Mitä tarkoittaa käytännössä, että "lapsi saa ilmaista tunteitaan"?

asia harmittaa, hän saa näyttää raivoaan itkemällä eikä itkua yritetä hyssytellä pois. Ei suututa itkusta, ei jätetä lasta yksin itkemään tai laiteta tätä toiseen huoneeseen "rauhoittumaan" ja lähdetä itse pois tilanteesta.



Voihan sitä lasta ohjata tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan, mutta pitää lapsellakin olla oikeus näyttää koko tunnerekisterinsä. Meillä lapselle on aina sanottu että on ok että itkee kun harmittaa, mutta ketään ei satuteta eikä tavaroita paiskota. Siinä se sitten istua nakottaa ja parkuu kun siltä tuntuu. Nyt nelivuotiaana näyttää harmittavan aika harvoin, vaikka kaksivuotiaana kyllä huutoa mahtui taloon yllin kyllin. Olihan sitä rasittava kuunnella, mutta minusta parempi se kuin että lapsi vaiennetaan ja kielteisten tunteiden ilmaisu kielletään. Esimerkiksi se, ettei lapsi saa olla vihainen aikuiselle, tuhoaa lapsen psyyken tasapainon aivan satavarmasti,

eikä aikuinen lyttää asiaa, väittämällä, että noin ei voi tehdä/tuntea tms. Kysytään mikä harmittaa ja mietitään asioita sitten yhdessä. Mutta meillä ei kiroilla vaikka kuinka harmittaisi, ei 15v poika eikä pienemmätkään, eikä myöskään aikuiset.

pitää saada ilmaista pahaa mieltään. Pahinta on latistaa kaikki tunteenilmaisut toteamalle, "ettei sulla ole mitään hätää", vaikka tarkoitus olisikin hyvä.

Monesti elämä on niin kiireistä, että ärtymyksen aiheitakin on kerralla monta. Lisäksi voi olla nälkä, väsy tai muu vaiva taustalla. Pojat purkaa pahaa mieltään nyrkkeilyyn ja jos turhautuminen aiheutuu selvästi jonkun perheenjäsenen toiminnasta, myös ärräpäät on sallittu. Toki riidat sitten sovitaan jälkeenpäin. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, on meillä mottona.

joku voi hyväksyä lapsilta kiroilun? Mikä siinä on niin hienoa, että siihen pitää kannustaa? Sitten niistä tulee todellakin niitä ämmiä ja äijiä, jotka työpaikoillakin möläyttelevät mitä lystäävät, kun koskaan ei ole pysäytetty ja käsketty miettiä tapojaan.

surullinen ja väsynyt. Pelokas ja empivä. Iloinen ja riehakas.



Niitä tunteita saa ilmaista sanallisesti tai vaikkapa vetäytymällä omiin oloihinsa. Saa itkeä, saa nauraa.



Mutta se on aikuisen tehtävä opettaa lasta tunnistamaan tunnetilansa ja syyt niihin JA asettaa niiden ilmaisulle turvalliset rajat. Ei saa haukkua muita, ei saa olla väkivaltainen, ei saa rikkoa tavaroita.



Pelkkä huutaminen ei muita vahingoita. Valittaminen ON ärsyttävää, mutta jos sen kieltää, ilmaisee lapselle, että tietyt tunnetilat eivät ole ok eikä vanhempi hyväksy niitä hänessä.



Lapsi ei syyttä kiukuttele, aina siellä on taustalla jokin epävarmuus, tarve tai ongelma - jos ei muuta, niin nälkä tai väsymys. Silloin kannattaa keskustella lapsen kanssa siitä, mikä mättää.



Eikä sille tarpeelle tarvitse välttämättä periksi antaa ja sekin kiukku pitää vaan kestää. Voi sanoa, että "ymmärrän, että sinua harmittaa, kun et saanutkaan uutta Bratziä, mutta en halua ostaa sinulle niitä liikaa ja opettaa sinua mankumaan aina uutta nukkea."



Jos lapselle ei anneta lupaa ilmaista turhautumista, kasvatetaan ns. kilttejä tyttöjä. Varmaan olet kuullutkin siitä...

vahingollista ja kun sitä jatketaan riittävän kauan, lapsi ei enää tiedä, mitä tuntee.

tajuttomasti, saattaa kyllä tältä äidiltä päästä ärräpää. Sen jälkeen totean, että tulipa sanottua rumasti, ei kiva juttu. Onneksi lapsi ei apinoi, ainakaan vielä.

Ja aika harvoin tuollaista tapahtuu - mutta kun tapahtuu, ei kenenkään suuta pestä saippualla.

- yritän sietää vonkumista ja vinkumista, vaikka aina se ei onnistukaan. Lapsella on aina jokin syy tunteisiinsa, eikä tunne poistu, vaikka vanhempi sen (ilmaisun) kieltäisi. Pitää myös opettaa, mitä tunteelle voi tehdä, miten sietää sitä, miten helpottaa oloa.

Niitä työpaikan terroristeja, joiden mielestä tunteiden luukuttaminen tilanteessa kuin tilanteessa on oikein? Ei lapselta tarvi sietää kiukuttelua ja se ei tosiaan tarkoita sitä, että tunteet olisi kiellettyjä. Rakkautta ja vahvan itsetunnon voi antaa muutenkin kuin sietämällä huonoa käytöstä.



