.

tää kivaa, siellä se äidillensä haukkuu kuinka mä en tee mitään oikein jne. Kuulemma vaan valitan ja puutun hänen asioihin ja kaikkea paskaa. Voi miksi tää on näin hankalaa???

että mies tuli yöllä työreissusta ja kun kuuli jupakasta, niin hänen mielestään pojan koulunkäyntiin ei saisi puuttua, kuulemma osaa itse hoitaa sen. Eli annetaan pojan sitten tehdä läksyjään milloin tykkää, mitäpä minä tässä vielä äkisen. Vituttaa niin että tekis mieli ostaa menolippu maatakiertävälle radalle.

. Jos olisi oma lapsi, niin puhelu päättyisi saman tien, mutta menepä tuonne nyt vielä sanomaan, ettei saa puhua puhelimessa...

.

Mikä estää menemästä sinne huoneeseen lopettamaan se puhelu, vaikka lapsi ei olekaan sun oma? POika todellakin määrää teidän perheessä liikaa ja sinä pelkäät sitä. Ei ihme, ettei asiat oikein suju.

Toinen tärkeä asia olisi, että te vetäisitte isän kanssa samaa linjaa. Eihän homma toimi, jos sinä vaadit tekemään läksyt ja samaan aikaan isä sanoo, ettei sen oo niin väliä.

oman lapsen kanssa sitä olisi myös parempi keskusteluyhteys, nyt poika ruikuttaa isälle/äidilleen/mummolleen kun minä muka käytän valtaa väärin...

Ja isä kun on sitä mieltä, että poika hoitaa kouluhommat itse, niin minkäs teet. En mä omienkaan poikien anna vanhempana tehtäviä tehdä illalla myöhään. Ikään kuin aina vedetään matto multa jalkojen lata ja poika ei kohta usko enää mitään, mitä sille sanon. On tää perseestä suoraan sanottuna, pahoittelen ilmaisuani!

. Jos olisi oma lapsi, niin puhelu päättyisi saman tien, mutta menepä tuonne nyt vielä sanomaan, ettei saa puhua puhelimessa...

.

Mikä estää menemästä sinne huoneeseen lopettamaan se puhelu, vaikka lapsi ei olekaan sun oma? POika todellakin määrää teidän perheessä liikaa ja sinä pelkäät sitä. Ei ihme, ettei asiat oikein suju.

Toinen tärkeä asia olisi, että te vetäisitte isän kanssa samaa linjaa. Eihän homma toimi, jos sinä vaadit tekemään läksyt ja samaan aikaan isä sanoo, ettei sen oo niin väliä.

nyt sinun ja miehesi välinen. Teillä ei ole yhteistä säveltä lasten kasvattamisessa ettekä tue toinen toistanne...