Kyllä sitä keksitään taas uutta selitystä sille, että lasten annetaan käyttäytyä miten vaan. "pitää antaa tunteiden näkyä". Jessus.

jotain syvällistä. Joissain perheissä tuntuu menevän tämä

"lapsella oikeus tunneilmaisuun" vähän överiksi ja lapset ei muuta

teekään, kun märisee jatkuvasti miten se ja tämä on huonosti ja

"on nälkä" ja "väsyttää" ja "ei mitään tekemistä" ja "en halua" jne.

semmosella kitisevällä äänellä ja äiti sitten hyörii siinä lapsen/lasten

ympärillä ymmärtäväisesti eläytymässä näihin jälkikasvun "tarpeisiin ja

tunneilmaisuihin".



Eli lapset on opetettu siihen, että kommunikaatio on sitä, että he märisee

ja aikuiset "ymmärtää". Mulla on myös yksi lapsi, jolle oikeasti tekee hyvää,

jos joku välillä sanoo, että "sulla ei ole mitään hätää". Kun lapsella voi myös

mennä jutut vähän yli ja lietsoo itsensä hysteriaan. Joka vaan siis pahenee, jos

aikuinen vielä lisää vettä myllyyn ja rupeaa kauheasti setvimään, että "oi voi, voi,

mikä IHME nyt onkaan sulla kulta pieni tässä takana".



Järki kaikessa.

keskitie hyvä valinta. Meillä saa näyttää tunteita, mutta kyllähän tyhjänpäiväiset raivarit on saatu pois. Puhumalla selviää lasten kanssa hyvin pitkälle. Meilläkään ei kiroilua hyväksytä.

Tulihan tänne sentään järkeviäkin kommentteja.

että jos lapsi esim. satuttaa itsensä niin mä en ala vähättelemään kipua tai itkua vaan lapsi saa potea kipunsa ja itkeä itkunsa rauhassa.

On omituista että siedetään kiukkua mutta lapsen nälkää ei?



Usein toistuva kysymys lähipiirissä on (kun lapsi kiukuttelee vaikka siitä että joutuu jakamaan lelun jonkun toisen lapsen kanssa), haluaisitko sinä syödä jotain? Onko sinulla nälkä? Siksikö sinua kiukuttaa?



Ja tästä seuraa se että kiukkua lääkitään ruualla.

Minusta on kyseenalaista sammuttaa kiukku ruualla.

että jos lapsi esim. satuttaa itsensä niin mä en ala vähättelemään kipua tai itkua vaan lapsi saa potea kipunsa ja itkeä itkunsa rauhassa.

Ja jos lapsi on vihainen syystä (hänen pienessä maailmassaan syystä), saa olla kiukkuinen, mutta kiroilla ei saa, eikä nimitellä, eikä heitellä tavaroita. Noista joutuu jäähylle, jossa edelleenkin saa olla kiukkuinen. Eli hyväksyn sen että jäähyllä lapsi uhkailee heittelevänsä tavaroita. Mihin minä sanon että juu ei meillä heitellä tavaroita ja että jäähyllä ollaan niin kauan että into heitellä tavaroita lakkaa. Samoin teen selväksi, että jäähyn minuuttilaskenta alkaa siilloin kun jäähypenkillä pysytään ja mahdollinen tollopääksi jne. nimittely lakkaa.

Eli ekaan reagoin halimalla ja juttelemalla, toiseen ilmoitan, että "tule sitten äidin luo, kun osaat puhua nätisti". ; ) Turhia kitinöitä en siedä, mutta oikean pahan mielen ilmaisut täytyy tietenkin sallia, sallinhan ne itsellenikin.

lapsen kiukun ja kitinän syynä on nälkä tai väsymys. Mun mielestä siinä vaiheessa on turha yrittää keskustelemalla selvittää kovin pitkään, mikä harmittaa vaan ruoan jälkeen verensokerin noustua usein ei enää mikään vaivaa! Lapset on oikeasti paljon yksioikoisempia kuin mitä nykyajan vanhemmat kuvittelee!

Tunteita ei tarvitse ilmaista terrorisoimalla, raivoamalla, tavaroiden paikomisella yms.



Tunteiden ilmaiseminen ei tarkoita sitä, että kaikki kilometrin säteellä oleva potkitaan ja ihmiset painavat kätensä korville meluhaitan vuoksi.



Lisäksi lapselle tulee opettaa, että julksiet paikat eivät ole tunteenpurkauspaikkoja.



Aina silloin tällöin törmään siihen, että lapsella on "oikeus näyttää tunteensa" vaikka aika ja paikka on aivan pielessä ja kyse on kiukuttelusta. Pidän tällaisia vanhempia täysin avuttomina ja luusereina, jotka eivät osaa kasvattaa lastaan lainkaan! Joku raja on aina kaikella...myös lapsen tunteiden ilmaisulla.

Ärsyttäähän se, mutta aika harvoin sitä kuitenkin loppujen lopuksi tapahtuu. Jos lapsi mielestäni vonkuu "turhasta" niin annan vonkua, en vaan suhtaudu siihen "vakavasti", yritä helpottaa lapsen tilaa kovin aktiivisesti- saatan todeta, että välillä on tylsää, se kuuluu asiaan tms. mutta en ala järjestää itse lapselle tekemistä, mitä nyt voin ehdottaa jotain leikkiä tms. mutta jatkaen omia hommia.



Lapsi kuitenkin vonkuu niin vähän, etten katso aiheelliseksi kieltää sitä. Kyllähän minuakin välillä harmittaa yksi sun toinen asia ja marisen siis itsekin "turhasta".

Siihen on meillä lupa, jos ei ole kokoaikaista ja tapa.



Meilläkin lapsi " heittäytyy hankalaksi" yleensä vain silloin, kun on nälissään tai väsynyt tai virikkeitä on ollut liikaa. Ihan hyväkäytöksinen, mukava lapsi on kasvanut ihan niinkin että kitinää ja rutinaa on sallittu tuoda esille.